Lue keskustelun säännöt.
Lapsellani on jumitaipumus, sanottiin päiväkodissa.
26.06.2014 |
Joo, mä huomaan sen itsekin, mutta miten tuo kyseinen piirre näkyy aikuisessa? Olen alkanut epäillä miehessäni olevan samaa vikaa.
Kommentit (44)
Meillä oli lapsella tuota eskarissa ja lto:n mukaan viittasi aspergeiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kurjalta, että päiväkodeissa tuollaisestakin tehdän numero. Sinänsä ymmärrettävää, pitäähän kaikilla (työntekijöillä) olla mahdollisimman helppoa. Tuskin tuo kenellekään kotona iso ongelma on, ja menee varmasti ohi lapsen kasvaessa. Kaikkea sitä oppii. Tuntuu, että päiväkodeissa etsittäisiin lähinnä vikoja lapsista.
Ei kannattais sotkea uhmaikää tähän, tuohan menee aikanaan ohi. Jos jonkun lapsi on hidas pukemaan niin mitä sitten? Voisihan sitä olla vähän luovempi ja mennä vähän aikaisemmin jo aloittamaan pukemista! Ei se kömpelyys lapsen vika ole. Kamalaa jos 3- vuotiaalta jo vaaditaan näppäryyttä, ei monikaan osaa edes housuja vetää tuossa iässä jalkaansa.
Olen itse ainakin varannut siirtymäaikoihin kunnolla aikaa. Ei se ole kuin kommunikointia lapsensa kanssa että ilmoittaa: lähdetään vartin päästä. Ehdit vielä keinua hetken ja laskea sitten liukumäessä. TOTTAKAI se on vaikeaa tuollaisien pienien ylipäänsä vaan nousta hiekkalaatikolta kun äiti sanoo että NYT mennään. Kuka normaali vanhempi edes ajattelee ettei lapsi siihen reagoisi?
Itse olen lapsilleni sitten jatkanut lähtöön valmistelua että laske vielä 3 kertaa mäkeä niin sitten mennään. Lähtiessä sitten voi lapsen kanssa miettiä sitä minne mennään ja mitä mahdollisesti matkalla näkee.
Ne on teidän omia lapsia! Mikä teitä vaivaa ettei niiden kanssa voi puhua ja sitten opetellaan hallitsemaan tunteita?
Jos lapsi on taas sellainen että alkaa jotain ihan outoa käytöstä tekemään kuten ei kuuntele, uppoutuu omaan maailmaan tai mitä lieneekään niin siihen puuttuisin soittamalla neuvolaan ennenkö lapsella on seuraava käynti niin olette seurannassa asiasta ja sitten kun lapsella on vuositarkastus niin terkka tekee lähetteen esim. toimintaterapiaan/neuvolaterapiaan niin saatte apua tilanteeseen ettekä lykkää lapsen avuntarvetta kohtuuttoman kauas koska lapsi on ensisijainen joka tilanteesta myös kärsii- ei hoitajat tai te itse. Vaan lapsi tarvitsee kasvuun apua ja tukea. Ei kettuilua että hän on haastava ja vaikea tai teidän omia diagnooseja. Kyllä ne lapset kuuluu avunpiiriin ja mielummin diagnooseja että joku asia tulee vähän hitaammin hänelle mutta ei saa jättää lasta yksin tai pitää lasta "jonkunlaisena".
Meillä tätä samaa on poikalapsella ja myös isällään. Molemmille pitää antaa yksi tehtävä kerrallaan, koska muuten pakka hajoaa. Esim. matkalle lähtiessä mies joskus _auttaa_ pakkaamisessa. Tehtävät pitää pilkkoa pieniin osiin ja yhdistelmätehtäviä ei saa olla. Esim. hae matkalaukku vaatehuoneessa, se on vasemmalla keskihyllyssä. Tähän ei voi yhdistää esim. toista tehtävää tai valintaa/harkintaa, esim. vie tämä reppu vaatehuoneeseen ja tuo tullessasi sekä matkalaukku että lapsen sandaalit --> ei toimi, tulee kiukku, ei löydy, mitään ei tapahdu, tehtävä unohtuu. Valinnasta esimerkki olisi se, että laukku on joko alakerran komerossa tai vaatehuoneessa, ja useammasta laukusta pitäisi vaikka valita jompi kumpi jonkun dynaamisen kriteerin mukaan (esim. kummassa pitempi hihna)...
