Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäiset, teettekö parisuhteessa asioita yhdessä?
Minkä verran vietätte puolisonne kanssa aikaa yhdessä? Vai vietättekö vapaa-aikaa erikseen omien kavereiden kanssa? Mikä on koulutuksenne ja taustanne?
Tuli toisesta ketjusta mieleen, että ilmeisesti tällaisia pariskuntia on, joiden miehet lähtevät kaveriporukalla viettämään vapaa-aikaa eikä sitä vietetä pariskuntina kuten itse olen aina tottunut jo nuorempanakin. Tässä on ilmeisesti iso kulttuurinen gäppi eli duunaritaustoilla vapaa-ajanviettotavat ovat aika erilaiset.
Jos tuollaista on niin ymmärrän hyvin naisten valitukset täällä miehistä ja nuo kirjoitukset, missä naiset ovat "nalkuttavia akkoja", jotka häiritsevät miehen mukavaa elämää. En kestäisi edes päivää tuollaista, olen jo teinini kasvattanut eivätkä hekään käyttäytyneet noin lapsellisesti. Tuollaisen miehen kanssa oleminen olisi yhtä iso kulttuurishokki kuin se, että mies olisi kiinalainen ja puhuisi ainoastaan kiinaa.
Kommentit (196)
Meillä on ikää 38v ja 40v, molemmilla AMK ja yliopisto-tutkinto. Käymme yhdessä lenkillä ja pyöräilemässä sekä harvakseltaan muita liikuntalajeja kokeilemassa. Kesällä matkailemme paljon autolla Suomessa ja Norjassa. Loppukesästä marjastamme ja sienestämme paljon yhdessä. Koirien kanssa harrastamme yhdessä.
Yksikseen mies käy äijäporukalla omilla lenkeillään sekä satunnaisesti muissa tapahtumissa. Työkaveritaan näkee joskus myös vapaa-ajalla. Minä puolestani ratsastamassa ja tyttökavereiden kanssa joskus kaupoilla.
Luonto ei suonut meille nuorina lapsia, mutta nyt olemme tässä vanhoilla päivillämme saaneet yhden lapsen ja sen myötä elämä paljon muuttunut: häntä hoidamme paljon yhdessä. Olen parhaillani äitiyslomalla ja suunnattoman kiitollinen elämälle tästä perheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen parisuhde on omanlaisensa.
Ei ole olemassa mitään sääntökirjaa, missä kerrotaan mitä yhdessä tehdään tai jätetään tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ikää 38v ja 40v, molemmilla AMK ja yliopisto-tutkinto. Käymme yhdessä lenkillä ja pyöräilemässä sekä harvakseltaan muita liikuntalajeja kokeilemassa. Kesällä matkailemme paljon autolla Suomessa ja Norjassa. Loppukesästä marjastamme ja sienestämme paljon yhdessä. Koirien kanssa harrastamme yhdessä.
Yksikseen mies käy äijäporukalla omilla lenkeillään sekä satunnaisesti muissa tapahtumissa. Työkaveritaan näkee joskus myös vapaa-ajalla. Minä puolestani ratsastamassa ja tyttökavereiden kanssa joskus kaupoilla.
Luonto ei suonut meille nuorina lapsia, mutta nyt olemme tässä vanhoilla päivillämme saaneet yhden lapsen ja sen myötä elämä paljon muuttunut: häntä hoidamme paljon yhdessä. Olen parhaillani äitiyslomalla ja suunnattoman kiitollinen elämälle tästä perheestä.
Olipa ihana tuo loppukäänne, onnea!
Vierailija kirjoitti:
Jokainen parisuhde on omanlaisensa.
Ei ole olemassa mitään sääntökirjaa, missä kerrotaan mitä yhdessä tehdään tai jätetään tekemättä.
Se kai on kaikille itsestäänselvyys, että jokainen pari luo omat sääntönsä. Toivottavasti yhteisellä sopimuksella eikä toisen yksipuolisella päätöksellä.
Me asumme erillämme, mutta viikonloput vietämme yhdessä, näin kesällä mökkeillen. Viikolla touhuamme
kumpikin omia askareitaan, ruohonleikkuuta, polttopuiden hommaamista ym. Sukulaisissamme käymme
välillä yhdessä, välillä erikseen. Lomareissut teemme aina yhdessä ja sulassa sovussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen:
Eli ns. duunareita ollaan, ja jos ei keski-ikäisiä niin ainakin lähes...
