Lue keskustelun säännöt.
Äkillinen ero, josta jättänyt osapuoli ei halua keskustella. Ajatuksia?
30.06.2021 |
Olen siis se jätetty. Syystä, että mies kuvittelee minun pettäneen häntä. En ole ikinä pettänyt mutta mies on epäillyt hyvin säännöllisesti minun pettäneen häntä milloin kenenkin kanssa. Eron syy ei kuitenkaan ole pointtini vaan se, millaiset ihmiset eivät halua puida lainkaan eron syitä ja ero tapahtuu silmänräpäyksessä ja saman vuorokauden aikana, jolloin on vannottu yhteenkuuluvuutta? Olimme pidempään kihloissa ja ikää molemmilla 40+.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Olin puhunut jo puoli vuotta, että en jaksa katsoa ryyppäämistä ja siihen liittyviä lieveilmiöitä ( valehtelu, väkivalta), oli tullut 10 vuodessa mitta täyteen. Pääsiäisenä ilmoitin, että kesäkuun eka muutan. Ei mitään reaktioo, ryyppääminen vaan paheni. Kun sitten muutin, alkoi hirveä uhoominen, kuinka jätin toisen miehen takia. Uhri, jätetty ja petetty … no, turha varmaan kertoa, että ei pystynyt vastaanottamaan tosiasiaa, että halusin muuttaa pois nimenomaan hänen takiaan. Mitään uutta miestä ei ollut eikä tullut. Traumat jäi.
Mikäs tarina tämä oli? Ap:n vai jonkun toisen? Omituisissa suhteissa muuten olette. Itse en katsoisi yhtään jonkun vieraaksi osoittautuneen miehen ryyppäämistä, saati sitten väkivaltaa. Se olisi tasan kerrasta poikki. On todella outoa, että joku jää huonoon suhteeseen, eikö jotkut ihmiset arvosta itseään yhtään? Minkälainen itsetunto sellaisella ihmisellä on, joka antaa kohdella itseään kuukausia todella huonosti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no, mikä nyt sitten kenellekin on "puskista". Pääasia ettei eroilmoitus tule oikeasti ihan salama kirkkaalta taivaalta -tyyppisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.
Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Miten ero voi tulla "täysin puskista", jos suhde on jo pidemmän aikaa ollut huono, on epäluottamusta yms. ja erokorttikin on ollut pöydällä o useampaan kertaan?
Kyllä niitä oikeastikin puskista tulevia eroja tapahtuu, mutta silloin yksi syy eroon on se, että kommunikaatio osapuolten välillä on hyvin vähäistä ja toimimatonta.
Ero voi tulla "puskista" myös silloin, jos kumppanit eivät kuule tai ota todesta sitä, mitä toinen yrittää viestittää. Tämä on kaiketi se tyypillisin syy sille, miksi ero tulee toiselle osapuolelle yllätyksenä.
Yllätyseron taustalla voi myös olla pelko kumppania kohtaan. Eli eron aktiivinen osapuoli pelkää, että kumppani tekee hänelle jotain pahaa, estää lähtemästä tms. jos tietää etukäteen, että hän on lähtemässä.
On löytänyt uuden eikä halua selitellä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokoa itsesi ja unohda tuollainen mies.
