G: Paras muisto isästäsi :)

Oma isäni oli alkoholisti eikä muutenkaan mikään hyvä roolimalli. Hän oli heikko, luuseri ja itsekäskin. Rakastin häntä silti ja muistelen vain hyviä asioita hänestä. Meillä oli hyvät ja huonot hetkemme ja olen hyväksynyt hänen puutteensa. Hän ei ollut humalassa koskaan väkivaltainen tai muutenkaan häirikkö. Kerran jouluna hän kaatoi joulukuusen ja nauroimme sille seuraavana päivänä. :) Hän oli hyvä kokki ja leipoi paljon leipää. Harmi ettei hän koskaan kerennyt nähdä lapsenlapsiaan.

Ööö... mä en oikeesti keksi yhtäkään. Äree ja itsekäs tyyppi.

En keksi mitään... en ole ikinä tykännyt isästäni, valittaa, arvostelee, tietää mukamas kaikesta kaiken ja on aina oikeassa.. Ei ole ikinä osallistunut mihinkään kustannuksiin, maksanut ainoastaan pakollisen elatusmaksun.

Ihan liikutuin lukiessani isästäsi ap, olet ollut hyvin onnekas :) En ole tuntenut koskaan omaa isääni ja toisaalta on ehkä parempi niin. 

Mielenkiintoista, miten täysin vastakkaisia ajatuksia.

Itse kuulun noiden onnellisten joukkoon, joilla positiivisia muistoja.

Oma isäni kuoli sairauteen 14 vuotta sitten ja kaipaan häntä kovasti.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 23:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.06.2014 klo 22:39"]

Ei mitään, isäni oli alkoholisoitunut turhake. Lapsuuteni oli PASKA! Ole iloinen isästäsi kaikilla ei sellaisia upeita muistoja ole. Jatkan kuitenkin elämääni ja katkeruudesta olen kutakuinkin selvinnyt.

[/quote]

Jaa, mitään hyvää et siis lapsuudestasi mukamas muista? asuit siis ikkunattomassa slummissa? minkäköhänlainen paska sinä itse sitten olet ollut? mitä järkeä haukkua kuollutta sukulaistasi? ymmärrän kyllä raivosi jos sinua on vaikkapa lapsena hyväksikäytetty tai hakattu, muussa tapauksessa en!

[/quote]

               voi miten näyttää olevan hirveän helppo arvostella toisen sanoja, kun et

                Itse ole joutunut alkoholisti perheessä lapsuuttasi ja nuoruuttasi 

                elämään. et tiedä siitä helvetistä mitään. minä joka olen kokenut saman

                 ymmärrän nämä 2sen sanat hyvinkin!

Isäni taisteli talvi- ja jatkosodan eturintamassa ja voitti meille vapaan maan.

Minunkin isäni kuoli syöpään, vähän yli vuosi sitten. Apua, en yhtäkkiä osaa pukea parhaita muistoja sanoiksi. Ajattelen iskää lämmöllä joka päivä. 

Mietin sekunnin pari avaankontämän ketjun, mutta vastausoikeus kai se on minullakin..

Minulla ei ole yhden yhtä kivaa, positiivista, mukavaa, lämmintä jne muistoa eikä muistikuvaa isästäni, ei yhtäkään. Tässä miettinyt asiaa ja ei vain ole, yhtäkään sellaista ei pälkähdä mieleeni, aika surullista kyllä :'(

Sen sijaan muistan muutamia ikäviä juttuja, kuten sen kun menin väliin hänen "käsitellessään" äitiäni, tönäisi sitten minut siitä tieltä pois sillä aeurauksella, että kaaduin eteisen lattialla olevan puisen kirstun kulmaan, kulmat oli vahvistettu rautapaloilla tms ja iskin takaraivoni siihen, verta tuli ihan helvetisti ja äiti raahasi minut suihkuun, enempää en siitä tilanteesta muista, takaraivossa sen takia hiuksia kasvamaton kalju kohta.

Muistan myös sen, kun äiti kasasi mh oven eteen kaiken majd irtaimiston ettei isä pääse sinne riehumaan. Ja sen kun piilottelin huoneessani sängyn alla.

Ja sen kun menimme kylmään ulkovarastoomme piiloon isän riehumista, pakkasta oli keskellä talvea Itä-suomen yössä lähemmäs -30 ja siellä vietimme yömme.

Ja kun juoksimme kuplavolkkariimme karkuun eräs yö lumi pöllyten, en muista mitä sitten tapahtui.

Nuo on itseasiassa aikalailla ne asiat mitä ylipäänsä muisan elämästäni ja lapsuudestani ajanjaksolla 0-10v, joitain satunnaisia yksittäisiä muistoja ehkä on vielä, mutta ei montaa, ehkä 2-4kpl. Omituista miten sitä voi tuntua että pn syntynyt vasta 9-10v ikäisenä, niin se psyyke ja sen defenssimekanismit näköjään toimii. Vaikka eipä se ihan ruusuilla tanssimista ollut senkään jälkeen..