Vietämme paljon vapaa-aikaa yhdessä koko perheen kesken. Varsinkin lasten ollessa pienempiä, meni niin arki kuin lomakin hyvin pitkälti lasten ehdoilla (toki esim. reissussa ollessa käytiin muuallakin kuin huvipuistossa, mm. museoissa ym.) Viihdymme yhdessä. Nyt isompina nämä teini-ikäiset tosin alkavat olla entistä enemmän omien kavereidensa kanssa, eivätkä enää monestikaan halua meidän mukana kulkea. Sitten menemme miehen kanssa kaksin. Muutenkin vietämme myös pariskuntana aikaa paljon yhdessä. Molemmilla on joitain omiakin harrastuksia, mutta kyllä yhteinen aika vie useammin voiton.
Yhdessä harrastamme mm. luonnossa liikkumista, retkeilyä, matkailua ja mökkeilyä. Kotonakin yhdessä puuhaillaan tai katsellaan elokuvia tai dokumentteja. Kulttuuria ja taidettakin harrastetaan. Lapsia on viety konsertteihin, teatteriin ja näyttelyihin. Parhaillaan toivotaan ja jännitetään Korona-tilanteen helpottamista, jotta päästäisiin kovasti odottamaamme konserttiin syksyllä.
Itseäni vähän harmittaa kaikki kapeakatseinen ihmisiä yleistävä luokittelu ja määrittely jolla jaetaan ihmisiä parempiin ja niihin ”vähän huonompiin”. Olen itse ottanut ihan tavakseni arvostaa ihmistä sellaisenaan, kaikista ulkoa tulevista määrittelystä riippumatta. En myöskään pidä parempana ketään korkeamman koulutuksen tai muun statuksen takia.
Tiedän että ajatus on ehkä radikaali mutta ajattelen että kadun kerjäläinenkin on yhtä arvokas kuin minä, tai sinä, tai kuka tahansa (esim. rikollisuus tai muut teot on tietysti asia erikseen).
Olen ap, ja jos viittaat luokitteluilla aloituksen kysymyksiin, niin tarkennan sen verran, että yhteiskuntaluokalla ei ole mitään tekemistä arvottamisen kanssa. Tiedän, että jotkut kokevat yhteiskuntaluokista puhumisen arvottavana, mutta kyseessä on vain yhteiskuntatieteen työkalu, jonka avulla saadaan esimerkiksi tietää millä tavalla suomalaiset elävät.
Tässä tapauksessa näistä vastauksista ei ainakaan löytynyt yhteyttä yhteiskuntaluokan ja vapaa-ajanviettotapojen välillä. Jokohan sanoin sen, mutta sanonpa uudestaan, että ennakko-oletukseni oli, että vapaa-ajanviettotavoilla on yhteys pikemminkin perhetaustaan ja -kulttuuriin eli siihen millaista perhe-elämää lapsuudessa on vietetty, jolloin se on "normaalia".
Ei tarvitse kauankaan jutella ihmisten kanssa, kun ilmenee, että "normaaleja" on aika paljon jo pienelläkin otoksella. Se mitä ja miten kukakin kotona on ja toimii - sillä on pitkät juuret paitsi parin omassa historiassa ja persoonassa, myös heidän taustoistaan käsin. Voidaan siis myös tietoisesti ottaa etäisyyttä lapsuudenperheen malleihin, jos niitä ei koettu hyvinä. Itse näen tuollaisen aikuisuuden mittana: kykynä tietoisesti miettiä sitä mitä hyviä asioita haluaa siirtää lapsille ja mitä asioita haluaa välttää. Omat suhteeni vanhempiini olivat esimerkiksi melko muodolliset. Siinä oli paljon hyviäkin puolia, mutta itse olen tahtonut pysyä paljon lähempänä lapsiani, jotta heille ei syntyisi kuvaa siitä, että pitää pärjätä yksin eikä apua kannata pyydellä.
