Vuokran pyytäminen omalta lapselta kun kesätöissä
Kaipaisin mielipiteitä; poikani muutti pari vuotta sitten meidän omistamaamme asuntoon. Ensin hän oli armeijassa ja lähti sitten opiskelemaan. Tuolta ajalta emme tietenkään ole mitään vuokraa häneltä perineet, myös vastikkeen maksamme me.
Syyskuussa opiskelut toki jatkuu ja silloinkaan vuokraa ei peritä. Nyt jäin miettimään tätä kesäaikaa, poika on kokopäivätöissä, palkka "perus duunaritasoa".
Ajattelin ehdottaa, että poika maksaisi kesän ajan vuokrana vastikkeen verran, mieheni mielestä tässä ei ole mitään järkeä, parempi että poika säästäisi nyt talven varalle. Totta tietysti tuokin, mutta helposti se raha kyllä menee kaikkeen turhaankin...
Ja minä ajattelin lähinnä sitä, että olishan se hyvä pojankin huomata, että se asuminen oikeasti maksaakin jotain. Tuo on kuitenkin vielä aika pieni summa, n. 200 € kuussa.
Hassua, mutta tunnen jopa hieman huonoa omaatuntoa, jos pyydän vuokraa omalta lapselta jolla kuitenkin paljon pienemmät tulot kuin meillä, mutta kuitenkin kyse periaatteesta. Toivoisin hyviä näkemyksiänne:)
Kommentit (130)
Poika maksaa asumisestaan vastikkeen itse, mutta ei mitään vuokria teille. Mikäli hän olisi vuokrasuhteessa teihin, te saisitte vuokran ja maksaisitte itse vastikkeen. Olette auttaneet lastanne paljon sillä, että hänellä on oma asunto käytössä eikä hänen tarvitse asua vuokralla, mutta vähitellen hänen pitää alkaa huoltehtimaan itse omista asioistaan. Vastaaminen omista asumiskuluista kuuluu siihen pakettiin.
Pystyttekö ostamaan asunnot myös muille lapsillenne?
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 12:29"]
Jos poika on jo yli 20-vuotias, niin häneltä voisi alkaa periä tuota 200 euron vuokraa joka kuulta, vaikka meneekin opiskelemaan. Monissa solukämpissäkin vuokrat on korkeampia. Poika saa kelalta asumislisää, jos hänellä ei ole muita tuloja, kuin opintotuki.
[/quote]
Tämä on kyllä ihan puppua. Ensiksi, opiskelijan opintotuki on yhtä kuin opintoraha ja asumislisä (ja mahdollinen opintolaina). Ja toiseksi, asumislisää ei saa vanhempien omistamaan asuntoon.
Itse aiheeseen, itse en perisi lapseltani vastiketta, vaan antaisin pojat säästää kyseiset rahat. Opiskelija tarvitsee kesätöistä yleensä kaikki mahdolliset tienestit säästöön että elää seuraavan lukukauden.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 13:02"]
Ai no jos asuu sijoitusasunnossa niin mä olisin tehnyt virallisen vuokrasopparin jo aikoja sitten. Siihen saisi sitä tukeakin sen 50e/kk. Mutta en mä tolleen kesken kaiken alkaisi periä tökerösti rahaa.
[/quote]
Just ja mammojen mielestä on ok OTTAA VALTIOLTA RAHAA, vaikka sitä ei tarvitsisikaan.... eli opiskelijaa pyydetään ottamaan opintorahaa ja asuntotukea, jotta voisi maksaa vanhemmilleen vuokraa
Jep. Eipä yllätä
Okei, korjaan hieman viestiäni. Siis saahan opiskelija asumislisää jos asuu vanhempien omistamassa asunnossa jonkun ihan nimellisen summan. Reilu 50 euroa. Pointtini oli siis se, että tuo 50 euroa ei oikeastaan edes asumislisää ole. Jos poika asuisi muualla 200 euron solussa (ei taida niin halpoja enää juuri nykypäivänä saada) niin asumislisä olisi 160 euroa. -43
Ihme poika kun ei ole vaatinut saada maksaa omaa osuuttaan, esim. vastiketta. Iällisesti aikuinen kuitenkin. En ikimaailmassa olisi itse enää hänen ikäisenään kehdannut maksattaa elämistäni vanhemmillani. Tulee jotenkin vastenmielinen kuva koko tyypistä. Aikamoinen turn-off.
Olen itse opiskelija. Raha on kaikilla tiukilla, oletettavasti poikanne saa opintorahaa noin 200€/kk, koska asumislisää hän ei saa. Opintorahaa tulee se 9kk vuodessa, eli 1800€ vuodessa. Vaikka kesältä saa palkkaa, ei se muutaman kuukauden palkka ole, etteikö eläminen sillä koko vuoden olisi jo todella tiukkaa. Pelkästä periaatteesta maksun vaatiminen kesän ajalta tuntuu minusta hölmöltä. Kyllä poika tietää, että eläminen maksaa ja varmasti miettii raha-asioita todella paljon, murehtii tulevaisuutta ja laskee euroja vuoden ympäri. Eikä ehdotettu vastikerahojen säästäminen ja antaminen valmistumisen jälkeen ole järkevää: rahaa tarvitsee nyt, valmistumisen jälkeen oletettavasti tulee saamaan samantien palkkaa huomattavasti enemmän kuin vuodessa opintorahoja.
Valmistua voi aivan yhtä hyvin työttömäksi nykyään. Mutta ei hätää,vanhemmat maksavat asumisen
Muistakaa maksaa verot vuokratuloista!
Itse en ikinä tule pyytämään lapsiltani rahaa kotona asumisesta.
