Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
5v. jatkuva seurantarve
27.06.2021 |
Hei,
Meillä on juuri 5v. täyttänyt poika. On reipas, taitava ikäisekseen monessa asiassa, sosiaalinen. Yksi ongelma on vain johon haluaisin vinkkejä. Poika ei pärjää hetkeäkään itsekseen. Vaikka olisimme aamusta iltaan yhdessä vuorovaikutuksessa, hän ei halua itsekseen olla yhtään. Esim. illalla voipuneena kun saa katsoa pikkukakkosen, pitää sitäkin jatkuvasti kommentoida minulle: "äiti hei katso äiti hei miksi" ja muutenkin ÄITI HEI kuuluu varmaan sata kertaa päivän aikana.
Olen yrittänyt nätisti ohjata häntä itsenäisempään tyyliin, mutta lopulta pinnani on katkeamispisteessä kun mikään ei auta paitsi ärähtäminen. Lopulta olen sanonut tiukasti että nyt ei kertaakaan saa enää huutaa äiti hei ja käskenyt muutenkin tekemään omia juttuja ja äiti tekee omiaan. Mitä tässä voi enää keksiä? Onko väärin torua lasta tuosta jatkuvasta vanhempien huomion kärttämisestä? Ja ennenkuin joku sanoo mitäs opetitte niin voin sanoa että vauvasta lähtien olen yrittänyt olla myös huomiomatta lasta mutta silloinkin vinkui ja vonkui koko ajan jos en ollut lattialla heiluttelemassa helistintä. Nyt käy myös ihan kierroksilla jos ei keksitä hänelle tekemistä. Jos on ollut kaveri 2h kylässä niin saamme hetken hengähtää mutta kaverin lähdettyä pitäisi taas äidin jaksaa leikkiä.
Onko väärin jos sanon hänelle NYT EI ÄITI JAKSA, OLE ITSEKSESI? Pelottaa jo tuleva kesäloma 4vko ettei pää räjähdä..
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samaa, lapsi täyttää kesällä 5v. Hän haluaa huomion itseensä ihan "koko ajan". Jos alamme mieheni kanssa jutella niin lapsi huutaa siihen päälle niin kauan kunnes saa huomion joko hyvällä tai pahalla. Sinänsä ristiriitaista, koska lapsi on kuitenkin hyvin ujo esim. muiden lasten seurassa. Uskon kyllä, että tämä kaikki on ihan normaalia, mutta todella raskasta on meille vanhemmille. Olisiko joku kehitysvaihe. Ja pikkusisarus matkii tietysti kaiken perässä. Välillä tuntuu että itsellä pää räjähtää kun ei saa olla hetkeäkään rauhassa. Luulen, että tätä on jo ainakin muutaman kuukauden kestänyt, en pysy enää laskuissa. Ja kun ei koko ajan halua olla sanomassa lapselle ei sitä, ei tätä, ei eiei. Ja kun itse alkaa olemaan väsymyksen äärirajoilla, niin tuntuu ettei enää keksi mitään vaihtoehtoja mitä asialle voisi tehdä.
No mitähän asialle voisi tehdä? Joko kärsiä tai opettaa lapsi olemaan huutamatta ja hakematta koko ajan huomiota. Hyvänen aika, kyseessä on 5-vuotias, sen ikäistä olisi vielä niin helppo opettaa.
Lapsi kärsii siitä jos hänen ei anna olla oma itsensä. Et kai ehdota lapsen tulevaisuuden uhraamista oman mukavuutesi tähden?
Hyvät käytöstavat, joita opetetaan lapsille kaikissa sivistyneissä perheissä, eivät tarkoita sitä, etteikö lapsi saisi olla oma itsensä. Jos me kaikki olisimme täysin omia itsejämme ja toimisimme vain omien alkukantaisten impulssiemme mukaan, tämä maailma olisi aika kestämätön paikka. Oma luonnollinen itsensä voi olla, vaikka käyttäytyisikin sivistyneesti ja muut huomioiden. Jos ei lapselle sitä opeteta, miten hän voisi sitä oppia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
Väärät ihmiset tekevät lapsia... lasten teko ja vanhemmuus tulisi olal luvanvaraista...