En voi puhua omasta puolestani, mutta keski-ikäiset vanhempani ovat aina viettäneet runsaasti aikaa yhdessä. Yhteinen harrastus ja käyvät teatterissa yms. yhdessä. Isä hiihtää ja lenkkeilee itsekseen ja äiti tapaa ystäviään. Muuten ovat paljon yhdessä. Kun olin pieni niin melkein kaikki vapaa-aika vietettiin perheen kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me asumme erillämme, mutta viikonloput vietämme yhdessä, näin kesällä mökkeillen. Viikolla touhuamme
kumpikin omia askareitaan, ruohonleikkuuta, polttopuiden hommaamista ym. Sukulaisissamme käymme
välillä yhdessä, välillä erikseen. Lomareissut teemme aina yhdessä ja sulassa sovussa.
Vasta toinen viesti, missä asutaan erillään ja suhde toimii hyvin sillä tavalla. Tiedän tällaisen parin itsekin tuttavapiiristä, asuvat eri maissa osittain vaimon työn takia ja näyttää toimivan erinomaisesti.
Olisin kuvitellut, että tähän olisi tullut vaihtoehtoisia parisuhdemalleja eläviä enemmän, vaan taitavat ne olla nykyisinkin hyvin harvinaisia järjestelyjä. Olisi kuitenkin ollut kiva kuulla miten he kokevat vapaa-ajanviettoasiat omasta näkökulmastaan.
Emme tee yhtään mitään yhdessä. Emme edes harrasta seksiä. Mies on duunari, minä korkeakoulutettu (en kyllä ymmärrä, miten se liittyy tähän). Mies käy kotona kääntymässä, tulee töistä ja hörppää kahvin ja lähtee taas. Kuvittelee olevansa hyvä isä lapselleen, kun vie tämän kerran kuussa kalastamaan tai jonnekin leikkipaikkaan, kun tarpeeksi painostan ja lapsi parkuu kovaan ääneen, ettei isi tee koskaan mitään mun kanssa. Minun elämäni on kotona (toki myös työssä käyn) kotitöitä tehdessä, lasta kaitsiessa. Miestä ei kiinnosta edes kysyä, miten töissä meni tai mitä olemme puuhailleet. Joskus kun tuntuu, että pää hajoaa tähän elämään, ilmoitan miehelle, että lähden nyt kaupungille ihan yksin ja viivyn sen ajan kuin tarvitsen. Tämä tapahtuu siis noin kerran kuussa, kun ehdin asian miehelle ilmoittaa ennen kuin hän hilpaisee menemään. En jaksa yleensä edes puhua hänelle. Inhottaa tämä elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Emme tee yhtään mitään yhdessä. Emme edes harrasta seksiä. Mies on duunari, minä korkeakoulutettu (en kyllä ymmärrä, miten se liittyy tähän). Mies käy kotona kääntymässä, tulee töistä ja hörppää kahvin ja lähtee taas. Kuvittelee olevansa hyvä isä lapselleen, kun vie tämän kerran kuussa kalastamaan tai jonnekin leikkipaikkaan, kun tarpeeksi painostan ja lapsi parkuu kovaan ääneen, ettei isi tee koskaan mitään mun kanssa. Minun elämäni on kotona (toki myös työssä käyn) kotitöitä tehdessä, lasta kaitsiessa. Miestä ei kiinnosta edes kysyä, miten töissä meni tai mitä olemme puuhailleet. Joskus kun tuntuu, että pää hajoaa tähän elämään, ilmoitan miehelle, että lähden nyt kaupungille ihan yksin ja viivyn sen ajan kuin tarvitsen. Tämä tapahtuu siis noin kerran kuussa, kun ehdin asian miehelle ilmoittaa ennen kuin hän hilpaisee menemään. En jaksa yleensä edes puhua hänelle. Inhottaa tämä elämä.
Miksi et ota miehellesi kaupungille lähtemisen sijaan puheeksi että inhoat elämäänne ja ero on edessä jos ei mikään muutu?
