Ripari on yhtä helvettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä! Itsellä oli ripari samanlaista sontaa 2002. Ota tunti ja päivä kerrallaan siellä. Leikit olivat kyllä ihan perseestä, mutta niistäkin selviää. Ikävää miten vielä 2020-luvullakaan ei tajuta, että osa porukasta vihaa kaikenlaisia typeriä leikkejä, joita tuputetaan ja pakotetaan koko porukka osallistumaan niihin.

Meillä 2005 kerättiin kännykät kaikilta pois. Muutenkin oli ahdistavaa ja kaikkea kontrolloitiin olettaen, että ilman valvontaa me oltais tehty aivan kauheita asioita. Olisin jo ekana iltana lähtenyt pois, jos olisin saanut pitää kännykän itselläni.

Ja ne leikit... Joka ilta... Aivan karmeaa, tekopirteää pskaa. Joku pappi yrittää olla rento ja herättää lähinnä myötähäpeää.

Ollaankohan tuolloin oltu samalla leirillä Utajärvellä :D Siellä huvilassa oli stereot ja gospel-levyjä ja me ei saatu soittaa niitäkään. 

Älä leiki. Älä halaa isosia ja pappeja. Ei ole mikään pakko.

Kysele, kyseenalaista, vaadi vastauksia. Sitä varten rippileirillä ollaan, jotta saadaan eväitä ja tietoutta luterilaisen kirkon opeista. Kysy perusteluja abortista, homoliitoista, homoseksuaalisuudesta, naispappeudesta, naisten asemasta perheessä ja yhteiskunnassa - tarkkoja Raamatun kohtia. Kysy, kuka ja miten Raamattu on koostettu. Kysy, miksi siinä on vain miesten kirjoittamia tekstejä. Kysy, miksi Pietari oli niin naisvihamielinen ja millaiseen yhteiskunnalliseen vääristymään sen on annettu johtaa. Kysy, miksi Laulujen laulu (ent. Korkein veisu) on ainoa maallisesta rakkaudesta kertova kirja Raamatussa. Kysy perustelut ja selitykset jokaiselle kymmenestä käskystä.

Rippileiriä ei ole tarkoitettu teinien leikitysleiriksi, vaan se on uskontoon liittyvä leiri. Yhteiskuntamme lait ja normit liittyvät luterilaiseen kirkkoon. Nyt on aika imeä tietoutta. Rippileirillä ei vaadita uskomista tai uskoon tulemista. On hyvä myös oppia, miten kirkossa käyttäytydytään, koska todennäköisesti tulet käymään jossain kirkollisessa tilaisuudessa elämäsi aikana.

Kaverin lapsi ei käynyt rippikoulua. Hän ei ollut eläissään käynyt edes kirkossa sisällä. Kun ystävämme lapsi pääsi ripiltä ja menimme yhdessä kirkkoon, tuo lapsi kysyi ihmeissään, että saako kirkkoihin mennä sisälle. Hänelle ei siis ollut tullut edes mieleen, että kirkko on jotain muutakin kuin rakennus, jota voi katsoa vain ulkoa käsin, kun käy jonkun haudalla.

Itse kävin 1990-luvun loppupuolella päivärippikoulun. Se kesti kesäloman ensimmäiset 2 viikkoa ja sitä oli 6 tuntia päivässä. Vähän koulumaistakin välillä oli, mutta paras vaihtoehto itselleni kyllä tuo oli. Sen jälkeen ehti kyllä vielä tylsistyäkin kesälomalla ennen koulun alkamista.

Rippileirit- ja koulut ovat kirkon propagandakoneiston luoma systemaattinen aivopesu-ja jäsenhankintatapahtuma. Ehkäpä ensimmäistä kertaa vanhemmistaan pidempää aikaa erossa olevat nuoret altistetaan papiston toimesta määrätietoisesti ja pitkäaikaisesti järjestelmälliseen aivopesuun ja mielenmuokkaukseen tarkoituksenaan taata kirkolle tulevaisuudessa riittävä määrä itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä ja nöyriä kirkollisveron maksajia. Pappien huulet heiluvat kilpaa liperien kanssa, sillä he haluavat varmistaa helpon ja elitistisen elämän muiden rahoittaman tulevaisuudessakin. Papit ovat juonia käärmeitä, mutta kun kerran on heidän metkunsa ymmärtänyt ei ole enää koskaan heidän orjansa vaan näkee heidän pahuutensa läpi kristallinkirkkaasti. Älä anna pappien hymyilevien kasvojen ja lipevien puheiden vaikuttaa itseesi, he haluavat sinusta ainoastaan kuuliaisen orjansa. Jätä rappiokirkko ja sen pahat palkkapaimenet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskeytä vaan. Itseäni alkoi koko ripari ajatuksena ahdistamaan, että viime tipassa jätin lopulta menemättä. Se oli sitä aikaa, kun ihan kaikki sen läpi kävivät. Sittemmin erosin kirkosta heti, kun täytin 18. Hetkeäkään en ole katunut riparin väliin jättämistä, vaikka sillä minua uhkailtiin.