Meni vähän ot, pahoittelut nyt tästä.

Minun isällä on myös syöpä, hänet leikataan ensi viikolla. Oma olo on ollut alakuloinen, isästä näkee että hän yrittää parhaansa ajatella positiivisesti mutta hänelläkin on selvästi mieli maassa. Hän on aina ollut terve, eikä nytkään ollut mitään oireita. Onneksi hän meni rutiinitarkastukseen niin kuin menee joka vuosi. 

Isä on aina ollut hyvä ihminen, jolla on ollut lämmin sydän ja joka on aina ollut valmis auttamaan. Hän on huumorintajuinen ja loistava ukki, ja huomaan, että minun lasteni kanssa hän on paljon parempi kuin minun kanssani: se tietty jääräpäisyys ja vanhakantaisuus on hälventynyt. Edelleen hänellä on ne jotkut mielipiteensä, mutta hän nauraa niille jo itsekin. 

Minulle paras muisto tähän mennessä on ne monet pienet hetket kun hän leikkii lasteni kanssa. Ja ne monet hetket omasta lapsuudesta, kun isä leikki minun ja serkusteni kanssa. Hänen läsnäolonsa on aina ollut aitoa, ja lapset ovat aina pitäneet hänestä. 

Toivon, että hän paranee, mutta tämä sairaus on saanut minut näkemään että isä alkaa olla jo vanha. Pelko hiipii mieleen, sillä hän on ainoa läheiseni, ainoa sukulainen joka pitää yhteyttä minuun. Itsekkäästi itken jo nyt, että mitä minä teen sitten kun hän on poissa? 

Oikeastaan kaikki muistot isästä siihen asti,kun erosivat äidin kanssa ja isämme hylkäsi meidät.

Välissä oli yli 5v ennekuin me lapset hänet esimällä etsimme ja löysimme.Nyt ollut elämässäni taas sen 15v mutta en osaa enää pitää häntä isänä,saati en tiedä miten häneen pitäisi suhtautua. Siksi välimme ovat minun puoleltani viileät ja etäiset.Toisinaan toivon että pääsisimme taas siihen miten joskus oli (olin isän tyttö pienenä),mutta toisaalta ymmärrän että se on ollutta ja mennyttä.

Ihania muistoja teillä! Oma isäni on elossa, mutta viimeeksi kun nähtiin sanoi minulle "painu helvettiin kodistani saatanan huora, älä tule koskaan enään takaisin!" Tätä ennen menin hänen ja hänen naisystävänsä väliin puolustamaan hänen naisystäväänsä.

Vanhempani erosivat ollessani alle kouluikäinen. Mutta kerron tähän kauniita muistoja isäpuolestani :)

Hän on minulle ja sisaruksilleni kunnollinen miehen malli. Halaa,kannustaa,rakastaa, kuuntelee ja on kiinnostunut meistä meidän itsemme vuoksi. Kun sain esikoiseni isäpuoleni alkoi itkemään onnesta kun kysyin että ukiksiko sinua sitten kutsutaan? Hänellä ei ole omia biologisia lapsia, mutta hän on lapsilleni ukki ja vaikka lapset tietävät ettei hän ole biologinen ukki niin tuosta miehestä ukimmaksi ei voi kukaan tulla. :)

Kaunis ketju. Oma isäni on onneksi vielä elossa ja toivon että hän eläisi vielä pitkän ja hyvän elämän.

Parhaimpia muistoja isän kanssa on ainakin ne, kun hän vei minua ja parasta ystävääni aina ampumaan kun olimme nuoria. Opetteli meidät ampumaan ilma-aseilla ja ammunnan jälkeen mentiin urheiluhallin baariin ja juotiin limsat ja syötiin karkkia. Kullanarvoisia muistoja. 

Isäni on myös vitsikäs, huolehtiva ja ihana ihminen. Hän on aina minun ja tyttäreni puolelle, toivoo kovasti että löytäisin hyvän miehen joka veisi minut naimisiin. Isä on ihminen, jonka tukeen voin aina luottaa. Isäni on tyttärelleni palvottu ja rakastettu vaari, joka ottaa paljon osaa lapsen elämään. Isälläni ja tyttärelläni onkin alusta asti ollut ihan omanlainen, vahva yhteys. 

Isäni on minulle tosi rakas. 

Muistan isästäni parhaiten huolenpidon ja auttamisen. Hänelle oli tärkeää olla lastensa elämässä mukana ihan normi arkipäivinä. Iskä kuoli 3v sitten äkillisen sydänkohtaukseen, hän on joka päivä mielessä. Hän oli myös hyvä ukki.

Terve 16, jos nyt en asunut ikkunattomassa slummissa, mutta kuitenkin. Toisen asemaan samaistuminen voi olla vaikeaa, jos maailmassa laput silmillä kulkee. Isäni oli totisesti epämiellyttävä turhake ja kauniita muistoja hänestä minulla ei ole. Siihen sinulla ei voi olla mitään sanottavaa, koska elämääni et ole elänyt. En minäkään sano sinulle mitä sinä saat tuntea!

