Suuret ikäluokat eivät ihan oikeasti tunnu tajuavan mitään nykypäivän todellisuudesta
Tulipa taas huomattua mökillä. Työttömäksi jäänyttä sukulaista arvosteltiin koska kuulemma työtä saa "kysymällä", minun lapsettomuuttani ihmeteltiin koska kaikilla "kuuluu olla" lapsi ja veljeni vuokralla asumista ihmeteltiin, koska on "järkevämpää" ostaa asunto (veli on pienipalkkainen Helsingissä, jonka asuntojen hinnat tietää kaikki paitsi nuo boomerit).
Alkaa mennä maku tähän. Nämä ihmiset ovat itse päässeet duuniin kansakoulun käymällä ja olleet vakituisessa työssä parikymppisestä lähtien. Lisäksi he ovat saaneet ylennyksiä ilman mitään koulutuksia, palkankorotuksia ja hyvät eläkkeet. He eivät tajua että sellainen ei ole nykypäivänä mahdollista. Ärsyttää selittää asiaa heille, kun he ovat täysi kielto päällä. Kaikki on vain velttoutta.
Kommentit (19799)
Olen nuorehko DI. En koe, että työnsaanti on erityisen vaikeaa ikäpolvelleni. Tai että työstä ei maksettaisi kohtuullisesti.
Muutamaa Aalto-yliopiston koulutusohjelmaa lukuun ottamatta DI-koulutukseen saa käytännössä kävellä sisään. Vastavalmistuneiden palkat ovat keskimäärin 3000-3500 e/kk, ja muutaman kokemusvuoden jälkeen yli 4000 e/kk.
Lisäksi ohjelmistoala elää valtavaa buumia, ja palkat ovat kunnianhimoisille yksilöille hulppeat.
Voi olla, että nuoria ei kiinnosta "tylsä" tekniikka. No olisin minäkin mieluummin ollut vaikka arkeologi, mutta eipä olisi ollut töitä.
Vierailija kirjoitti:
Jaoin tämän ketjun ystäville ja tutuille.
Uskokaa tai älkää; meikäläisen omaisuuskatoaa nyt omiin suihin. Ei tulisi mieleenkään säästää sitä teifänkaltaisillenne. Kiitos vaan ketjun aloittajalle.
Vanhemmilleni, jotka (1930-luvulla syntyneinä) kuuluvat suuria ikäluokkia edeltäviin ikäluokkiin yritin jo vuosikausia sitten sanoa samaa. Että käyttäisivät varallisuutensa itse; me lapset pystymme omalla työllämme ansaitsemaan omat rahamme. Vaikealta vain näyttää heille se omaisuuden "syöminen", säästämistyyli on jäänyt pysyvästi päälle.
Vierailija kirjoitti:
Jaoin tämän ketjun ystäville ja tutuille.
Uskokaa tai älkää; meikäläisen omaisuuskatoaa nyt omiin suihin. Ei tulisi mieleenkään säästää sitä teifänkaltaisillenne. Kiitos vaan ketjun aloittajalle.
Ei tämän ketjun idea ole jauhaa teidän omaisuudestanne vaan siitä, että teidän ei pidä arvostella nykypäivän nuoria ja aikuisia omista lähtökohdistanne vaan antaa heidän elää elämäänsä omalla tavalla ja pitää ne mölyt mahassanne. Tehän siitä omaisuudestanne koko ajan jauhatte. Aloittaja halusi vain että häntä ei arvosteltaisi lapsettomuudesta tai että työttömyyttä ei käsitettäisi laiskuutena tai että vuokralla asumisesta ei keljuiltaisi vaan ymmärrettäisiin realiteetit.
Luitko sinä edes tuota aloitusta? Joko ymmärrät tahallasi väärin tai sitten ei mene hissi enää yläkertaan.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi päästään kohta kapitalismista, ja kaikki saavat yhtä paljon.
Kertasuorituksena vai kuukausittain?
Suuret ikäluokat ei todellakaan tajua tätä menoa nykyisin. Ei osata mitään, ei hankita omalla rahalla mitään, vaan kaikki velaksi. Valitetaan kun ei ole rahaa, em. syystä.
Mitään ei osata huomista varten säästää, siksi persaukisia....
Jatkuvasti hankitaan kaikkea huonolaatuista joka ei kestä kuin hetken, ja taas samaa huonoa tilalle, vaikka kerralla kunollisen hankkimala säästäisi melkoisesti.
