Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Perheiden tasapuolisuus kaikkia isovanhempia kohtaan
Kun täällä on usein ollut keskustelua isovanhempien tasapuolisuudesta lastenlapsia kohtaan, niin entä sitten toisin päin: miksi jotkut perheet suosivat selvästi toisia isovanhempia, ja ovat heidän kanssaan selvästi enemmän tekemisissä, vaikka toisetkin asuvat kutakuinkin yhtä lähellä, eikä minkäänlaista estettä läheisempään kanssakäymiseen olisi? Onko tämä sitten reilua ja tasapuolista? Välttämättä kyse ei ole aina isovanhempien harjoittamasta suosimisesta, vaan voi olla myös, että toiset perheet pitävät enemmän yhteyttä toisen puolen isovanhempiin.
Kommentit (117)
Kyllä minusta useimmat isovanhemmat ovat sopivia seur.lastenlastensa kanssa. Ehkä jos esiintyy paljon päihteiden käyttöä tai muuta esim väkivaltas näkisin tarpern rajoittaa. Jopa voisin sanoa mpnesta nykyvanhemmasta on enemmän vaaraa lapsillensa vääristyneine minä/muut käsityksinern. Kun lapset näkevät toisenkinlaisia tapoja elää ja tehdä asioita sehän pn rikkaus heille. Samoinmahd.jommankumman vanhem.persoonallisuus tms häiriön vaikutus lapsern miedontuu. Lapsen tulee antaa leikkiä ja seikkailla sekä nähdä erilaisia ihmisiä, tämä on minun kpkemukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat ovat vaan niin paljon läheisempiä, avuliaampia ja helpommin lähestyttäviä, että siihen tämä on mennyt. Jo ennen lapsia oltiin heidän kanssaan enemmän tekemisissä.
Kaikilla anopeilla ja isoäideillä ja sellaisiksi aikovilla kannattaa jo hyvissä ajoin valmistautua läheisiin suhteisiin pojan puolison kanssa. Ihan riittää, että on sille tyttöystävälle kiltti ja kiva. Minun anoppini suhtautui minuun jo seurusteluaikana hyvin nihkeästi, sittemmin on suopunut, mutta kyllähän sen nihkeyden muistaa. Ajoi poikansakin kotoa pois, kun ei saanut tyttöystävää kotona pitää yökylässä. Minun kotonani poikaystävää passattiin kuin piispaa pappilassa.
Kovasti auttaa jos miniäkokelaskin on kiltti ja kuva eikä ole naama norsunemättimellä koko aikaa.
Vanhempasi halusvat sinusta eroon, siksi vävyn kohdeltiin hyvin.En tiedä oletko anoppi ja mummo itse, mutta en henkilökohtaisesti kyllä tukisi omien lasten suhdetta tuolla tavalla ajattelevaan ja kirjoittavaan ihmiseen.
Meillä onneksi kaikki isovanhemmat mukavia ja fiksuja. Itsekin autamme heitä paljon.
Ohesta sanon, että se on vanha keino, kun tyttö halutaan maailmalle vävykokelasta kohdellaan hyvin. Nirpistele vaan, mutta kyllä se totta on. Poika halutaan pitää lähempänä, vanhusten mielestä mies tuo turvan ja tuen ja tytöstä on kuluja pitemmän ja sille on hyvä löytää ottaja.
Kovasti taisi kalikka kalahtaa. 🤔😊
Tämä on universaali itseään ylläpitävä pahan kierre.
Kun miniä tuli taloon, hänellä oli arvoa ja valtaa vähemmän kuin kissalla.
Kun hän puolestaan sai pojan, se oli hänen avaimensa tulevaan asemaan oman anoppinsa jälkeen. Samoin poika oli hänen vanhuudenturvansa. Siksi hänestä piti pitää kiinni kynsin ja hampain. Ei ole suurempaa rakkautta, tiukempaa sidettä kuin tuo äidin ja pojan suhde. Siihen elävän äidin ja pojan väliseen yhteyteen ei koskaan mahtunut pojan vaimo.
Edelleen tätä näkee, valitettavasti.
No tota. Lasten papat ei ole ikinä osallistuneet lapsenhoitoon, ja ovat vielä tuurijuoppoja. Eivät aina edes tule kylään kun on sovittu.