Parempi onkin jättää menemättä kuin luovuttaa. Luovuttamisesta jää ikävä muisto ja usein se jää pysyväksi tavaksi epämiellyttävissä tilanteissa.

Tuolla logiikalla kaikki epämieluisat asiat pitäisi vaan puskea läpi. Jokainen meistä tekee virhearvioita, etenkin kun on nuori ja ympäristön vaikutus ja painostus vaikuttaa vielä paljon päätöksen tekoon. Jos nyt jättää kesken inhottavalta tuntuvat ja loppuelämän kannalta täysin turhan riparin, ei se ole vielä lähtölaukaus koko elämän kattavaksi tavaksi.

Se on niin lyhyt aika, että kyllä sen nyt kestää. Pääset helpommalla kun käyt sen riparin loppuun. Jos nyt keskeytät, asiasta tulee sulle pitempiaikainen riesa.

Haha joo muistan riparin kamalana kokemuksena myös, koska yksi ohjaaja ei pitänyt musta sen takia kun en syönyt jotain ruokaa. Niissä leikeissä palkittiin aina joku määrä parhaita voittajia. Tämä ohjaaja sitten teki niin että varmisti että minä en ikinä saisi mitään :D esim jos olin kolmas, vain 2 parasta sai palkinnon. Jos olin kuudes, 5 parasta sai. Jos satuin voittamaan, niin siitä leikistä ei saanut palkintoja. Huomasin kaavan toistuvan :)

Se on perseestä, koska on sen ikäinen. Jos olisi aikuisten seurassa, voisi hyvin vain olla välittämättä muista ja tehdä omia juttujaan. Riparilla on liikaa ihmisiä, ja suurin osa ei edes pidä aidosti toisistaan ja se on sellaista introverttien painajaista. Vinkkini; Hoida tehtävät ja sen jälkeen elä se vko omien halujesi mukaan. Tuon ikäisenä se on vaikeaa mutta lopulta muiden kakaroiden mielipiteillä ei ole merkitystä. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Onkos nykyään olemassa enää rippikoulua?

Omassa nuoruudessani sait valita joko rippikoulun, tai rippileirin. Koulu kesti pidempään ja sitä käytiin iltaisin tiettyinä päivinä viikossa. Rippileiri taas kesti tuolloin 15 päivää. Rippileirit meni jo tuolloin 70-luvulla suosiossa rippikoulun ohi, mutta rippikoulu oli edelleen vaihtoehtona ainakin vielä 80-luvullakin.

Molemmissa vaihtoehdoissa oli pakolliset kirkossa käymiset ja niitä oli muistaakseni 6 kertaa ja papilta piti pyytää nimmari jumalanpalveluksen jälkeen. Mahtaako tuota kirkossakäyntipakkoakaan enää nykyään olla? Itse siis olin riparilla, mutta siskoni kävi rippikoulun.

Monissa seurakunnissa on pakko käydä esim. jumalanpalveluksessa ennen riparia. Mielestäni ne vanhemmat, jotka haluavat laittaa lapsensa riparille, voitaisiin velvoittaa käymään ensin kirkossa joka su aamu vaikkapa 5-6 kuukauden ajan.

Älä pliis leivo sitä voileipäkakkua ja juo viiniä lapsesi rippijuhlissa.

Kyseessä on luterilaisen kirkon rekrytointitilaisuus, eikä mikään puutarhajuhla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä! Itsellä oli ripari samanlaista sontaa 2002. Ota tunti ja päivä kerrallaan siellä. Leikit olivat kyllä ihan perseestä, mutta niistäkin selviää. Ikävää miten vielä 2020-luvullakaan ei tajuta, että osa porukasta vihaa kaikenlaisia typeriä leikkejä, joita tuputetaan ja pakotetaan koko porukka osallistumaan niihin.

Meillä 2005 kerättiin kännykät kaikilta pois. Muutenkin oli ahdistavaa ja kaikkea kontrolloitiin olettaen, että ilman valvontaa me oltais tehty aivan kauheita asioita. Olisin jo ekana iltana lähtenyt pois, jos olisin saanut pitää kännykän itselläni.

Ja ne leikit... Joka ilta... Aivan karmeaa, tekopirteää pskaa. Joku pappi yrittää olla rento ja herättää lähinnä myötähäpeää.

Ollaankohan tuolloin oltu samalla leirillä Utajärvellä :D Siellä huvilassa oli stereot ja gospel-levyjä ja me ei saatu soittaa niitäkään. 

Hitto, voi ollakin niin. Karmeita muistoja koko leiristä. Ja tosiaan mitään musiikkia ei saanut kuunnella, ellei "rento" nuorisotyöntekijä (tai mikä sen titteli olikaan) laittanut sieltä jotain kristillistä musaa soimaan.

Yök,miten vieläkin ottaa päähän se kokemus!

Vierailija kirjoitti:

Se on niin lyhyt aika, että kyllä sen nyt kestää. Pääset helpommalla kun käyt sen riparin loppuun. Jos nyt keskeytät, asiasta tulee sulle pitempiaikainen riesa.

