Eronneet: miltä tuntui vaihtaa oma nimi takaisin?

Minä en ottanut tyttönimeäni takaisin, mutta en missään nimessä halunnut ex-miehen nimeäkään pitää, sen verran kurjasti hän minua kohteli.  Hain ja sain äitini tyttönimen. Syystä että: omassa isältä saadussa tyttönimessäni on ääkkösiä ja öökkösiä, jotka on hankalia tavata ulkomaalaisille työkumppaneilleni...Äidinisä eli ukkini oli minulle hyvin rakas, ja isäni oli hiljan kuollut, joten kukaan ei loukkaantunut ratkaisustani, ei edes isänäitini, joka vähän ihmetteli mutta tuntien ukkini hyväksyi (isänisääni taas en ole koskaan tavannut, kuoli ennen syntymääni) tämän. Ukki oli ratkaisustani hyvin iloinen. Minä olin itse tyytyväinen.

Minulle ei olisi tullut mieleenkään pitää aviomiehen sukunimeä eron jälkeen, vaikka miehen nimi onkin tyttönimeäni paljon "hienompi" ja kauniimman kuuloinen. Sehän on hänen sukunsa nimi, enkä eron jälkeen koe kyseiseen sukuun kuuluvani. Aluksi oli aika vaikeaa, kun piti hankkia uudet kortit ja passit, niihin meni rahaa ja tuntui nöyryyttävältä ottaa asiaa puheeksi pankissa ja poliisiasemalla. Samoin töissä sukunimen vaihdosasia nousi tietenkin esille monessa yhteydessä. Oman työyhteisön sisällä toki tiedetään suurin piirtein kunkin siviilisäätyasiat, mutta ulkopuolisten sidosryhmien kanssa toimiessa oli välillä kiusallista, kun piti ilmoittaa uudesta sähköpostiosoitteesta. Mielestäni asia kannattaa kuitenkin hoitaa samassa rytäkässä muiden eroon liittyvien paperitöiden kanssa, päähän ottaa kuitenkin sen verran, ettei yksi sukunimen vaihdosrumba tunnu missään, ja kun homma on ohi, saa oikeasti aloittaa uuden elämän puhtaalta pöydältä.