5v. jatkuva seurantarve

Pistä sille ipäd naaman eteen niin eiköhän rauhotu.

Tuossa iässä kuulema normaalia et lapsi haluaa seurata koko ajan vanhempaansa.

Luoja mitä painajaista.

T. Yksin viihtyvä introvertti

Vierailija kirjoitti:

Luoja mitä painajaista.

T. Yksin viihtyvä introvertti

Sepä se , itsekin olen ennemmin introvertti. En olis ennen lasta voinut uskoakaan miten kuormittunut sitä voi olla jatkuvasti sosiaalisesta kanssakäymisestä.

T. Ap

Meillä samaa, lapsi täyttää kesällä 5v. Hän haluaa huomion itseensä ihan "koko ajan". Jos alamme mieheni kanssa jutella niin lapsi huutaa siihen päälle niin kauan kunnes saa huomion joko hyvällä tai pahalla. Sinänsä ristiriitaista, koska lapsi on kuitenkin hyvin ujo esim. muiden lasten seurassa. Uskon kyllä, että tämä kaikki on ihan normaalia, mutta todella raskasta on meille vanhemmille. Olisiko joku kehitysvaihe.  Ja pikkusisarus matkii tietysti kaiken perässä. Välillä tuntuu että itsellä pää räjähtää kun ei saa olla hetkeäkään rauhassa. Luulen, että tätä on jo ainakin muutaman kuukauden kestänyt, en pysy enää laskuissa. Ja kun ei koko ajan halua olla sanomassa lapselle ei sitä, ei tätä, ei eiei. Ja kun itse alkaa olemaan väsymyksen äärirajoilla, niin tuntuu ettei enää keksi mitään vaihtoehtoja mitä asialle voisi tehdä.

Eihän lapselta tietenkään saa vaatia mitään tai varsinkaan ärähtää ja pitää kuria. Muuten lapsi saa hylkäämiskokemuksen ja kamalat traumat! Tätä mieltä on koko lapsipsykologien kaanon.

Vierailija kirjoitti:

Eihän lapselta tietenkään saa vaatia mitään tai varsinkaan ärähtää ja pitää kuria. Muuten lapsi saa hylkäämiskokemuksen ja kamalat traumat! Tätä mieltä on koko lapsipsykologien kaanon.

Olisko mitään linkkejä antaa? Voin kyllä odotella! =)

Vierailija kirjoitti:

Meillä samaa, lapsi täyttää kesällä 5v. Hän haluaa huomion itseensä ihan "koko ajan". Jos alamme mieheni kanssa jutella niin lapsi huutaa siihen päälle niin kauan kunnes saa huomion joko hyvällä tai pahalla. Sinänsä ristiriitaista, koska lapsi on kuitenkin hyvin ujo esim. muiden lasten seurassa. Uskon kyllä, että tämä kaikki on ihan normaalia, mutta todella raskasta on meille vanhemmille. Olisiko joku kehitysvaihe.  Ja pikkusisarus matkii tietysti kaiken perässä. Välillä tuntuu että itsellä pää räjähtää kun ei saa olla hetkeäkään rauhassa. Luulen, että tätä on jo ainakin muutaman kuukauden kestänyt, en pysy enää laskuissa. Ja kun ei koko ajan halua olla sanomassa lapselle ei sitä, ei tätä, ei eiei. Ja kun itse alkaa olemaan väsymyksen äärirajoilla, niin tuntuu ettei enää keksi mitään vaihtoehtoja mitä asialle voisi tehdä.

5v ikäisen kanssa ei pidä alentua jankkaamaan. Sano kerran ei, ja jos lapsi ei sitä eitä tottele, niin rankaise heti ja tuntuvasti, jotta pääset "tilanteen herraksi" ja saat lapsen tottelemaan.

