Koska olet viimeksi ollut syvästi onnellinen ja innoissasi elämästä?

Kun työkaveri 2 ja puoli vuotta sitten suuteli mua pikkujoulujen jälkeen. Elämäni paras suudelma.

Himmasin jutun jatkon tietoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä, kyse on tahdosta olla onnellinen... olen terve, asun ihanassa asunnossa, kiva puoliso, lapset on aikuisia jne. En halua kyynistyä niin että pidän asioita itsestäänselvyytenä. Kiitollisuus on tahtolaji ja se tuo onnellisuutta.

Tämä! Elämä kyllä aina opettaa, jos alkaa pitämään asioita itsestäänselvyytenä. Ottaa ne pois. Johan alkaa taas arvostaa esim. toimivaa hanaa, jätekuljetusta, ihmissuhdetta, terveyttä jne. Todellakin pitäisi muistaa olla kiitollinen kaikesta, pienistäkin asioista. Kiitos, kun muistutit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka päivä, kyse on tahdosta olla onnellinen... olen terve, asun ihanassa asunnossa, kiva puoliso, lapset on aikuisia jne. En halua kyynistyä niin että pidän asioita itsestäänselvyytenä. Kiitollisuus on tahtolaji ja se tuo onnellisuutta.

Kyse on tahdosta silloin kun on puoliso joka myös on tehnyt valinnan tahtoa. Kaikkien puolisot eivät valitettavasti tahdokaan lupauksista huolimatta. Siinä ei oma tahto auta.

M

Eikö ihminen voi olla oikeasti onnellinen ja innissaan elämästä ilman kumppania?

Ihmisellä on luontainen tarve pariutua, kokea läheisyyttä, tuntea kosketusta, kaivata kumppanuutta.

Toki voi elää ihan onnellista elämää ja olla innoissaan asioista ilmankin, mutta itsellä se jää tasolle "ihan". Jotain tärkeää puuttuu.

M

Ei ole sen jälkeen, kun se läheisen kosketus on muuttunut nyrkiniskuksi...

Vierailija kirjoitti:

Luulen ymmärtäväni M. Se että jätetään ilman selkeää syytä. 25 v jälkeen.  Petetään lupaukset ollaan annettu ymmärtää että ollaan luotettavia. Ja sitten paljastuukin että toinen nainen on ollut pitkään kuvioissa. Satuttaa niin paljon. Vielä viiden vuodenkin jälkeenkin. Pettäjä on varmaan onnellinen. Jätety

ty yrittänyt jatkaa elämää ja tehdä siitä mielekkään mutta on silti surullinen yksin. 

N

Miettikääpä sellaista eroa, jossa suhteen asiat ovat menneet niin pahasti pieleen, että toisen uusi "uhri" onkin vain helpotus. Ette ole vielä kokeneet yhtään mitään. Sori.

Odottaessani esikoista v. 2013. Silloin oli sellainen pitkäjaksoinen, onnen ja innon aika. Onnea olen toki tuntenut usein sen jälkeenkin, mutta flekmaattisena ihmisenä siihen harvemmin yhdistyy intoa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oho! En ole tajunnut, että näin moni on onneton. Itse olen joka päivä onnellinen ja silloin tällöin myös ihan riemukkaan onnellinen. Olen kokenut koviakin ja ollut silloin hetkittäin onneton, mutta peruspositiivisuus puskee aina pintaan. Toivon teile kaikille kaikkea hyvää.

Mulle tulee mieleen sun kirjoituksesta oma mummoni. Hän oli eläessään aina iloinen. Silmät tuikkivat ja hän nauroi paljon, halasi usein miestään. Vaikka oli kokenut kaikenlaista kamalaa: oman lapsensa kuoleman, sodan, miehensä haavoittumisen, oman siskonsa katoamisen jne.

Varmaan joku 25v sitten kun aloin seurustelemaan exän kanssa. Siitä eteenpäin ollut alamäkeä.