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
No, ei se puuttumatta jättäminenkään tunnu onnellisia ihmisiä tuottavan. Kyllä lapsi tarvitsee rajat ja ohjausta siihen, miten käyttäytyä. Jos vanhempi ei ole auktoriteetti, lapsi alkaa helposti ottaa sitä paikkaa. Ja siinä on ihan liikaa vastuuta lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
No, ei se puuttumatta jättäminenkään tunnu onnellisia ihmisiä tuottavan. Kyllä lapsi tarvitsee rajat ja ohjausta siihen, miten käyttäytyä. Jos vanhempi ei ole auktoriteetti, lapsi alkaa helposti ottaa sitä paikkaa. Ja siinä on ihan liikaa vastuuta lapselle.
Puututtava toki, mutta ei näin väkivaltaisesti kuin tämän palstan mammat neuvovat. Lastakin pitäisi kohdella kunnioittaen eikä käyttää mikroaggressioita tai muuta henkistä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
No, ei se puuttumatta jättäminenkään tunnu onnellisia ihmisiä tuottavan. Kyllä lapsi tarvitsee rajat ja ohjausta siihen, miten käyttäytyä. Jos vanhempi ei ole auktoriteetti, lapsi alkaa helposti ottaa sitä paikkaa. Ja siinä on ihan liikaa vastuuta lapselle.
Puututtava toki, mutta ei näin väkivaltaisesti kuin tämän palstan mammat neuvovat. Lastakin pitäisi kohdella kunnioittaen eikä käyttää mikroaggressioita tai muuta henkistä väkivaltaa.
Toki lastani kunnioitan, mutta niin myös itseäni ja omaa jaksamistani ja rajojani. Jos hienovaraiset vihjeet ja tämän jälkeen suoraan sanominen eivät mene muutamien toistojen jälkeen jakeluun, on pakko oman mielenterveyden takia vetää rajat ja sanella peliin säännöt.
Toki lapselleni samalla myös sanoitan, että täyttä kukkuahan nämä äitin keksimät säännöt oikeasti ovat eivätkä perustu yhtään mihinkään muuhun kuin äitin oman rauhan ja ajan tarpeeseen, mutta että näillä nyt mennään halusit sinä sitä tai et. Eli asian voi hoitaa säilyttämällä oman itsekunnioituksensa ja samalla kunnioittaa toista sanoittamalla asian rehellisesti. Omaa lastani en pidä niin tyhmänä että en voisi hänelle olla rehellinen kommunikaatiossani.
Kuulostat jotenki ilkeältä äidiltä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No laita munakello tms soimaan 30min päästä. Sano lapselle, että kun tekee sen ajan jotain itsekseen, saa tarran. Sitten kun on 5 tarraa, leivotaan yhdessä kakku. Ja sitten jatkatte niin kauan kunnes tarroja ei enää tarvita. Kyllä toimii.
tapoja on monia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
No, ei se puuttumatta jättäminenkään tunnu onnellisia ihmisiä tuottavan. Kyllä lapsi tarvitsee rajat ja ohjausta siihen, miten käyttäytyä. Jos vanhempi ei ole auktoriteetti, lapsi alkaa helposti ottaa sitä paikkaa. Ja siinä on ihan liikaa vastuuta lapselle.
Puututtava toki, mutta ei näin väkivaltaisesti kuin tämän palstan mammat neuvovat. Lastakin pitäisi kohdella kunnioittaen eikä käyttää mikroaggressioita tai muuta henkistä väkivaltaa.
Toki lastani kunnioitan, mutta niin myös itseäni ja omaa jaksamistani ja rajojani. Jos hienovaraiset vihjeet ja tämän jälkeen suoraan sanominen eivät mene muutamien toistojen jälkeen jakeluun, on pakko oman mielenterveyden takia vetää rajat ja sanella peliin säännöt.
Toki lapselleni samalla myös sanoitan, että täyttä kukkuahan nämä äitin keksimät säännöt oikeasti ovat eivätkä perustu yhtään mihinkään muuhun kuin äitin oman rauhan ja ajan tarpeeseen, mutta että näillä nyt mennään halusit sinä sitä tai et. Eli asian voi hoitaa säilyttämällä oman itsekunnioituksensa ja samalla kunnioittaa toista sanoittamalla asian rehellisesti. Omaa lastani en pidä niin tyhmänä että en voisi hänelle olla rehellinen kommunikaatiossani.
Lapsi ei ymmärrä rivienvälisanomia ("hienovaraisia" vihjeitä) ja kun siitä sitten siirrytään "suoraan sanomiseen", niin lapsi kokee sen väkivaltana/aggressiivisuutena ja takertuu entistä enemmän. Jätät siis kokonaan välistä sen opettamisen. Ei ihme, ettei lapsesi tajua.