Toiset isovanhemmat taas auttaa aina kun pystyy, ovat kiinnostuneita meidän elämästä ja haluavat viettää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oma äitini on aktiivisempi lapsenlapsensa näkemisen suhteen ja kun on eläkkeellä ja asuu lähellä ja minä vanhempainvapaalla, tulee nähtyä usein. Käydään kylässä vuorotellen.
Miehen vanhemmat asuu yhtä lailla lähellä, mutta mies käy äärimmäisen harvoin kylässä. toisella puolella Suomea asuva siskonsa käy siellä useammin kuin me, jotka olemme koko ajan asuneet samassa kaupungissa...
No, kesälomalla tämä sisko on vanhemmillaan, joten koska mies ei lähde kylään, olen itse ottanut siskoon yhteyttä, kun olen lenkillä ja mennyt kylään, että vauva tottuu myös miehenpuoleisiin isovanhempiinsa eikä vierastaisi niin paljon. Samoin olen nähnyt miehen mummoa (joka myös asuu kilometrin päässä) useammin kuin mies, koska kävelen tarkoituksella lenkillä siitä talon ohi siltä varalta, jos osuttaisiin samaan aikaan ulos, että pääsevät näkemään ensimmäistä lapsenlapsenlastaan. Miehen varaan jos jättäisi, ei näkisi koskaan. Kylään toki saavat tulla milloin haluavat, jos kotona ollaan, mutta eivät ole yhtä innokkaita kyläilijöitä kuin oma äitini, etenkään näin korona-aikana.
Olen myös miehelle ehdottanut, että mennään käymään hänen vanhemmillaan, mutta harvoin lähtee, vaikka ei ole pakko jäädä asumaan, vaan riittäisi vaikka puolen tunnin piipahdus päivälenkin yhteydessä. Ei vaan tykkää kyläillä, mistä sitten vanhempansa "kärsivät", kun näkevät lapsenlastaan harvemmin. Eivät kuitenkaan samalla lailla ravaa usein kylässä kuin oma äitini.
Eli yritän olla tasapuolinen myös miehen sukua kohtaan, koska mies ei sitä itse tajua olla.
Kuulostat ihanan huolehtivaiselta ja rakastavalta ihmiseltä! Sinulla itselläsi on kevyt olo, kun otat rennosti, ja lapsesi ja kaikki lähisukulaiset saavat kehittää läheisiä, rakastavia välejä. Upeaa kesää teille! 💖
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat ovat vaan niin paljon läheisempiä, avuliaampia ja helpommin lähestyttäviä, että siihen tämä on mennyt. Jo ennen lapsia oltiin heidän kanssaan enemmän tekemisissä.
Kaikilla anopeilla ja isoäideillä ja sellaisiksi aikovilla kannattaa jo hyvissä ajoin valmistautua läheisiin suhteisiin pojan puolison kanssa. Ihan riittää, että on sille tyttöystävälle kiltti ja kiva. Minun anoppini suhtautui minuun jo seurusteluaikana hyvin nihkeästi, sittemmin on suopunut, mutta kyllähän sen nihkeyden muistaa. Ajoi poikansakin kotoa pois, kun ei saanut tyttöystävää kotona pitää yökylässä. Minun kotonani poikaystävää passattiin kuin piispaa pappilassa.
Oma anoppini oli kiva siihen asti kunnes saatiin lapsi. Sitten hän muuttui ja minun olisi pitänyt pysyä poissa kotoani, jotta hän olisi saanut hoitaa vauvaa. Enää en arvosta häntä yhtään enkä jätä lapsia hänelle hoitoon.
Minun anoppi tuli muutama päivä synnytyksen jälkeen katsomaan vauvaa, ja toivoi että lähtisin lenkille, jotta hän saisi hoitaa vauvaa. Oli silminnähden loukkaantunut, kun ei saanut.
T. Ilkeä ja itsekäs miniä, joka ei lähtenyt verta vuotamaan lenkkipolulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä enää ei kummankaan puolen isovanhemmista hoida lapsia, ovat jo esiteinejä, joten ei tarvetta. Toiset ovat jo huonokuntoisia, etteivät jaksaisikaan. Ja oma äitini on niin hankala/mahdoton, etteivät lapset halua edes lähteä moikkaamaan häntä kuin pakotettuna.
