Tiedättekö jonkun joka on päässyt eroon masennuslääkkeistä?

Aloitukseen vastaan monien muiden tavoin tuntevani itseni. Vakava masennus kymmenen vuotta, terapiaa kolme vuotta ja nykyään elän ilman lääkkeitä. Ennen terapiaa olin harhainen ja jatkuvasti ahdistunut, nykyään ahdistus on suurelta osin kadonnut kun olen kohdannut omat ongelmani. Voi tietysti olla, ettei omien peikkojen kohtaaminen ole aina paras tapa, mutta itselläni toimi.

Toinen tapa on tietysti hakeutua terapiaan, jossa menneisyyden pohtimisen sijaan pyritään muuttamaan käyttäytymistapoja, jos sen kokee omemmaksi. Mutta tokko niistä lääkkeistä pääsee eroon vaan sillä, että niitä syö jollei kyse sitten ole jostain ihan akuutista ahdistuksesta, joka seuraa koko elämän murentumisesta. Muissa tapaukisssa taitaa olla niin, että ensin on ongelmat, sitten lääke tekemään elämästä vähän helpompaa, jotta ongelmat olisi mahdollista käsitellä eikä niin, että ongelmia ikuisesti hoidetaan lääkkeillä.

Olen syönyt masennuslääkkeitä (sitalopraamia) elämässäni monta eri jaksoa, ensimmäinen 19-vuotiaana, joka kesti n. puoli vuotta. Toinen alkoi ollessani n. 25-vuotias ja kestikin sitten n. kolme vuotta. Samaan aikaan kävin terapiassa (ensin kolme kertaa viikossa, sitten harvemmin) yhteensä neljä vuotta. Terapia auttoi paljon, opin käsittelemään tunteitani ja tunnistamaan niitä paremmin.

Sitten olinkin viisi vuotta ilman lääkitystä, sain kaksi lasta. Kaksi ja puoli vuotta sitten aloitin taas masennuslääkityksen ja tällä kertaa sanottiin, että voi olla syytä syödä jatkuvaa estolääkitystä. Annostus on nyt 20 mg/vrk, välillä oli 30, mutta se oli liikaa. Haluaisin vähentää tai lopettaa, mutta vähennysyritys (söin pari-kolme viikkoa 10 mg/vrk, yritin aluksi syödä 3/4 tablettia päivässä ja sitten siirtyä puolikkaaseen, mutta rupesi ottamaan päähän se tabletin murskaaminen) loppui kun hirveä ahdistus ja masennus iskivät.

Pelkään, että en ole työkykyinen, lapset vielä aika pieniä ja kokopäivätyö vie liikaa voimia.

Meillä kun lapsi kuoli niin mies ei meinannut päästä töihin jossain vaiheessa enää nousta niin otti siihen lääkityksen, käytti muutaman kuukauden ja lopetti. Terapia on tehokkaampaa päänhoitoa. Eli sai lisäapua siihen nukahtamiseen ja ahdistukseen, eikä miettinyt juttujaan enää keskellä yötä. 

Ihmettelen jos napsit pillereitä muttet käy terapiassa. Tekeekö moni niin? Eikö lääkärit puutu tuohon?

Tiedän, itseni. Kaksi kertaa elämässäni olen masennuslääkkeitä syönyt (6kk jaksot) ja lopettanut. Elämä on edelleen vuoristorataa, aina huonot jaksot kuitenkin menee ohi. Omalla kohdallani masennuslääkkeillä lääkitään vaan 6208oiretta, ei syytä, terapiaan en vielä ole hakeutunut. Muun elämän pitää siinä vaiheessa olla kunnossa, koska masennukseni takana olevat syyt ovat aika rankkoja.

Voitteko kertoa tarkemmin minkälaisia vääristyneitä ajatusmalleja teillä on ollut?

Kävin yhden kerran terapeutilla tutustumassa, kun minun oli tarkoitus hakea kelan terapiatukea. Mutta en pysty käymään kahta kertaa viikossa :-( Meillä on kaksi alakoululaista lasta, joista toinen aloittaa syksyllä ekaluokan. Esikoinen harrastaa kaksi kertaa viikossa ja kuopus kerran ja heitä on toistaiseksi pakko kuljettaa. Minä taas ahdistun , kun elämässä on liikaa aikataulutettuja menoja. Päätin jättää terapian myöhemmäksi, kun saan ekaksi lapset vähän isommiksi. Onko mitään mahdollisuutta yrittää itse selvittää asioita, kun taustalla on tiedostettuja ongelmia?

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 17:53"]

Aloittaja ei voi parantua kun ei huomaa itsessään mitään vikaa, masennus on oire jostain käisttelemättömistä asioista.

