Perheiden tasapuolisuus kaikkia isovanhempia kohtaan

Miehen vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsenlapsestaan ja luotettavampia hoitajia. He pitävät myös enemmän yhteyttä. On kiva mennä anoppilaan kylään, kun siellä odottaa aina ruoka ja aamupalalle on seuraa.

Omalle isälleni en uskaltaisi jättää lasta hoitoon. On myös aika raskasta mennä kylään, suunnitella siellä ensimmäiseksi kauppalista, käydä kaupassa ja tehdä ruoka. Kuitenkin kyse on aivan terveestä 60-vuotiaasta miehestä.

En minäkään pidä mieheni sukuun yhteyttä. Eikä kenenkään tarvitse pitää yhteyttä ihmisiin joista ei pidä. Ei ne isovanhemmat ole minulle perhettä. Sitä paitsi isovanhemmat ovat aikuisia, joiden voi olettaa ottavan vastuun käytöksestään, kuten kenen tahansa. En olisi edes omaan perheeseeni yhteydessä, jos olisivat mulkkuja.

Meidän perheemme ei kaipaa mitään "jatketta" :D ihan hengaillaan niiden kanssa, keistä pidetään. Ei niiden tarvitse olla sukulaisia. Lapsetkin luonnollisesti tutustuvat niihin enemmän keitä on usein seurassamme.

Ihan kummallinen ajatus, että isovanhempia pitäisi tasapuolisuuden nimissä jotenkin kestittää/palvella/pyytää apua. Ei ne ole mitään lapsia, joille karkit on jaettava tasan. Pärjäätköön aikuiset ihmiset valintojensa kanssa.

Me olemme ehdottoman tasapuolisia, emme ole kumpienkaan isovanhempien kanssa missään tekemisissä! Toisella puolella narsistit ja toisella juopot. Valinta on ollut heidän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin hoidan yhteydenpidon vain omiin vanhempiini ja sisaruksiini. Mies olkoon yhteydessä omiinsa ihan niin paljon kuin itse haluaa.

Miksi näin? Onhan miehenkin nyt sinun perhettäsi. Vai onko sinulla jotain heitä vastaan?

En ole tuo jolta kysyit, mutta vastaan silti. Mulla ei ole mitään miehen sukulaisia vastaan. Mutta miksi ihmeessä soittaisin heille ja kyselisin kuulumisia, kun mieheni jo soittaa heille ja kyselee kuulumisia? Miksi minun pitäisi kutsua miehen vanhempia kylään, kun mies osaa ihan itsekin kutsua? Kun anoppi haluaa meidät kylään, hän soittaa miehelleni eikä mulle. Miksi anoppi soittaisi mulle? Ei mieheni ole kuuro eikä mykkä vaan osaa kertoa, että viikonlopuksi tuli kutsu anoppilaan syömään. 

Mä oon aina miettinyt, että miksi niin monella naisella on asennevamma anoppiinsa. Mun äiti on sellainen. Vihasi omaansa alusta asti ja keksii päästään asioita, vaikka anoppi on ihan tavallinen ja mukava ihminen. Silmäni kuitenkin avautuivat, kun olen nyt raskaana lukenut paljon avauksia redditin /r/pregnant-ryhmässä.

Ryhmä on ihan täynnä tulevia äitejä, joilla on todella rajaton ja hullu anoppi. Anopit tekevät mitä käsittämättömimpiä asioita. Vaativat päästä heti synnärille, vaativat saada vastasyntyneen yötä hoitoon, lääppivät raskaana olevan naisen mahaa kysymättä, tuppaavat kylään ilmoittamatta, ostavat kysymättä isoja hankintoja kuten vauvan sänkyjä tai vaunuja, vaativat saada tietää vauvan sukupuolen, pilkkaavat tulevaa nimeä, sanovat suoraan tulevalle äidille että et sinä kuitenkaan mitään kasvatuksesta tiedä jne. He käyttäytyvät kuin tuleva lapsi olisi heidän oma ja lapsen äiti olisi vain vauvakone. Ja näitä naisia joilla on tuollainen anoppi on ihan pilvin pimein. Heitä yhdistää se, että oma äiti käyttäytyy täysin normaalisti ja kunnioittavasti tulevaa lapsenlasta kohtaan.

Eli ehkä hyvin moni pojan äiti on vain todella sekaisin, eikä tajua että pojalla on oma elämä ja oma perhe. Tää voi olla syynä, miksi toisia isovanhempia ei haluta suureen rooliin lapsen elämässä. Jos mun vauva on poika, niin toivon todella etten menetä aivojani synnärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin hoidan yhteydenpidon vain omiin vanhempiini ja sisaruksiini. Mies olkoon yhteydessä omiinsa ihan niin paljon kuin itse haluaa.