Kun lapset olivat pienempiä, vein heidät mieluummin puolisoni vanhemmille (jolloin olivat vielä kunnossa) kuin omilleni. Oma äitini on katkera, uskonnollinen (tuputtaa, saarnaa ja arvostelee) ja epäluotettava. Oli jättänyt 4v:n vahtimaan pihalle 2v:ta, eikä pihalle keittiön ikkunasta edes nähnyt, jossa ätini puuhaili. Siihen viimeistään loppui hänen vahtimisensa. Sen jälkeen on kovasti hingunnut ja itkenyt, miksi ei saa hoitaa, mutta en vain luottanut. Ja mitä vanhemmaksi lapset tulivat sitä vähemmän halusivat äidilleni muutenkaan, hän lisäksi puolsi aina vanhempaa, ja vanhetessaan lapset huomasivat tämän (isompi sai rahaa, pienempi ei, isompi sai uuden lelun, pienempi jonkun rikkinäisen käytetyn, isomman toivekirjoja luettiin, pienemmän ei jne). Olisi mieluummin ollut antamatta mitään kuin puoltanut aina toista.
Hän on minuakin kohtaan ollut aina hankala ja arvosteleva, en viihdy hänen seurassaan, ei osaa jutella lapsille. Uskonnollinen paheksunta, arvostelu ja valitus on aina läsnä. Mieluummin lähdetään moikkaamaan nyt jo huonokuntoisia puolison vanhempia kuin omiani. Joten kyllä. Taatusti nähdään enemmän niitä mukavampia ihmisiä, joiden kanssa viihtyy. Sitä saa mitä tilaa.
Eipähän ole tällaisia ongelmia, kun isovanhemmat ovat alkoholisoituneita, mielenterveysongelmaisia ja sairaita
Toki yhteyttä koetan heihin kaikkiin jollain lailla pitää, mutta lapset ei heitä voi juurikaan nähdä, koska se ei ole tervettä tai hyväksi heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.[/quote]
Ohesta sanon, että se on vanha keino, kun tyttö halutaan maailmalle vävykokelasta kohdellaan hyvin. Nirpistele vaan, mutta kyllä se totta on. Poika halutaan pitää lähempänä, vanhusten mielestä mies tuo turvan ja tuen ja tytöstä on kuluja pitemmän ja sille on hyvä löytää ottaja.
Kovasti taisi kalikka kalahtaa. 🤔😊[/quote]
Voi luoja. Millä vuosituhannella sinä oikein elät. :D :D
Mä korostan tyttärilleni koulutuksen ja työnteon tärkeyttä.
Ei he tarvitse mitään "ottajaa" eikä miestä tuomaan jotain turvaa. He on älykkäitä, omillaan toimeen tulevia nuoria naisia!
Lisään vielä, että oma anoppi suhtautui minuun erittäin nihkeästi, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran. Olin kiltti ja ujo, koskaan en sanonut kenellekään ilkeästi enkä kyllä pitänyt puolianikaan, ikävä kyllä. Kyllä anopin kohtelu ja ensivaikutelma on vaikuttanut meidän väleihin kaikki nämä vuodet. Olen hänen seurassaan varautunut, en luota enkä halua oikeastaan juurikaan nähdä häntä. Miestä ja lapsia en ole ikinä kieltänyt tapaamasta isoäitiä. Eivät silti tapaa häntä. Minkä minä sille mahdan.
Meillä ollaan läheisempiä sen isovanhemman kanssa, joka on kiinnostunut meistä ja omaa paremman asenteen (ei hauku muita). Lisäksi kyseinen isovanhempi on huolehtinut aikanaan omista lapsistaan ja heillä on side, jota taas ei toisen puolen isovanhemmalla ole ollut omiin lapsiinsa.
Eli kyllä se isovanhempaan suhtautuminen lähtee sieltä hänen omasta vanhemmuudestaan ja on kantanut hedelmää sitten aikuisiin lapsiin ja heidän lapsiinsa asti.
Ja vielä selvennykseksi meillä juuri se läheisempi isovanhempi on anoppi, eli mieheni äiti. Kyseessä ei liene siis biologinen "äidin vanhemmat ovat läheisimpiä" teoria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisilla isovanhemmilla koira puri lasta, siellä asiaa puolusteltiin ("on suakin koira purrut lapsena, aina huulesta tulee paljon verta"), sitten vähäteltiin ja vitsailtiin, vaikka kyseessä oli ihan vakava juttu. Eipä olla oltu sinne yhteydessä kolmeen kuukauteen, ja tuskin tullaan olemaan yhteydessä kun eivät ole myöntäneet virhettään tai pyytäneet anteeksi. Syyttävät meitä välien katkaisusta. Noh, hyvin on pärjätty 3kk ilman heitä.