Mies akateeminen koulutettu ihminen. Onneksi ei työssään johda ketään, koska se olisi katastrofi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:45"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:36"]
no siis siirtymätilanne on sellainen, että pitäisi alkaa tekemään jotain muuta. Esim lähteä ulos. Silloin pitää lopettaa leikki, mennä vessaan ja pukemaan ulkovaatteita. Meidän 3v, jolla siis vaikeita nämä siirtymät, EI halua lopettaa leikkiä, EI halua mennä vessaan, EI halua mennä pukemaan... Uhmaa todella vakavasti jokaista etappia vastaan. Sama kotona, ei halua käsipesulle ennen syömistä, ei halua suihkuun, ei halua mennä hammaspesulle... Joka ikinen vaihe on tappelua. Ja nämä on niitä joka ikinen päivä toistuvia rutiineja, jotka ovat kyllä hänelle selviä, ei vaan halua.
Välillä ennakointi toimii, toisinaan se ei auta mitään. Välillä kuvalliset ohjeet toimivat (meillä oli päivärytmi sellaisina selkokuvina seinällä ja nuolta siirrettiin aina oikean kuvan kohdalle), välillä ei toimi. Meillä siis edelleen suuria haasteita siirtymätilanteissa...
[/quote]
Noin pienellä varmaan uhmakin vaikuttaa. Meillä siirtymävaikeudet olivat huipussaan 4-5-vuotiaana. Silloin tiesi, että "jotakin" lapsessa on kun ei käyttäydy ihan samalla tavalla kuin muut reippaat päiväkotilaiset. Huh, huh, kun muistelen niitä aikoja. Joo, meille ei sitten tullut kuin yksi lapsi. Eka on sen verran haastava. Nyt 10-vuotiaana on ihana ja helppo koululainen. Älykäs, sosiaalinen, tunnollinen ja kiltti. Hidas edelleen mm. käsitöissä ja joitain "neurooseja" kyllä on (asiat on pakko tehdä tietyssä järjestyksessä, tietyn määrän), mutta ihana tyyppi! Ns. normaaliksi kuitenkin diagnosoitu.
[/quote]
Kiva kuulla, että teillä on helpottanut. Mä vähän jo pelkään kouluaikaa valmiiksi. Meillä isompi tuon 10v ja hän on aina ollut tosi kiltti, tosin näitä "neurooseja" hänelläkin. Ei mitään diagnosoituja, mutta sellaista hitautta ja omanlaatuisuutta hyvässä mielessä ja on ollut aika vaikeaa koulussa (kun kaikki pitää olla täydellistä)
Niin tämä nuorempi on mun mielestä aina ollut (ihan syntmästä saakka) mun mielestä jotenkin erilainen ja haastava, minusta hänellä on jotain erityispiirteitä (autismi, asperger, add, tms. mutta mua ei ole otettu vakavasti), no nyt oli tämä erittäin voimakas omatahto-asia johon saimme apuja (huomautin jo vuotta aikaisemmin, näistä tahto-asioista, mutta meni vielä uhman piikkiin silloin), Haluaisin vain apuja ja vinkkejä mahdollisimman varhain, ajattelin ,että olisi helpompi puuttua käytökseen (on siis muitakin ongelmia jo havaittavissa), mutta ei mua vielä oteta niissäkään kovin vakavasti. Minunkin silmissäni, hän ei ole saman lainen kuin muut päiväkodin lapset. Myös harrastusryhmissä, jossa samanikäisiä, hän on aina se vähän erikoisempi tapaus...
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:56"]Kuulostaa kurjalta, että päiväkodeissa tuollaisestakin tehdän numero. Sinänsä ymmärrettävää, pitäähän kaikilla (työntekijöillä) olla mahdollisimman helppoa. Tuskin tuo kenellekään kotona iso ongelma on, ja menee varmasti ohi lapsen kasvaessa. Kaikkea sitä oppii. Tuntuu, että päiväkodeissa etsittäisiin lähinnä vikoja lapsista.