Vierailija kirjoitti:
Emme tee yhtään mitään yhdessä. Emme edes harrasta seksiä. Mies on duunari, minä korkeakoulutettu (en kyllä ymmärrä, miten se liittyy tähän). Mies käy kotona kääntymässä, tulee töistä ja hörppää kahvin ja lähtee taas. Kuvittelee olevansa hyvä isä lapselleen, kun vie tämän kerran kuussa kalastamaan tai jonnekin leikkipaikkaan, kun tarpeeksi painostan ja lapsi parkuu kovaan ääneen, ettei isi tee koskaan mitään mun kanssa. Minun elämäni on kotona (toki myös työssä käyn) kotitöitä tehdessä, lasta kaitsiessa. Miestä ei kiinnosta edes kysyä, miten töissä meni tai mitä olemme puuhailleet. Joskus kun tuntuu, että pää hajoaa tähän elämään, ilmoitan miehelle, että lähden nyt kaupungille ihan yksin ja viivyn sen ajan kuin tarvitsen. Tämä tapahtuu siis noin kerran kuussa, kun ehdin asian miehelle ilmoittaa ennen kuin hän hilpaisee menemään. En jaksa yleensä edes puhua hänelle. Inhottaa tämä elämä.
Kurjalta kuulostaa kyllä. Onko mies yrittäjä ja tekee paljon töitä? Vai mihin hän oikein lähtee iltaisin? Onko paljon lainoja, joiden maksamiseksi mies tekee paljon töitä? Miten mies kokee tilanteen? Kysymyksiä herää paljon miten tuohon tilanteeseen olette päätyneet. Ehkä olet jo miettinytkin ulkopuolisen avun hakemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tehdään suurin osa asioista yhdessä, kimpassa ollaan oltu 19 vuotta / ei lapsia.
Reissataan siis ja harrastetaan muutenkin yhdessä. Kaveritkin ovat suurimmaksi osaksi yhteisiä, eli hengataan isommalla porukalla myös. Toki on molemmilla omiakin juttuja ja ystäviä, mutta tiiviisti ollaan yleensä. Mieheni on paras kaverini, ja viihdyn hänen seurassaan edelleenkin, eli siinä mielessä onnekas olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme tee yhtään mitään yhdessä. Emme edes harrasta seksiä. Mies on duunari, minä korkeakoulutettu (en kyllä ymmärrä, miten se liittyy tähän). Mies käy kotona kääntymässä, tulee töistä ja hörppää kahvin ja lähtee taas. Kuvittelee olevansa hyvä isä lapselleen, kun vie tämän kerran kuussa kalastamaan tai jonnekin leikkipaikkaan, kun tarpeeksi painostan ja lapsi parkuu kovaan ääneen, ettei isi tee koskaan mitään mun kanssa. Minun elämäni on kotona (toki myös työssä käyn) kotitöitä tehdessä, lasta kaitsiessa. Miestä ei kiinnosta edes kysyä, miten töissä meni tai mitä olemme puuhailleet. Joskus kun tuntuu, että pää hajoaa tähän elämään, ilmoitan miehelle, että lähden nyt kaupungille ihan yksin ja viivyn sen ajan kuin tarvitsen. Tämä tapahtuu siis noin kerran kuussa, kun ehdin asian miehelle ilmoittaa ennen kuin hän hilpaisee menemään. En jaksa yleensä edes puhua hänelle. Inhottaa tämä elämä.
Miksi et ota miehellesi kaupungille lähtemisen sijaan puheeksi että inhoat elämäänne ja ero on edessä jos ei mikään muutu?
Olen ottanut. Silti mikään ei muutu. Asuntolainaa on maksamatta vielä kahdeksan vuotta, yhtä kauan siihen, että lapsi lentää pesästä. Siinä kohtaa lähden. Lempiharrastukseni on etuovi.comin selaaminen.
Minä ottaisin mieheni mukaan mutta häntä ei kiinnosta. Hänelle se on hukkaan mennyt päivä, jos mennään jonnekin kaupungille kävelemään, istumaan puistoon, kahville, museoon, näyttelyyn...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme tee yhtään mitään yhdessä. Emme edes harrasta seksiä. Mies on duunari, minä korkeakoulutettu (en kyllä ymmärrä, miten se liittyy tähän). Mies käy kotona kääntymässä, tulee töistä ja hörppää kahvin ja lähtee taas. Kuvittelee olevansa hyvä isä lapselleen, kun vie tämän kerran kuussa kalastamaan tai jonnekin leikkipaikkaan, kun tarpeeksi painostan ja lapsi parkuu kovaan ääneen, ettei isi tee koskaan mitään mun kanssa. Minun elämäni on kotona (toki myös työssä käyn) kotitöitä tehdessä, lasta kaitsiessa. Miestä ei kiinnosta edes kysyä, miten töissä meni tai mitä olemme puuhailleet. Joskus kun tuntuu, että pää hajoaa tähän elämään, ilmoitan miehelle, että lähden nyt kaupungille ihan yksin ja viivyn sen ajan kuin tarvitsen. Tämä tapahtuu siis noin kerran kuussa, kun ehdin asian miehelle ilmoittaa ennen kuin hän hilpaisee menemään. En jaksa yleensä edes puhua hänelle. Inhottaa tämä elämä.