Samaan aikaan kiljutaan ilmaston puolesta, vaikka itse sonnitaan kaikki kiinankrääsällä, joka usein suoraan roskiin menee, mutta onhan niin halpaa, ettei edes harmita-
Naamalävistyksiä otetaan, joita kadutaan kun kasvetaan aikuiseksi, samoin tatuointeja.
Töihin ei mennä jos aloituspalkka on 'pieni'....muutahan se ei voi olla, sieltä se noususuunta alkaa, pohjalta.
Juu, ei tajuta, ei todellakaan tuollaista menoa, eikä tarvi kuulua edes suuriin ikäluokkiinkaan, jokainen täyspäinen tuon tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaoin tämän ketjun ystäville ja tutuille.
Uskokaa tai älkää; meikäläisen omaisuuskatoaa nyt omiin suihin. Ei tulisi mieleenkään säästää sitä teifänkaltaisillenne. Kiitos vaan ketjun aloittajalle.Vanhemmilleni, jotka (1930-luvulla syntyneinä) kuuluvat suuria ikäluokkia edeltäviin ikäluokkiin yritin jo vuosikausia sitten sanoa samaa. Että käyttäisivät varallisuutensa itse; me lapset pystymme omalla työllämme ansaitsemaan omat rahamme. Vaikealta vain näyttää heille se omaisuuden "syöminen", säästämistyyli on jäänyt pysyvästi päälle.
Tämä! Me nuoremmat toivomme, että käyttäisitte nyt eläkkeenne ja varallisuutenne niiden palveluiden ostamiseen, joka nuoremmat työllistää ja auttaa elämän alkuun, ja joiden omin varoin rahoittaminen helpottaisi kestävyysvajetta. Ihan hullua, että iso osa vanhuksista istuu kohtuullisen kovien eläkkeiden, säästöjen (tai asunto-omaisuuden,jolla vielä toistaiseksi on jotain arvoa) päällä saaden kaikki sos.terv. palvelut käytännössä ilmaiseksi ja samaan aikaan valtio velkaantuu ja Suomeen investoiminen käy aina vaan vähemmän houkuttelevaksi. Ei siitä perinnöst ja perikunnan yhteisestä kaupunkiasunnosta ole paljoa iloa enää konkurssikypsässä maassa, jossa kellään ei ole töitä ja harvat omillaan toimeentulevat nääntyy vero -ja maksutaakan alle. Eläkkeet ja säästöt käyttöön heti, vanhuksille laadukkaat palvelut ja nuoret niitä asiallista palkkaa vastaan toimittamaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvistusharhainen syyttelee suuria ikäluokkia omista epäonnistumistaan.
55-80v narsistit syyttelee täällä nuorempia, JOTKA MAKSAA TEIDÄN KERMAPERSE-ELÄKELÄISTEN ELÄMÄN.
kiitollisuutta kerrakseen.
Jep. Vaikka mitä sankaritarustoja yrittävät keksiä , niin itse eläkekusetukseen dynamiikka ei muutu miksikään. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen isolla porukalla pienet eläkkeet ja sitten maksattavat pieneltä porukalta itselleen isot eläkkeet. Todella häpeällistä käytöstä.
SOT SOT. Kermapersenuoret.
Unohdatte tärkeän asian. Palkoista on peritty työelämän aikana eläkemaksut ja eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö. Ette TE KERMAPERSENUORET!!
Mistä 20-30-vuotiaat kermapersenuoret edes mitään eläkkeitä tai muitakaan yhteiskunnan kuluja maksaisivat kun ovat 20+ iässä mt-syistä päässeet työsairaseläkkeelle? Verokertymää tulee vai palkkatöistä ja pääomatuloista, ei mistään sossutuista ja työhaluttomuuskorvauksista.
- eri -
Monet ikäihmiset ovat aivan pihalla maailman menosta. Heidän nuoruudessaan kun töihin vaan "mentiin" . Töitä sai kansakoulupohjalla ja moni korkeakouluissa opiskellut työllistyi jo opiskeluaikanaan. Tuolle ikäpolvelle omistusasunto/oma talo ja perheen perustaminen ovat elämän peruskulmakiviä,
Toisaalta nykyään kyllä ollaan jossain määrin aikaisempaa nirsompia töiden suhteen. Tiedän korkeasti koulutettuja henkilöitä, jotka eivät voi kuvitellakaan tekevänsä muuta kuin oman alansa töitä, joten ovat mieluummin sitten työttöminä. Monen on myös mielestään ihan pakko asua juuri tietyllä paikkakunnalla, vaikka töitä ei siellä olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvistusharhainen syyttelee suuria ikäluokkia omista epäonnistumistaan.
