Lapseni on aina se viimeinen vaihtoehto kaveriksi.
Kun kukaan muu ei voi tulla ulos, niin silloin soitetaan mun pojalle. Jos ei tuolloin sovi, niin eipä kuulu piiiiiiitkään aikaan mitään. Jos poika itse soittaa ja kaipaa kaveria, niin kukaan ei voi tulla ulos.
Kouluajat menee suht ok kun ei hirveesti jää vapaa-aikaa, mutta koulun loma-ajat todella vaikeita.
Kävi viikon päiväleirillä eikä ystävystynyt kehenkään.
Yksin istuu päivät kotona ja odottaa jos joku soittaisi.
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 20:10"]
Ollaan koitettu harastuksia mutta missään ei viihdy puolta vuotta kauempaa. Ollaan aina tuettu ja yritetty tutustuttaa poikaa muihin joukkuekavereihin/osallistujiin, mutta ei ystävysty.
Poika ei halua enää harrastaa mitään. Partioonkaan ei halua.
Tästä ollaan keskusteltu open ja koulupyskologin kanssa mutta heidän mielestä koulussa menee kaveriden kanssa kivasti. No, tottakai menee kun toiset hyppyyttää. Onneksi eivät vielä ole yllyttäneen mihinkään vaaralliseen juttuun.
Mieheni on ehkä hieman varautuneempi kuin minä. Itse tutustun ja juttelen melkein kenen kanssa tahansa, miehelle tämä vaikempaa. On ns. hitaasti lämpenevä. Poika on myös aina ollut ja on edelleen mukana juhlissa jne jossa myös meille vanhemmille vieraita ihmisiä.
Säälittää vaan toista kun istuu kotona ja pelaa ja vahtaa puhelinta. Olen yrittänyt patistaa ulos edes kerran päivässä heittämään pienen pyöräilylenkin. Itse olemme miehen kanssa töissä päivät. Miehellä alkaa muutaman 2-4 viikon päästä loma, itselläni vasta elokuun puolivälissä.
Ap
[/quote]
Onkohan poika nyt hiukan liian itseohjautuva? Neuvotelkaa, jotain sellaista harrastusta voisi kokeilla, johon ei tarvitse sitoutua. Tietenkään poika ei halua kokeillakaan, jos on jäänyt huono maku aiemmista. Tiedätkö mikä tökki? Vanhempien tehtävä olisi ehkä tässä kohtaa näyttää, että periksi ei pidä antaa kokeilematta, koska jossain toisessa paikassa voi onnistua vaikka edellisessä ei.
Pelaaminen ja puhelimen tuijottaminen eivät pojan taitoja kehitä, jotain muuta on löydyttävä tekemiseksi. Kotihommia vanhemman kanssa, jotain projektia, hyvin valikoitua lukemista? Onko teillä ystäväperheitä ja heillä lapsia? Minusta kun tuntuu, että nykyisin monessa kodissa ongelma alkaa jo siitä, ettei lapsi näe vanhempien olevan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Otapa siitä mallia sitten... Itselleni oli lapsena todella tärkeitä nämä vanhempien tuntemat ihmiset perheineen, koska se auttoi sijoittamaan meidät maailmaan. Huomaan, että oma poika on aina ollut samanlainen, oikein syttyy muista ihmisistä. Joten juttelen heistä pojalle sitten myös, hän on nyt neljän.
Ei se sosiaalisuus voi puhjeta kukkaan, jos ei näe mitä pitää tavoitella. Sen ensimmäisen kymmenkunta vuotta lapsisuhteeni olivat paljolti vanhempien suhteiden varassa, ja poikasi iässä ystävystyin hiukan hankalan luokkatoverin kanssa, joka oli jätetty muukalaiseksi uudessa luokassa. Äitimme ystävystyivät, joten se auttoi alun hankaluuksien yli.
Taitaa olla ankeaa jäädään odottamaan puolikaverien yhteydenottoja, jos vanhemmat eivät myötävaikuta taustalla. Mutta toisaalta painostaakaan ei saa, eikä se liika lahjominenkaan taida tehdä muuta kuin alentaa koko perheen statusta poikien silmissä mielistelijöiksi. Ehkei poikienkaan kanssa auta toimia noin, että kutsuu vakiintuneen porukan kuokkimaan leffailtaan, vaan pitäisi luoda niitä suhteita yksittäin? Ylimieliset heitetään ulos.
Meillä tuo teinityttö onneksi viihtyy lomalla aivan yksinään eikä odota kenenkään yhteydenpitoa, tai ei oikeastaan älyä arvostaa ja lähteä sen ainoan kanssa joka vielä joskus ulos pyytää.
Mutta kouluaikoina sillä on vaikeaa kun ei koulussa kukaan halua olla hänen kanssaan, eikä mihinkään porukkaan huolita.
Meillä kyse 11v pojasta. Kaipaisi kavereita mutta ei vaan ystävysty helposti.