Kurjalta kuulostaa kyllä. Onko mies yrittäjä ja tekee paljon töitä? Vai mihin hän oikein lähtee iltaisin? Onko paljon lainoja, joiden maksamiseksi mies tekee paljon töitä? Miten mies kokee tilanteen? Kysymyksiä herää paljon miten tuohon tilanteeseen olette päätyneet. Ehkä olet jo miettinytkin ulkopuolisen avun hakemista.
Rahatilanteemme on kunnossa ja talous tasapainossa. Miehellä on jokunen hehtaari perintömetsää muutaman kilometrin päässä kotoamme. Siellä hän istuu kaiken ehtoot, viilailee moottorisahaansa, rassaa traktoria, läiskii hyttysiä. Ja se ei ole mikään mukava virkistysmetsä, jossa olisi kiva kuljeskella ja mennä eväsretkelle ja poimia marjoja. Se on umpiryteikkö, jossa ei normaali ihminen pääse kulkemaan ja joka on sen verran kostea ja soinen, että siellä asuu puolet maapallon hyttys- ja hirvikärpäspopulaatiosta. Olisikin jotain semmoista harva mäntymetsikköä, sellaisessa viitsisin itsekin aikaa viettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 v yhdessä ja ei nykyään juuri tehdä yhdessä mitään. Lapsen kanssa välillä tehdään niin että molemmat vanhemmat on mukana. Harvoin yhteisiä kavereita nähdään, enemmän sitten kukin omiaan.
Maisteri ja DI, 40 + ikää.Oletko tyytyväinen tilanteeseen?
Elämä on ihan ok. Parempaakin voisi olla, mutta väsymystä molemmilla, ei oikein jaksa hirveästi nähdä vaivaa yhdessäolon eteen. Riitaa ja ärtymystä tulee herkästi keskenämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakaan ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia, joissa kävisimme erikseen. Teemme asioita yhdessä kotona ja kodin ulkopuolella. Nyt korona-aikana on pysytelty kotona ja tehty yhdessä ja erikseen kaikenlaisia kotiin liittyviä töitä. Vapaa-ajalla katsomme yhdessä sarjoja ja elokuvia ja kuntoilemme silloin tällöin.
Meillä molemmilla on vapaus tulla ja mennä, mutta on kai tultu siihen johtopäätökseen, että yhdessä on kaikista mukavinta olla. Ihan vieras ajatus, että vietettäisiin tyttöjen tai poikien iltoja, mutta pariskunnittain ja perheittäin tykätään viettää aikaa. Alkoholipitoiset iltamat eivät ole meitä varten.
Eikö sinkkuja kelpuuteta teidän tuttaviksi..
Omakotitalo on yhteinen projekti. Asumismukavuus on kummallekkin numero ykkönen eikä tule tekemisen puutetta. Korona-aikakaan ei ole yhtään ahdistanut kun kotona on aina tekemistä. Mies tekee raskaimmat miesten työt ja minulle jää kevyemmät puutarha työt. Perus siisteydestä huolehtii kummatkin niin ettei kumpikaan elä kuin hotellissa. Laiskan miehen kanssa en tämmöiseen olisi alkanut. Olimme ennen taloprojektia kymmenen vuotta yhdessä niin että oli varmaa että kumpikin sitoutuu siihen. On lisäksi omiakin erilaisia harrastuksia mutta ei se ole mitään juhlintaa eri kaveriporukoissa. Ei ollut nuoruudessakaan sellaista tapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen:
Eli ns. duunareita ollaan, ja jos ei keski-ikäisiä niin ainakin lähes...