Näin meilläkin. Ja näin oli myös ensimmäisessä avioliitossani. Ja näin myös veljeni perhe toimii.

Ihanko oikeesti joku hoitaa myös miehen puoleiset sukulaiset?

En hoida mutta olen päivittäin tekemisissä miehen vanhempien kanssa.

Miksi? Ei minulla ole päivittäin asiaa edes omille vanhemmilleni. Eikä edes omillaan oleville lapsille. Eikä kenellekään.

Miksi en olisi? Olen myös omien vanhempieni kanssa tekemisissä joka päivä.

Meillä ei olla miehen vanhempiin enää yhteydessä yhtä paljon kuin ennen, sillä heillä kaikki on aina kilpailua minun vanhempieni suhteen. Heidän suvun täytyy olla aina ykkösiä, miehen äidin pitäisi olla ykkösmummo jne. Ei tule kuuloonkaan että olisivat yhtä hyviä ja yhtä rakkaita ja tärkeitä lapsille. Se hirveä omiminen. Samaa tekevät miehen veljen vaimon vanhempia kohtaan.

Voihan kyse olla osittain myös ajan puutteesta. Ei kaikkien lähisukulaisten kanssa välttämättä vain ehdi olemaan yhtä paljoa tekemisissä. Ei se silti tarkoita, etteivät he olisi tärkeitä ja rakkaita. Ja koska avioerot ovat nykyään varsin yleisiä, voivat kaikki lasten isovanhemmat asua parhaimmillaan/pahimmillaan eri osoitteissa, eli lapsilla voi olla jopa neljä eri mummolaa tai vaarilaa. Ei siinä välttämättä ehdi vierailla yhtä paljoa kaikissa, varsinkin jos lapsilla on vielä paljon kavereita ja/tai harrastuksia.

Saikohan ap nyt tarpeeksi vastauksia? Veikkaan, että hän on omien appivenhempieni tyylinen syyllistäjä, että heitä sorsitaan, mutta heissä ei ole vikaa lainkaan. Se vika on vain meissä..

Tästäkin keskustelusta opimme sen, että naisen kannattaa miestä valitessaan tutustua ensisijaisesti miehen äitiin. Jos äiti ei miellytä, niin ehdottomasti miehelle potkut persuuksiin. Tällöin nämä herttaiset neitokaiset välttyvät näiltä järkyttäviltä anoppi from hell -kokemuksilta ja he voivat jatkaa elämäänsä yksin ja  onnellisina sen loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin hoidan yhteydenpidon vain omiin vanhempiini ja sisaruksiini. Mies olkoon yhteydessä omiinsa ihan niin paljon kuin itse haluaa.

Oikeasti? 😳

Niin teen minäkin ja mieheni. Toimii erinomaisen hyvin.

Tämä kuvaa niin hyvin tätä aikaa. Minä-minä-minä. Ollaan itsekkäitä yksilöitä, jotka vain asuvat yhdessä, ei olla ME, eli PERHE. Perhe on yksikkö, joka elää yhteistä elämää ja suhteet isovanhempiin ja sukulaisiin ovat tärkeä koko perheen asia. 

Miten tuo vuodatus liittyy siihen kuka sen yhteydenpidon hoitaa?

Tietenkin kumpikin hoitaa oman sukunsa. Pitää yhteyttä, hankkii lahjat jne.

Miksi sen pitäisi just vaimon olla joka kaiken hoitaa?

No, ei todellakaan tarvitse olla vaimo, joka hoitaa. Hoidetaan yhdessä! Eli keskustellaan ja sovitaan asioista ja se on sitten se ja sama kuka sen yhteyden konkreettisesti ottaa. Ei niin, että MINÄ hoidan omat sukulaiseni ja mies hoitakoon omansa, kuten täällä on esitetty. Siitä paistaa, että miehen suku on yhdentekevä, ottakoon yhteyttä, jos haluaa tai sitten ei. Ei heilauta minua! Ei ajatella mitään muuta kuin itseä. Minä, minä, MINÄ!

Nyt ei oikein avaudu. Oletko pojallesi yhdentekevä? Se ei ole miniä syy, eikä miniän vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin keskustelusta opimme sen, että naisen kannattaa miestä valitessaan tutustua ensisijaisesti miehen äitiin. Jos äiti ei miellytä, niin ehdottomasti miehelle potkut persuuksiin. Tällöin nämä herttaiset neitokaiset välttyvät näiltä järkyttäviltä anoppi from hell -kokemuksilta ja he voivat jatkaa elämäänsä yksin ja  onnellisina sen loppuun asti.

Anopillani on itsellään kokemuksia anopista from hell, lisänä vielä pari sinkkua lapsetona sukulaistätiä. Näiden kokemusten parkitsemana ei kiusaa miniöitään.

