Lue keskustelun säännöt.
Parannuin masennuksesta, läheiset eivät tue
05.07.2014 |
Olin masentunut monia vuosia, lohtusöin, vetäännyin, itsetunto nollassa. En koskaan sanonut vastaan.
Nyt olen parantunut ja saanut minuuteni takaisin, mutta yllättäen läheiseni, etenkin ystäväni, eivät tästä pidä. He eivät pysty suhtautumaan uuteen, itsevarmempaan, hoikkaan minään, joka uskaltaa sanoa mitä tahtoo. (Tuki masennusaikoinani oli myös hyvin vähäistä.)
Onko tämä kuinka yleistä? Itse aion etsiä uudet ystävät.
Kommentit (69)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohda vain kaikki mennyt. Unohda ystävät ja sukulaiset. Et oppinut mitään menneisyydestä. Oikea ystävä ei jättäisi toisia. Veikkaan lyhyttä onnea ja pitkää masennusta.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 01:40"]
Unohda vain kaikki mennyt. Unohda ystävät ja sukulaiset. Et oppinut mitään menneisyydestä. Oikea ystävä ei jättäisi toisia. Veikkaan lyhyttä onnea ja pitkää masennusta.
[/quote]
:)
ap
On hetkiä, jolloin ei viitsi edes alapeukuttaa. :) Koska käy liian sääliksi. Kiitos kaikille kannustavista viesteistä. Tästä alkaa uusi elämä!
ap :)
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 00:48"]
Itsellä sama kokemus, mutta laihtumisen suhteen. Olin aina ollut se vähän hassu paksu kaveri, ja kun laihduin ja sain itsetuntoni takaisin, eivät kaverit kestäneet sitä. Silloin ymmärsin, että olin ollut heille sellainen sääliöystävä, joka pönkittää omaa itsetuntoa. Niin että vaikka kuinka huonosti menee, ei sentään olla niin kuin TUO.
Mietin, mitä kaikkea p*skaa musta oli selän takana puhuttu. Nyt kun olin hoikka, pärjäsin jne, saattoi olla että hävetti näitä "ystäviä" kaikki se mitä olivat tehneet. Olinkin ihan tasavertainen ihminen enkä joku saatanan maskotti.
[/quote]
Se laihtuneen ystävän päivittelyketju taisi kuitenkin puhua ihmisestä, joka laihduttuaan alkoi kohdella ystäviä kuin gaggaa. Flirtataan heidän miehilleen, ei oteta ystävien tarpeita huomioon lainkaan jne. Kai se niin on, että jos ihminen ei ole tasapuolisesti liikkeellä itse alun perin (olematon itsetunto johtaa siihen, että on suhteessa lapsenkaltainen osapuoli), niin sitten kun löytää itsetuntoa laihtumisesta, on kaiken järjen mukaan edelleen se antamaton yksilö, kun ei kerran ole mitään kokemusta kehittyneemmästä vuorovaikutuksesta.
Muut ovat voineet suvaita tätä infantiilisuutta säälistä ja koska toinen ei ole paljon kehdannut vaatia, mutta sitten kun lapsi kasvaa aikuisen kokoon tietämättä, miten siinä roolissa eletään, niin kyllähän siinä ystävät ovat kovilla, oli heillä syyllisyydentunteita tai ei. Pelkkä muutos jo vaatii muilta sopeutumista, eikä asiaa tarvitse lukea kenenkään viaksi. Silmään pistää minullakin tämä mustavalkoinen paatos, joka tuon yhden kirjoittajan riehaannutti povaamaan lyhyttä onnen kautta.
En tiedä, koskeeko tämä aloittajaa tai hänen fanejaan, mutta ette kai väitä, ettei tällaista tapahdu, että maskotista tulee oikeastikin toinen ääripää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää yötä ystävät ja röllit. Futis loppui enkä jaksa enää palstailla tänään.
Välierät wooooo
ap
CHAU
Onnea parantumisen johdosta.
Olen törmännyt samankaltaiseen ilmiöön itsekin, rumasta ankanpoikasesta kun kuoriutui joutsen ja sitähän ei sitten nielty lainkaan.
Hyvin järkyttävää, olisi pitänyt pysyä rumana :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vaikea masennus ja siitä paranee, elämän ajattelumallit usein muuttuvat täysin. Silloin saa itsetunnon terveeksi ja kasvaa ihmisenä. On kuin uusi ihminen. Näin kävi minulla. Kärsin vaikeasta masennuksesta 4 vuotta ja pahimmillaan olin sohvalla 24/7 kuukausia. Lääkitys minulla oli noin 5 vuotta. Olen nykyään tyytyväinen elämääni. Kiva työ kiva mies kaksi lasta. Masennuksesta aikaa jo yli 10v. Minulla on vielä hyviä ystäviä, jotka minulla oli jo ennen masennusta. No oikeastaan kaksi. :) Joitakin suhteita, myös ennen masennusta läheisiä, olen "jättänyt" taakseni ja pitänyt etäällä, koska en enää suostunut olemaan heidän kynnysmattonaan. Nämä olen ymmärtänyt terapiassa ollessani. Esimerkiksi vanhempiin olen yhteydessä kerran tai kaksi vuodessa, koska minulla on lapsuuden traumoja taustalla. Lapsia ei viedä ikinä sinne hoitoon, koska en heihin luota koskaan. En sentään ole laittanut heihin välejä poikki, mutta sekin kävi sairaana ollessa mielessä. Pari ystävää ja moni tuttu sai "kenkää", koska eivät olleet iloisia uudesta itsevarmasta minästäni. Ystävällinen olen ollut aina siitä ei ole kysymys. Nykyään uskallan sanoa mielipiteeni, uskallan ääneen puolustaa heikompaa jne. Ja haluan kaikille ihmisille hyvää, myös niille pois potkituille. Mutta oma terveys on tärkein. Esim omat vanhempani eivät tee terveydelleni hyvää. Nykyään tutustunkin ihan eri tyyppisiin ihmisiin kuin ennen. Tietty kemioilla on aina merkitystä myös, joidenkin kanssa natsaa, mutta kyllä tietyn taustan/persoonallisuuden omaavat ihmiset usein hakeutuvat toistensa seuraan. Ja kun varsinkin vaikeasta masennuksesta toipuminen on tai oli ainakin minulle ikään kuin elämän ytimen, ajattelumaailman ja minän muutos. Se vaikuttaa aina persoonallisuuteen, joka muokkautuu uudestaan. Näin se uusi persoona ei välttämättä enää sovi yhteen jonkin toisen persoonan kanssa. Kun tavallaan masennuksesta parantuneen ihmisen persoona on muuttunut ja kasvanut. Määrittelin esimerkiksi uudelleen sen, mitä siedän ja mitä en. Osaan nykyään vetää rajan, ennen otin kaiken vastaan. Uusi minä ei enää sietänyt esim ystäväni ainaista vertailua ja minun sanomisteni jatkuvaa vähättelyä ja suurta negatiivisuutta. Se alkoi olla ikävää. Toki saa olla surullinen vihainen ja sanoa negatiivisia asioita, se on ok. Mutta ymmärrätte varmaan eron. Ja voi olla, että monilla masentuneita on myös hieman masentuneita ystäviä, jotka eivät esim tunnusta olevansa masentuneita ja jotka eivät saa hoitoa. Näin voi valitettavasti elää läpi elämän.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2014 klo 01:23"]
Hanki parempia läheisiä, ansaitset sen.
[/quote]
Näin teen. Kiitos
ap