Tiedättekö jonkun joka on päässyt eroon masennuslääkkeistä?

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 10:33"]

30, minusta tuntuu, että kannattaa sanoa hänelle ääneen, että sinulla on tunteita jotka häiritsevät terapiassa käymistä. Ei siinä tarvitse rakkauttaan alkaa julistamaan, mutta viittaa kuitenkin mistä on kyse. Hän osaa ammattilaisena ratkaista tilanteen oikein, hänellä on ihan taatusti siihen koulutus. Terapeuttiin kiintymiset ja rakastumiset ovat ihan taatusti tavallisia.

Oma terapeuttini on nainen, tätä ongelmaa ei tulr. Tunnistan silti itsestäni ajoittain puuskia, jolloin toivoisin hänen olevan ystäväni myös yksityiselämässä. Ohitan nuo, koska suhteemme on siltikin vain hoitosuhde.

Hänelle olen voinut sanoa muun muassa, että hän loukkasi minua jollakin kommentilla. Sellainen avoimuus tekee terapiasuhteelle hyvää, asia saatiin purettua siltä istumalta ja työ saattoi jatkua. 2

[/quote]

No ehkäpä. Juuri nyt ajatus terapiaan menemisestä ahdistaa, mutta jospa työstän tätä ajatusta mielessäni ja harjoittelen mitä sanon. Voi tietysti olla, että hän on jo arvannutkin. 

30

Minä. Vaikea masennus. Kolme vuotta söin lääkettä ja kävin terapiassa. Ilman terapiaa söisin lääkkeitä varmasti vieläkin. Osaan nykyään tunnistaa vääristyneet ajattelutapani ja tunnen itseni paremmin, siksi uskalsin luopua lääkkeistä. Minulla on nyt muita keinoja käsitellä ahdistusta ja pelkoja.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 10:29"]

Todettiin pitkäaikainen vakava masennus ja paniikkihäiriö. Söin aluksi Citalopramia ja sitten maksimiannoksella Cymbaltaa. Hieman vajaa vuosi Cymbaltaa ja olin lähes oireeton. Kun annos nostettiin aikoinaan maksimiin, oloni koheni aivan käsittämättömästi ja voin tosiaan sanoa, että tällä lääkkeellä sain elämäni takaisin.

Lopetin omasta päätöksestäni (melko kallis lääke, useita kymppejä kuussa korvauksienkin jälkeen) ja kärsin "vieroitusoireista" pari viikkoa (?). En olisi niitä vieroitusoireiksi tunnistanut, ellen olisi osannut odottaa juurikin outoja hikoiluja ja säpsähdyksiä päässä. Ei kuitenkaan mitään normaalielämää haittaavaa.

Pointtini on se, että on ikävä lukea jatkuvasti niin kovaa kritiikkiä mielialalääkkeistä. Siinä vaiheessa, kun aivokemiat on helvetin sekaisin, ei todellakaan auta mikään "lenkkeily ja puhdas ruoka". On surullista, että mielenterveyteen liittyviin sairauksiin halutaan edelleen keksiä pseudotieteellisiä parannuskeinoja, kun kuitenkin vaikka syöpään harva ehdottaa sairaalle, että kokeilepas tätä koiranputkea ja apilanjuuriteetä, kyllä auttaa.

Taisin mennä vähän aiheen ohi, mutta piti vähän avautua jonnekin.

[/quote]

Ei ne kaikilla toimi samalla tavalla. Hyvä, että auttoivat sinua, mutta eiväöt TODELLAKAAN auta kaikkia. Lääkäritkin myöntävät tämän, samoin tutkimukset todistavat. Lumevaikutus myös vahva.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 10:29"]

Todettiin pitkäaikainen vakava masennus ja paniikkihäiriö. Söin aluksi Citalopramia ja sitten maksimiannoksella Cymbaltaa. Hieman vajaa vuosi Cymbaltaa ja olin lähes oireeton. Kun annos nostettiin aikoinaan maksimiin, oloni koheni aivan käsittämättömästi ja voin tosiaan sanoa, että tällä lääkkeellä sain elämäni takaisin.

Lopetin omasta päätöksestäni (melko kallis lääke, useita kymppejä kuussa korvauksienkin jälkeen) ja kärsin "vieroitusoireista" pari viikkoa (?). En olisi niitä vieroitusoireiksi tunnistanut, ellen olisi osannut odottaa juurikin outoja hikoiluja ja säpsähdyksiä päässä. Ei kuitenkaan mitään normaalielämää haittaavaa.

Pointtini on se, että on ikävä lukea jatkuvasti niin kovaa kritiikkiä mielialalääkkeistä. Siinä vaiheessa, kun aivokemiat on helvetin sekaisin, ei todellakaan auta mikään "lenkkeily ja puhdas ruoka". On surullista, että mielenterveyteen liittyviin sairauksiin halutaan edelleen keksiä pseudotieteellisiä parannuskeinoja, kun kuitenkin vaikka syöpään harva ehdottaa sairaalle, että kokeilepas tätä koiranputkea ja apilanjuuriteetä, kyllä auttaa.