Itse tein vastaavan äkkilähdön kun huomasin millainen vänkäyskaava siihen touhuun oli muodostumassa, enkä halunnut toistaa sitä joka jumalan viikko ja kuukausi. Lähtöä edeltävällä viikolla oltiin mukamas keskusteltu asiasta, mutta niin vaan vaikutti kokonaan unohtuneen. Hänelle se ehkä tuli shokkina, mutta eipä vaikuttanut menoa haittaavan mitä jälkeenpäin vilkaisin ja oli jo uusi rakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
No voihan se myös olla melko impulsiivinen ja alkukantainen reaktio häneltä, jos kerta kärsii sairaalloisesta mustasukkaisuudesta tai jostain mielenterveyden ongelmista. Eikä tunnepuuskissaan osaa ajatella rationaalisesti vaan toimii tunteiden vietävinä. Halusi säilyttää miehisen ylpeytensä ja jättää sinut ennen kuin tulee jätetyksi toisen miehen takia. Kun näin siis sinusta ajatteli. Enpä tiedä, kunhan spekuloin vain. Jos asia olisi näin, niin tulee katumaan asiaa syvästi, kun tästä rauhoittuu. Sinulle parempi onni, että pääsit eroon näinkin helposti, vaikka varmaan tulikin järkytyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Ok, eli vahvoja epäilyksiä pettämisestä on todella ollut. Luulen, että miesystävän käytös on ollut ihan normaalia ja sinun taas vähän miten ottaa. Nyt olet sitten vihainen, kun et päässyt ilmoittamaan erosta ensimmäisenä, vaan tulit jätetyksi. Olisihan se kivempaa olla jättäjä. Voit jutella nyt niiden miesystäviesi kanssa asioista, he ovat sitä varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Ok, eli vahvoja epäilyksiä pettämisestä on todella ollut. Luulen, että miesystävän käytös on ollut ihan normaalia ja sinun taas vähän miten ottaa. Nyt olet sitten vihainen, kun et päässyt ilmoittamaan erosta ensimmäisenä, vaan tulit jätetyksi. Olisihan se kivempaa olla jättäjä. Voit jutella nyt niiden miesystäviesi kanssa asioista, he ovat sitä varten.
Sisusta on siis ok määritellä se, keiden kanssa kumppanisi voi olla ystävä? Itse olen seurustellut miehen kanssa, jonka kymmenen vuoden takainen naisystävä kuului edelleen ns. lähipiiriin.
Kuinka huono ihmisen itseluottamuksen pitää olla, jotta kumppanin ystäväpiiriä voi rajoittaa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Ok, eli vahvoja epäilyksiä pettämisestä on todella ollut. Luulen, että miesystävän käytös on ollut ihan normaalia ja sinun taas vähän miten ottaa. Nyt olet sitten vihainen, kun et päässyt ilmoittamaan erosta ensimmäisenä, vaan tulit jätetyksi. Olisihan se kivempaa olla jättäjä. Voit jutella nyt niiden miesystäviesi kanssa asioista, he ovat sitä varten.
No jo on taas ihme kommentti. Miespuolisen ystävän näkeminen ei ole pettämistä, eikä mustasukkaisen miehen epäilyt tee epäilyistä todellisuutta. BTW jättäjän rooli ei ole yhtään sen kivempi kuin jätetyn. T: kokemus molemmista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pettämistä se on sosiaalinenkin pettäminen.
Toisaalta, jos et ole missään vaiheessa luvannut ex-miehellesi, että et pidä yhteyttä miespuolisiin ystäviisi, et mielestäni ole pettänyt.
Ja kolmanneksi, jo ensimmäisen pettämisväitteen kohdalla teidän olisi pitänyt keskustella siitä, missä menee pettämisen rajat. Jos siinä ei olisi tullut selkeää yhteisymmärrystä, jonka pohjalta suhdetta jatketaan, olisi ero ollut paikallaan, jo silloin.
Eiköhän ne eron syyt pitäisi käsitellä ennen eroa jos niissä jotain käsiteltävää on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Ok, eli vahvoja epäilyksiä pettämisestä on todella ollut. Luulen, että miesystävän käytös on ollut ihan normaalia ja sinun taas vähän miten ottaa. Nyt olet sitten vihainen, kun et päässyt ilmoittamaan erosta ensimmäisenä, vaan tulit jätetyksi. Olisihan se kivempaa olla jättäjä. Voit jutella nyt niiden miesystäviesi kanssa asioista, he ovat sitä varten.
Sisusta on siis ok määritellä se, keiden kanssa kumppanisi voi olla ystävä? Itse olen seurustellut miehen kanssa, jonka kymmenen vuoden takainen naisystävä kuului edelleen ns. lähipiiriin.
