Minkä ikäisenä tajusit, että haluat lapsia?

En koskaan. Nyt olen uraohjus koulun keittiöntäti ja ajan hienoa autoa uskonnollisista syistä ja hoidan puutarhaani mieheni partakoneella.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 02:33"]

Aina. Mutta en ole siitä koskaan numeroa tehnyt. Ehkä siksi ärsyttää kun tällainen avauksen tehnyt sitten saa lapsen tai ottaa miehen vaikka "aina ajatteli" ettei niin kävisi! Koskaan en ole ajatellut että saan lapsen vaikka olen lapsesta saakka tahtonut äidiksi.

[/quote]

Ei se ole sinulta pois, mitä muut elämässään tekevät. Nainen voi Suomessa hankkia lapsen yksinkin jos sitä haluaa.

Olin 30. Harkitsimme asiaa perusteellisesti mieheni kanssa. En ollut henkeen ja vereen ei lapsia -kannalla koskaan, mutta olin nuorempana epävarma siitä, haluanko välttämättä lapsia.

36 vuotiaana tajusin kauhukseni katselevani vauvoja sillä silmällä. Olin aina ajatellut että en lapsia halua. Nyt ollaan pari vuotta menty sillä ajatuksella että tulee jos on tullakseen. No eipä näytä tulevan. Mutta ei se maailmaa kaada jos ei saadakaan.

Halusin nuorempana mutta mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän kaipaa lapsia. Elämää ja vapaa-aikaa osaa arvostaa toisella tavalla. Lapsi on pitkä projekti ja laitoshoidot eivät ole (ensimmäinen) vaihtoehto. Tässä asiassa samalla linjalla kuin Cameron Diaz.

22-vuotiaana aloin harkita, kun silloinen poikaystävä eli nykyinen mies sanoi haluavansa. Esikoinen syntyi kuitenkin vasta 6 vuotta myöhemmin, enkä olisi ollut aiemmin valmis.

35 olen eikä edelleenkään tee lainkaan mieli hankkia lapsia eikä edes sitä parisuhdetta. Myönnän, että näihin liittyy kivojakin asioita. Minulle ne kivat asiat eivät vain paina yhtä paljon kuin haittapuolet. En mitenkään vihaa lapsia enkä miehiä, monet ovat ihan hauskojakin tyyppejä silloin tällöin tavatessa. En vain halua elää näiden kanssa perheenä. 

Mä olen halunnut lapsia jostain 10-vuotiaasta asti :)

Parisuhteen kanssa onkin ollut tekemistä, jotenkin en meinaa osata olla parisuhteessa eikä meinaa aina ymmärrys riittää. Nykyisen kanssa asutaan suosiolla eri osotteissa.

Teininä, hyvin nuorena.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 02:19"]Etenkin te jotka olitte pitkään sitä mieltä, että ei ikinä lapsia.

Itseäni ärsyttää kun nuorelle ihmiselle aina huudellaan, että kyllä sinäkin tuosta sitten kun vähän vanhenet niin rupeat niitä lapsia haluamaan. Milloinkohan tämä sitten tapahtuu? Nyt olen 23v enkä yhtään lämpene ajatukselle varsinkaan biologisista lapsista.

[/quote]

32 vuotiaana, kun pidin sisareni vastasyntynyttä tyttövauvaa sylissä, melkein itku pääsi liikutuksesta, kului kaksi vuotta ennenkuin tulin raskaaksi, sitäennen ajatus äitiydestä ei kiinnostanut yhtään. Nyt voin kliseisesti sanoa että elämänvaihe kahden pienen pojan äitinä oli elämäni parasta aikaa, ja myös tarkoitan sitä. T. Mami

Vähän yli parikymppisenä oli jonkin verran vauvakuumetta, mutta tilanne ei silloin ollut sellainen, että siihen olisi voinut hankkia lapsen. Kun sitten opiskelut oli opiskeltu ja elämä hyvässä järjestyksessä, niin sittenpä ei lasta kuulunutkaan. Syytä ei sitten tutkittu, kun ei ollut elämää suuremmasta ongelmasta, mutta mieleen tuli, että olisiko kannattanut kuitenkin silloin nuorempana hankkia se lapsi. Myöhemmin sitten erään leikkauksen yhteydessä selvisi syy lapsettomuuteenkin: endometrioosi, joka tosin oli aiheuttanut erittäin vähän hankalia oireita. Ei siis ollut onki ottamataon, vaan oli lammikko kalaton.

19 vuotiaana. Kohta täytän 20 mutta ei ole vielä ensimmäistäkään hankittu :) Joskus tulevaisuudessa sitten

Lähemmäs 30 olin ennen kuin asia alkoi tulla ajatuksiin. Sitä ennen olin aika ehdoton että ei koskaan. En oikein tiedä miksi mieli muuttui. Ei kukaan sitä asiaa erityisesti kysellyt, ei ollut suvun painostusta eikä nuoria äitejä ystävissä. Sain lapset (2) sitten onneksi aika helpolla vähän päälle 30. Onnellinen olen, elämäni paras päätös perustaa perhe, onneksi sen sain. Nyt Iltatähti tulossa, olen 40.

Ihan pienenä jo, ja halusin lapset nuorena Sitten 18-vuotiaana ajattelin että en halua edes seurustella, mutta niin vain löysin nyk mieheni ja naimisissa olin pari vuotta myöhemmin. Ja pari vuotta myöhemmin alkoi tulla lapsia.

Vauvakuume iski 33-vuotiaana kun tapasin nykyisen aviomieheni. Nyt olen nelikymppinen ja kolmen lapsen äiti. Nuorempana pidin kyllä kavereiden lapsista mutta en tuntenut minkäänlaista äidintunteita tms. Vasta sen oikean tapaaminen herätti perheen perustamisen halun. Olen erittäin kiitollinen lapsistani, ovat parasta mitä minulle on tapahtunut. Mutta olisi elämä varmaan ollut hyvää vain kahdestaankin. Tai yksin..Tuttavapiirissä useampi yli 3-kymppinen joilla ei minkäänlaista tarvetta perustaa perhettä. Meitä on niin moneksi, toivoisi vain että ne, jotka lapsia toivoisi, saisi niitä. Monelle narkkarille/dokuille syntyy lapsia useita ja kunnon ihmiset jäävät ilman. Olen useasti  miettinyt miksi.

Aina olen halunnut lapsia, ja suhteellisen nuorena suunnittelin ne tekeväni. Toista odotellaan parhaillaan.

Aina, siinä 23veenä alkoi sietämätön vauvakuume kun Tapasin mieheni. 27v tulin äidiksi

19-vuotiaana aloin oikeasti haluamaan lapsia, eka syntyi 21-vuotiaana. Vielä 17-v sanoin etten halua lapsia, aika nopeasti mieli muuttui :D Nyt 28-vuotiaana kolme lasta :)

28-vuotiaana kun veljeni vaimoineen sai esikoisensa. Nyt olen 31 eikä minulla ole lasta. Tosin ei ole tähän ikään mennessä ollut ketään, kenen kanssa olisin lapsen halunnut. Paitsi nyt. Uusi suhde mutta mulla on sellainen olo, että joulua 2015 vietetään perheenä. Surullisinta olisi jäädä ilman omaa perhettä.

Jo ala-aste ikäisenä tiesin että haluan nuorena tehdä lapset. Nyt olen 20v kahden lapsen äiti <3