Taisin mennä vähän aiheen ohi, mutta piti vähän avautua jonnekin.

[/quote]

Aivan samaa olen miettinyt. Ihan kuin lääkkeistä avun saaneet olisivat parantuneet jotenkin väärällä tavalla ja niiden käyttämisestä pitäisi tuntea syyllisyyttä.

37 jatkaa. Ilman lääkitystä en olisi kyennyt terapiaan, joten minun kohdallani lääkitys+terapia toimi parhaiten. Näin se kai on tutkimuksissakin todettu tehokkaimmaksi yhdistelmäksi.

Mäkin kasvanut kieroon vaikka lapsuudessa ei mitään näkyvää negatiivista ole ollutkaan.

Jos haluat eroon lääkkeistä, kyllä niitä ongelmia on vaan käsiteltävä. Ja itkemättömät itkut itkettävä. Mä oon itkenyt vuoden ajan putkeen, silloin kun eka iso kriisi tuli. Sen jälkeen aina silloin tällöin. Joskus enempi, joskus vähempi. Se on auttanut.

Tsemppiä!

Hahhaa, anteeksi ap, mutta mua naurattaa sun hyökkäävä asenne. :D

Jos tiedostat itse asiasi, niin mikset sitten ota opiksesi ja toimi toisin? Kenelläkään ei ole mitään taikasauvaa, jolla Sais sut parannettua. Ehkä Pitäis vaan kasvaa henkisesti ja aikuistua. Työlästähän Se on...

Hups, olinpas empaattinen :D

Mutta sekin on ilmeisesti tutkittu, että niillä jotka ovat käyttäneet masennuksen hoitoon lääkitystä ( pelkästään) sen todennäköisyys uusiutua kolmen vuoden sisällä lääkkeiden lopettamisesta on suuri. Mulla kävi juuri näin. :(

Tiedän ainakin yhden. On ollut ilman lääkitystä jo useamman vuoden. 10 vuotta sitten hänelle ehdotettiin työkyvyttömyyseläkettä masennuksen vuoksi, mutta ei halunnut. Nyt hän on naimisissa, valmistunut ammattiin ja on unelmiensa työpaikassa. Joutui kokeilemaan useampaakin terapeuttia ennenkuin löytyi sopiva. Nyt ei ole moneen vuoteen tarvinnut sitäkään. 

Söin 1,5 vuotta venlaflaksiinia (Efexor) ja kävin samalla terapiassa. Tai en nyt tiedä, voiko sitä sanoa varsinaisesti terapiaksi, koska se ei ollut kovin intensiivistä, ehkä 1-2 kertaa kuussa. Henkilö oli kuitenkin psykiatri ja terapeutti. Lopetin lääkkeet, kun masennuksen oireet alkoivat hellittää ja pystyin taas iloitsemaan elämästä. Koin, että keskusteluista terapeutin kanssa oli suuri apu. Hän oli ikään kuin käsi, joka kiskoi minut sieltä epätoivon suosta. Onnistuin löytämään hyvän terapeutin, jolle pystyin puhumaan asioista ja jonka kanssa synkkasi.

Meillä mies on syönyt masennuslääkkeitä monta vuotta eikä pysty lopettamaan. Mielestäni syy on juuri siinä, ettei hän halua mennä terapiaan. Lääkkeet hoitavat vain oireita, mutta terapiassa tartutaan masennuksen syihin. Itse en usko, että ihminen voisi parantua masennuksesta pelkillä lääkkeillä. Eihän masennus synny itsestään, vaan jokin sen aiheuttaa, ja se aiheuttaja pitää löytää.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 10:47"]

Hahhaa, anteeksi ap, mutta mua naurattaa sun hyökkäävä asenne. :D

Jos tiedostat itse asiasi, niin mikset sitten ota opiksesi ja toimi toisin? Kenelläkään ei ole mitään taikasauvaa, jolla Sais sut parannettua. Ehkä Pitäis vaan kasvaa henkisesti ja aikuistua. Työlästähän Se on...

Hups, olinpas empaattinen :D

[/quote]

En tiedä empatiasta, mutta tuo Isojen Kirjaimien käyttö keskellä lausetta, vaikkei kyseessä ole erisnimet, hiukan kummastuttaa. 

ap

Joskus on pakko ravistella huomaamaan oma negatiivinen asenne, silloin ei empatia auta.

Käytin monta kymmentä vuotta ja pääsin helposti eroon. Ei se ole niin vaikeaa, kun ei usko kaikkien nettikirjoituksia siitä, kuinka on vaikeaa päästä irti.

Mielipalvelut on laajemmin erikoistunut psyykenlääkkeistä vieroittautumiseen, masennuslääkkeet siis kuuluvat psyykenlääkkeisiin. Jos harkitsee masennuslääkkeiden lopettamista tai niiden vähentämistä niin täältä voi lukea lisää: https://mielipalvelut.fi/palvelut/laakevieroitusryhma/

Tiedän. Ylen arena Kotimainen dokumetti sähkö hoidossa.Joka Suomi tehdän nukutus.Toimii paremin kuin lääkeet.Henkiilöitä asia hastateltiin.Kuin 1 henkilö antoi luvan kuvata sähkö hoitonsa.Läkethän turutaa ihmisen ja lihotavat ihmisen.Lisäksi jos dokaa ja tupakoi ,ovat he eläviä aika pomeja muille ihmisille.