Noin 7-8 vuotta sitten

Lähes joka päivä. Pyrin nauttimaan elämän pienistä hetkistä ja vaikka luonnon kauneudesta. Ainoa, mitä minulta puuttuu on kumppani, jonka kanssa olla. Uskon siihenkin, että jossain on se mies joka haluaa rakastaa minua.

Tänä ja viime vuonna ja tunne jatkuu💕💞❤️❤️

Nyt. Olen terve, kaunis , on kesä, ihana parisuhde , ystäviä, saan olla ja harrastaa ja töitäkin on. Nukuin hyvät yöunet ja nyt aamukahville. Kohta alkaa loma. Ihana kesä!

Koko ajan olen onnellinen lapsistani, lapsenlapsista ja kodistani, terveydestä myös.

Oikein sydänsykkeitä oli viimeksi eilen kun pojantytär oli ensimmäistä kertaa luonani yökylässä, hän itse halusi tulla. Hän on 1. lapsenlapseni, hän ”teki” minusta mummun.

Oli ihana avata aamulla silmät ja nähdä hänen kasvonsa hyvin lähellä, hän on suloinen lapsi, ruskeasilmäinen pitkähiuksinen neitonen, 2,5 v. Nukkui tyytyväisenä mumminsa vieressä. Meillä kului hyvin aika yhdessä.

66 v

Luultavasti joskus kakarana kun sain jonkun hienon pelikoneen. Aikuisena en muista olleeni onnellinen koskaan, edes silloin vaikka törmäsin deittisivuilla ihanaan ihmiseen joka peräti tykkäsi minustakin. Jarruttelin siinäkin jatkuvasti ja tavallaan odotin että v-tuiks menee tämäkin homma. Sittenhän se yllättäen menikin, kun en kyennyt heittäytymään. Sainkin kuulla, etten uskalla olla onnellinen.

Joskus vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen on ollut pelkkää ahdistusta.

Varmaan lapsena tai joka tapauksessa alle 15-vuotiaana :’(

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan olen onnellinen lapsistani, lapsenlapsista ja kodistani, terveydestä myös.

Oikein sydänsykkeitä oli viimeksi eilen kun pojantytär oli ensimmäistä kertaa luonani yökylässä, hän itse halusi tulla. Hän on 1. lapsenlapseni, hän ”teki” minusta mummun.

Oli ihana avata aamulla silmät ja nähdä hänen kasvonsa hyvin lähellä, hän on suloinen lapsi, ruskeasilmäinen pitkähiuksinen neitonen, 2,5 v. Nukkui tyytyväisenä mumminsa vieressä. Meillä kului hyvin aika yhdessä.

66 v

Tällainen itsekkyys on mahdollista enää suurten ikäluokkien ihmisille. Jätitte jälkeenne niin paljon ongelmia, etteivät teidän jälkeisenne sukupolvet kykene enää elämään missään kuplassa.

en muista t.23N

Usein on tyytyväisyyden hetkiä, tyyliin eihän tämä ole hullumpaa. Pari kertaa olen elämässäni ollut onnellinen. Minä olen pysyvästi valuvikainen ihminen ja traumat niin syvällä, että ei tästä sen kummempaa tule (yritetty on).

Viimeksi eilen illalla. Ystävä oli kylässä ja meillä oli hyvä keskustelu mikä sai minut tuntemaan intoa, läheisyyttä, lämpöä ja kiitollisuutta elämää kohtaan. Tuli taas kerran olo että moni asia on todellakin kohdillaan.

Olen melkolailla onnellinen ja tyytyväinen kokoajan. Viimeksi synkistelin vuosi sitten kun olin totaalisen kujalla ajatuksistani ja fiiliksistäni ja sen takia rikoin perheeni. Syksyllä sain onneksi anteeksi ja häntä koipien välissä palasin takaisin. Nyt vaikuttaa siltä, että olen saanut puolisoltani luottamuksen takaisin ja suunnitellaan muuttoa yhteen. Pelkään aina vähän jos oikein onnellinen fiilis yllättää, että kupla puhkeaa hetkenä minä hyvänsä niin siksi vähän jarruttelen.