[/quote]
Oletko ajatellut koskaan asiaa siltä kannalta, että päiväkodissa halutaan tukea lapsen myönteistä kehitystä sosiaalisessa kontekstissa? Siellä nähdään lapsi ryhmän jäsenenä ja nähdään myös ne haasteelliset puolet, joita ei kotona nähdä kun ei ole kahtakymmentä muuta lasta ympärillä. Haasteista puhutaan perheiden kanssa, jotta voidaan yhteistyöllä pohtia lasta kannustavia ja tukevia menetelmiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tuo ns. jumitaipumushan on normaali temperamenttipiirre, jota temperamenttitutkimuksen kielellä kutsutaan matalaksi sopeutuvuudeksi. Se ei ole mikään ongelma eikä sairaus. Ja kyllä, se on ihmisillä yleensä pysyvä ominaisuus, vaikka vanhemmiten ihminen voi toki oppia sietämään jossain määrin kompromisseja oman tarpeen ja toisten tarpeiden suhteen tuossakin asiassa.
Itse olen hyvin matalan sopeutuvuuden aikuinen, sellainen joka ei meinaa saada millään aloitettua mitään jos ei ole ihan pakko, enkä halua rutiineihin mitään poikkeuksia .Siedän niitä sen verran kun työssä on pakko, mutta en halua vapaa-ajallani yhtään.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:52"]Kiitos!! Sain vastauksen ja vahvistuksen ajatukselleni.
ap
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:48"]
Aikuisena saattaa eristäytyä kun lähteminen on niin vaikeeta, että mielummin nyhjää vaan kotona. Uusien asioiden kokeileminen voi tuntua vastenmieliseltä, mutta arkirutiinit sujuvat. Yksilöllistä tietenkin!
[/quote]
[/quote]siis odotit kunnes sait itseäsi miellyttävän vastauksen :D ravaatko myös lääkäreitä läpi kunnes saat toivomasi diagnoosin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 14:07"][quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:56"]Kuulostaa kurjalta, että päiväkodeissa tuollaisestakin tehdän numero. Sinänsä ymmärrettävää, pitäähän kaikilla (työntekijöillä) olla mahdollisimman helppoa. Tuskin tuo kenellekään kotona iso ongelma on, ja menee varmasti ohi lapsen kasvaessa. Kaikkea sitä oppii. Tuntuu, että päiväkodeissa etsittäisiin lähinnä vikoja lapsista.
[/quote]
Oletko ajatellut koskaan asiaa siltä kannalta, että päiväkodissa halutaan tukea lapsen myönteistä kehitystä sosiaalisessa kontekstissa? Siellä nähdään lapsi ryhmän jäsenenä ja nähdään myös ne haasteelliset puolet, joita ei kotona nähdä kun ei ole kahtakymmentä muuta lasta ympärillä. Haasteista puhutaan perheiden kanssa, jotta voidaan yhteistyöllä pohtia lasta kannustavia ja tukevia menetelmiä.
[/quote]
Näin se pitäisi mennä. Väistämättä ryhmäytyminen ja joukkoeläminen, normeihin vertaaminen alkaa, kun suuremman yhteisön jäseneksi mennään. Asianmukaisissa päiväkodeissa tietenkin huomioidaan lapsen yksilölliset piirteet ja kunnioitetaan niiden kehitystä, mutta muistetaan myös, että lapsella on pitkä tulevaisuus mitä ryhmänormeihin tulee. Varhainen tuki on siis tukea myöhempää elämää varten. Toki on niitä, jotka kokevat minkäänlaisen lapsensa käyttäytymisen kommentoinnin olevan v-ttuilua ja perheen asioihin tarpeetonta puuttumista.
Ahaa, nyt löytyi nimitys siis tällekin käyttäytymiselle. Tunnenpa muutamia tällaisia aikuisia ihmisiä, mutta ei ole tullut mieleen, että kyse on jostain, jonka voi diagnosoida. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:59"]
Ei kannattais sotkea uhmaikää tähän, tuohan menee aikanaan ohi. Jos jonkun lapsi on hidas pukemaan niin mitä sitten? Voisihan sitä olla vähän luovempi ja mennä vähän aikaisemmin jo aloittamaan pukemista! Ei se kömpelyys lapsen vika ole. Kamalaa jos 3- vuotiaalta jo vaaditaan näppäryyttä, ei monikaan osaa edes housuja vetää tuossa iässä jalkaansa.