Kuinka huono ihmisen itseluottamuksen pitää olla, jotta kumppanin ystäväpiiriä voi rajoittaa?Ap
Minä en tiedä yhtään minkälainen ystävyyssuhde sinulla on ollut muihin miehiin, turha sinun on minulle asiasta rähjätä. Ajattelen vain yleisesti, että jos miehiä parveilee ympärilläsi, niin siitä voi yhdelle tai toisellekin tulla ajatuksia ja epäilyjä, se on todella normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Pettämistä se on sosiaalinenkin pettäminen.
Toisaalta, jos et ole missään vaiheessa luvannut ex-miehellesi, että et pidä yhteyttä miespuolisiin ystäviisi, et mielestäni ole pettänyt.
Ja kolmanneksi, jo ensimmäisen pettämisväitteen kohdalla teidän olisi pitänyt keskustella siitä, missä menee pettämisen rajat. Jos siinä ei olisi tullut selkeää yhteisymmärrystä, jonka pohjalta suhdetta jatketaan, olisi ero ollut paikallaan, jo silloin.
Sinusta on siis pettämistä, mikäli luottoystävänsä (samalla ex-kumppani sekä paras kaveri yli kymmenen vuoden ajan ilman seksiä) kanssa keskustelee ongelmistaan? Hyvää jatkoa vain sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Mitä käsiteltävää tuossa olisi. Teillä oli eri näkemys asioista, eikä kumpikaan hyväksynyt toistensa näkemyksiä. Ero oli väistämätön mutta ei siinä mitään keskustelravaa ole.
Mitä pettämiseen tulee, en todellakaan luota keneenkään. Nykypäivänä on niin helppo pitää jotain sivusutinaa kuten itse sain todeta. Suhteen päättymisen jälkeen toinen syöksyi heti treffeille vanhan tuttunsa kanssa, jota oli lämmitellyt koko sen ajan kun oli ns. minun kanssani. Tuli todella huijattu olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Ok, eli vahvoja epäilyksiä pettämisestä on todella ollut. Luulen, että miesystävän käytös on ollut ihan normaalia ja sinun taas vähän miten ottaa. Nyt olet sitten vihainen, kun et päässyt ilmoittamaan erosta ensimmäisenä, vaan tulit jätetyksi. Olisihan se kivempaa olla jättäjä. Voit jutella nyt niiden miesystäviesi kanssa asioista, he ovat sitä varten.
Sisusta on siis ok määritellä se, keiden kanssa kumppanisi voi olla ystävä? Itse olen seurustellut miehen kanssa, jonka kymmenen vuoden takainen naisystävä kuului edelleen ns. lähipiiriin.
Kuinka huono ihmisen itseluottamuksen pitää olla, jotta kumppanin ystäväpiiriä voi rajoittaa?Ap
Mitä väliä tuolla on. Et sä voi määräillä kenenkään mielipidettä. Seuraavassa suhteessa toki kannattaa keskustella sen puolison kanssa asiasta ja valita puoliso joka hyväksyy sinun miespuoliset ystävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokonaistilanne ap:n kohdalla kuulostaa siltä että miestä ei kannata haikailla eikä etenkään ottaa takaisin vaikka saisi. Mulla söi hälärit tuosta.
*
Noin yleisellä tasolla muille äkkinäisesti jättäville: minusta on reilua ettei ilmoitus tule ihan puun takaa (eri asia on tietysti jos pitää pelätä henkensä puolesta tms, sitten on todellakin parasta vaan häipyä ilman ennakkoilmoituksia). Lähtökohtaisesti, vaikka itse olisi eropäätöksen jo työstänyt ja mitään ei olisi tehtävissä, niin jollain tapaa valmistella kumppaniaan siihen eroon. Turha aiheuttaa traumoja kenellekään, koska traumaattista se saattaa olla sille jätetylle jos tulee ihan puskista.
Nämä ovat tietty yksilöllisiä asioita ja jotkut eivät kuule vaikka suoraan sanotaan ja eroilmoitus tuleekin puskista vaikka asioista ollaan puhuttu. Mutta tiettyyn järkevään rajaan asti kannatan sitä, että toinen jotenkin valmistellaan. Että kunnioitetaan sitä omaa kumppania, vaikkei enää yhdessä halutakaan jatkaa.