Mulla auttoi E-EPA 500 mg+-D-vitamiinilisä a la doctor TOLONEN.

Aloitusannokset jotain 2000mg eli 4 kapselia päivässä. Jaksaa nousta sängystä ja vaikka ois alakuloa, jaksaa toimia eikä tule jäätyä sängyn pohjalle. Nukkumiseen pitkää ja lyhyttä melatoniinia yhtä aikaa, 3mg ja 2mg. Vain nämä ovat minua auttaneet oikeasti. Olen sitä mieltä, että aivoista puuttuu jotain vitamiineja ja hivenaineita ja siksi mieli masentuu, tietysti oma ajattelu, liika ajattelu ja passiivisuus aiheuttavat masennusta.

E-epa ja masennus aiheesta löytyy tietoa

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=185

suosittelen ehdottomasti. Syön nykyäänkin joka päivä 1000mg ylläpitoannoksena E-epaa. Älkää sekoittako tätä monivitamiini kalakapseleihin, tämän teho perustuu puhtaasti E-epaa joka on eroteltu kalaöljystä.

[/quote]

Jos tuo E-epa olisi todella noin ihmeellisen toimiva, niin sehän olisi sensaatio. Mutta ei ole. Joillakin saattaa auttaa ja joillakin ei. Minulla oli ihan yhtä tyhjän kanssa, ei siis ollut minkäänlaista vaikutusta.

D-vitamiinia kannattaa syödä, mutta sitä saa paljon halvemmalla tilattua ulkomailta. Siis TODELLA halvalla. Se ei paranna masennusta, mutta fyysiseen kuntoon se tuo lisäpontta. Minulla ei ole ollut flunssaa vuoteen, kun olen syönyt tarpeeksi D:tä.

O/

Olen kokeillut elämäni aikana Sepramia, mirtatsapiinia, Triptyliä... Saanut ahdistuenisuuteen Opamoxia, Xanoria. Yöksi Stilnoctia, Tenoxia, Circadinia.

En tarvitse niistä mitään. Serotoniin takaisinoton estäjät eivät edes käy, lamaannun niistä ihan täysin. Ahdistuspuuskia ei oikeastaan enää tule, asiat on purettu terapiassa.

Eli on se mahdollista.

Tiedän kyllä, itseni. Minulla auttoi noin 8 kk venlaflaxin-lääkitys. Vieroitusoireita ei tullut, ja masennuskaan ei ole palannut. Tästä aikaa nyt pari vuotta.

Kannattaisiko sinun kuitenkin kokeilla sitä terapiaa?

Kaikkea hyvää sinulle!

Käytin kaksi vuotta Citalopramia ja siitä ensimmäisen vuoden samaan aikaan Mirtazapinia. Lopetin molempien käytön pikkuhiljaa kun vointi oli jo pidempään ollut parempi  ja ihan hyvin onnistui lopettaminen. Muutama päivä oli lopettamisen aikana hankalampaa, sitten olo normalisoitui.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 09:18"]

Tiedän kyllä, itseni. Minulla auttoi noin 8 kk venlaflaxin-lääkitys. Vieroitusoireita ei tullut, ja masennuskaan ei ole palannut. Tästä aikaa nyt pari vuotta.

Kannattaisiko sinun kuitenkin kokeilla sitä terapiaa?

Kaikkea hyvää sinulle!

[/quote]

Kiitos! Olen kokeillut paria eri terapeuttia vuosien aikana, mutta ei vaan jotenkin natsanneet henkilölemiat niiden kanssa, kun olen muutenkin sulkeutunut. Toinen lisäksi halusi tonkia minun lapsuutta jne enkä jaksa sitä diibadaabaa. 

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 09:21"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 09:18"]

Tiedän kyllä, itseni. Minulla auttoi noin 8 kk venlaflaxin-lääkitys. Vieroitusoireita ei tullut, ja masennuskaan ei ole palannut. Tästä aikaa nyt pari vuotta.

Kannattaisiko sinun kuitenkin kokeilla sitä terapiaa?

Kaikkea hyvää sinulle!

[/quote]

Kiitos! Olen kokeillut paria eri terapeuttia vuosien aikana, mutta ei vaan jotenkin natsanneet henkilölemiat niiden kanssa, kun olen muutenkin sulkeutunut. Toinen lisäksi halusi tonkia minun lapsuutta jne enkä jaksa sitä diibadaabaa. 