Olen itse ainakin varannut siirtymäaikoihin kunnolla aikaa. Ei se ole kuin kommunikointia lapsensa kanssa että ilmoittaa: lähdetään vartin päästä. Ehdit vielä keinua hetken ja laskea sitten liukumäessä. TOTTAKAI se on vaikeaa tuollaisien pienien ylipäänsä vaan nousta hiekkalaatikolta kun äiti sanoo että NYT mennään. Kuka normaali vanhempi edes ajattelee ettei lapsi siihen reagoisi?
Itse olen lapsilleni sitten jatkanut lähtöön valmistelua että laske vielä 3 kertaa mäkeä niin sitten mennään. Lähtiessä sitten voi lapsen kanssa miettiä sitä minne mennään ja mitä mahdollisesti matkalla näkee.
Ne on teidän omia lapsia! Mikä teitä vaivaa ettei niiden kanssa voi puhua ja sitten opetellaan hallitsemaan tunteita?
Jos lapsi on taas sellainen että alkaa jotain ihan outoa käytöstä tekemään kuten ei kuuntele, uppoutuu omaan maailmaan tai mitä lieneekään niin siihen puuttuisin soittamalla neuvolaan ennenkö lapsella on seuraava käynti niin olette seurannassa asiasta ja sitten kun lapsella on vuositarkastus niin terkka tekee lähetteen esim. toimintaterapiaan/neuvolaterapiaan niin saatte apua tilanteeseen ettekä lykkää lapsen avuntarvetta kohtuuttoman kauas koska lapsi on ensisijainen joka tilanteesta myös kärsii- ei hoitajat tai te itse. Vaan lapsi tarvitsee kasvuun apua ja tukea. Ei kettuilua että hän on haastava ja vaikea tai teidän omia diagnooseja. Kyllä ne lapset kuuluu avunpiiriin ja mielummin diagnooseja että joku asia tulee vähän hitaammin hänelle mutta ei saa jättää lasta yksin tai pitää lasta "jonkunlaisena".
[/quote]
Huomaa, ettei sulla ole omakohtaista kokemusta tällaisesta lapsesta, jolla on OIKEASTI vaikeuksia siirtymien kanssa.
Mulla on lapsi joka oikeasti jumittaa tosi pahasti ja siirtymätilanteet on katastrofeja. Lapsi on kehitysvammainen ja melkein joka kerta ulos lähtiessä lapsi taas totaaliraivarin, mutta sitten kun sinne asti päästään on ihan kivaa. Ja sama homma kun pitäisi tulla sisälle. Hommaa helpottaa jos tapahtuu joku yllättävä käänne, joka tavallaan rikkoo jumituksen. Kerran se oli röyhtäisy, joskus naapuri tööttäsi pihassa, viimeksi taisi naulakosta tipua jotain ja se oli hauska juttu. Näitä ylllätyksiä tosi sattuu aika harvoin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 14:22"]
Siis tuo ns. jumitaipumushan on normaali temperamenttipiirre, jota temperamenttitutkimuksen kielellä kutsutaan matalaksi sopeutuvuudeksi. Se ei ole mikään ongelma eikä sairaus. Ja kyllä, se on ihmisillä yleensä pysyvä ominaisuus, vaikka vanhemmiten ihminen voi toki oppia sietämään jossain määrin kompromisseja oman tarpeen ja toisten tarpeiden suhteen tuossakin asiassa.
Itse olen hyvin matalan sopeutuvuuden aikuinen, sellainen joka ei meinaa saada millään aloitettua mitään jos ei ole ihan pakko, enkä halua rutiineihin mitään poikkeuksia .Siedän niitä sen verran kun työssä on pakko, mutta en halua vapaa-ajallani yhtään.