55-80v narsistit syyttelee täällä nuorempia, JOTKA MAKSAA TEIDÄN KERMAPERSE-ELÄKELÄISTEN ELÄMÄN.
kiitollisuutta kerrakseen.
Jep. Vaikka mitä sankaritarustoja yrittävät keksiä , niin itse eläkekusetukseen dynamiikka ei muutu miksikään. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen isolla porukalla pienet eläkkeet ja sitten maksattavat pieneltä porukalta itselleen isot eläkkeet. Todella häpeällistä käytöstä.
SOT SOT. Kermapersenuoret.
Unohdatte tärkeän asian. Palkoista on peritty työelämän aikana eläkemaksut ja eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö. Ette TE KERMAPERSENUORET!!
Ei ole. Teidän eläkkeet maksetaan suurimmaksi osaksi meidän palkoista.
t. eri
Paiskikaapas töitä ja tehkää lapsukaisia, että on niitä eläkkeenne maksajia myös tulevaisuudessa. Hopi hopi. Vai onko siellä Brysselissä joku Roope Ankan rahapaja joka painaa teille rahaa.
Syntyvyyden lasku on ongelma yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta.
Kokonaisuushedelmällisyyden allonpohja oli pitkään 70-luvulla, eli juuri suurilla ikäluokilla, mutta nyt ihan viimevuosina se on painunut alle tuosta.
https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi_003…
Ja syntyvyyden laskuun taas suurin syy on se, että 80- ja 90- luvuilla syntyneet eivät ole saaneet töitä, joista maksetaan riittävää palkkaa, ja samaan aikaan vanhemmat ikäluokat ja kansainväliset suursijoittajat ovat pumpanneet asumisen hinnan tähtitieteelliseksi.
Kaikki tämä kiertyy siihen, että nuorten ikäluokkien elämää on kurjistettu niin paljon.
Itse asiassa 80- ja 90-luvulla syntyneet ovat tehneet ihan kelpo määrän lapsia.
Suuret ikäluokat tekivät selvästi vähemmän lapsia naista kohti kuin mikään muu ikäluokka. Tästä syystä meillä on nyt niin kova kestävyysvaje. Ei syntyvyyden laskusta voi syyttää nuorempia sukupolvia.
Ei ollu varaa tehdä, koska lapset piti ihan itse elättää. Ruoka ja vaatteet olivat kalliita, ei ollut halpatuontia. Ei ollu myöskään kunnallista päivähoitoa. Naapurin tädille joutui puolet pienestä palkasta maksamaan päivähoitomaksuna yhdestä lapsesta. Töissä oli molempien käytävä, ettei nähnyt nälkää. 80 ja 90-luvuilla syntyneillä oli elintaso jo ihan toista luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitus ansaitaan.
Tahtoisin nähdä miten valittaja tekisi töitä niissä oloissa ja ehdoilla mistä kaikki ennen aloittivat. Tekemättä jäisi. Kaikki ne työt oli nykymittareilla paskaduuneja, ja niitä sitten kadehtii.
Koskaan ei ihmisellä ole ollut niin paljon mahdollisuuksia kuin nykyään. Koskaan ei niin hyvä sosiaaliturva ja turvattu elämä.
Miksi jäisi tekemättä? Miksi te vanhemmat kuvittelette, että nykynuorisosta kukaan ei suostu tekemään "paskaduuneja"? Kyllä, ihmisellä on mahdollisuuksia, mutta työelämä on älyttömän raakaa ja kovaa. Töihin ei todellakaan vaan kävellä. Edes työharjoitteluihin ei enää vaan kävellä kysymään ja aloiteta saman tien. Voi olla useita koulutuksia ja silti tulee vaan pätkää, määräaikaisuutta, palkkakehitys junnaa jne. Siihen kun lisätään koko ajan nouseva eläkeikä, vuokrat nousee, asuntojen hinnat karkaa jne niin lopputuloksena on näköalattomuutta enkä ihmettele yhtään. Suuret ikäluokat sen sijaan saivat kokea sen, että elintaso nousi valtavaa vauhtia. Heillä oli odotettavaa. Toisin kuin monilla nuorilla.
Niin pätkää tulee, kun ei oikein rahkeet riitä työhön. Hyvät vakinaistetaan, on kokemusta rekrytoinnista.