Lapsi pitää opettaa sietämään erilaisia tilanteita. Ihan kuin sinäkin olisit introverttinä voinut opetella itsellesi taitoja, joilla voit sietää edes omaa lastasi, sinä voisit opettaa lapsesi sietämään tilanteita, kun kaveria ei ole. Esimerkiksi voit opettaa lastasi leikkimään yksin ja odottamaan - hitsi kun se voidaan opettaa koirille palkitsemalla, niin miten ei muka omalle lapselle joku osaisi sitä opettaa. Tähän on olemassa googlamalla ohjeitakin että miten voi lapsen opettaa olemaan yksin. Ei se nyt mitään ydinfysiikka ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
Suomi on yksi maailman liberaaleimmista maista mitä tulee kasvatukseen. Kenties vain Ruotsi ja mahdollisesti Norja ovat vielä liberaalimpia. Juuri mistään muualta et siis löydä enempää kaikenlaista "positiivista sanoitusta" ja muuta liberaalijuttua.
Ehkä joskus on hyvä idea antaa lapsi huostaan ennenkuin lapsen mielenterveys tuhotaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
Suomi on yksi maailman liberaaleimmista maista mitä tulee kasvatukseen. Kenties vain Ruotsi ja mahdollisesti Norja ovat vielä liberaalimpia. Juuri mistään muualta et siis löydä enempää kaikenlaista "positiivista sanoitusta" ja muuta liberaalijuttua.
suomesta positiivisen lapsenkasvatuksen löytää vain instastoreista ja muualta somesta. Se totuus on sitten toinen juttu: monen sometyypin vanhemmuus on sitten oikeassa elämässä ihan jotain muuta mitä uskotellaan. .
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat jotenki ilkeältä äidiltä....
Jos näin haluat asian tulkita niin be my guest. Meistä tuskin parhaimpia ystäviä tulee, koska sinulla näyttää olevan tapana haluta hallita ihmisiä ympärilläsi leimaamalla käytös ilkeäksi vaikka se ei olisikaan käytöksen oikea motiivi. Eräänlaista manipulointia tämäkin, niin hienovaraista että sitä ei välttämättä bongaa ollenkaan jos ei omista herkkää paskatutkaa.
Itse en pidä omien rajojen pitämistä ilkeänä käytöksenä, pikemminkin ajattelen omalla käytökselläni näyttäväni lapselleni esimerkkiä siitä miten terveissä ihmissuhteissa toimitaan. En myöskään pidä esimerkiksi aiheesta suuttumista tai muuta perinteisesti negatiiviseksi tulkittua käytöstä mitenkään ilkeänä. Ainoa tarkoitukseni suuttuessani on osoittaa ympäristölleni, miten en halua muiden ihmisten kohtelevan minua. Tätä ennen olen toki todennäköisesti yrittänyt jo muut keinot läpi ja jos ei hyvällä niin sitten pahalla.
Mikään ei ole vastenmielisempää kuin sellainen lapatossuihminen joka täysin lammasmaisesti antaa muiden ihmisten kävellä ylitseen. Kukaan ei sellaista ihmistä kunnioita. Nasistisen ja läheisriippuvan perhetaustani takia itse olin ennen sellainen ja nyt kun olen viimeinkin monen vuoden työstämisen jälkeen päässyt kyseisestä heikkoudesta lähestulkoon kokonaan eroon, ei aikomukseni olekaan palata entiseen. Oli siitä muut ihmiset mitä mieltä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa. Joutuisi miettimään tappaisiko itsensä vai pennun.