Jos joku sattuu soittamaan, niin hän tekee melkein mitä vaan jotta toiset olisivat kavereita. On jopa yrittänyt kerran ostaa ystävyyttä. Rahat kyllä vietiin mutta kaveria ei ole näkynyt eikä kuulunut. Maksoi siis salaa omista synttärilahjarahoistaan. Tuossa vaiheessa säästökohteena ollut potkulauta ei ollutkaan niin tärkeä.
Olemme pyytäneet näitä muita poikia meille leffailtaa viettämään jne, mutta joku kukaan ei tule tai ne käy vaan kääntymässä ja syömässä tarjottavat loppuun ja lähtevät.
Ap
Mielellään kuulisin kokemuksia jne. Mitä tässä enää voi tehdä? Pelkään että lapsi syrjätyy ja vetäytyy entisestään. Ap
No jos ne kaverit tuollaisia temppuja on keksineet niin varmaan olisi kiva löytää niitä parempia kavereita muualta. Itsekin olen huolissani että mitä tyttö mahtaakaan tulevaisuudessa tehdä päästäkseen juuri siihen luokan porukkaan.
2
Nykypäivänä on paljon lapsia, joilta puuttuu kyky ystävystyä. Varhaislapsuudessa vanhemmat huolehtivat siitä, että lapsella on kaveri joko sisaruksesta tai vanhempien ystävän lapsesta. Päiväkodissa hoitajat huolehtivat siitä, ettei ketään jätetä yksin. Koulussakin vielä ensimmäisillä luokilla opettaja huolehtii asiasta. Sitten yks kaks kymmenvuotiaana odotetaan, että lapsella olisi taito, jota hänen ei ole koskaan tarvinnut opetella. Surullista :(
Voisiko kavereita löytää harrastuksista? Millä tavalla te vanhemmat olette näyttäneet esimerkkiä ystävyyssuhteiden luomisesta ja säilyttämisestä?
Olisiko lapsi kiinnostunut jonkin joukkuelajin harrastamisesta? Usein joukkueet ovat niin tiiviisti yhdessä, että ystävystyminen voi onnistua, vaikka olisikin hitaammin lämpenevä :).
6. ei se aina noin ole. Toki lapislla on synnynnäinen temperamentti, toiset on ujoja ja ei saa kavereita niin helposti kuin ulospäinsuuntautuneet. Mutta usein yksi lapsi joutuu ilman syytään epäsuosituksi, esim. joku dominoiva suosittu tyyppi alkaa dissaamaan lasta ja muutkin alkavat.
Sosiaaliset taidot on opeteltava, ihan samalla tavalla kuin vaikkapa pyörällä ajo. Kaikki eivät opi itsestään, vaan tarvitsevat ihan konkreettista opetusta siitä, miten kavereiden kanssa ollaan ja miten ystävystyminen hoidetaan.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 15:12"]
6. ei se aina noin ole. Toki lapislla on synnynnäinen temperamentti, toiset on ujoja ja ei saa kavereita niin helposti kuin ulospäinsuuntautuneet. Mutta usein yksi lapsi joutuu ilman syytään epäsuosituksi, esim. joku dominoiva suosittu tyyppi alkaa dissaamaan lasta ja muutkin alkavat.
[/quote]
Tuo pätee varmasti jossain käpykylässä, missä kaikki tuntevat toisensa. Suuremmilla paikkakunnilla voi koittaa hankkia ystäviä muista kuin dissaajan tuttavapiiristä.
Ap, missä asutte?
Meillä 11 v pojalla vähän vastaavaa. Helsingissä asutaan.
Noinhan se on työelämässäkin. Onneksi aikuisena ei sitten tarvitse itse kelpuuttaa niitä, jotka tulevat seuraan kun heidän paremmat kaverinsa ovat poissa.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 15:19"]Ap, missä asutte?
Meillä 11 v pojalla vähän vastaavaa. Helsingissä asutaan.
[/quote]
Helsingissä asumme mekin. Missäpäin Helsinkiä asutte?
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 15:12"]
6. ei se aina noin ole. Toki lapislla on synnynnäinen temperamentti, toiset on ujoja ja ei saa kavereita niin helposti kuin ulospäinsuuntautuneet. Mutta usein yksi lapsi joutuu ilman syytään epäsuosituksi, esim. joku dominoiva suosittu tyyppi alkaa dissaamaan lasta ja muutkin alkavat.
[/quote]
Tuo pätee varmasti jossain käpykylässä, missä kaikki tuntevat toisensa. Suuremmilla paikkakunnilla voi koittaa hankkia ystäviä muista kuin dissaajan tuttavapiiristä.
[/quote]Minä kirjoitinkin aiemmin oman lapseni luokasta, kaupungissa, jossa kukaan ei halua ryhmätöissä lapsen pariksi, vaan tekee ampumiseleitä ja facepalmeja muille opettajan määrätessä hänen parikseen tai koulun mennessä jonnekin kävellen hän saa kävellä yksin. Lasta haukutaan hitaaksi ja tylsäksi ja harrastuksetkin ovat tyhmiä ja poikien harrastuksia, eikä päästetä istumaan vaan luokkakaveri esimerkiksi vaihtaa pulpettia edestakaisin estääkseen lapsen pääsyn istumaan.