Olen hieman eri mieltä. Harvoin ero tulee mitenkään puskista. Siinä taustalla on monen kohdalla oikeasti pitkän aikaa kestävää taistelua ja erimielisyyksiä. Tai en ainakaan ole koskaan lähtenyt sellaisesta suhteesta yllättäen, jossa asiat olleet oikeasti hyvin, eikä kummallakaan mitään valittamista. Ei sellaisesta suhteesta halua lähteä. Toimimattomasta suhteesta halutaan lähteä, kun ei enää jakseta yrittää. Ja sitten toisaalta, miten toista valmistellaan eroon? Uhkaillaan, jos et tee näin tai näin niin eroamme? Tai varoitetaan etukäteen, että tuossa parin kuukauden sisään varmaan haluan erota, että kannattaa varautua? Ei, mielestäni parempi repiä se laastari kerralla irti, kuin hitaasti kiduttaa toista löysässä hirressä. Vaikeuksista voi ja pitää keskustella ilman erouhkauksiakin, mutta jos ne eivät toimi tai niille ei haluta tehdä mitään, niin sitten on ilmoitettava erosta. Ei se kenellekään helppoa tai mukavaa ole, mutta tällaisetkin vastoinkäymiset kuuluvat elämään ja ovat riskinä missä tahansa suhteessa, mihin ryhtyy.
Ainakin minulla se meni niin, että ensin yritin keskustella, keskustella, keskustella. Sitten keskustella erouhkauksin ja sitten eroilmoitus. Monen on aika vaikea erota ennen kuin kaikki kivet on käännetty ja kaikki mahdollinen omalta puolelta tehty.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?
Sivukommenttina se, että mies oletti minun pettäneen vaikka tosiasiassa olin pettämisen sijaan nähnyt miespuolista ystävääni, joka oli huolissaan pitkittyneestä sairauslomastani.
Miesystävälleni miespuoliset kaverit olivat suunnaton uhka.Tajuan, että miesystäväni käytös ei ollut normaalia rajoittavuudesssan ja aloituksellani hain tukea sille, että ero oli lopulta ainoastaan hyvä asia.
Ap
Ok, eli vahvoja epäilyksiä pettämisestä on todella ollut. Luulen, että miesystävän käytös on ollut ihan normaalia ja sinun taas vähän miten ottaa. Nyt olet sitten vihainen, kun et päässyt ilmoittamaan erosta ensimmäisenä, vaan tulit jätetyksi. Olisihan se kivempaa olla jättäjä. Voit jutella nyt niiden miesystäviesi kanssa asioista, he ovat sitä varten.
No jo on taas ihme kommentti. Miespuolisen ystävän näkeminen ei ole pettämistä, eikä mustasukkaisen miehen epäilyt tee epäilyistä todellisuutta. BTW jättäjän rooli ei ole yhtään sen kivempi kuin jätetyn. T: kokemus molemmista
Oho, täällähän alkoi tulemaan puolusteluja asiasta. Ilmeisesti olette itsekin miettineet asiaa ja nyt tuli kiire ouolustella omaa näkemystään ja ystävyyttään. Minulle se on ihan sama mitä kenenkin ystävyys on. Olen liki viisikymppinen nainen ja mieheni tuntee hyvin ystäväni, myös ne pari taaperoikäisestä asti tuntemaani miestä. En ole heitä yhtään piilotellut keneltäkään ja ystävyys on avointa.
Teidänkin kannattaisi pelata avoimin kortein, niin tällaisia juttuja ei tulisi. Valitkaa myös miehenne paremmin, sillä teitä ei pakoteta olemaan mustasukkaisen miehen kanssa.
Joo, itsellä ihan sama juttu. Katsoin vähän liiankin kauan sitä touhua ja yritin sanoa, ettei ole ok. Silti toiselle osapuolelle ero tuli "ihan puskista". Joopajoo. Mitä siinä voi muutakaan tehdä enää?