Miksi pariskunnat nukkuvat aina automaattisesti samassa sängyssä?

Asuntorakentamisen trendejä ja ihania miniyksiöitä ihaillessa tajuaa, että tulevaisuudessa, asuntokannan uusiuduttua on pakko nukkua samassa sängyssä. Tosin asunnot ovat niin pieniä, ettei niihin mahdu sänkyjä, joihin kaksi mahtuisi samanaikaisesti, joten on nukuttava peräkkäin.

Nukkuuko jotkut vielä tänä päivänä samassa sängyssä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, että kun ap ei tiedä mistään mitään, niin olettaa tilanteen olevan moisen aivan kaikilla?

Otan osaa ap tilanteesi johdosta. Yritä nyt kuitenkin edes hieman sivistää itseäsi, ja älä nyt ainakaan ihan omalla nimelläsi ja naamallasi mene jatkossa kyselemään aivan yhtä tyhmiä.

Ihan turhaan veetuilet. Asiahan ON noin: valtaosa pariskunnista nukkuu samassa parisängyssä, ainakin jos ovat vielä seksiväleissä.

Ihan asiasta veetuilen. Se, ettei yksikään ap tuntema ihminen nukkunut eri sängyissä, ei tarkoita että kaikki nukkuisivat samassa sängyssä. Jos ei kykene tuota näkemään tai ymmärtämään, alkaa olla jo aika lähellä yhteiskunnan holhouksen tarvetta.

Tää asia menee sulla jostain syystä kovasti tunteisiin. Ap tuskin tarkoitti 'kaikki'

pariskunnat, sinä lisäsit tuon ehdottoman, muun poissulkevan sanan. Ap tarkoitti luultavimmin 'yleensä', 'usein', 'enemmistö'.

Ääliöt menee tunteisiin, sille on vaikea tehdä mitään.

Ja mistäs sinä tiedät mitä ap tarkoitti? Nyt vaan revit päästäsi oletuksia ja yrität ohjailla keskustelua omille urillesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa miksi? No me kun tavattiin vaimon kanssa reilut 20v sitten, niin rakkauden huumassa nukuttiin molemmat yhdelle tarkoitetussa sängyssä. Muutettiin yhteen piakkoin, ja ostettiin parisänky. Varmaan osasyy on tottumus. Kun on alussa nukuttu vierekkäin, niin ei enää osaa nukkua erillään. Toki parinkymmenen vuoden jälkeenkin ollaan rakastuneita, muutoin varmaan nukuttaisiin eri osotteissa jo. Ja on se mukava herätä toisen vierestä, kierähtää vaan päälle, ja alkaa hommiin. Luulen siis, että se on opittu tapa, joka juontaa juurensa siihen alkuhuumaan, jolloin ei halunnut olla senttiä kauempana toisesta.

Nuorena ja alkuhuumassa se nukkuminen on ihan erilaista siihen verrattuna sitten kun aletaan ikääntymään. Nuorena ei ollut kuorsaamis ongelmia eikä tarvinnut yöllä rampata vessassa. Nuorena nukkui kuin tukki. Ikääntyessä se uni muuttuu herkemmäksi heräämään kaikkiin häiriötekijöihin. Katsokaa noita vanhuksia kun ne eivät siedä mitään meteliä edes ja nukkuu pätkittäin vedellen sitten päikkäreitäkin. Ei se uni ole samanlaista koko ikää vaan se muuttuu. Monet eroo ihan turhaan sen takia kun on väkisin pakko siellä samassa bunkassa kärsiä huonosta unenlaadusta ja ikinä ei nuku kunnolla. Jollain oli kymmenen vuoden univaje toisen kuorsaamisen takia. Ikääntyessä saattaa kuka tahansa alkaa korisemaan tai kuorsaamaan ja siinä ei nuku kukaan, tiedän kokemuksesta. 

Kun meillä on eri nukkumis rytmit ja herätessäni aikaisin niin olen aamulla aivan hiljaa ja teen hiljaisia hommia että puolisoni saa unta vetää niin pitkään kun sitä vain riittää. Meillä lapsuudenkodissa ei saanut ikinä nukkua pitkään, edes vapaapäivinä vaan herätettiin kuudelta aamulla meluamalla jos koitti nukkua niin ei onnistunut. 

Tästä tulee mieleen Ensitreffit Alttarilla-pariskunta, joka erosi osittain vuorotyörytmin takia. Kuka muistaa kokeilivatko nukkumista eri huoneessa?

Vierailija kirjoitti:

Itse kannatan suhdetta jossa omat asunnot kummallakin. Ei ainakaan kyllästyisi toiseen niin tai ärsyyntyisi liikaa jostain tavasta. Ihmisten ilmeisesti on pakko sietää toisiaan. Saisivatko muuten valita tällaisen ratkaisun Ensitreffit alttarilla-pariskunnat, jos haluaisivat?