Minä olen kyllä yrittänyt lapselleni opettaa näitä sosiaalisia taitoja, mutten kyllä nyt osaa häntä neuvoa miten ystävystyminen hoidetaan, jotta osaisi kuten nämä kaikki muut luokan lapset.
Hän on kyllä ujohko ja hiljainen vieraiden ihmisten parissa, yläkouluun siirtyminen, uusi luokka siellä ja tämä muiden tyttöjen käyttäytyminen sai hänellä nähtävästi puhkeamaan sosiaalisten tilanteiden pelon tai jonkin paniikkihäiriön tapaisen oireilun.
Eikä siis enää ole helppo saada harrastukseenkaan, tuon entisenkin muiden haukkuman joutui sitten valitettavasti lopettamaan.
Toivottavasti te kaksi helsinkiläistä saatte lapsenne kaverustumaan! :) Vaikka asuisittekin eri puolella.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 15:42"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 15:19"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 15:12"]
6. ei se aina noin ole. Toki lapislla on synnynnäinen temperamentti, toiset on ujoja ja ei saa kavereita niin helposti kuin ulospäinsuuntautuneet. Mutta usein yksi lapsi joutuu ilman syytään epäsuosituksi, esim. joku dominoiva suosittu tyyppi alkaa dissaamaan lasta ja muutkin alkavat.
[/quote]
Tuo pätee varmasti jossain käpykylässä, missä kaikki tuntevat toisensa. Suuremmilla paikkakunnilla voi koittaa hankkia ystäviä muista kuin dissaajan tuttavapiiristä.
[/quote]Minä kirjoitinkin aiemmin oman lapseni luokasta, kaupungissa, jossa kukaan ei halua ryhmätöissä lapsen pariksi, vaan tekee ampumiseleitä ja facepalmeja muille opettajan määrätessä hänen parikseen tai koulun mennessä jonnekin kävellen hän saa kävellä yksin. Lasta haukutaan hitaaksi ja tylsäksi ja harrastuksetkin ovat tyhmiä ja poikien harrastuksia, eikä päästetä istumaan vaan luokkakaveri esimerkiksi vaihtaa pulpettia edestakaisin estääkseen lapsen pääsyn istumaan.
Minä olen kyllä yrittänyt lapselleni opettaa näitä sosiaalisia taitoja, mutten kyllä nyt osaa häntä neuvoa miten ystävystyminen hoidetaan, jotta osaisi kuten nämä kaikki muut luokan lapset.
Hän on kyllä ujohko ja hiljainen vieraiden ihmisten parissa, yläkouluun siirtyminen, uusi luokka siellä ja tämä muiden tyttöjen käyttäytyminen sai hänellä nähtävästi puhkeamaan sosiaalisten tilanteiden pelon tai jonkin paniikkihäiriön tapaisen oireilun.
Eikä siis enää ole helppo saada harrastukseenkaan, tuon entisenkin muiden haukkuman joutui sitten valitettavasti lopettamaan.
[/quote]
No yleensä kannattaa hyvissä ajoin koittaa saada niitä kavereita ihan muualta (kaupungin toiselta puolelta tai naapurikaupungista) kuin luokkakavereista, jos luokalla on joku dissaaja.
ootteko kokeillu laittaa lasta partioon? siellä ryhmäytyy ja löytää kavereita
No jaa ei se niin helppoa ole hommata kavereita naapurikunnasta.
Ollaan koitettu harastuksia mutta missään ei viihdy puolta vuotta kauempaa. Ollaan aina tuettu ja yritetty tutustuttaa poikaa muihin joukkuekavereihin/osallistujiin, mutta ei ystävysty.
Poika ei halua enää harrastaa mitään. Partioonkaan ei halua.
Tästä ollaan keskusteltu open ja koulupyskologin kanssa mutta heidän mielestä koulussa menee kaveriden kanssa kivasti. No, tottakai menee kun toiset hyppyyttää. Onneksi eivät vielä ole yllyttäneen mihinkään vaaralliseen juttuun.
Mieheni on ehkä hieman varautuneempi kuin minä. Itse tutustun ja juttelen melkein kenen kanssa tahansa, miehelle tämä vaikempaa. On ns. hitaasti lämpenevä. Poika on myös aina ollut ja on edelleen mukana juhlissa jne jossa myös meille vanhemmille vieraita ihmisiä.
Säälittää vaan toista kun istuu kotona ja pelaa ja vahtaa puhelinta. Olen yrittänyt patistaa ulos edes kerran päivässä heittämään pienen pyöräilylenkin. Itse olemme miehen kanssa töissä päivät. Miehellä alkaa muutaman 2-4 viikon päästä loma, itselläni vasta elokuun puolivälissä.
Ap