Eikä tasan kelpaa ne esim maataloustyöt mitä työllä ennen tarkoitettiin, niihin tuodaan nytkin väkeä ulkomailta. Ap pääsisi mansikkapellolle, mutta meneekö?Paskaduuneja on avoinna nytkin, mm hoitotyöt on liian raskaita nykymakuun.
Ainoa mitä valittaja pitää oikeana työnä on akateeminen, mielenkiintoinen hyvin palkattu sisätyö. Ei niihin hommiin päässeet ( murto-osaa lukuunottamatta ) ihmiset ennenkään, ja päässeet oli syntyjään hyväosaisia, koska muut kun rikkaan lapset ei päässeet edes opiskelemaan ja kokeilemaan, kantaako siivet.
Kyllä nykyäänkin voi valita realismin ja mennä ammattikouluun ja jo varhain töihin. Matkustelun ja elintason sijaan voi säästää asunnon käsirahan, ja saada nollakoron lainaa.
Mutta kun ne työt mitä siten saa, ei kelpaa. Pitää olla sitä itsensä toteuttamista 4000 palkalla, ei niitä töitä vaan riitä. Eikä se ole minkään yksittäisen sukupolven syy.
Äh, vähän harmillista "keskustella" ihmisen kanssa, jolta puuttuu realiteetit. Yritetään kuitenkin. Pätkää tulee nykypäivänä erittäin monella alalla, koska se on halvinta työnantajalle. Lisäksi nykyään monia aloja pyöritetään käytännössä vuokratyövoimalla, joka tarkoittaa sitä, että töihin otetaan ketä vaan ja työedut ovat mitättömät. Vakituisena saisi vähän parempaa palkkaakin ja säännölliset lomat. Minä tiedän olevani hyvä työntekijä ja osa vakituisista suostuu ottamaan vain minut töihin. Elin itse tuossa harhassa monen monta vuotta, että kyllä hyvälle löytyy vakituista työtä. Rekryhommia tehneenä sinun pitäisi tietää se, että jos asiakasfirma haluaa ottaa omille listoille, se joutuu maksamaan usean tonnin korvauksen vuokrafirmalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ei niitä hyviäkään kannata ottaa, koska samat työt tekee joku (yleensä ulkomaalaiset) halvemmalla. Sama pätkätyö koskee myös korkeakoulutettuja. Nykyään moni työ on projektiluonteista, joka tarkoittaa sitä, että projekti alkaa ja loppuu, riippumatta siitä miten hyvä ja koulutettu työntekijä on. Jos seuraisit uutisia ja olisit rekrytoinnissa kartalla, tietäisit sen, että koronakesänä suomalaisia EI halukkuudesta huolimatta otettu töihin esimerkiksi marjanpoimintaan!
Luuletko, että jollain 10-12 euron tuntipalkalla säästää asunnon käsirahaa kovinkaan nopeasti, kun siitä ei ole varaa edes sen kummempaa elintasoa muutenkaan pitää? Vuokrat on ihan törkeän hintaisia, joten se nollakorko ei paljon lohduta. Ja kyllä, ostin itse ensimmäisen asunnon jo parikymppisenä ja sen jälkeen lainansaanti ylipäätään on vaikeutunut todella paljon. Se käsiraha ei tosiaankaan välttämättä riitä pankille.
Vierailija kirjoitti:
Naamalävistyksiä otetaan, joita kadutaan kun kasvetaan aikuiseksi, samoin tatuointeja.
No tämäkin vielä! Kyllä nuoriso on pilalla.
Muistappa sitten oma kommenttisi kun omat lapsesi ovat aikuisia. Älä arvostele!Kyllä muistan 50vuoden takaa miten se arvostelu suututti meikäläistäkin. Luuletteko että on mitään uutta auringon alla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vanhempien tulisi tukea lapsiaan vaikka he olisivat jo aikuisia.
Kukaan vanhempi ei voi nauttia siitä, että aikuinen lapsi kerää pulloja, jotta saa perheelleen ruokaa tai kyttää tarjouksia kaupasta koska leipäjonoon ei päivällä pääse vaikka matalapalkkaisen työn aikana.
Itse aion tukea lapsiani myös aikuisena. Käyn täyttämässä jääkaappia ruoalla ja ostelen jotain kivaa, jos eivät suoraan rahaa halua ottaa vastaan.
