Millainen 26-vuotiaana mielestäsi pitäisi olla?

Sellainen jolla on vielä unelmia, sellaisiakin joita ei voi saavuttaa, jonkinlainen realistinen suunnitelma loppuelämälleen, ensimmäiset aikuisuuteen liittyvät isommat vastoinkäymiset koettu tai on kokemassa niitä. 

Alkaa selkiytymään kuka on, mitä haluaa olla, mitä ei halua olla ja totuttelee elämään vikojensa kanssa.

Monikaan asia ei ole varma tai pysyvä, työ, opiskelu, kumppani. Elämä heittelee vielä sinne ja tänne. Joillakin tulee lapsi sekoittamaan pakan uusiksi, toiset suunnittelevat elämäänsä lasten kautta mutta niitä lapsia ei tule, jotkut elävät lapsiaikaa ja työt ja opiskelu siirretty tulevaisuuteen. Sitten on niitä jotka jo tietävät ettei voi saada lapsia, joiltakin lapsettomuus vie työkyvyn, toiset ovat hyväksyneet asian.

Asutaan vuokralla, omakotitalossa, perintömaatilalla. Asutaan paikkakunnalla pysyvästi, asutaan väliaikaisesti.

Ollaan sinkkuja, erottuja, kihloissa, leskejä, naimisissa, avoliitossa.

Ja kaikki vaihtoehdot ovat ihan normaaleja.

Täällä yks 26 v, jota harmittaa välillä tällä palstalla, kun mulla ei ole 'mitään'. Asun nyt vuokrayksiössä ja vasta aloitin opinnot, koska aikaisemmin en tiennyt mikä ala kiinnostaa. En tunne olevani ollenkaan kypsä seurustelemaan ja ihmettelen kun ikäisilläni on jo perhettä.. ja olen vieläpä naispuolinen.

Täällä eräs 25v joka potee jonkunlaista elämänkriisiä. Olen sinkku, asun halvassa solukämpässä, opiskelen pääainetta joka ei kiinnosta (halu vaihtaa opintosuuntaa on kova, mutta valitettavasti vielä kovempi on kilpailu opiskelupaikoista), teen hanttihommia osa-aikaisesti ja stressaan tulevaisuudesta. Jotenkin sitä ennen kuvitteli, että 25-vuotias on jotenkin hirveän aikuinen, että sillon pitää jo olla tietynlainen. Elämä vaan on mennyt eri tavalla. Mulla ainakin elämäntilanne on ihan auki ja tulevaisuus on yhtä suurta kysymysmerkkiä. Sen sijaan että olisi omistusasuntoa ja valmiita tutkintoja onkin pelkkää epävarmuutta tulevaisuudesta. Haaveilen matkustelusta, omasta perheestä ja kodista sekä mieluisasta koulutuksesta... tuntuu vaan, että elämä valuu ohi enkä ehdi mukaan. Toisaalta, enpä kyllä voi sanoa toivovani, että eläisin tällä hetkellä vakiintunutta elämää kera perheen ja asuntovelkojen. Mutta haluaisin päästä elämässä eteenpäin, koen olevani "jumissa" ja tuntuu että olisin jollain tavalla epäonnistunut...

Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei ole olemassa sääntöä sille millainen vaikkapa 26-vuotiaana pitäisi olla. Pääasia että SINÄ olet tyytyväinen siihen millainen olet ja mitä teet. Mitä asioita haluaisit muuttaa elämässäsi ja mihin olet tyytyväinen?

Olen 22-vuotias, pian kolmatta vuotta yliopistossa, asun vuokralla avoliitossa (pian vuoden asuttu yhdessä). Haaveilen viiden vuoden sisään kihloista ja häistä, koirasta ja ehkä jo lapsistakin, työpaikasta ja omistusasunnosta. Lienen melko tylsä ;)

Musta on aika jees jos on duuni/opinnot ja joku puolisko :)

Asumis, lapsi, kouluasiat odottaa! Puolison tykkäisin että olisi tuon ikäisenä jotta ehtisi tutustua rauhassa ennen perheen perustamista jos se on mielessä.

itse olen 26 vuotiaana 5v lapsen äiti, naimisissa, omidtusasunnossa ja valmistunut kahteen amk tutkintoon hoitoalalta. Sitten pitää miettiä töiden etsimistä ja niihin keskittymistä :)

Täytyy pitää mielessä se, että kymmenen vuoden päästä elämäntilanteet voivat olla kääntyneet ihan päälaelleen. Tällä hetkellä mielestään "keskeneräistä" elämää´elävät tai muista niin sanotusti mielestään "jäljessä" olevat 26-vuotiaat henkilöt voivat hyvinkin kymmenen vuoden päästä elää sitä ihan tavallista ja vakaata perhe-elämää.... kun taas hyvin nuorena perheen perustaneet ja aloilleen asettuneet saattavat olla siinä välissä jo eronneet, lähteneet uudelleen kouluttautumaan tai muuten vaan joutuneet eri syiden takia etsimään elämänsä polkua uudestaan. Mielestäni on turhaa ottaa paineita siitä millainen minkäkin ikäisenä pitäisi olla, koska elämä vaan harvoin menee kenelläkään suoraviivaisesti. Jos on 26-vuotiaana opinnoista valmistunut perheenäiti, niin se ei tarkoita sitä, että sillon oltaisi jotenkin "edellä" niitä, jotka vielä tuossa iässä elävät opiskeluelämää ja etsivät itseään.... ihmiset ovat erilaisia, ja elämä voi yllättää niin hyvässä kuin pahassa ja kaikki voi muuttua hetkessä.

Itse olen 25. Eikä hajuakaan mikä minusta tulee isona. 2 ammattikoulu linjaa oon jättänyt kesken ja jämähdin kaupan kassalle jossa oon nyt ollut pian 7 vuotta, joista tosin 3 lasten kanssa kotona. Mulla on avomies ja meillä 2 lasta. Aloitin vähän aikaa sitten nettilukion, jota opiskelen kun kotihommilta ehdin. Asutaan vuokralla kerrostalossa.

Mä olen aina edennyt ihan omaan tahtiin. Eihän mun elämä tosiaan ole mennyt niin kuin yleisen ihanteen mukaan kuuluis. Mutta mä koen itseni silti normaaliksi ja olen onnellinen valinnoistani. Olen vielä nuori ja ehdin vaikka mitä. Kuka tietää, jos joku päivä päädynkin vaikka korkeakouluun tai joskus ostetaan miehen kanssa omakotitalo, kaiken näkee aikanaan :)