Kuinka tiukilla olet pahimmillasi elänyt?

No olen joskus ollut lähes viikon syömättä.

Mies jäi yllättäen työttömäksi, minä osaksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Ansiosidonnaisen saaminen kesti kolme kuukautta. Lääkäri+lääkekuluja useiden satojen eurojen arvosta per kuukausi. Asuntolaina yms. Onneksi söin osan viikkoa töissä ja ihanat läheiset auttoivat mm. siten että saimme ruokaa.

Jouduimme käyttämään lapsen säästötilin rahat vuokraan, kun minä ja mies jäätiin molemmat työttömiksi eikä mistään saatu euroakaan ajoissa. :(

up

Sairastin masennusta, olin asunnoton, rahaton ja työtön. Nälkä oli välillä kova. Onneksi lopulta tajusin ja jaksoin hakea apua kirkon diakoniasta ja leipäjonosta. Sain asunnon ja aloin saada työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea. Opiskelin ammatin ja nyt sairaanhoitajan palkka tuntuu ruhtinaalliselta.

Muistan kun kaupan leipätiskillä joku vegaani tiedusteli tarkkaan mitä ihanien, tuoreiden sämpylöiden leivontaan oli käytetty. Nälissäni ihmettelin mitä helvettiä tuo horisee, minä kun mietin onko varaa edes vanhentuneeseen leipään ;-)

Tämä keskustelu toi minulle kyllä aivan uuden perspektiivin elämään! Kiitos teille. Vaikka olenkin kitkuuttanut opintotuella vuosia sitten, ja tällä hetkellä olen työttömänä, niin en koskaan ole niin pahassa jamassa ollut kui yksikään teistä. En tarkoita ylpeillä, tai ärsyttää, haluan vaan sanoa että lupaan arvostaa ruokaa ja vessapaperia ja shampoota ja kaikkea yli jäävää rahaa entistä enemmän tämän ketjun myötä. Ja lupaan auttaa parhaani mukaan heitä joilla menee minua huonommin :)

Viime kesänä jouduin myymään pilkkahintaan lapsen leluja ja tietokoneeni kun ei ollut yhtään rahaa. Oli ankeeta

[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 12:58"]

Viime kesänä jouduin myymään pilkkahintaan lapsen leluja ja tietokoneeni kun ei ollut yhtään rahaa. Oli ankeeta

[/quote]

Meneekö sulla nyt kuitenkin paremmin?

Koko lapsuuden elin tiukilla. Vanhemmat eli toimeentulotuella, ja isä oli juoppo, joten sinne meni nekin vähät rahat.

Kun tilanne oli pahimmillaan, äiti parsi omia alushousujaan, kun ei ollut varaa ostaa uusia.

Vaatteet käytettiin muutenkin todella loppuun, koska uusia ei ollut juuri vara ostaa edes kirpparilta. Sukat ja vaatteet parsittiin ja paikattiin.

Kun ei ollut varaa ostaa leluja, opettelin itse ompelemaan niitä itselleni.

Aina kun lähdettiin ulos kotoa, otettiin mukaan muovipussi jonne sai kerättyä pulloja. Kun tivoli tuli kaupunkiin, vietin päivän keräämällä pulloja jotta pääsisin yhteen laitteeseen.

Vaikka en muista nähneeni nälkää, niin söin silti ihan mielettömän vähän, koska tiesin että meillä ei ole rahaa ruokaan. Jouduin koko ala-asteen kulkemaan säännöllisissä terveystarkastuksissa alipainon takia.

Eu-apupaketti tuli todella tarpeeseen, ja sen mukana tulleista jauhoista sai leivottua jopa jotain herkkuja itselleen. Muutamana jouluna sai sossulta lahjakortin, jolla sai ruokakaupasta tietyllä summalla ruokaa. Muistan kuinka kävelin äidin vierellä taskulaskin kourassa ja ostettiin kärry täyteen, silloin tuntui joululta.

Kun muutin omilleni ja aloin opiskella, tunsin itseni ihan mielettömän varakkaaksi. Pystyin ostamaan vaatteita kirpparilta, pihvin kerran kuukaudessa, pienen karkkipussin lauantaina, hankkimaan ehjät kengät, syömään monipuolisemmin, matkustamaan kotikaupungin ulkopuolella...