[/quote]
Siirtymävaikeuksilla oleva lapsi on kyllä usein hitaasti lämpenevä, joka on kuitenkin hyvin mukautuva. Eli minusta kyse on eri temperamentista kuin matala sopeutuvuus. Lapsi kyllä sopeutuu, jopa paremmin kuin sosiaaliset, mutta sopeutuminen vaan vie keskimääräistä enemmän aikaa. Toki on sopeutumattomiakin, mutta oma "siirtymähankala" lapseni on mm. kouluun sopeutunut 4 vuoden jälkeen loistavasti. Alku oli hankalaa, mutta ei enää.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:59"]
Ei kannattais sotkea uhmaikää tähän, tuohan menee aikanaan ohi. Jos jonkun lapsi on hidas pukemaan niin mitä sitten? Voisihan sitä olla vähän luovempi ja mennä vähän aikaisemmin jo aloittamaan pukemista! Ei se kömpelyys lapsen vika ole. Kamalaa jos 3- vuotiaalta jo vaaditaan näppäryyttä, ei monikaan osaa edes housuja vetää tuossa iässä jalkaansa.
Olen itse ainakin varannut siirtymäaikoihin kunnolla aikaa. Ei se ole kuin kommunikointia lapsensa kanssa että ilmoittaa: lähdetään vartin päästä. Ehdit vielä keinua hetken ja laskea sitten liukumäessä. TOTTAKAI se on vaikeaa tuollaisien pienien ylipäänsä vaan nousta hiekkalaatikolta kun äiti sanoo että NYT mennään. Kuka normaali vanhempi edes ajattelee ettei lapsi siihen reagoisi?
Itse olen lapsilleni sitten jatkanut lähtöön valmistelua että laske vielä 3 kertaa mäkeä niin sitten mennään. Lähtiessä sitten voi lapsen kanssa miettiä sitä minne mennään ja mitä mahdollisesti matkalla näkee.
Ne on teidän omia lapsia! Mikä teitä vaivaa ettei niiden kanssa voi puhua ja sitten opetellaan hallitsemaan tunteita?
Jos lapsi on taas sellainen että alkaa jotain ihan outoa käytöstä tekemään kuten ei kuuntele, uppoutuu omaan maailmaan tai mitä lieneekään niin siihen puuttuisin soittamalla neuvolaan ennenkö lapsella on seuraava käynti niin olette seurannassa asiasta ja sitten kun lapsella on vuositarkastus niin terkka tekee lähetteen esim. toimintaterapiaan/neuvolaterapiaan niin saatte apua tilanteeseen ettekä lykkää lapsen avuntarvetta kohtuuttoman kauas koska lapsi on ensisijainen joka tilanteesta myös kärsii- ei hoitajat tai te itse. Vaan lapsi tarvitsee kasvuun apua ja tukea. Ei kettuilua että hän on haastava ja vaikea tai teidän omia diagnooseja. Kyllä ne lapset kuuluu avunpiiriin ja mielummin diagnooseja että joku asia tulee vähän hitaammin hänelle mutta ei saa jättää lasta yksin tai pitää lasta "jonkunlaisena".
[/quote]
Ongelmia harvemmin on kotona, mutta 21 lapsetn ryhmässä toiminnanohjauksen ongelmat korostuvat. Kun kuitenkin moni tarvitsee ohjausta pukemisessa ja muissa jutuissa, ei henkilökunnan aika riitä ohjaamaan jumittajaa koko ajan. Eskarissa ja koulussa apu vähenee koko ajan.
Itse olen vastaavantyyppinen aikuinen: inhoan sitä, jos joku keskeyttää minut ja esim. töissä tykkään tehdä töitä keskeytyksettä. Esimerkiksi ruokatauot (vaikka olisi nälkäkin) ja palaverit tuntuvat ärsyttäviltä lähinnä, sillä ne keskeyttävät työnteon ikävästi. Monet asiat jäävät helposti viimetippaan, mutta hoidan velvollisuudet silti. Olin lapsena samanlainen.
Mulla on jumittava aspergermies. Esim jos pitäisi lähteä jonnekin, saattaa jumittua koneelle liian pitkäksi aikaa. Samoin jumia voi aiheuttaa kaikki hyötytoiminta, johon pitäisi ryhtyä. Siivoamiseen kannustaminen tapahtuukin minun osaltani lopulta nalkuttamalla, ikävä kyllä. (Käyn töissä ja olen fyysisesti sairas, eli miehen on kyllä pakko hoitaa oma osansa.) Samoin uusien ideoiden takominen miehen kalloon kestää, mikä tosin saattaa olla ihan eri "oire" kuin aloitusjumi.
