Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon haikeudesta ja surumielisyydestä?
01.07.2014 |
Olen erittäin herkkä "kaikelle" ja näin ollen esim. marketissa soinut haikea musiikki saattaa lähes "suistaa raiteiltani" minut ja jäädä päivä- ellei viikkokausiksi soimaan päähäni ja aiheuttamaan ihmeellistä haikeaa surumielisyyttä. Ja minä niin vihaan sitä olotilaa! Olen lapsesta asti ollut tällainen, musiikille erittäin herkkä ja muutenkin. Pienistä asioista herkistelevä ja ylitunteellinen. Enkä meinaa kestää itseäni. Tällainen vaikeuttaa elämää aika tavalla. Mikä minua siis vaivaa?
Kommentit (26)
Sun ongelma on uhriutuminen ja itsesäälissä rypeminen. Ota vastuu itestäs. Leuka ylös ja haistata vitut vanhemmillesi. Ne on kohdellu sua väärin ja epäasiallisesti. Kaikki tarttee rakkautta ja hyväksyntää sellaisena kuin on. Etenkin lapset. Muuten tulee vammoja.
Mulla on asiasta kokemusta. Oon käyny kolmen vuoden terapian samoista syistä. Vihannu ja surru siellä.
T. 21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 01:43"]
En ole mielistelijä suinkaan, mutta olen elämäni aikana pyrkinyt liikaa miellyttämään toisia. Lapsena en saanut näyttää tunteita. Koin jo alle kouluikäisenä, että äiti ei rakasta minua. Äiti huusi minulle paljon, oli etäinen ja kiristeli hampaitaan. Pikkuveli sai hoivaa, minä en. Joskus äiti myöhemmin pyysi anteeksi.
Turha näitä tietysti täällä on puida, mutta tuntuu, että koko elämäni on näiltä osin mennyt pilalle jo alun alkaenkin.
ap
[/quote]
Yksi on, joka ei huuda sinulle. Rakastaa sinua ehdoitta. Hän on Isä.
Ps. 27:10 Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.
Tuon sanoi kuningas Daavid, jolla oli varmaan vähän samantapaisia kokemuksia lapsuudesta, kuin sinulla.
J-P
Olet joutunut myötäilemään elämässäsi niin paljon, että myötäelät jopa musiikkikappaleita. Identiteettisi on jäänyt vajaaksi, elät ja tunnet toisten ihmisten kautta ja sen mukaan mitä he sinusta ajattelevat. Tämä on seurausta lapsuudessa saamastasi väheksynnästä ja sieltä alkaneesta vanhempien miellyttämisestä. Kirjoittaja 21 sanoi sinun olevan rasittava valittaja, ylikiltti ja miellyttäjä - yritit miellyttää jopa häntä sanomalla ettet ole mielistelijä, mutta kuitenkin samassa lauseessa myönnät että pyrit miellyttämään liikaa. Ongelmasi ovat sen verran syvällä, että tarvitsisit pitkää terapiaa tai jonkin tervehdyttävän ihmissuhteen. Tai sitten vain opit elämään itsesi kanssa, sellaisena kuin olet. Jos hyväksyt herkkyytesi ja ympärilläsi on ihmisiä jotka hyväksyvät sen, ei asiassa ole mitään ongelmaa. Älä vain sorru ihmissuhteisiin joissa sinua käytetään hyväksi tai poljetaan. Se tässä on suurin vaaranpaikka, ei pikku itkut marketin hedelmäosastolla.
Mielestäni kylläkin mielistelyllä ja miellyttämisellä on selkeä ero. Mielistely on imartelua ja "läpinäkyvää", ns nuoleskelua kun taas miellyttäminen on esimerkiksi toisen tahtoon taipumista, eli vaikka itse olisikin erimieltä tai haluaisi toimia toisin niin tekee kuitenkin niin kuin toinen haluaa, ei heittäydy hankalaksi missään tilanteessa.
Minä en kuitenkaan mielistele ketään.
ap
En ole mielistelijä suinkaan, mutta olen elämäni aikana pyrkinyt liikaa miellyttämään toisia. Lapsena en saanut näyttää tunteita. Koin jo alle kouluikäisenä, että äiti ei rakasta minua. Äiti huusi minulle paljon, oli etäinen ja kiristeli hampaitaan. Pikkuveli sai hoivaa, minä en. Joskus äiti myöhemmin pyysi anteeksi.
Turha näitä tietysti täällä on puida, mutta tuntuu, että koko elämäni on näiltä osin mennyt pilalle jo alun alkaenkin.
ap