Köyhyys perityy, joten näiden pullonkerääjien vanhemmat olivat niitä, jotka myös keräilivät pulloja eikä heillä ole ollut mahdollisuuksia lapsiaan tukea.
Omassa elinpiirissäni tiedän olevan paljon tätä, että vanhemmat tukevat aikuisia lapsiaan, niin olen tehnyt itsekin ja teen edelleen. Juuri eilen käytiin lapsenlapsen kanssa ostamassa hänelle kesävaatteita. Joskus sitä vaan tulee mieleen, että ei minun vanhempani minulle tai lapsilleni koskaan mitään hankkineet, vaikka sen sukupolven hyvyyttä täällä nyt niin kovasti mainostetaan. Kyllä he sijoittivat kaiken ihan vain itseensä ja omaan elämäänsä. Minulla sen sijaan tämä tukeminen jatkuu nyt siis jo ylipolvisesti, ja tuskin koskaan loppuukaan.
Mieheni sisko, jolla sama tukeminen kaiken aikaa, sanoi tässä kerran, että mitähän noille tytärten lapsille oikein tapahtuisi, jos minä yhtäkkiä kuolisin? 73-vuotiaalle se olisi ihan mahdollista, joku sairauskohtaus tms. Mistä ne hakisi bensarahaa ja milloin mitäkin, kun ne on aina pee aa ja jotain vailla. Pikku hiljaa hän on kuulemma suurin piirtein rahoittanut niiden opiskelukämppien sisustukset ja kodinkoneet ja kaiken mahdollisen, mummo pelastaa joka pulasta.
Hyvä kysymys.
Nyt en osaa ottaa kantaa kuinka olet lapsesi kasvattanut aikoinaan. Meillä ainakin se auttaminen menee vähän toiseen suuntaan: vanhempani eivät ole taloudellisesti minua auttanut opiskelijanakaan, lahjaksi sain tosin joskus rahaa, kiitokset siitä. Nyt kun olen työelämässä ja tienaan ihan mukavasti, järjestän vanhemmilleni reissuja, illallisia ja muutenkin puuhaa, että pysyvät virkeänä. Huolehdin myös heidän mökistään, josta vastineena saan viettää siellä keväisin ja syksyisin aikaa. Taloudellista apua eivät toki tarvitse kun eläkkeensä ovat yhteensä 9000 euroa /kk ja velat on maksettu aikaa sitten. Perintönsä ei kiinnosta minua pätkän vertaa, toivoisin mieluummin, että käyttäisivät eläkettään palveluiden ostamiseen niin ei tarvitsisi valittaa kuinka raskasta on siivota tai kuinka terveyskeskuksessa on huono palvelu. Työllistäsivät samalla nuorempiaan oikealla palkkatyöllä, eikä meidän lasten tarvitsisi omien töiden päälle vielä autella heitä.
Vierailija kirjoitti:
Monet ikäihmiset ovat aivan pihalla maailman menosta. Heidän nuoruudessaan kun töihin vaan "mentiin" . Töitä sai kansakoulupohjalla ja moni korkeakouluissa opiskellut työllistyi jo opiskeluaikanaan. Tuolle ikäpolvelle omistusasunto/oma talo ja perheen perustaminen ovat elämän peruskulmakiviä,
Toisaalta nykyään kyllä ollaan jossain määrin aikaisempaa nirsompia töiden suhteen. Tiedän korkeasti koulutettuja henkilöitä, jotka eivät voi kuvitellakaan tekevänsä muuta kuin oman alansa töitä, joten ovat mieluummin sitten työttöminä. Monen on myös mielestään ihan pakko asua juuri tietyllä paikkakunnalla, vaikka töitä ei siellä olisikaan.
Milloinkahan töihin vain mentiin?
Ukkini jonotti joka päivä hattu kourassa töitä. Isäni sai kyllä hanttitöitä, kun ei ollut kansakoulun jälkeen vara opiskella ammattia. Opiskeli sitten töiden ohessa aikuisena. Itse tein 6 vuotta pätkätöitä, kun työelämään 1990- luvun laman jälkeen työelämään menin.
Nykyajan nuoret ovat tottuneet saamaan kaiken heti. Sitkeys puuttuu. Heti pitää olla vakkarityö, insta-koti ja insta-elämä. Sitten kadehditaan vanhempia ihmisiä. Ihan kuin heille olisi asiat tullut taikasauvaa heilauttamalla. Ei ole!