Ihan samalla lailla ammattimaisetkin kurinpitäjät tekevät. Eivät esim. poliisit jää kiinni mihinkään auktoriteettia rapauttavaan juupas-eipäs-"keskusteluun", vaan jos heidän sanaansa ei usko, niin hyvin äkkiä löytää itsensä sakkolappu kourassa tai putkasta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä samaa, lapsi täyttää kesällä 5v. Hän haluaa huomion itseensä ihan "koko ajan". Jos alamme mieheni kanssa jutella niin lapsi huutaa siihen päälle niin kauan kunnes saa huomion joko hyvällä tai pahalla. Sinänsä ristiriitaista, koska lapsi on kuitenkin hyvin ujo esim. muiden lasten seurassa. Uskon kyllä, että tämä kaikki on ihan normaalia, mutta todella raskasta on meille vanhemmille. Olisiko joku kehitysvaihe.  Ja pikkusisarus matkii tietysti kaiken perässä. Välillä tuntuu että itsellä pää räjähtää kun ei saa olla hetkeäkään rauhassa. Luulen, että tätä on jo ainakin muutaman kuukauden kestänyt, en pysy enää laskuissa. Ja kun ei koko ajan halua olla sanomassa lapselle ei sitä, ei tätä, ei eiei. Ja kun itse alkaa olemaan väsymyksen äärirajoilla, niin tuntuu ettei enää keksi mitään vaihtoehtoja mitä asialle voisi tehdä.

Ihan lohduttavaa kuulla että muilla samaa! Meillä tosiaan pojan luonne on aina ollut tällainen. Mietin helpottaakohan sitten kun on sen ikäinen että osaa itse tavata kavereitaan? Mä en jaksais tosiaan jatkuvasti puhua yhtään kenenkään kanssa vaan esim lukea lehteä tai edes tuijottaa tyhjyyteen. :D t. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan lohduttavaa kuulla että muilla samaa! Meillä tosiaan pojan luonne on aina ollut tällainen. Mietin helpottaakohan sitten kun on sen ikäinen että osaa itse tavata kavereitaan? Mä en jaksais tosiaan jatkuvasti puhua yhtään kenenkään kanssa vaan esim lukea lehteä tai edes tuijottaa tyhjyyteen. :D t. Ap

Toivottavasti sitten helpottaa! Itsekin kaipaisin just myös tota, ettei tarvitsisi ihan koko ajan olla "saatavilla", voisi lukea sen lehden keskeytyksettä, tai juoda kupin teetä. Mutta lapsi on sellainen, että hän esim. hakee lelut huoneestaan ja tulee ihan viereeni leikkimään, tai ensin leikkiikin itse tai sisaruksen (3v) kanssa, mutta siitä pikkuhiljaa alkaa "äiti kato, äiti,äiti äiti..". Ja siis tottakai lapset vaativat vanhempien huomiota, mutta mullakin sama, että olen persoonaltani enemmän introvertti, ja tuntuu että se oma raja aina vaan ylittyy ja ylittyy. Huoh.. niin ihania ja rakkaita kuin lapset ovatkin, niin silti ...

Entäs lapsen isä tai vaikka isovanhemmat, voisko ne järjestää sulle omaa aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Entäs lapsen isä tai vaikka isovanhemmat, voisko ne järjestää sulle omaa aikaa?

Kyllä mies viettää aika paljon pojan kanssa ja välillä käy isovanhemmilla. En kuitenkaan varsinaisesti toivo että poika olisi pois kotoa vaan voitaisiin viettää normaalia perhearkea että kaikki kotona mutta lapset leikkisivät keskenään niin ettei siihen koko ajan aikuista tarvittaisi? Nimittäin niin muistan itse kotona lapsena tehneeni. Äiti esim laittoi ruokaa ja itse piirtelin huoneessani tai leikin veljieni kanssa. Ei minun äitini koskaan leikkinyt kanssani enkä sitä vaatinutkaan. Mietin onko muissa perheissä niin että lapset osaisivat vanhempien lähellä leikkiä itsekseen ilman että vanhempi koko ajan osallistuu?

T. Ap

Meillä lapsi 8 v. ja sama jatkuu edelleen. Aika tuskaa tämä loma-aika, kun lapsi on koko ajan iholla. Lapsella on kyllä paljonkin kavereita mutta heidän kanssaan leikitään max 3 h kerrallaan ja monena päivänä lapseni haluaa leikkiä itsekseen omia leikkejä. Sitten vain minun pitäisi koko ajan katsoa...

Olen ottanut "omaa" aikaa niin, että käyn koiran kanssa lenkillä ilman lasta ja katson laitteelta elokuvaa kuulokkeet korvissa. Periaatteessa olen siis olemassa, jos on hätätilanne, mutta en koko ajan läsnä lapselle.