Uppis

Hyviä muistoja on ihan liikaa... Ne pienet asiat oli ehkä parhaita. Lapsena parasta oli kun sai hieroa iskää kävelemällä sen selän päällä. Kun olin 12v iskä osti minulle mökille mopon koska pelkäsin että karhut syö minut enkä uskaltanut kävellä mökkitietä. Teininä parasta oli saada salassa huikka iskän viinapaukusta ja se kun iskä kannusti jalkapallokentän laidalla vaikka olisi itse halunnut olla viettämässä kesää mökillä. Täysi-ikäisenä parasta oli kun sai kuskata iskää milloin pikkujouluihin, milloin syöpähoitoihin, koska iskä ei ikinä antanut muiden ajaa, oli suuri kunnia minulle, että olin isän mielestä perheen paras kuski.

Meidän duunariperheellä ei ollut varaa ulkomaanmatkoihin, mutta minun taulutelkkareihin ja uusiin mopoihin ja mersuihin oli. Monesti olisi voinut porukat lähteä niilläkin rahoilla reissuun mutta antoivat kaiken meille tytöille. Iskä kuoli reilu vuosi sitten syöpään, alle 60-vuotiaana. Kovasti kaipaan häntä joka päivä ja toivon viimeiseen hetkeen saakka että olisin voinut kuolla isän puolesta niin ettei niin hyvän ihmisen olisi tarvinnut... Laitoimme isän hautakiven päälle kaksi pronssista joutsenta, koska kaksi joutsenta asuu meidän mökkijärven rannassa ja iskä rakasti mökkeilyä ja odotti joka kevät niitä joutsenia, se oli meidän pieni ele iskälle, muistutus siitä että kyllä me muistetaan kaikki ne pienetkin asiat.

Minulla ei ole yhtä ylitse muiden muistoa,

mutta monta pientä ja korvaamatonta.

-mölillä sytytin aina tulen takkaan isän kanssa, hän opetti miten puut asetellaan oikeaoppisesti ja miten kannattaa sytykkeet laittaa.

hän on aina pitänyt kaikkien opettamisesta, niistä on monta muistoa.

-hän on leikki mielinen huijari, joka rakastaa lasten ja aikuisten narraamista.

siskon tyttöni luulee varmaan vieläkin, että pihallamme asuu karhu..

-isäni tykkää katsoa mustavalkoisia suomi-leffoja Ja silloin joskus kun sitä vielä yuli niin bonanzaa.

joka päivä koulunjälkeen katsoimme kahdestaan jommankumman, emme puhuneet, mutta nauroimme ohjelmille yhdessä.

-olin teininä itse paholainen, tein kaiken mitä voi väärin tehdä.

mitä pahempaa ja järkyttävämpää, sen parempi.

silti vaikka olisin tehnyt mitä tahansa niin uskalsin aina mennä kotiin Ja aina asiat keskusteltiin halki.

minulle ei koskaan ole isä korottanut ääntään ja olisi ongelma ollut mikä tahansa,

voisin sen kertoa isälleni.

hän ei koskaan olisi lukenut päiväkirjaani vaikka olisin jättänyt sen tarjoittimelle, 

luotan häneen kuin kivi muuriin.

-hellyyttävä mutta samalla ärsyttävä piirre hänessä on, toisista huolehtiminen.

hän ei saa nukuttua jos tietää, että jompikumpi meistä ,jo perheellisistä, tyttäristä

on vaikka reissunpäällä.

hän huolehtii liikaa muiden hyvinvoinnista ja laittaa aina muut itsensä edelle.

hän valmis siirtämään vaikka vuoria läheistensä vuoksi.

ainoa mitä avustaan haluaa, on sana -kiitos.

-arvostan isääni aivan hirveästi.

en taida tietää rehellisempää ja pyytettömästi avulista ihmistä.

hän on ihana isoisä ja parempaa isää en osaisi itselleni edes kuvitella.

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mieleen pulpahtaa näitä lisää koko ajan.

aamulla ensimmäiseksi taidan soittaa isälleni ja kertoa miksi hän on ihana isä.

voimia sinulle ap!

en toivottavasti koe samaa kymmeniin vuosiin.

Varmasti pikkuhiljaa kyyneleet kuivuvat ja hymy tulee huulille kun ajattelet isääsi.

Mun isä oli kans narsistinen alkoholisti, ja sain oikein miettimällä miettiä hyviä muistoja. Niitä ei juurikaan ole. Huonoja ja hyvin huonoja sitäkin enemmän.

Mutta sen muistan, kun muutaman kerran otti miut pienenä torille mukaan, ja sain ostaa arpoja. Voitin usein jotain pientä hienoa; munanleikkuria, kauppakassia jne. Ja kun osti minulle hienon punaisen linkkarin sieltä torilta. Voi että se oli hieno :)

Se kun isä hankki meille 2 koiraa, joiden kanssa teimme kaikennäköistä. Koirat ovat vielä elossa, isä ei..