Nyt olen valmistunut ja työtön. Toivon kovasti että saisin jostain töitä, enkä joutuisi köyhyyden kierteeseen. Haluaisin joskus omia lapsia, mutta haluan että heidän ei tarvitse koko lapsuuttaan pelätä rahan puutetta.

Up

Opiskeluaikana olin tosi tiukoilla. Tein kaikki illat ja viikonloput töitä siivousfirmassa. Jouduin nostamaan opintolainaakin täysimääräisesti ja siitä huolimatta tililleni jäi usein 20 penniä, kun olin kaikki laskut maksanut. Moneen vuoteen en voinut haaveillakaan uusista vaatteista tai kengistä, kun rahaa ei riittänyt aina ruokaankaan..

Opiskelin 90-luvulla, jolloin opintotuki oli minimaalisen pieni. Vanhemmillani oli runsaasti velkaa, joten heiltä en taloudellista tukea saanut. Selvisin kuitenkin, valmistuin ihan normiajassa ja maksoin opintolainani aikanaan pois.

Nyt asun perheineni omakotitalossa, jonka olemme maksaneet vuosia sitten eikä meillä ole lainkaan velkaa. Elämä opettaa hiljaa kävelemään :)

Ostin 1991 oman asunnon ja vaihdoin työpaikkaa, josta sain 4 kk harjoitteluajan palkkaa. Muistan, että rahaa jäi 200 markkaa käyttöön kuukaudeksi. Pyöräilin töihin yli 10 km suuntaansa, ei ollut rahaa bussin kausikorttiin. Söin kaurapuuroa. Onneksi ei ollut lapsia tai lemmikkejä. Kyllä se meni, kun sen tiesi olevan väliaikaista.

Noin 5 kuukautta olin ilman tuloja ja tukia. Laihduin sinä aikana yli 10kg.. Asumistukea sain, mutta siitäkin Kela lähetti perään parin tonnin takaisinperinnän...

490 €/kk ja sillä maksettiin kaikki. Ruoka, vuokra, kännykkä, netti.. Kyllähän sillä jotenkin eli.

No mitä siitä opintotuesta ois vuokran jälkeen jääny käteen.. 100 max 150 euroa ehkä per kk. Siitä sit laskut, ruoat, vaatteet, hygienia. Ja "railakas" opiskelijaelämä. "elämän parasta aikaa", not.

Ei kai opiskelijat voi edes saada rahaa sossusta? Pitää elää lainarahalla..

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 09:55"][quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 09:21"]Tällä hetkellä on tilillä 154e ja sillä pitäisi kaksiviikkoa vielä elää, ruokkimalla itseni ja yksivuotiaani, ostaa vaippoja ja muita juttuja. Tässä tilanteessa ollaan vain sen takia, että tässä kuussa tuli yllättävän suuri lääkekulu. Tämä ei ole pahin tilanne, pahin oli kun vanhempainrahakausi vaihtui kotihoidontukeen ja koska Kela oli jotakin töpännyt verotodistukseni kanssa. Niin kotihoidontuesta meni 60% veroa, kaiken lisäksi se oli vain kahdenviikon osuus kun kausi loppui keskellä kuukautta. Eli sain kotihoidontukea 80e ja sillä olisi pitänyt elää kaksiviikkoa ja maksaa vuokra. Onneksi tilanne korjaantui 9 päivässä ja sain loput tuesta.
[/quote]

Miksi alapeukku :o
[/quote]

154e kahdeksi viikoksi ei kuulosta kauhean vähältä. Hyvin riittää etenkin kun lapsesi on pieni ja syö aikuista vähemmän. Meidän perheessä on 4 henkeä ja välillä pärjätään tuolla summalla kaksi viikkoa, kun on pakko.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 09:55"][quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 09:21"]Tällä hetkellä on tilillä 154e ja sillä pitäisi kaksiviikkoa vielä elää, ruokkimalla itseni ja yksivuotiaani, ostaa vaippoja ja muita juttuja. Tässä tilanteessa ollaan vain sen takia, että tässä kuussa tuli yllättävän suuri lääkekulu. Tämä ei ole pahin tilanne, pahin oli kun vanhempainrahakausi vaihtui kotihoidontukeen ja koska Kela oli jotakin töpännyt verotodistukseni kanssa. Niin kotihoidontuesta meni 60% veroa, kaiken lisäksi se oli vain kahdenviikon osuus kun kausi loppui keskellä kuukautta. Eli sain kotihoidontukea 80e ja sillä olisi pitänyt elää kaksiviikkoa ja maksaa vuokra. Onneksi tilanne korjaantui 9 päivässä ja sain loput tuesta.
[/quote]

