Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä tajusit, että haluat lapsia?
05.07.2014 |
Etenkin te jotka olitte pitkään sitä mieltä, että ei ikinä lapsia.
Itseäni ärsyttää kun nuorelle ihmiselle aina huudellaan, että kyllä sinäkin tuosta sitten kun vähän vanhenet niin rupeat niitä lapsia haluamaan. Milloinkohan tämä sitten tapahtuu? Nyt olen 23v enkä yhtään lämpene ajatukselle varsinkaan biologisista lapsista.
Kommentit (53)
Olen aina halunnut äidiksi, ihan pikkutytöstä asti. Nukkeleikkejä tuli leikittyä monen monta lapsuuden vuotta. Nyt olen kahden lapsen aviossa oleva 26-vuotias äiti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on ollut päivänselvää, että äidiksi haluan :) nyt olen 22 (avomies 26) ja vauvakuume kummallakin. Edellisessä suhteessa en ikinä edes ajatellut tekevänä lasta kyseisen ihmisen kanssa, mutta nykyinen mies on ehdottomasti isäainesta :D
En koskaan, jos nuo kaksi ihanaista ei olis syntyneet, niin tuskin mitään draamaa asiasta oisin kehittänyt.
Olin noin 27, kun huomasin haaveilevani omista lapsista. Sitä ennen ajattelin, etten ehkä halua lapsia lainkaan. Ensimmäisen sain sitten 30-vuotiaana.
Olen 25, enkä oikeastaan halua lapsia. Lapset ovat musta mukavia (yleensä), mutta mulla ei ole mitään erityisempää tarvetta lisääntyä tai perustaa perhettä. Ajatus lapsettomuudesta ei tunnu mitenkään huolestuttavalta, vaan oikeastaan jopa aika mukavalta. Olisi tosin mukavaa, että elämään kuuluisi myös lapsia. Tosin musta esimerkiksi kummitätiys olisi ihan riittävä määrä lapsen läsnäoloa.
Lasten saamisessa eniten pelottaisi raskaus ja oman ajan menetys. Oon aina ollut vahva ja fyysisesti kykenevä ja mua pelottaisi sekä raskauden aiheuttama heikkous että se, että siitä mahdollisesti jäisi joku vaiva. Poikkeuksellisen vahva ja terve keho on niin oleellinen osa identiteettiäni, että en ole ihan varma, miten suhtautuisin lapseen, jonka syntymä veisi minulta sen. Pidän myös rauhasta ja yksinäisyydestä, eikä kumpikaan niistä ole erityisen lapsiyhteensopivaa.
Lapsettomuudessa eniten pelottaa katumus. Se, että lasten saaminen on (naisen) elämän tarkoitus ja äitiys jotenkin erityisen jalostava kokemus on kuitenkin aika paljon toitotettu käsitys ja vaikka olenkin eri mieltä molemmista osista, niillä on ollut vaikutusta ajatteluuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28-vuotiaana, sitä ennen ei kiinnostanut tippaakaan.
24-vuotiaana aloin lämmetä vauva-ajatuksille kun mies poti kauheaa vauvakuumetta. Ennen nykyistä miestäni luulin, että en ikinä halua lapsia. Julistin kaikille, että äitiä musta ei tule, mutta jouduin sanani syömään ja nyt 26-vuotiaana on yksi lapsi ja mulla pukkaa vauvakuumetta päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista tarkalleen milloin, jo 15-vuotiaana kuitenkin.
Oon nyt 26v ja tää lapsiasia vaihdellut laidasta laitaan. Melkein joka toinen päivä oon sitä mieltä, etten halua lapsia ja joka toinen päivä taas haluan. Haluaisin myös adoptoida ainakin yhden.
Nyt olis viel silleen kiva sauma hankkia (tänään on haluan lapsia päivä, sillä näin taas yhden sangen fiksun oloisen kakaran töissä).
Pelkään myös synnytystä tosi paljon.
Sellasta hillitöntä vauvakuumetta ei ole tullut koskaan. Yhen kaverin kanssa juteltiin asiasta, eikä hänelläkään vauvakuumetta koskaan ollut. Se hänen lapsi oli puoliks vahinko, muttei pannut vastaankaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena oon halunnu äidiksi ja niin myös 19-vuotiaana tulin äidiksi ja pientä vauvakuumetta taas pukkaa.. Mut kaks saa kyl riittää! :)
Joskus 27-28-vuotiaana. Musta tuntuu, että vauvoja alkaa harkita vasta sitten, kun löytää sen oikean miehen. Eli kun kumppani tuntuu oikealta, lasten hankkiminenkin alkaa olla vaihtoehto.
Itse en ole koskaan ollut lapsirakas. Olen silti aina ajatellut, että JOSKUS kuitenkin hankin lapsia. Ja omaa pötkylääni rakastan kovasti, vaikka en muiden lapsista niin innostukaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
34 vuotiaana ajatus kypsyi, olin utelias millaista on äidin elämä. Olin 36 kun lapsi syntyi.
28 vuotiaana