Vietämme paljon vapaa-aikaa yhdessä koko perheen kesken. Varsinkin lasten ollessa pienempiä, meni niin arki kuin lomakin hyvin pitkälti lasten ehdoilla (toki esim. reissussa ollessa käytiin muuallakin kuin huvipuistossa, mm. museoissa ym.) Viihdymme yhdessä. Nyt isompina nämä teini-ikäiset tosin alkavat olla entistä enemmän omien kavereidensa kanssa, eivätkä enää monestikaan halua meidän mukana kulkea. Sitten menemme miehen kanssa kaksin. Muutenkin vietämme myös pariskuntana aikaa paljon yhdessä. Molemmilla on joitain omiakin harrastuksia, mutta kyllä yhteinen aika vie useammin voiton.
Yhdessä harrastamme mm. luonnossa liikkumista, retkeilyä, matkailua ja mökkeilyä. Kotonakin yhdessä puuhaillaan tai katsellaan elokuvia tai dokumentteja. Kulttuuria ja taidettakin harrastetaan. Lapsia on viety konsertteihin, teatteriin ja näyttelyihin. Parhaillaan toivotaan ja jännitetään Korona-tilanteen helpottamista, jotta päästäisiin kovasti odottamaamme konserttiin syksyllä.
Itseäni vähän harmittaa kaikki kapeakatseinen ihmisiä yleistävä luokittelu ja määrittely jolla jaetaan ihmisiä parempiin ja niihin ”vähän huonompiin”. Olen itse ottanut ihan tavakseni arvostaa ihmistä sellaisenaan, kaikista ulkoa tulevista määrittelystä riippumatta. En myöskään pidä parempana ketään korkeamman koulutuksen tai muun statuksen takia.
Tiedän että ajatus on ehkä radikaali mutta ajattelen että kadun kerjäläinenkin on yhtä arvokas kuin minä, tai sinä, tai kuka tahansa (esim. rikollisuus tai muut teot on tietysti asia erikseen).Olen ap, ja jos viittaat luokitteluilla aloituksen kysymyksiin, niin tarkennan sen verran, että yhteiskuntaluokalla ei ole mitään tekemistä arvottamisen kanssa. Tiedän, että jotkut kokevat yhteiskuntaluokista puhumisen arvottavana, mutta kyseessä on vain yhteiskuntatieteen työkalu, jonka avulla saadaan esimerkiksi tietää millä tavalla suomalaiset elävät.
Tässä tapauksessa näistä vastauksista ei ainakaan löytynyt yhteyttä yhteiskuntaluokan ja vapaa-ajanviettotapojen välillä. Jokohan sanoin sen, mutta sanonpa uudestaan, että ennakko-oletukseni oli, että vapaa-ajanviettotavoilla on yhteys pikemminkin perhetaustaan ja -kulttuuriin eli siihen millaista perhe-elämää lapsuudessa on vietetty, jolloin se on "normaalia".
Ei tarvitse kauankaan jutella ihmisten kanssa, kun ilmenee, että "normaaleja" on aika paljon jo pienelläkin otoksella. Se mitä ja miten kukakin kotona on ja toimii - sillä on pitkät juuret paitsi parin omassa historiassa ja persoonassa, myös heidän taustoistaan käsin. Voidaan siis myös tietoisesti ottaa etäisyyttä lapsuudenperheen malleihin, jos niitä ei koettu hyvinä. Itse näen tuollaisen aikuisuuden mittana: kykynä tietoisesti miettiä sitä mitä hyviä asioita haluaa siirtää lapsille ja mitä asioita haluaa välttää. Omat suhteeni vanhempiini olivat esimerkiksi melko muodolliset. Siinä oli paljon hyviäkin puolia, mutta itse olen tahtonut pysyä paljon lähempänä lapsiani, jotta heille ei syntyisi kuvaa siitä, että pitää pärjätä yksin eikä apua kannata pyydellä. [/
Pahoittelut että lopputekstistä sai varmasti sellaisen kuvan, mutta tarkoitukseni ei ollut syyttää sinua luokittelusta tai varsinkaan arvottamisesta. Kirjoituksesi oli asiallinen. Meinasinkin kirjoittaa jatkoa, mutta oli pakko rientää muihin hommiin. Tiedän että tuo oli asian vierestä. Olet oikeassa.
Käytännössä yksilön arvottamista yhteiskuntaluokan (ja sen perusteella tehdyn oletuksen ihmisestä) perusteella aina joskus kuitenkin tapahtuu, mikä on harmillista. Kyllä uskon monen ”duunarin” tämän allekirjoittavan.