Mulla on Lyrica ahdistukseen ja Voxra ja seronil masennukseen. Ihan hirveä määrä erilaisia lääkkeitä vuosien varrella kokeiltu, Voxra on ihan täydellinen lääke mulle. Sen sijaan Lyrican tehoa olen alkanut epäillä. Tosin illalla kun otan niin saan nukuttua paremmin. Mutta muuten, no, kipulääkkeenä hyvä mut se on eri asia. Taidan jättää Lyrican vaan tarvittaessa otettavaksi. Katsotaan muuttuuko olo ja jos muuttuu niin miten. Koska Lyrica vie Voxran piristävän vaikutuksen ihan täysin. Mitään terapiaa en enää saa, psykalla sanottiin että suoraan sanottuna olen toivoton tapaus eikä ne ota mua sinne enää, ei vaikka lääkäri yritti laittaa lähetteenkin sinne. 

Minä. Lopetin seinään. En suosittele.

Mutta ihan hyvin menee nyt

Lääkitys parhaimmillaan hakuammuntaa - omalla kohdalla eka yritys ei tehnyt yhtään mitään (en väitä että olisi ollut lumelääkettä, todennäköisesti vain aine joka ei omalla kohdalla vaikuttanut). Sittemmin löytynyt suht. toimiva yhdistelmä. Myöhemmin terapian kautta uutta yritystä ja nyt suht toimintakykyinen (edelleen lääkitys päällä) ja käyn (ainakin toistaiseksi) töissä. Suurin ongelma on yhteiskunta (enkä tarkoita valtiota tai jotain tiettyä osaa siitä). Tarkoitan leimaamista. Häpeää. Mielenterveysongelmat ovat heikoille -tyylistä ajattelutapaa, joka maassamme on ns normi. Apua hakee (ja saa) vasta siinä vaiheessa kun tilanne on jo paha. Joten jos joku on "parantunut" (mitä se sitten tarkoittaakaan), kertokaa mullekin...about 30v tässä mielenterveysongelmien kanssa jo mennyt painiessa...

Vierailija kirjoitti:

No mutta kun ei mun lapsuus edes ollut mitenkään onneton. En vaan jaksa jauhaa näistä asioista jollekin tyypille jolle maksetaan siitä että valitan sille ongelmistani. Niin, en myöskään rasita näillä läheisiä. Nappi naamaan > terapeutille avautuminen. Joten eiköhän se vastaus sitten ollut siinä.

Olen myös kuullut, ettei terapia auta kaikkia.

ap

Toistuvat masennusjaksot viittaa kuitenkin siihen, että asioita olisi hyvä käsitellä terapiassa. Terapiasuuntauksia on vaikka kuinka, mutta luultavasti vallalla on vielä psykodynaaminen. Sinulle voisi olla hyötyä esim. Dialektisen käyttäytymisterapian tai kognitiivisen suuntauksen terapiasta. Niissä ei vatvota menneitä vaan keskitytään nykytilaan ja tulevaisuuteen. Integratiivinen terapia voisi sopia myös joustavuutensa vuoksi. Viime kädessä kuitenkin terapeutin persoona ratkaisee eli se, oletteko yhdessä riittävän hyvä "match".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mutta kun ei mun lapsuus edes ollut mitenkään onneton. En vaan jaksa jauhaa näistä asioista jollekin tyypille jolle maksetaan siitä että valitan sille ongelmistani. Niin, en myöskään rasita näillä läheisiä. Nappi naamaan > terapeutille avautuminen. Joten eiköhän se vastaus sitten ollut siinä.

Olen myös kuullut, ettei terapia auta kaikkia.

ap

Toistuvat masennusjaksot viittaa kuitenkin siihen, että asioita olisi hyvä käsitellä terapiassa. Terapiasuuntauksia on vaikka kuinka, mutta luultavasti vallalla on vielä psykodynaaminen. Sinulle voisi olla hyötyä esim. Dialektisen käyttäytymisterapian tai kognitiivisen suuntauksen terapiasta. Niissä ei vatvota menneitä vaan keskitytään nykytilaan ja tulevaisuuteen. Integratiivinen terapia voisi sopia myös joustavuutensa vuoksi. Viime kädessä kuitenkin terapeutin persoona ratkaisee eli se, oletteko yhdessä riittävän hyvä "match".

Jep. Oikeanlainen terapeutti/palvelu on avain. Kaikkien kanssa ei vaan toimi. Mutta suosittelen itsekin, että kokeilet. Ei (todennäköisesti) ole mikään taikaluoti, mutta oikeanlaisen lääkityksen kanssa sopiva terapia voi olla se riittävä askel jotta saa elämän paremmalle tolalle. Aikaa siihen kyllä menee ja vaatii sitoutumista. Hyvän terapeutin kanssa kyllä voi sitten sopia aika hyvin asioista jos tulee päiviä ettei vaan jaksa