Lapsuusmuisto! Olin ainoa lapsi ja melkoinen äitiäitikato, mutta juuri tuossa 5-6v kieppeissä oli vaihe, jossa äiti teki opintoja kotiäiteilyn ohessa osa-aikaisesti. Ja välillä piti sitten lukea tenttiin. Siihen sitten sovittiin näitä itsekseen puuhailun aikoja, jolloin ei saa tulla häiritsemään jos ei ole oikeasti hätä. En muista olisiko jokin munakello tms ollut mukana myös - joka tapauksessa mulla oli ajan loppuessa usein niin hyvät leikit menossa itsekseni, etten siihen heti samantien äitiä kaivannutkaan. Välillä kyllä hyödynnettiin ruutuaikaakin tähän. Mulla oli tarkat rajat kuinka kauan sain katsoa telkkaria päivässä, mutta äiti hyödynsi sen ajan kyllä tehokkaasti :) Luulen että tämä homma toimi niin hyvin sen takia, kun kyseessä oli tuollainen selvästi uusi asia jonka takia äidin piti antaa olla rauhassa. Ei siinä yhtään ehtinyt käymään mielessä, että eikö äiti halua olla mun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
tapoja on monia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
No, ei se puuttumatta jättäminenkään tunnu onnellisia ihmisiä tuottavan. Kyllä lapsi tarvitsee rajat ja ohjausta siihen, miten käyttäytyä. Jos vanhempi ei ole auktoriteetti, lapsi alkaa helposti ottaa sitä paikkaa. Ja siinä on ihan liikaa vastuuta lapselle.
Puututtava toki, mutta ei näin väkivaltaisesti kuin tämän palstan mammat neuvovat. Lastakin pitäisi kohdella kunnioittaen eikä käyttää mikroaggressioita tai muuta henkistä väkivaltaa.
Toki lastani kunnioitan, mutta niin myös itseäni ja omaa jaksamistani ja rajojani. Jos hienovaraiset vihjeet ja tämän jälkeen suoraan sanominen eivät mene muutamien toistojen jälkeen jakeluun, on pakko oman mielenterveyden takia vetää rajat ja sanella peliin säännöt.
Toki lapselleni samalla myös sanoitan, että täyttä kukkuahan nämä äitin keksimät säännöt oikeasti ovat eivätkä perustu yhtään mihinkään muuhun kuin äitin oman rauhan ja ajan tarpeeseen, mutta että näillä nyt mennään halusit sinä sitä tai et. Eli asian voi hoitaa säilyttämällä oman itsekunnioituksensa ja samalla kunnioittaa toista sanoittamalla asian rehellisesti. Omaa lastani en pidä niin tyhmänä että en voisi hänelle olla rehellinen kommunikaatiossani.
Lapsi ei ymmärrä rivienvälisanomia ("hienovaraisia" vihjeitä) ja kun siitä sitten siirrytään "suoraan sanomiseen", niin lapsi kokee sen väkivaltana/aggressiivisuutena ja takertuu entistä enemmän. Jätät siis kokonaan välistä sen opettamisen. Ei ihme, ettei lapsesi tajua.
Lapsi pitää opettaa sietämään erilaisia tilanteita. Ihan kuin sinäkin olisit introverttinä voinut opetella itsellesi taitoja, joilla voit sietää edes omaa lastasi, sinä voisit opettaa lapsesi sietämään tilanteita, kun kaveria ei ole. Esimerkiksi voit opettaa lastasi leikkimään yksin ja odottamaan - hitsi kun se voidaan opettaa koirille palkitsemalla, niin miten ei muka omalle lapselle joku osaisi sitä opettaa. Tähän on olemassa googlamalla ohjeitakin että miten voi lapsen opettaa olemaan yksin. Ei se nyt mitään ydinfysiikka ole.
Taas näitä ihmisiä, jotka kuvittelevat näkemättä tietävänsä mitä minun kodissani tapahtuu. Erittäin luotaantyöntävä piirre ihmisessä.
Aikuisen ihmisen luulisi sanomattakin ymmärtävän, että ei tällaiselle keskustelupalstalle kannata kaikkia tilanteita täydellisesti selittää sellaisella tavalla, että väärinymmärryksen mahdollisuutta ei olisi. En usko että meidän kannattaa jatkaa tätä "keskustelua" tästä aiheesta, koska sinä näytät jotenkin mystisesti tietävän mitä minä teen tai en tee lapseni kanssa. Itse voit aloittaa miettimällä, mitä mahdollisesti jätän kertomatta omassa tarinassani. Mukavaa jatkoa sinullekin.
tapoja on monia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tapoja on monia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Puuttuttava ajoissa" "käytös on kitkettävä pois heti" "rangaistava" "kuritettava" "näytettävä tiukasti kuka käskee".
Onko ihme, että tämä maa on täynnä persoonallisuushäiriöisiä, masentuneita ja ahdistuneita ihmisiä (lapsia ja entisiä lapsia), kun kasvatusajatukset ovat tuollaisia.