Millä perusteella?

Kun meillä on nyt #MeToo ja jäätelöpuikkojen uudelleennimeäminen, sekä Shakespearen boikotit yliopistossa, miksei pakkoleikitykseen puututa väkivaltana, kun ei siitä miltei kukaan tykkää? Pakkoleikitys on isompi ongelma.

Tämä on kyllä kummallinen muinaisjäänne. Itse kävin ysärillä päiväriparin ja oli ihan paskaa. Ei kiinnostanut yhtään, mutta oli tavallaan "pakko", kun se oli kaikille hössöttämisen arvoinen juttu. Palkaksi sain jonkun hikisen risti-kaulakorun, joka hävisi jonnekin. 

Mun äiti pakotti mut käymään sen aikoinaan. Ihan kamalaa oli minustakin. Yöpyminen 4 hengen huoneessa tuntemattomien kovislissujen kanssa. Ainoat puheenaiheet oli härskit alapääjutut, röökaaminen, dokaaminen ja poikaystävät.

Kaulat syötynä jne.

Olin sieltä muutaman päivän pois huonovointisuuteen vedoten. Sitten äiti pakotti mut sinne takas. Yksi kaveri oli samalla leirillä, mutta samaan kämppään ei päästy.

Pitkiä uskontotunteja päivät täys. Iltanuotioo, pakkoleikkejä, uskonnollisia lauluja.

Olin silloin aika hiljainen ja kärsin.

Omat 3 teiniä on olleet et-oppilaita. Eivät menneet riparille.

Voimia.

Päivä kerrallaan. Se on koko ajan lähempänä loppumista. Itsekin muistan sen hyvän fiiliksen kun ripari oli ohi. Tsemppiä!

Joo olen syntynyt -96 ja ei ollut silloin meidän riparilla edes puhelimia mistä olisi katsellut vaikka jotain sarjaa tylsyyteen. Mutta ripari oli kyllä hirveä. Muistan kun vanhempani hakivat minut, niin juoksin iloisena autoon. Muistan kun monet itkivät sen loppumista, itse teki mieli huutaa ja itkeä riemusta. Kyllä sinä siellä selviät. Se vko ja se on ohi. Lähetän tsemppihalauksen 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niin lyhyt aika, että kyllä sen nyt kestää. Pääset helpommalla kun käyt sen riparin loppuun. Jos nyt keskeytät, asiasta tulee sulle pitempiaikainen riesa.

Millä perusteella?

Ei millään. Uskontoöyhöttäjä vauhdissa taas.

Aika korkeassa asemassa olevia aikuisiakin joskus pakkoleikitetään. Isäni on ollut mm. vararehtori. Hänet sitten jossain tapahtumassa käskettiin harrastamaan "homopyörintää" erään toisen koulun entisen(?) rehtorin kanssa. "Homopyörintä" oli isäni lanseeraama termi, ja ilmeisesti tarkoitti jotain sellaista, että liikuntasalissa miehet joutuu menemään pitkälleen ja sylikkäin, ja pyörimään jotain lattialla olevaa mattoa pitkin pitkän matkan. Kuka tuollaisesta siis oikeasti tykkää?

Helvettihän siellä on se idea.

Helvetti on muuten keskiaikaisten pappien keksimä pelottelukeino samoin kuin kiirastuli. Raamatussa helvetti tarkoittaa raukenemista tyhjään eli kuoleman jälkeen ei ole mitään. Sen vastakohta on Taivas eli elämä jatkuu Herran yhteydessä. Minä käyn aina silloin tällöin kirkossa ja lapseni myös, koska pidän virsistä ja urkumusiikista. Uskossa en ole. Haluan sitä paitsi raueta tyhjiin kuollessani, tuskinpa jaksaisin toista elämää enää tämän jälkeen.

Tosin täytyy sanoa, että kahdesti elämässäni on ollut todella kiperä paikka. Siinä kohtaa on kyllä tullut lähetettyä pari rukousta ylöspäin, ihan vain varmuuden vuoksi. Esimerkiksi "Herra on minun paimemeni" lohdutti minua kovasti, kun lapsi taisteli taisteli hengestään teholla.

Lapselle kyllä olen höpöttänyt suojelusenkeleistä ja sanonut, että mummo on nyt enkelinä taivaassa ja sieltä meitä katselee. Olen myös sanonut, että on jokaisen ihmisen oma asia, uskooko vai ei, ja jos lapsi haluaa uskoa kirkon oppeihin, hänellä on ihan täysi vapaus niin tehdä. Samoin kuin hänellä on täysi vapaus mennä naimisiin tai hankkia lapsia tai olla minkä sukupuolisen ihmisen kanssa kimpassa tahansa, tai olla olematta.

Oletko kokeillut rukoilla, että Herra antais sulle hyvän kokemuksen, kenties uskon lisäksi?

Joskus pari ekaa päivää menee plääh-fiiliksissä, mutta yleensä meno paranee loppua kohden, kun saa kavereita ym. 

Tsemppiä sulle joka tapauksessa <3