Joskus livahdan kauppareissulle ilman lasta niin, että mies on kotona. Jos sanon lapselle, että lähden nyt kauppaan, alkaa kinuminen päästä mukaan. Kun käy selväksi, ettei onnistu, sitten halataan sata kertaa ja huudellaan vielä ovenraostakin monta kertaa, että heihei äiti. Jos lapsi vaikka katsoo juuri tablettiaan eikä huomaa, että lähden, niin seuraa kauhea pakokauhuinen itku, kun hän hoksaa, että lähdin halaamatta.

Kaiken lisäksi lapsi haluaisi nukkua joka yö vieressäni. Kun välillä haluan nukkua yksin, lapsi nukkuu olohuoneen sohvalla, josta näkee sänkyyni, jos sattuu vaikka heräämään yöllä.

Oletan, että osa tuosta johtuu siitä, että peräti kolmessa tuttavaperheessä on kuollut parin vuoden sisään minun ikäiseni perheenisä, kaksi äkilliseen sairaskohtaukseen ja yksi liikenteessä, ja myös kaksi lapsen mummoista on kuollut vuoden aikana.

ei ole viisasta rankaista lasta siitä, että hän on oma itsensä, haloo! Yksikään ammattiauttaja ei sellaista käske tehdä.

Lapsesi on ilmiselvästi supersosiaalinen, joten sinun pitää opettaa hänet leikkimään yksin. Ja jos et jaksa aina lapselle vastailla, opettele vastaamaan "niin" "tosi kiva!" "onpa jännää" täytesanoilla. Ei luulisi niin paljoa rasittavan. Ihan perustaito. Jos lapsi vaatii sinua seuraukseen ja olet tekemässä jotain, niin sanot, että äiti on yt tekemässä ruokaa/x/y ja tulen sen jälkeen. Jos lapsi kitisee, sanot toistuvasti ja tyynen rauahllisesti, että nyt en voi tulla, elämässä pitää vähän aikaa pärjätä yksinkin, tule vaikka tänne katsomaan kun äiti tekee ruokaa. Tai sitten keksit ja annat lapselle jotain kivaa itsenäistä tekemistä, vaikka tyyliin "piilotin eilen jonnekin pöydän korkeutta matalampaan paikkaan sinisen pallon, jos löydät sen saat ruoan jälkeen jätskin jälkkäriksi/ihan mikä tahansa palkkio, josta lapsi tykkää", mutta sääntö on, että se pallo pitää löytää itse ilman apua."

Jos ei osaa mitään perusteita lapsen hiljaiseksi saamisesta, kannattaa käydä kysymässä ammattiauttajalta miten se tehdään, samalla hän saa arvioida vanhemman kyvyn kasvattaa lasta ylipäätään.

Vierailija kirjoitti:

ei ole viisasta rankaista lasta siitä, että hän on oma itsensä, haloo! Yksikään ammattiauttaja ei sellaista käske tehdä.

Lapsesi on ilmiselvästi supersosiaalinen, joten sinun pitää opettaa hänet leikkimään yksin. Ja jos et jaksa aina lapselle vastailla, opettele vastaamaan "niin" "tosi kiva!" "onpa jännää" täytesanoilla. Ei luulisi niin paljoa rasittavan. Ihan perustaito. Jos lapsi vaatii sinua seuraukseen ja olet tekemässä jotain, niin sanot, että äiti on yt tekemässä ruokaa/x/y ja tulen sen jälkeen. Jos lapsi kitisee, sanot toistuvasti ja tyynen rauahllisesti, että nyt en voi tulla, elämässä pitää vähän aikaa pärjätä yksinkin, tule vaikka tänne katsomaan kun äiti tekee ruokaa. Tai sitten keksit ja annat lapselle jotain kivaa itsenäistä tekemistä, vaikka tyyliin "piilotin eilen jonnekin pöydän korkeutta matalampaan paikkaan sinisen pallon, jos löydät sen saat ruoan jälkeen jätskin jälkkäriksi/ihan mikä tahansa palkkio, josta lapsi tykkää", mutta sääntö on, että se pallo pitää löytää itse ilman apua."

Jos ei osaa mitään perusteita lapsen hiljaiseksi saamisesta, kannattaa käydä kysymässä ammattiauttajalta miten se tehdään, samalla hän saa arvioida vanhemman kyvyn kasvattaa lasta ylipäätään.