Minun vanhemmat asuu meistä 25km päässä maalla, miehen vanhemmat yli 450km päässä kerrostalokaksiossa. Mitäpä luulette, kummassa mummolassa tulee useammin käytyä...

Mulla on kivat appivanhemmat, mutta miehen perhe pitää yksinkertaisesti huonommin yhteyttä toisiinsa. Appivanhemmat ei juuri ota yhteyttä mieheeni (saatika minuun) ja pääasiassa on meidän vastuulla käydä heitä moikkaamassa. Ja niitäkin käyntejä minä yleensä ehdotan miehelleni, jos en ehdottaisi, näkisimme heitä vielä harvemmin.

Omat vanhempani ovat paljon aktiivisempia, pitävät yhteyttä sekä minuun, että mieheeni, kutsuvat kylään ja tulevat mielellään auttamaan esim. remppajutuissa.

Eli vastavuoroisuus ja molemminpuolinen yhteydenpito on se juttu. Meille on eka lapsi tulossa, mutta veikkaanpa, että yhteydenpito jatkuu samanlaisena ja omista vanhemmistani tulee lapselle läheisempiä, kuin appivanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat ovat vaan niin paljon läheisempiä, avuliaampia ja helpommin lähestyttäviä, että siihen tämä on mennyt. Jo ennen lapsia oltiin heidän kanssaan enemmän tekemisissä.

Kaikilla anopeilla ja isoäideillä ja sellaisiksi aikovilla kannattaa jo hyvissä ajoin valmistautua läheisiin suhteisiin pojan puolison kanssa. Ihan riittää, että on sille tyttöystävälle kiltti ja kiva. Minun anoppini suhtautui minuun jo seurusteluaikana hyvin nihkeästi, sittemmin on suopunut, mutta kyllähän sen nihkeyden muistaa. Ajoi poikansakin kotoa pois, kun ei saanut tyttöystävää kotona pitää yökylässä. Minun kotonani poikaystävää passattiin kuin piispaa pappilassa.

Kaikkien vaimoiksi ja äideiksi aikoivien kannattaa myös jo hyvissä ajoin valmistautua läheisiin suhteisiin pulison vanhempien, myös sen puolison äidin, kanssa. Ihan riittää, että on sille anopille kiltti ja kiva. Moni miniä suhtautuu anoppiinsa jo seurusteluaikoina nihkeästi ja on sitä mieltä, että se, että anopin tavat ja tottumukset poikkeavat siitä, mihin itse on lapsuuden kodissaan tottunut, tarkoittaa sitä, että anoppi tekee asiat väärin tai vähintäänkin tyhmästi, eikä anopilan tapaoihin tdellakaan ole mitään tarvetta edes yrittää sopeutu, ja pienikin huomautus siitä, miten mökin takka kannattaa sytyttää, ettei se savuta, tai missä patalappuja on viimeiset 50-vuotta säilytetty, tulkitaan välittömästi ilkeilyksi ja kiusaamiseksi ja sen osoiteukseksi, ettei ole tervetullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin hoidan yhteydenpidon vain omiin vanhempiini ja sisaruksiini. Mies olkoon yhteydessä omiinsa ihan niin paljon kuin itse haluaa.

Oikeasti? 😳

Niin teen minäkin ja mieheni. Toimii erinomaisen hyvin.

Tämä kuvaa niin hyvin tätä aikaa. Minä-minä-minä. Ollaan itsekkäitä yksilöitä, jotka vain asuvat yhdessä, ei olla ME, eli PERHE. Perhe on yksikkö, joka elää yhteistä elämää ja suhteet isovanhempiin ja sukulaisiin ovat tärkeä koko perheen asia. 

Ohis: Sama asenne näkyy monissa uusperhekeskusteluissa. "Minä en osallistu miehen lasten tekemisiin, koska ne ovat miehen lapsia. En, vaikka asun niiden lasten kanssa saman katon alla. Ihan vaan periaatteessa en osallistu, koska eivät ole minun lapsiani. Silti kuitenkin tungin niiden lasten elämään, koska mä voin."

Niillä bonuslapsilla on jo isä ja äiti. Bonuslapset on bonuslapsia, ei omia lapsia. Eri sitten jos se toinen vanhempi on kuollut tai muuten poissa ja sitten alkaa äidiksi/isäksi bonuslapselle. Kyllä me tehdään uusperheenä juttuja, mutta bonuslapsilla on omat juttunsa äitinsä ja/tai isänsä kanssa vielä erikseen. Bonuslasten kasvatusvastuu on vanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhemmat ovat vaan niin paljon läheisempiä, avuliaampia ja helpommin lähestyttäviä, että siihen tämä on mennyt. Jo ennen lapsia oltiin heidän kanssaan enemmän tekemisissä.