Miksi alapeukku :o
[/quote]

En peukuttanut mutta ei ole edes vähän. Meillä on ruokabudjetti kuussa 300€, kaksi aikuista ja vauva. Nimestä huolimatta siitä maksetaan myös vaipat ja hygieniatuotteet yms. :D

kuinka ette voi pyytää apua ystäviltä tai perheenjäseniltä? minä jos kuulisin että joku läheinen näkisi oikeesti nälkää niin varmana kiikuttaisin ruokaa tai ruokalahjakortin yms muuta vaikka en itsekään mikään Wahlroosi ole.

Muistan, että on ollut aikoja, jolloin ei ole ollut rahaa. Opiskelijana (jolloin oli vastuussa vain itsestään) ja kotihoidontuella (oli kuitenkin mies tukena). En silti muista niistä ajoista sitä rahattomuutta, muistan sen että elämässä tapahtui paljon.

Rahallisesti pahimmalta tuntui eron jälkeen. Ero avoliitosta ja siinä vaiheessa niin romuna, että piti vaan päästä pois, siinä mitään osituksia tehty - en ottanut edes tavaroitani mukaan vaan hankin kaiken uuteen kotiin. Käytettynä tosin, mutta silti. Menkää naiset naimisiin niin on pakko ainakin tapella se omaisuudenjako läpi, minä jätin suosiolla paljon materiaa jälkeeni.

Eli sain raavittua rahat takuuvuokraan, sisustukseen yms muut hankinnat ja onneksi lapset kesälomaksi mummolaan. Kuljin työmatkat polkupyörällä, olin syömättä (kun ei vaan ollut rahaa!) ja kittasin työpaikan kahviautomaatista mitä tahansa lämmintä - välillä kaakaota, maitokahvia, mustaa kahvia.

En tiedä, laihduinko, ei ollut vaakaa. Vanha vaatevarasto sopi loistavasti. Mutta tuon syömättömyyden vastapainoksi söin illalla lidlin euron pitsan. Pelkäsin tulevaa rahattomuutta niin, että säästin tosissani kolikoita, keräsin pulloja, myin lasten pieneksi jääneet vaatteet (ennen olin antanut ne eteenpäin).

Kuten tuolla alussa: ei se rahattomuus hirveästi haittaa silloin kun ei ole ketään kenestä pitäisi olla vastuussa. Lapsille kuitenkin tarvitsee yhtä sun toista. Lopulta kuitenkin saatiin sovittua elatusmaksut, työpaikka vakinaistettiin, hankin iltatyön...

Ei ole kolmen kuukauden palkkaa tilillä makaamassa. On sopivasti velkaa, kuukausipalkka ja pienet lisätulot. Yhä kerään pulloja, lasken mihin rahani käytän. Ilman miestä eläminen säästää kivasti, kun pystyy syömään muutakin kuin lihaa joka aterialla.

Mä toivon, että lapset oppivat tästä jotain. Sen, että vähällä pärjää. Ettei ole noloa kerätä pulloja tai ottaa jotain, mitä ilmaiseksi saa. Mutta että toisillekin pitää jättää, omastaan saa jakaa. Köyhien juhlat saa aikaan ihan nyyttäriperiaatteella.

Täällä on ihmetelty, miksei pyydä rahaa vanhemmiltaan. Mun mielestä tietty ylpeys pitää olla, aikuinen ihminen osaa sovittaa tulonsa ja menonsa. Itse olen saanut vanhemmiltani tukea, parikymppiä sopivasti silloin tällöin, auttoi pahimman yli. Ostavat yhä lapsille, itse en niin tarvitsekaan.

Mä maksan omasta tyhmyydestäni ja luottamuksestani (avoliiton aikana mies todellakin sijoitti omat rahansa kiinteään omaisuuteen, minä maksoin ruuan, lasten tarhamaksut, vaatteet ja muuta sellaista). Omat on oppirahat.