No, ei se puuttumatta jättäminenkään tunnu onnellisia ihmisiä tuottavan. Kyllä lapsi tarvitsee rajat ja ohjausta siihen, miten käyttäytyä. Jos vanhempi ei ole auktoriteetti, lapsi alkaa helposti ottaa sitä paikkaa. Ja siinä on ihan liikaa vastuuta lapselle.
Puututtava toki, mutta ei näin väkivaltaisesti kuin tämän palstan mammat neuvovat. Lastakin pitäisi kohdella kunnioittaen eikä käyttää mikroaggressioita tai muuta henkistä väkivaltaa.
Toki lastani kunnioitan, mutta niin myös itseäni ja omaa jaksamistani ja rajojani. Jos hienovaraiset vihjeet ja tämän jälkeen suoraan sanominen eivät mene muutamien toistojen jälkeen jakeluun, on pakko oman mielenterveyden takia vetää rajat ja sanella peliin säännöt.
Toki lapselleni samalla myös sanoitan, että täyttä kukkuahan nämä äitin keksimät säännöt oikeasti ovat eivätkä perustu yhtään mihinkään muuhun kuin äitin oman rauhan ja ajan tarpeeseen, mutta että näillä nyt mennään halusit sinä sitä tai et. Eli asian voi hoitaa säilyttämällä oman itsekunnioituksensa ja samalla kunnioittaa toista sanoittamalla asian rehellisesti. Omaa lastani en pidä niin tyhmänä että en voisi hänelle olla rehellinen kommunikaatiossani.
Lapsi ei ymmärrä rivienvälisanomia ("hienovaraisia" vihjeitä) ja kun siitä sitten siirrytään "suoraan sanomiseen", niin lapsi kokee sen väkivaltana/aggressiivisuutena ja takertuu entistä enemmän. Jätät siis kokonaan välistä sen opettamisen. Ei ihme, ettei lapsesi tajua.
Lapsi pitää opettaa sietämään erilaisia tilanteita. Ihan kuin sinäkin olisit introverttinä voinut opetella itsellesi taitoja, joilla voit sietää edes omaa lastasi, sinä voisit opettaa lapsesi sietämään tilanteita, kun kaveria ei ole. Esimerkiksi voit opettaa lastasi leikkimään yksin ja odottamaan - hitsi kun se voidaan opettaa koirille palkitsemalla, niin miten ei muka omalle lapselle joku osaisi sitä opettaa. Tähän on olemassa googlamalla ohjeitakin että miten voi lapsen opettaa olemaan yksin. Ei se nyt mitään ydinfysiikka ole.
Taas näitä ihmisiä, jotka kuvittelevat näkemättä tietävänsä mitä minun kodissani tapahtuu. Erittäin luotaantyöntävä piirre ihmisessä.
Aikuisen ihmisen luulisi sanomattakin ymmärtävän, että ei tällaiselle keskustelupalstalle kannata kaikkia tilanteita täydellisesti selittää sellaisella tavalla, että väärinymmärryksen mahdollisuutta ei olisi. En usko että meidän kannattaa jatkaa tätä "keskustelua" tästä aiheesta, koska sinä näytät jotenkin mystisesti tietävän mitä minä teen tai en tee lapseni kanssa. Itse voit aloittaa miettimällä, mitä mahdollisesti jätän kertomatta omassa tarinassani. Mukavaa jatkoa sinullekin.
Niin, aikuisen ihmisen luulisi ymmärtävän, että jos kyselee neuvoja keskustelupalstalta, niin sitten pitää jakaa kaikki tilanteeseen vaikuttava informaatio TAI vaihtoehtoisesti olla hermostumatta siitä, kun ihmiset tekevät omia oletuksiaan kirjoittajan ongelman suhteen.
Hmm... ehkä ap onkin asperger eikä introvertti. Voisi selittää kärsimyksen tunteen lapsen suhteen ja toisaalta myös kyvyttömyyden korjata ongelma. Äitini on asperger ja vaikuttaa ihan samanlaiselta kuin ap tällä palstalla on antanut itsestään näkyä. Jos näin on, niin minäkin suosittelen vahvasti ammattiavun pyytämistä. Se ehkä maksaa joitakin euroja, mutta siitä voi olle tuloksena päästään terve lapsi, jota äidin sairaus ei ole latistanut.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli oman lapsen kanssa sama ongelma vielä noin vuosi sitten. Itse olen myös introvertti luonteeltani ja väsyn jatkuvista vaateista sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Nyt poika on seitsemänvuotias ja mikä ihana autuas rauha ja hiljaisuus nykyään kotona vallitsee. Töitä tähän pisteeseen pääsemiseksi teimme entisen aviomieheni kanssa aikakin kaksi vuotta.