Meillä on tällainen suhde. Tavattiin opiskelijoina jolloin asuttiin erillään eikä sitten ikinä muutettu yhteen. Ei edes sitten kun syntyi ensimmäinen lapsi eikä sittenkään kun syntyi toinen lapsi. Jos tekisimme molemmat päivätyötä olisimme varmaan muuttaneet yhteen mutta kun toisen työ loppuu vasta puolilta öin tai myöhemmin on kaikkien kannalta mukavampi kun toisella on oma asunto jossa ei tarvitse miettiä muiden unia tai muiden yöllä kotiutuneen unia. Perheen yhteinen aika jää vähiin mutta suurin syy siihen on työelämä, ei erilliset asunnot.

Me olemme molemmat univaikeuksista säännöllisesti kärsiviä, mutta mahdollisuus nukkua omassa rauhassa tarvittaessa on parantanut unen laatua. Meitä molempia siis stressaa, kun tietää ettei toinenkaan saa unta jos itse pyörii vieressä.

Nukuimme ensimmäiset 5 vuotta saman peiton alla. Muutimme yhteen 18v opiskelijoina ja sänky oli 120 cm leveä. Täydelliset unenlahjat oli vielä silloin. Valmistumisen kynnyksellä ostettiin parisänky ja nukuimme edelleen hyvin.

Kun ikää alkoi olla yli 25v, alkoivat univaikeudet työstressin takia. Pari vuotta nukuimme 3-4 yötä viikossa samassa sängyssä, muina öinä toinen siirtyi lopulta sohvalle. Kun esikoinen syntyi, ostimme futonit lattialle ja niitä sai siirrettyä tarpeen mukaan hieman kauemmas toisistaan tai vietyä olkkariin.

Omakotitaloon muuton yhteydessä hommattiin erilliset sängyt (samat futonit edelleen patjoina) samaan huoneeseen. Meillä on myös sänky vierashuoneessa, jota käytämme silloin tällöin. Ollaan puhuttu, että tarvittaessa alamme nukkua eri huoneissa, mutta mulla ainakin 2x vanhempainvapaa on parantanut unen laatua merkittävästi ja nukahtamisvaikeuksia on enää kerran parissa viikossa.

Meillä nukuttu yhdeksän vuotta kymmenestä eri sängyissä eri huoneissa. Seksi sujuu erittäin hyvin, miksipä ei.

Eri huoneissa nukutaan, kun tilaa vapautui lasten muuttaessa pois. Eläkkeellä olisi ihanaa, jos olisi omat pienet vierekkäiset asunnot. Voisi tavata usein, mutta olisi myös omaa tilaa ja rauhaa. 

Nämä on niitä malleja/käsityksiä, että onnelliset pariskunnat nukkuvat saman peiton alla. Meistä ainakin tuli onnellisempia, kun saa mennä nukkumaan juuri silloin kuin itse haluaa ja voi nukkua missä lämpötilassa haluaa. 

Ja jatkumona: tuskin tulemme kuolemaan samalla hetkellä eli pieni itsenäisyys on paikallaan, jottei toisen kuolema kaada toistakin. 

Yhdessä onnellisena jo 40 vuotta kirjoitti:

Eri huoneissa nukutaan, kun tilaa vapautui lasten muuttaessa pois. Eläkkeellä olisi ihanaa, jos olisi omat pienet vierekkäiset asunnot. Voisi tavata usein, mutta olisi myös omaa tilaa ja rauhaa. 

Nämä on niitä malleja/käsityksiä, että onnelliset pariskunnat nukkuvat saman peiton alla. Meistä ainakin tuli onnellisempia, kun saa mennä nukkumaan juuri silloin kuin itse haluaa ja voi nukkua missä lämpötilassa haluaa. 

Ja jatkumona: tuskin tulemme kuolemaan samalla hetkellä eli pieni itsenäisyys on paikallaan, jottei toisen kuolema kaada toistakin. 

Just noin. Ite oon aina pelännyt hetkeä, jos näkee puolisonsa kuolevan vanhana. Tuntuisi kamalalta. Sitten kun kuulee juttuja, että puoliso sairastui vakavasti ja kuoli surtuaan toista niin ei ite halua kokea samaa.

Parisuhdemalleja on yhtä paljon kuin pariskuntiakin, on avointa ja suljettua ja välimaastosta. Lisäksi onnellisia ja onnettomia.

Me nukutaan vierekkäin, koska kumpikaan ei kuorsaa ja halutaan olla toistemme lähellä. Vanhempani nukkuvat eri huoneissa, koska isä kuorsaa ja hänellä on uniapnealaite käytössä. Avioliitto voi kuulemma paremmin kun äitikin saa nukuttua. Eli kukin tavallaan.

Me nukutaan pääasiassa samassa sängyssä, mutta sitten on vierashuone ja siellä sänky valmiina, jos jompaa kumpaa ei nukuta tai on vaikka flunssassa. Tämä on toiminut meillä aika hyvin. Tiedän kyllä muitakin pariskuntia, jossa vierassänky käytössä ja yhden joilla omat huoneet.