Vierailija kirjoitti:
Kansakoulun plus muutaman kansalaisopiston kurssin käynyt isäni jäi eläkkeelle 57-vuotiaana 90-luvulla kunnan virkamiehenä. Vuoteen 1996 asti työttömän oli mahdollista päästä eläkeputkeen 52-vuotiaana.
Boomereiden eläkkeelle jäämisen ikästandardit olivat peräisin ajalta, jolloin elinajanodote oli luokkaa 60 vuotta. Kuitenkin lääketiede ja ravintotietämys jne kehittyi niin, että he nyt elävät paljon pidempään kuin heidän aikanaan laskennallisesti kuuluisi. Tästä se "kusetus" syntyy. He elävät paljon pidempään kuin puoli vuosisataa sitten oli normaalia. Lääketieteen kehitys vaatii eläkkeiden leikkaamista. Tällaisen sanomista ääneen pidettäisiin kuitenkin epäeettisenä. Että ihminen täytyy suistaa pienituloiseksi koska lääketiede mahdollistaa hänelle nyt pidemmän elämän, mutta näin se matemaattisesti menee, tai pitäisi mennä.
Olen lukenut tätä ketjua ja miettinyt missä vaiheessa tämä raaka matemaattinen fakta tulisi esiin.
Nyt koronan myötä tämä asia tuli erittäin selvästi alleviivattua. Yhteiskunta maksoi miljardeja ja miljardeja siitä, että yli 70 -vuotiaat pidettiin hengissä. Ja luonnollisesti on epäeettistä edes pohtia sitä, että mitä tämä toimintamalli tulee loppupelissä maksamaan nuorille ikäluokille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahvistusharhainen syyttelee suuria ikäluokkia omista epäonnistumistaan.
55-80v narsistit syyttelee täällä nuorempia, JOTKA MAKSAA TEIDÄN KERMAPERSE-ELÄKELÄISTEN ELÄMÄN.
kiitollisuutta kerrakseen.
Jep. Vaikka mitä sankaritarustoja yrittävät keksiä , niin itse eläkekusetukseen dynamiikka ei muutu miksikään. Suuret ikäluokat maksoivat vanhemmilleen isolla porukalla pienet eläkkeet ja sitten maksattavat pieneltä porukalta itselleen isot eläkkeet. Todella häpeällistä käytöstä.
SOT SOT. Kermapersenuoret.
Unohdatte tärkeän asian. Palkoista on peritty työelämän aikana eläkemaksut ja eläkkeet maksaa eläkevakuutusyhtiö. Ette TE KERMAPERSENUORET!!
Ei ole. Teidän eläkkeet maksetaan suurimmaksi osaksi meidän palkoista.
t. eri
Paiskikaapas töitä ja tehkää lapsukaisia, että on niitä eläkkeenne maksajia myös tulevaisuudessa. Hopi hopi. Vai onko siellä Brysselissä joku Roope Ankan rahapaja joka painaa teille rahaa.
Syntyvyyden lasku on ongelma yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta.
Kokonaisuushedelmällisyyden allonpohja oli pitkään 70-luvulla, eli juuri suurilla ikäluokilla, mutta nyt ihan viimevuosina se on painunut alle tuosta.
https://www.stat.fi/til/vaenn/2018/vaenn_2018_2018-11-16_tie_001_fi_003…
Ja syntyvyyden laskuun taas suurin syy on se, että 80- ja 90- luvuilla syntyneet eivät ole saaneet töitä, joista maksetaan riittävää palkkaa, ja samaan aikaan vanhemmat ikäluokat ja kansainväliset suursijoittajat ovat pumpanneet asumisen hinnan tähtitieteelliseksi.
Kaikki tämä kiertyy siihen, että nuorten ikäluokkien elämää on kurjistettu niin paljon.
Itse asiassa 80- ja 90-luvulla syntyneet ovat tehneet ihan kelpo määrän lapsia.
Suuret ikäluokat tekivät selvästi vähemmän lapsia naista kohti kuin mikään muu ikäluokka. Tästä syystä meillä on nyt niin kova kestävyysvaje. Ei syntyvyyden laskusta voi syyttää nuorempia sukupolvia.
Abortti laillistettiin 70-luvun alussa, siinä selitys miksi 70-lukulaiset ovat niin pieniä ikäluokkia. Noloa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitus ansaitaan.
Tahtoisin nähdä miten valittaja tekisi töitä niissä oloissa ja ehdoilla mistä kaikki ennen aloittivat. Tekemättä jäisi. Kaikki ne työt oli nykymittareilla paskaduuneja, ja niitä sitten kadehtii.
