teinillä epileptisiä kohtauksia, ei epilepsiaa. Mistäköhän johtuu?
Onko kellään vastaavanlaisesta kokemusta?
Kyse ystävän pojasta. Poika sai toukokuussa ensimmäisen kohtauksen, joka kesti n 10min. Sairaalassa laitettiin nestehukan piikkiin, poika oli edellisenä päivänä helteellä urheillut eikä ilmeisesti juonut nesteitä tarpeeksi.
Toisen kohtauksen sai pari viikkoa sitten. Sairaalassa tehtiin unen aikainen tutkimus, jonka perusteella sulkivat epilepsian pois. Sai kuitenkin väliaikaisen epilepsialääkityksen ja parin viikon päästä pääsee pään magneettikuvaukseen.
Kohtauksia ei lääkityksen aikana ole tullut, mutta pojalla kuulemma ollut muutama muistikatkos. Päänsärkyjä ei myöskään ole ollut.
Niin ja neurologiset tutkimukset tehty ja lääkäri sanoi, että jos olisi aivokasvaimesta kyse, se näkyisi silmänpohjatutkimuksessa lähes aina.
Kommentit (26)
Itellä tuli samanlaisia kun käytin huumeita. Niitä voi käyttää myös salaa, vaikka sanoisi ettei koskaan ole ees alkomaholii maistellut niin mistäs tiedät ?
Meidän pojalla oli aivoissa kysta, joka aiheutti kohtauksia. Magneettikuvaus selventää tilannetta paljon.
Urheillessa kolhinut paansa? Aivotarahdys?
Epilepsia voi olla, vaikka EEG olisi normaali. Tuolloin ennuste on hyvä. Lääkitys aloitetaan kohtausten perusteella.
Aivojen MRI tehdään rakenteellisen syyn poissulkemiseksi (esim.kasvain). Se, että neurologinen status (mm.silmänpohjat) on normaali, on hyvä merkki.
Epäselvien tajuttomuuskohtausten yhteydessä myös sydänasiat (mm.EKGn pitkäaikaisrekisteröinti) olisi hyvä selvittää.
kuvaisivatko aivot samantien jos epäilisivät aivokasvainta? Nyt joutuu jonottamaan kuukauden ennenkuin pääsee kuvauksiin.
Pojalla myös ollut muutaman kerran tasapainohäiriöitä ja kaatunut niiden takia.