Miksi pitää kaikki asiat laskea ja vertailla? Kummallista tuollainen mittailu ja kontrollointi. Jotenkin vaan tuntuu ,että vertailijana ei voi elää omannäköistä ja kiitollista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo suhteet omiin vanhempiin on luotu jo ennen kuin niitä lapsenlapsia on olemassakaan. Useimmiten lasten syntymän jälkeen niitä jatketaan kuten ennenkin. Jos mies ei ole innostunut olemaan omiin vanhempiinsa yhteydessä (tai nainen), ei se puolison vika ole.
No tietysti siksi, että toinen mummola on toista kivempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistun tästä edelleen. Mun lapseton siskoni mittasi sekuntikellon kanssa ja räyhäsi joa häntä syrjittiin. Sitten kun hänet otti meille, sotki koko kodin, riehaannutti lapset, juorusi asiamme kaikille ja lopuksi vielä itki, miten hyväksikäytin häntä. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin hoidan yhteydenpidon vain omiin vanhempiini ja sisaruksiini. Mies olkoon yhteydessä omiinsa ihan niin paljon kuin itse haluaa.
Näin meilläkin. Ja näin oli myös ensimmäisessä avioliitossani. Ja näin myös veljeni perhe toimii.
Ihanko oikeesti joku hoitaa myös miehen puoleiset sukulaiset?
Kyllä soittelen anopilleni. Mieheni puolestaan käy lasten kanssa minun vanhempieni luona ilman minuakin. Lahjat mietitään yhdessä ja sovitaan, kumpi hankkii ja toimittaa.
Oma äitini on aina kehunut omaa anoppiaan, tämä oli kuulemma maailman kultaisin ja kiltein ihminen. Heillä ei ollut yhteistä kieltä (äiti suomenkielinen, famu ruotsinkielinen), mutta aito kiintymys ja rakkaus välittyi. Näin siis 50-luvun Helsingissä.
Olin vasta kolmivuotias kun famu kuoli, mutta muistan, miten käytiin yhdessä kylässä siellä. Hän asui vanhassa puutalossa Lastenkodinkadulla ilman nykyajan mukavuuksia, ja isä kävi vähintään kerran viikossa hakkaamassa puita ym. Minä pääsin melkein aina mukaan. Äiti hoiti kotitöitä ja piti murrosikäisiä isosiskojani silmällä sillä välin. Koko perheen kahvikutsut olivat sitten erikseen.
Aluksi epäluuloinen äidinäiti ihastui isääni nopeasti. Isä kohteli anoppiaan ihan kuin omaa äitiään, ja mummin kehuilla ei ollut rajoja. - Molemmilta puolilta isoisät kuolivat surullisen nuorina, paljon ennen syntymääni. Siskojen ja vanhempien muisteloista päätellen molemmat olivat mukavia ja rakastavia isovanhempia. Ei ollut alkoholiongelmia tai persoonallisuushäiriöitä.
Osaan antaa arvoa sille, miten onnellisissa merkeissä sain kasvaa. Minun oli helppoa jatkaa tätä "hyvän kierrettä" omissa parisuhteissa, aluksi poikaystävien, ja nyt sitten mieheni perheen ja suvun kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Ei kukaan ole absoluuttisesti mulkku, vaan tuohan on vain henkilökohtainen sinun tulkintasi ihmisestä, jonka kanssa et ilmeisesti tule toimeen. Surullista, että ihmiset siirtää näitä omia tulkintojaan, traumojaan ja ennakkoluulojaan lapsilleen. Luokittelet ihmiset valmiiksi mulkuiksi tai kivoiksi ihmisiksi, etkä anna lastesi itse muodostaa suhdetta ja mielipidettä muista ihmisistä (hehän voivat olla eri mieltä myös noista sinun kivoiksi luokittelemistasi ihmisistä). Lapsille kuuluu opettaa myös se, että kaikkien ihmisten kanssa pitää tulla toimeen, myös niiden jotka eivät ole samanmielisiä ja sinun mielestäsi mukavia. Eiväthän he voi valita tulevaisuudessa luokka- tai työkavereitaankaan, ja silti niiden kanssa olisi pärjättävä. Toinen asia on myös se, että lapsesi ovat kuitenkin osa sitä toistenkin isovanhempien sukua, ja on surullista, ettet tue heidän mahdollisuuttaan tutustua oman sukunsa historiaan ja ihmisiin.