Koskaan ei ihmisellä ole ollut niin paljon mahdollisuuksia kuin nykyään. Koskaan ei niin hyvä sosiaaliturva ja turvattu elämä.
Miksi jäisi tekemättä? Miksi te vanhemmat kuvittelette, että nykynuorisosta kukaan ei suostu tekemään "paskaduuneja"? Kyllä, ihmisellä on mahdollisuuksia, mutta työelämä on älyttömän raakaa ja kovaa. Töihin ei todellakaan vaan kävellä. Edes työharjoitteluihin ei enää vaan kävellä kysymään ja aloiteta saman tien. Voi olla useita koulutuksia ja silti tulee vaan pätkää, määräaikaisuutta, palkkakehitys junnaa jne. Siihen kun lisätään koko ajan nouseva eläkeikä, vuokrat nousee, asuntojen hinnat karkaa jne niin lopputuloksena on näköalattomuutta enkä ihmettele yhtään. Suuret ikäluokat sen sijaan saivat kokea sen, että elintaso nousi valtavaa vauhtia. Heillä oli odotettavaa. Toisin kuin monilla nuorilla.
Niin pätkää tulee, kun ei oikein rahkeet riitä työhön. Hyvät vakinaistetaan, on kokemusta rekrytoinnista.
Eikä tasan kelpaa ne esim maataloustyöt mitä työllä ennen tarkoitettiin, niihin tuodaan nytkin väkeä ulkomailta. Ap pääsisi mansikkapellolle, mutta meneekö?Paskaduuneja on avoinna nytkin, mm hoitotyöt on liian raskaita nykymakuun.
Ainoa mitä valittaja pitää oikeana työnä on akateeminen, mielenkiintoinen hyvin palkattu sisätyö. Ei niihin hommiin päässeet ( murto-osaa lukuunottamatta ) ihmiset ennenkään, ja päässeet oli syntyjään hyväosaisia, koska muut kun rikkaan lapset ei päässeet edes opiskelemaan ja kokeilemaan, kantaako siivet.
Kyllä nykyäänkin voi valita realismin ja mennä ammattikouluun ja jo varhain töihin. Matkustelun ja elintason sijaan voi säästää asunnon käsirahan, ja saada nollakoron lainaa.
Mutta kun ne työt mitä siten saa, ei kelpaa. Pitää olla sitä itsensä toteuttamista 4000 palkalla, ei niitä töitä vaan riitä. Eikä se ole minkään yksittäisen sukupolven syy.
Äh, vähän harmillista "keskustella" ihmisen kanssa, jolta puuttuu realiteetit. Yritetään kuitenkin. Pätkää tulee nykypäivänä erittäin monella alalla, koska se on halvinta työnantajalle. Lisäksi nykyään monia aloja pyöritetään käytännössä vuokratyövoimalla, joka tarkoittaa sitä, että töihin otetaan ketä vaan ja työedut ovat mitättömät. Vakituisena saisi vähän parempaa palkkaakin ja säännölliset lomat. Minä tiedän olevani hyvä työntekijä ja osa vakituisista suostuu ottamaan vain minut töihin. Elin itse tuossa harhassa monen monta vuotta, että kyllä hyvälle löytyy vakituista työtä. Rekryhommia tehneenä sinun pitäisi tietää se, että jos asiakasfirma haluaa ottaa omille listoille, se joutuu maksamaan usean tonnin korvauksen vuokrafirmalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ei niitä hyviäkään kannata ottaa, koska samat työt tekee joku (yleensä ulkomaalaiset) halvemmalla. Sama pätkätyö koskee myös korkeakoulutettuja. Nykyään moni työ on projektiluonteista, joka tarkoittaa sitä, että projekti alkaa ja loppuu, riippumatta siitä miten hyvä ja koulutettu työntekijä on. Jos seuraisit uutisia ja olisit rekrytoinnissa kartalla, tietäisit sen, että koronakesänä suomalaisia EI halukkuudesta huolimatta otettu töihin esimerkiksi marjanpoimintaan!
Luuletko, että jollain 10-12 euron tuntipalkalla säästää asunnon käsirahaa kovinkaan nopeasti, kun siitä ei ole varaa edes sen kummempaa elintasoa muutenkaan pitää? Vuokrat on ihan törkeän hintaisia, joten se nollakorko ei paljon lohduta. Ja kyllä, ostin itse ensimmäisen asunnon jo parikymppisenä ja sen jälkeen lainansaanti ylipäätään on vaikeutunut todella paljon. Se käsiraha ei tosiaankaan välttämättä riitä pankille.