Kaikilla anopeilla ja isoäideillä ja sellaisiksi aikovilla kannattaa jo hyvissä ajoin valmistautua läheisiin suhteisiin pojan puolison kanssa. Ihan riittää, että on sille tyttöystävälle kiltti ja kiva. Minun anoppini suhtautui minuun jo seurusteluaikana hyvin nihkeästi, sittemmin on suopunut, mutta kyllähän sen nihkeyden muistaa. Ajoi poikansakin kotoa pois, kun ei saanut tyttöystävää kotona pitää yökylässä. Minun kotonani poikaystävää passattiin kuin piispaa pappilassa.

Kaikkien vaimoiksi ja äideiksi aikoivien kannattaa myös jo hyvissä ajoin valmistautua läheisiin suhteisiin pulison vanhempien, myös sen puolison äidin, kanssa. Ihan riittää, että on sille anopille kiltti ja kiva. Moni miniä suhtautuu anoppiinsa jo seurusteluaikoina nihkeästi ja on sitä mieltä, että se, että anopin tavat ja tottumukset poikkeavat siitä, mihin itse on lapsuuden kodissaan tottunut, tarkoittaa sitä, että anoppi tekee asiat väärin tai vähintäänkin tyhmästi, eikä anopilan tapaoihin tdellakaan ole mitään tarvetta edes yrittää sopeutu, ja pienikin huomautus siitä, miten mökin takka kannattaa sytyttää, ettei se savuta, tai missä patalappuja on viimeiset 50-vuotta säilytetty, tulkitaan välittömästi ilkeilyksi ja kiusaamiseksi ja sen osoiteukseksi, ettei ole tervetullut.

No jos mulle tehdyt huomautukset olisi tätä luokkaa (tuskin patalaput on ainoa asia, josta tällainen ihminen marmattaa) niin ei tulisi kyllä mullekaan kovin tervetullut olo. 

Haluaisin että lähellä asuva mummo olisi tasapuolinen kaikille lapsenlapsille kun on meille ainoa mummo, mutta ei, meidän lapset ei pääse yökylään tai retkille ja ostoksille mummon kanssa. Kohta lapset ovat isoja että eivät enää odota mitään mummon suunnalta.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään pidä mieheni sukuun yhteyttä. Eikä kenenkään tarvitse pitää yhteyttä ihmisiin joista ei pidä. Ei ne isovanhemmat ole minulle perhettä. Sitä paitsi isovanhemmat ovat aikuisia, joiden voi olettaa ottavan vastuun käytöksestään, kuten kenen tahansa. En olisi edes omaan perheeseeni yhteydessä, jos olisivat mulkkuja.

Meidän perheemme ei kaipaa mitään "jatketta" :D ihan hengaillaan niiden kanssa, keistä pidetään. Ei niiden tarvitse olla sukulaisia. Lapsetkin luonnollisesti tutustuvat niihin enemmän keitä on usein seurassamme.

Ihan kummallinen ajatus, että isovanhempia pitäisi tasapuolisuuden nimissä jotenkin kestittää/palvella/pyytää apua. Ei ne ole mitään lapsia, joille karkit on jaettava tasan. Pärjäätköön aikuiset ihmiset valintojensa kanssa.

Oletko koskaan ”katsonut peiliin”?

Silloin, kun lapset olivat pieniä, oltiin enemmän tekemisissä minun vanhempieni kanssa, koska he olivat eläkkeellä, kun taas appivanhemmat olivat vielä työelmässä. Äitini osasi ja halusi hoitaa lapsiani. Anoppi taas työnsä takia kaipasi vapaa-ajalla rauhaan ja hiljaisuutta. Omat vanhempani olivat rentoja ja välittömiä, kun taas appivanhemmat olivat jotenkin jäykempiä ja virallisempia.

Nyt taas omat vanhempani ovat jo iäkkäitä ja äidilläni on alkava muistisairaus. Heillä käyminen on nykyään jatkuvan arvostelun ja valituksen kuuntelemista. Kaikki ihmiset haukutaan moneen kertaan, on karkoittanut kaikki ystävänsä ja sukulaiset, myös välit veljeeni ovat katkenneet. Lapset käyvät mielellään mutta vain piipahtamassa, koska pelata ei saa ja kännykkää ei saisi edes vilkaista. Telkkaria toki saisi tuijottaa ihan vapaasti. Oman jaksamisen takia yhteydenpitoa on vaan pakko säännöstellä.  Appivanhemmat taas ovat nyt eläkkeellä, joten heillä on aikaa ja jaksamista lasten kanssa seurusteluun. Meidän teinit ovat sinne aina tervetulleita.

Tilanteet vaihtelevat, sitä luontaisesti on tekemisissä niiden kanssa, jotka ovat paremmin samalla aaltopituudella ja joiden kanssa on oleminen luontevaa ja helppoa eikä kuin jatkuvaa munankuorilla kävelemistä.