Ehdottaisin että sovitte että poika laittaa mielummin säästöön rahaa sen vuokran verran. Käyttää sen sitten omaan
asumiseen.
Kiitos nro 47. Kiva kuulla myös opiskelijan näkemys asiaan! AP
Poikahan asuu nyt omillaan, ei vanhempiensa kotona !
Ja siis selvennykseksi (esim. nro 49), poika ei asu lapsuuden kotona vaan ihan omassa kotonaan, asunto nyt sattuu olemaan meidän omistuksessa. AP
En ymmärrä miksi pitää hyysätä täysi-ikäistä lasta? Kyllä on hyvä oppia kuluja makselemaan vaikka opiskelija olisikin.
Itse olen aikoinani maksanut vuokrasta lähtien kaikki (opiskeluaika) ja elossa olen vieläkin :) 200e ei todellakaan ole paha summa, jos ajatellaan että keskiverto duunarin palkkaa. Hyvällä omalla tunnolla voitte sen rahan pyytää, laittakaa vaikka sivuun se ja jos pojalle tulee rahahuolia niin vaikka lainaatte sen rahan. Ei lapsen tarvitse kaikkea saada vanhemmiltaan, täysi-ikäisen kuuluu jo yrittää miten omat siivet kantavat. Lisäksi muuten armeija olisi maksanut osan (vai liekö koko) vuokran jos teillä olisi edes sille ajalle ollut vuokrasopimus.
Jos vuokra on korkeintaan vastikkeen verran, ei vuokrasta jää mitään verotettavaa tuloa. (Tämä siis sille, joka muistutti verojen maksusta.) Minusta on täysin OK pyytää opiskelija maksamaan vastike siltä ajalta, kun hän on kokopäiväisesti töissä. Muutkin opiskelijat (ne, jotka eivät asu vanhempien omistamassa asunnossa) joutuvat maksamaan vuokran kesäansioistaan.
En ymmärrä vanhempia jotka perivät vuokraa tai muutenkaan ottavat rahaa lapsiltaan. Muutin omaan asuntoon 15-vuotiaana ja vanhempani maksoivat aivan kaiken, koska kela ja sossu eivät antaneet edes asumislisää. Tiedän rahan arvon ja en koskaan ole pitänyt vanhempieni auttamista itsestäänselvyytenä. Kynnys oli suuri jo tuolloin lukiolaisena pyytää rahaa esim. Kaupassa käyntiin, koska tiesin että äiti ja isä tekevät töitä rahansa eteen. Nykyään, 22-vuotiaana odotan ensimmäistä lastani ja kaikki on muutenkin mallillaan, eikä tulisi mieleenkään pyytää lapseltani rahaa Ikinä jos vain voin häntä auttaa pahana päivänä. Kasvatuksesta se on kiinni oppiiko rahan arvon vaikka autettaisiin.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 12:12"]
onneks mulla ei oo tommosia vanhempia kuin te!
isäni sano ettei koskaan,missään tilanteessa voisi periä omalta lapseltaan minkäänlaista vuokraa,maksua autosta tai mistään muustakaan. :-)
[/quote]
Isin mieli voisi muuttua, jos oma lapsi esim. ikuisuusopiskelisi ja asuisi ilmaiseksi kotona vielä 26-vuotiaana, bilettäisi ja söisi vanhempien laskuun ja käyttäisi autoa kuin omaansa. Itsekin haluan auttaa ja tukea lapsiani mahdollisimman paljon, mutta tuollaisessa tilanteessa kaiken maksaminen on väärin nimenomaan "lasta" kohtaan ja tukeminen olisi nimenomaan itsenäistymisen tukemista.
Mutta ap:n tilanteessa en ehkä lähtisi perimään vuokraa kesäkuukausilta, jollei oma taloutenne sitä vaadi. Kun menee oikeisiin töihin niin sitten.
OT, mutta eikö siitä tule jotain verotusongelmia, jos lapsi asuu ilmaiseksi?
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 12:09"]
mun mielestä poika saisi maksaa ympäri vuoden sen 200€ vuokraa. Teette virallisen sopimuksen asiasta niin poikaa saa tukea jos on sellaiseen oikeitettu.
Teette pojalle karhunpalveluksen jos ette opeta elämän tavallisen elämän normien mukaan. Asuminem maksaa ja niin siitä maksavat muutkin opiskelijat. Omassa tuttavapiirissä kukaan ei asu täysin vapasmatkustajana vanhempiensa omistamassa asunnossa.
200€ on vuokraksi vielä tosi vähän.. Täällä pk seudulla 500€ on vielä halpa vuokra.
[/quote]
Vanhempien omistamaan asuntoon ei saa tukia.
55 jatkaa
ja tiedän, että tänäkin päivänä voisin pyytää vanhemmiltani rahaa jos sitä tarvitsisin.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2014 klo 14:13"]
En ymmärrä miksi pitää hyysätä täysi-ikäistä lasta? Kyllä on hyvä oppia kuluja makselemaan vaikka opiskelija olisikin.
[/quote]
Mutta toisaalta miksi täysi-ikäinen lapsi pitäisi ajaa taloudellisesti mahdollisimman ahtaalle, jos vanhemmilla kumminkin on varaa tukea ja auttaa? Jos ap:n poika muuten pärjää kesätyörahoilla ja opintorahalla, niin eiköhän tuo nyt osaa rahaa käyttää.
Ai no jos asuu sijoitusasunnossa niin mä olisin tehnyt virallisen vuokrasopparin jo aikoja sitten. Siihen saisi sitä tukeakin sen 50e/kk. Mutta en mä tolleen kesken kaiken alkaisi periä tökerösti rahaa.