Niin kun kokemuksesta tiedetään, että suomalainen ei siellä mansikkapellolla ole kahta päivääkään.
Kaikki työ ei ole projektiluontoista, ne suorittavan tason tehtävät ovat pysyviä töitä, mutta kun ne ei kelpaa. Ei ole vapaata itsensä toteuttamista, ei somehottia ja palkkakin on sellainen että juuri ja juuri elää, niinkuin lähes kaikki työt oli ennen.
Eikä eka asunto ollut helppo ostaa koskaan, se on silkkaa harhaa. Korko saattoi hypätä 16%Iin ja 6 % oli vielä halpa, nykyään velka on melkein korotonta. Jos jää työttömäksi saa lyhennysvapaata yhdellä nettiklikkauksella, ja jos sairastuu saa velkajärjestelyn. Pankit kilpailee asiakkaista, kun ennen lainaa ei oikeasti saanut.
Ahnetta on vaatia pois ansaittuja eläkkeitä, etenkin kun oma panos yhteiseen kakkuun on olematon.
Sinähän perit ilmaiseksi meidän suurten ikäluokkien asunnot ja kesämökit, ehkä jopa kaksi asuntoa, jos puolisosikin perii. Mitä valitat?Ne myymällä elät lokoisasti vaikka saisit tosi pientä eläkettä. Kannattaako itkeä?
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka näin olisi ei se silti oikeuta siihen eläkekusetukseen minkä boomerit teki. Vaikka boomerit olisivat maailman rankimman elämän elänyt sukupolvi, ei vanhempiensa ja lastensa kustannuksella eläkelöinti oli oikein.
En tiedä mitä tarkoitat tuolla boomerilla, meidän ikäloppujen sanavarastoon se ei kuulu. Mutta laitan sinulle vähän "historiatietoa" luettavaksi, ehkä ajatusmaailmasi hieman avartuu. Maailma on muuttunut sodan jälkeen ja sodan jälkeen syntyneet sukupolvet ovat parantaneet sinunkin eläkkeensaanti mahdollisuuksiasi.
Jo tuo suuret ikäluokat ilmaisuna tarvinnee tarkennusta. Tarkoitettaneenkohan nyt suurilla ikäluokilla sodan jälkeen 1945-1949 syntyneitä, 1963 syntyneitä, jotka ovat olleet suurin ikäluokka jonkin aikaa vai 1983 syntyneitä, jotka ovat nyt viemässä mitalisijaa 1963 syntyneiltä.
Sotien jälkeiset ikäluokat syntyivät yhteiskuntaan, jossa alkutuotanto oli selkeästi suurin työllistäjä, 45 %:ia oli alkutuotannon palveluksessa heti sotien jälkeen. Näistä ikäluokista n. 200 000 muutti pysyvästi Ruotsiin töihin, usein kielitaidottomina, kansakoulussa ei sitä kieliopetusta ollut. Osa näistä ikäluokista on poistunut jo luonnollisen poistuman kautta. 1990-luvun lama aiheutti työttömyyttä myös suurissa ikäluokissa. Työttömyys pienensi eläkkeitä. Kannattanee tutustua keski-eläkkeidenkin historiaan. Ja muuten jo 1980-luvulla 40-vuotias oli yli-ikäinen rekrytontitilanteessa.
Kansaneläke tuli voimaan 1939. Työeläkejärjestelmän juuret ovat 1950 ja 1960 lukujen taitteesta. Joten edellisten sukupolvien eläkkeitä maksettiin verovaroista. Lapsilisät tulivat voimaa 1948 pohjoismaisen mallin mukaan.
1969 tuli voimaan valtion takaama opintolaina, 1972 opintoraha, 1977 asumislisä jne… enemmän nämäkin lienevät hyödyntäneet nuorempia sukupolvia. Nykyäänhän opiskeluaikakin kerryttää eläkettä ja palkkatasokin taitaa olla korkeampi.
Ongelma ei ole se, etteikö suomalainen menisi töihin. Heitä ei vain haluta töihin, koska muille voi maksaa pienempää palkkaa ja heidät voi laittaa samaan kämppään tai jonnekin patjalle navetan lattialle nukkumaan. Johan tämä nähtiin koronakeväällä 2020, suomalaisia ei haluttu esim. marjatiloille hommiin.