[/quote]

Siis *HENKILÖKEMIAT

Ok, kiitos kaikille vastauksista. Täytyy kai taas mennä lääkärille puhumaan asiasta. Rohkaisevaa kuulla, että on lopetus jollakin onnistunut.

ap

ap, juuri sitä pitää tonkia, joka on vaikeinta, mutta täytyyhän terapeutilla tietysti olla vaisto siitä milloin on sopiva hetki edetä syvemmälle. Käsittelyä ei voi pakottaa liian nopeasti, mieli menee ihan lukkoon kiireestä. Senkin olen kokenut, mutta onneksi terapeutti osasi ottaa takapakkia ja terapia eteni hyvin jatkossakin.

Terapiavatsaanotolla on harvoin kivaa, olen itkenyt varmasti 98% käynnestä. En voi mennä edes kotiin suoraan, vaan pää on rauhoitettava autoajelulla tai kävelylenkillä, on se ollut niin rankkaa. Mutta on ihanaa huomata kuinka edistystä sitten tapahtuukin. Vuodessa ihan ihmeitä. 2

Minä söin sekä masennuslääkkeitä että paniikkihäiriöön lääkettä jokusen vuoden, ensin pääsin niistä paniikkilääkkeistä eroon ja sittemmin myös masennuslääkkeistä. Tiputin annosta kyllä hitaasti, ettei pahoja vierotusoireita päässyt syntymään.

Ilman lääkkeitä olen ollut pian kuutisen vuotta.

Luulen ap, ettet pääse lääkkeistä eroon, ellet pysty terapiaan menemään... Tai siis pääset lääkkeistä toki eroon, mutta joudut taas uudestaan niitä popsimaan, kun et työstä ongelmiasi.

Minä lopetin kaikki lääkkeet kun pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle, lääkkeet ei minua edes auttaneet, mutta näkyiväthän hoitohistoriassa.

Nyt voin hyvin, kun ei tarvitse pakosti sosiaalisiin tilanteisiin hakeutua. Pakollisiin sosiaalisiin tilanteisiin on 10mg Diapam, joita menee vuodessa n.10 kpl.

Elän elämäni parasta aikaa.

Minä itse.

2x keskivaikea masennus takana. Molemmilla kerroilla oli sama lääke. Efexor /korvaava venlafaxin.

Ilman lääkkeitä olen nyt ollut kokonaa 3v. Voin hyvin.

Lääkärin ohjeistuksella on hitaasti, mutta varmasti otettu lääke alas.

Sain aikanaan cipramilia masennukseen ja ahdistukseen, söin lääkettä noin 4 vuotta, jonka jälkeen lopetin. Reilu vuosi meni hyvin, sitten ahdistus palasi ja nyt aloittelen lääkettä uudelleen. Aloittaminen on ollut sivuvaikutusten takia niin kamalaa, että ajattelin rouskutella tabletteja tyytyväisenä vaikka lopun ikäni, ettei ikinä enää tarvitsisi aloittaa lääkitystä uudelleen. Se on pieni vaiva siitä, että pysyn toimintakuntoisena eikä elämä ole pelkkää ahdistuksessa kahlaamista. Eihän se kivaa ole, eikä kukaan haluaisi masennuslääkkeitä syödä. Mutta olen yrittänyt hyväksyä sairauteni, henkinen rakenteeni vain on masennukseen ja ahdistukseen taipuvainen ja lääke tekee elämästäni parempaa.

Onhan siitä lukuisia tutkimuksia, että terapia on tehokkaampaa kuin lääkkeet masennuksen hoidossa.

Lopetin masennus- ja psykoosilääkkeet 7-8 vuoden käytön jälkeen ilman ongelmia. Psykoosilääkkeitä meni 7 vuotta isollakin annoksella, masennuslääkkeitä 8. Musta ei ole kertomaan miten tehdä jos homma ei mene kerralla putkeen, mutta netistä löytyy vertaistukea myös niille, joilla "puolita annos, puolita taas, ota joka toinen päivä" ei toimikaan, kannattaa perehtyä niihin. (Itse ajoin alas maksimiannoksilta muutamassa kuukaudessa ilman oireita, ja oireet lopettamisen jälkeen kestivät muutaman päivän. En tiedä miten poikkeuksellista on, mutta kavereissa on ihmisiä, joilla tämä ei ole mennyt yhtä helposti. Et ole yksin!)

No mutta kun ei mun lapsuus edes ollut mitenkään onneton. En vaan jaksa jauhaa näistä asioista jollekin tyypille jolle maksetaan siitä että valitan sille ongelmistani. Niin, en myöskään rasita näillä läheisiä. Nappi naamaan > terapeutille avautuminen. Joten eiköhän se vastaus sitten ollut siinä. 

Olen myös kuullut, ettei terapia auta kaikkia. 

ap