Tuon ikäinen on taitava manipuloija, ja melkoiseen allikkoon päädyt jos selität asiat vaan sillä, että "lapsi on oma itsensä".

Lapset eivät ole läheskään niin herkkiä ja viattomia kuin luulet.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäinen on taitava manipuloija, ja melkoiseen allikkoon päädyt jos selität asiat vaan sillä, että "lapsi on oma itsensä".

Lapset eivät ole läheskään niin herkkiä ja viattomia kuin luulet.

:O toivottavasti et koskaan ala minkäänlaiseksi vanhemmaksi  tai kasvattajaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäinen on taitava manipuloija, ja melkoiseen allikkoon päädyt jos selität asiat vaan sillä, että "lapsi on oma itsensä".

Lapset eivät ole läheskään niin herkkiä ja viattomia kuin luulet.

:O toivottavasti et koskaan ala minkäänlaiseksi vanhemmaksi  tai kasvattajaksi

Olen sekä kahden lapsen vanhempi että ammattikasvattaja.

Kysyt, onko väärin sanoa että ”äiti ei nyt jaksa, ole itseksesi”? No mitäs luulet?

Ja vielä ihmettelet, miksei lapsesi ole koskaan itsekseen. Ei ole, kun ei tarvitse olla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä samaa, lapsi täyttää kesällä 5v. Hän haluaa huomion itseensä ihan "koko ajan". Jos alamme mieheni kanssa jutella niin lapsi huutaa siihen päälle niin kauan kunnes saa huomion joko hyvällä tai pahalla. Sinänsä ristiriitaista, koska lapsi on kuitenkin hyvin ujo esim. muiden lasten seurassa. Uskon kyllä, että tämä kaikki on ihan normaalia, mutta todella raskasta on meille vanhemmille. Olisiko joku kehitysvaihe.  Ja pikkusisarus matkii tietysti kaiken perässä. Välillä tuntuu että itsellä pää räjähtää kun ei saa olla hetkeäkään rauhassa. Luulen, että tätä on jo ainakin muutaman kuukauden kestänyt, en pysy enää laskuissa. Ja kun ei koko ajan halua olla sanomassa lapselle ei sitä, ei tätä, ei eiei. Ja kun itse alkaa olemaan väsymyksen äärirajoilla, niin tuntuu ettei enää keksi mitään vaihtoehtoja mitä asialle voisi tehdä.

No mitähän asialle voisi tehdä? Joko kärsiä tai opettaa lapsi olemaan huutamatta ja hakematta koko ajan huomiota. Hyvänen aika, kyseessä on 5-vuotias, sen ikäistä olisi vielä niin helppo opettaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä samaa, lapsi täyttää kesällä 5v. Hän haluaa huomion itseensä ihan "koko ajan". Jos alamme mieheni kanssa jutella niin lapsi huutaa siihen päälle niin kauan kunnes saa huomion joko hyvällä tai pahalla. Sinänsä ristiriitaista, koska lapsi on kuitenkin hyvin ujo esim. muiden lasten seurassa. Uskon kyllä, että tämä kaikki on ihan normaalia, mutta todella raskasta on meille vanhemmille. Olisiko joku kehitysvaihe.  Ja pikkusisarus matkii tietysti kaiken perässä. Välillä tuntuu että itsellä pää räjähtää kun ei saa olla hetkeäkään rauhassa. Luulen, että tätä on jo ainakin muutaman kuukauden kestänyt, en pysy enää laskuissa. Ja kun ei koko ajan halua olla sanomassa lapselle ei sitä, ei tätä, ei eiei. Ja kun itse alkaa olemaan väsymyksen äärirajoilla, niin tuntuu ettei enää keksi mitään vaihtoehtoja mitä asialle voisi tehdä.

No mitähän asialle voisi tehdä? Joko kärsiä tai opettaa lapsi olemaan huutamatta ja hakematta koko ajan huomiota. Hyvänen aika, kyseessä on 5-vuotias, sen ikäistä olisi vielä niin helppo opettaa.

Lapsi kärsii siitä jos hänen ei anna olla oma itsensä. Et kai ehdota lapsen tulevaisuuden uhraamista oman mukavuutesi tähden?