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 14:22"]
Siis tuo ns. jumitaipumushan on normaali temperamenttipiirre, jota temperamenttitutkimuksen kielellä kutsutaan matalaksi sopeutuvuudeksi. Se ei ole mikään ongelma eikä sairaus. Ja kyllä, se on ihmisillä yleensä pysyvä ominaisuus, vaikka vanhemmiten ihminen voi toki oppia sietämään jossain määrin kompromisseja oman tarpeen ja toisten tarpeiden suhteen tuossakin asiassa.
Itse olen hyvin matalan sopeutuvuuden aikuinen, sellainen joka ei meinaa saada millään aloitettua mitään jos ei ole ihan pakko, enkä halua rutiineihin mitään poikkeuksia .Siedän niitä sen verran kun työssä on pakko, mutta en halua vapaa-ajallani yhtään.
[/quote]
Siirtymävaikeuksilla oleva lapsi on kyllä usein hitaasti lämpenevä, joka on kuitenkin hyvin mukautuva. Eli minusta kyse on eri temperamentista kuin matala sopeutuvuus. Lapsi kyllä sopeutuu, jopa paremmin kuin sosiaaliset, mutta sopeutuminen vaan vie keskimääräistä enemmän aikaa. Toki on sopeutumattomiakin, mutta oma "siirtymähankala" lapseni on mm. kouluun sopeutunut 4 vuoden jälkeen loistavasti. Alku oli hankalaa, mutta ei enää.
[/quote]
Kyllä ne matalan sopeutuvuuden ihmisetkin sopeutuu, mutta se vaan tosiaan vaatii aikaa. Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta:
"Sopeutuvuus kuvaa sitä, miten helposti ihminen sopeutuu muutoksiin. Lapselle, jolla on korkea sopeutuvuus, käy ja sopii kaikki ja hän joustaa kuin kuminauha tilanteen mukaan. Lapsi, jolla on matala sopeutuvuus, vastustaa kaikkia muutoksia, haluaa ennakoida tulevat tilanteet ja valmistautua niihin."
Eli vaatii lähinnä valmistautumista ja aikaa, mutta kyllä sitten ajan kanssa sopeutuu. Ei me matalasti sopeutujatkaan loppuiäksi jäädä vastustamaan jo tapahtuneita muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
no siis siirtymätilanne on sellainen, että pitäisi alkaa tekemään jotain muuta. Esim lähteä ulos. Silloin pitää lopettaa leikki, mennä vessaan ja pukemaan ulkovaatteita. Meidän 3v, jolla siis vaikeita nämä siirtymät, EI halua lopettaa leikkiä, EI halua mennä vessaan, EI halua mennä pukemaan... Uhmaa todella vakavasti jokaista etappia vastaan. Sama kotona, ei halua käsipesulle ennen syömistä, ei halua suihkuun, ei halua mennä hammaspesulle... Joka ikinen vaihe on tappelua. Ja nämä on niitä joka ikinen päivä toistuvia rutiineja, jotka ovat kyllä hänelle selviä, ei vaan halua.
Välillä ennakointi toimii, toisinaan se ei auta mitään. Välillä kuvalliset ohjeet toimivat (meillä oli päivärytmi sellaisina selkokuvina seinällä ja nuolta siirrettiin aina oikean kuvan kohdalle), välillä ei toimi. Meillä siis edelleen suuria haasteita siirtymätilanteissa...
Tämä on vuodelta 2014,
mutta kuvaus oli kuin suoraan 2019 kolmevuotiaani käytöksestä.
Päiväkodin aloitti syksyllä ja nyt vasussa sitten sanottiin että jumittaa johonkin tilanteeseen.
Eivät vielä sanoneet mitä me/he asialle voidaan tehdä, seurataan ensin.
Mitä tälle voi tehdä? Tietääkö kukaan?
[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:40"]
Ööh, kenen 3 v lapsi lopettaa leikin/menee vessaan/vaatettaa ekalla kehoituksella?!
[/quote]
No ei varmaan monenkaan, eikä puhutakaan nyt siitä, että pitäisi ekalla kehoituksella siirtyä =) Kyse kuitenkin sellaisesta vaikeudesta, johon tarvittiin kelton neuvoja (päiväkodin pyynnöstä, kun eivät meinanneet pärjätä ja kyllä siellä jos jonkinlaisia normaaleja tahdon jättiläisiä on ollut)