Kiinnostava ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emme tee yhtään mitään yhdessä. Emme edes harrasta seksiä. Mies on duunari, minä korkeakoulutettu (en kyllä ymmärrä, miten se liittyy tähän). Mies käy kotona kääntymässä, tulee töistä ja hörppää kahvin ja lähtee taas. Kuvittelee olevansa hyvä isä lapselleen, kun vie tämän kerran kuussa kalastamaan tai jonnekin leikkipaikkaan, kun tarpeeksi painostan ja lapsi parkuu kovaan ääneen, ettei isi tee koskaan mitään mun kanssa. Minun elämäni on kotona (toki myös työssä käyn) kotitöitä tehdessä, lasta kaitsiessa. Miestä ei kiinnosta edes kysyä, miten töissä meni tai mitä olemme puuhailleet. Joskus kun tuntuu, että pää hajoaa tähän elämään, ilmoitan miehelle, että lähden nyt kaupungille ihan yksin ja viivyn sen ajan kuin tarvitsen. Tämä tapahtuu siis noin kerran kuussa, kun ehdin asian miehelle ilmoittaa ennen kuin hän hilpaisee menemään. En jaksa yleensä edes puhua hänelle. Inhottaa tämä elämä.
Miksi et ota miehellesi kaupungille lähtemisen sijaan puheeksi että inhoat elämäänne ja ero on edessä jos ei mikään muutu?
Olen ottanut. Silti mikään ei muutu. Asuntolainaa on maksamatta vielä kahdeksan vuotta, yhtä kauan siihen, että lapsi lentää pesästä. Siinä kohtaa lähden. Lempiharrastukseni on etuovi.comin selaaminen.
Minä ottaisin mieheni mukaan mutta häntä ei kiinnosta. Hänelle se on hukkaan mennyt päivä, jos mennään jonnekin kaupungille kävelemään, istumaan puistoon, kahville, museoon, näyttelyyn...
Minä nostaisin kytkintä jo aiemmin. 8v lainaa jäljellä tarkoittaa sitä, että hyvin pääsisit jo lapsen kanssa omillesi jos mies ostaisi sinut ulos tai ulkopuoliselle koko hörskän myymällä.
Ehtisit vielä viettää lapsen kanssa iloisia vuosia etkä näivettyisi melkein yhtä vuosikymmentä lisää kulissiliitossa.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen:
Eli ns. duunareita ollaan, ja jos ei keski-ikäisiä niin ainakin lähes...
Vietämme paljon vapaa-aikaa yhdessä koko perheen kesken. Varsinkin lasten ollessa pienempiä, meni niin arki kuin lomakin hyvin pitkälti lasten ehdoilla (toki esim. reissussa ollessa käytiin muuallakin kuin huvipuistossa, mm. museoissa ym.) Viihdymme yhdessä. Nyt isompina nämä teini-ikäiset tosin alkavat olla entistä enemmän omien kavereidensa kanssa, eivätkä enää monestikaan halua meidän mukana kulkea. Sitten menemme miehen kanssa kaksin. Muutenkin vietämme myös pariskuntana aikaa paljon yhdessä. Molemmilla on joitain omiakin harrastuksia, mutta kyllä yhteinen aika vie useammin voiton.
Yhdessä harrastamme mm. luonnossa liikkumista, retkeilyä, matkailua ja mökkeilyä. Kotonakin yhdessä puuhaillaan tai katsellaan elokuvia tai dokumentteja. Kulttuuria ja taidettakin harrastetaan. Lapsia on viety konsertteihin, teatteriin ja näyttelyihin. Parhaillaan toivotaan ja jännitetään Korona-tilanteen helpottamista, jotta päästäisiin kovasti odottamaamme konserttiin syksyllä.
Itseäni vähän harmittaa kaikki kapeakatseinen ihmisiä yleistävä luokittelu ja määrittely jolla jaetaan ihmisiä parempiin ja niihin ”vähän huonompiin”. Olen itse ottanut ihan tavakseni arvostaa ihmistä sellaisenaan, kaikista ulkoa tulevista määrittelystä riippumatta. En myöskään pidä parempana ketään korkeamman koulutuksen tai muun statuksen takia.
Tiedän että ajatus on ehkä radikaali mutta ajattelen että kadun kerjäläinenkin on yhtä arvokas kuin minä, tai sinä, tai kuka tahansa (esim. rikollisuus tai muut teot on tietysti asia erikseen).