Oma lapsuudenperheeni tausta on narsistinen ja läheisriippuva vuorovaikutus. Tämä on lapseni kohdalla osoittautunut aivan selvästi geneettisesti perinnölliseksi ominaisuudeksi, me vanhemmat emme ole tällaiseen vuorovaikutukseen kannustaneet tai ohjanneet.
Itse olen sitä mieltä, että ainoa mikä tuollaisessa tilanteessa oikeasti tepsii, on tiukka rajojen vetäminen. Kyseessä on nimenomaan vuorovaikutushäiriö. Tuollaisista lapsista kasvaa rasittavia aikuisia jos asiaan ei puutu tarpeeksi ajoissa. Mitään pikaratkaisua ei kannata toivoa, tuollaisen oikaiseminen vaatii aikaa eikä tapahdu hetkessä.
Käytännössä tämä toimii vaikkapa seuraavalla tavalla: kun teet ruokaa, et ole lapsen käytettävissä muuten kuin hätätapauksissa. Sen ajan lapsi saa oman valinnan mukaan leikkiä itsekseen omia leikkejään tai tehdä valmiiksi annettua tehtävää kuten vaikkapa opetella lukemaan. Mihinkään televisiontuijotukseen ei kannata lastaan totuttaa, tällä vain tekee karhunpalveluksen lapselleen. Ruutuajasta kerkeätte kyllä myöhemminkin neuvottelemaan, ei kannata kaikkia valttikorttejaan vielä tuon ikäisen kanssa pelata pöytään.
Miten tuo narsistinen vuorovaikutus perheessänne näkyi? Kauanko lapsenne nyt sitten saattaa itsekseen puuhailla?
Joku epäili minua jo aspergin syndroomaiseksi. Sitä epäilen kun minulla kuitenkin on paljon ystäviäkin yms. Jantosiaan pojan kanssa vietän tosi paljon aikaa esim monta tuntia ulkoillaan päivittäin ja luetaan kirjoja pelataan leikitään tehdään ruokaa...Mutta kun mikään ei hänelle riitä. Kertoisitteko muut miten paljon vietätte sitten aikaa 5vnne kanssa päivässä, jos on vapaapäivä kyseessä? Minulla on varmaan ihan sitten hämärtänyt mikä on ns normaalia!!! T. Ap
Alue: Aihe vapaa
Itselläni oli oman lapsen kanssa sama ongelma vielä noin vuosi sitten. Itse olen myös introvertti luonteeltani ja väsyn jatkuvista vaateista sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Nyt poika on seitsemänvuotias ja mikä ihana autuas rauha ja hiljaisuus nykyään kotona vallitsee. Töitä tähän pisteeseen pääsemiseksi teimme entisen aviomieheni kanssa aikakin kaksi vuotta.
Oma lapsuudenperheeni tausta on narsistinen ja läheisriippuva vuorovaikutus. Tämä on lapseni kohdalla osoittautunut aivan selvästi geneettisesti perinnölliseksi ominaisuudeksi, me vanhemmat emme ole tällaiseen vuorovaikutukseen kannustaneet tai ohjanneet.
Itse olen sitä mieltä, että ainoa mikä tuollaisessa tilanteessa oikeasti tepsii, on tiukka rajojen vetäminen. Kyseessä on nimenomaan vuorovaikutushäiriö. Tuollaisista lapsista kasvaa rasittavia aikuisia jos asiaan ei puutu tarpeeksi ajoissa. Mitään pikaratkaisua ei kannata toivoa, tuollaisen oikaiseminen vaatii aikaa eikä tapahdu hetkessä.
Käytännössä tämä toimii vaikkapa seuraavalla tavalla: kun teet ruokaa, et ole lapsen käytettävissä muuten kuin hätätapauksissa. Sen ajan lapsi saa oman valinnan mukaan leikkiä itsekseen omia leikkejään tai tehdä valmiiksi annettua tehtävää kuten vaikkapa opetella lukemaan. Mihinkään televisiontuijotukseen ei kannata lastaan totuttaa, tällä vain tekee karhunpalveluksen lapselleen. Ruutuajasta kerkeätte kyllä myöhemminkin neuvottelemaan, ei kannata kaikkia valttikorttejaan vielä tuon ikäisen kanssa pelata pöytään.