Lastensuojelun neronlleimauksia
Olen lukenut netistä juttuja, joiden mukaan lapsi voi joutua huostaanotetuksi jos esimerkiksi äiti tekee väärällä tavalla makaronilaatikkoa
Hiukan liian naurettavaa ollakseen totta..Vai onko?
Minä olen kolmevuotiaan pojan isä ja olen nyt ollut Vantaan lastensuojelun kanssa tekemisissä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tapaus oli seuraava:
Oli syksy, menin pojan kanssa leikkipuistoon ja kesäkengät olivat hukassa. Panin siis jalkaan talvikengät, kun ei muita löytynyt just silloin. Puistossa olikin mukavaa, mutta kotiintulomatkalla kun käytiin kaupassa, poika halusi hieman vilvoitella jalkojaan ja otin siis kengät pois. Kun tultiin ulos kaupasta, poliisiauto pysäytti meidät kun oltiin menossa tien yli. Oli kuulemma karmaiseva lastensuojelurikkomus, että poika oli vielä ulkona ilman kenkiä (vaikka lämpötila oli reilusti plussan puolella, poika oli hyväntuulinen eikä hänellä ollut mitään hätää). Mutta lastensuojeluunhan siitä tuli sitten retki. Onneksi he sillä kerralla olivat ymmärtäväisiä.
Toisella kerralla olimme taas tulossa leikkipuistosta, tällä kertaa snadistadista joka olikin kiinni juhannuksen takia. Oli sadepäivä, ja olisi ollut vähän kiire junaan. Poika alkoi kuitenkin jarruttamaan rattaita käsillään eikä uskonut vaikka kielsin. No, istutin pojan sitten siihen rattaisiin hieman tiukemmin, eli otin käsistä kiinni ja panin hänet tiukasti istumaan rattaisiin tehdäkseni selväksi ettei tällainen käy päinsä. Jonkun ohikulkevan mummon mielestä tämä oli taas hiukan liikaa (en olisi varmaan saanut lainkaan käydä käsiksi lapseen) .. joten poliisi pysäytti meidät taas. Tällä kertaa koska olimme jo lastensuojelussa vanhoja tuttuja, poliisi tekikin tutkintapyynnön ja illalla tuli sitten matka Jorviin jossa lapsi joutui odottamaan muutaman tunnin, jotta saatiin todettua, että hänessä ei ollut mitään vikaa. Kotimatkalla lastensuojeluviranomainen oli jo kuulemma pohdiskellut äidille (en ollut itse mukana), että mitenköhän tulevaisuudessa voitaisiin taata lapsen turvallisuus..
Kommentit (137)
Tässä eräs isä-aktiiveista, jotka ovat videoineet kauhutapauksia lastensuojelun rikollisesta toiminnasta ja toimivat Isät lasten asialla -aktiiveina. Faktoja, olkaa hyvä. Lastensuojelun ei missään nimessä pidä kyseenalaistaa tällaista ajatusmaailmaa ns. epäterveenä kasvuympäristönä lapsille!
"Olen saanut tietooni erittäin luotettavasta lähteestä että SUPO (luit oikein: Suojelupoliisi) sekaantuu huoltajuuskiistoihin. Luin tapauksesta faktoja. SUPO on alkanut muun muassa häiriköidä erässä tapauksessa sukulaisia ulkomailla ja keplotella kostoksi edesauttaen rikollisia rikoksiin heille apua tarjoaville kriminaaleille. SUPO on myös pyytänyt apua CIA:lta.
Huoltajuuskiistojen seuraukset ovat uskomattomia. Siitä lähtien ainakin kun Isät ja Lapset vs Viranomaisrikollisuus ja tietyt tahot sekä järjestöt ovat ohjeistaneet kaikkia sosiaalitoimen ja poliisin kanssa tekemisissä olevia tallentamaan kaiken. Joka ainoa tapaaminen on tallennettava. Suomea pyörittää diktatuuri ja kriminaaliviranomaiset. Heitä (kriminaaliviranomaisia) myös suojellaan kaikin keinoin. Valtion viranomaiset ovat häikäilemättömintä porukkaa mitä ikinä olen kuullutkaan. Myös se että rekrytoidaan ammattirikollisia palvelukseen on aivan käsittämätöntä. Tästä minulla on itsellänikin kokemusta jonka tulen aikanaan julkaisemaan YT-kanavalla.
Suomi on yksi tekopyhimmistä maista koko maailmassa. Missään muussa ns. länsimaassa viranomaisrikollisuus ei ole näin laajaa, suojeltua ja salattua. Ja mitä oikeusvaltion käsitteeseen tulee, sen vaatimuksia Suomen Valtio ei tänä päivänä täytä."
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:03"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:28"] Meistä on aikanaan tehty ilmoitus lastensuojeluun koska pidimme aina olohuoneessa verhoja kiinni. :D syy oli se, että vastapäätä oli todella lähellä toinen kerrostalo ja oli kuin olisi näyteikkunassa ollut. Varsinkin hämärään/pimeään aikaan. Ostin sitten sälekaihtimet, olivat tantat tyytyväisiä. [/quote] Ei voi olla totta, naapuriko teki ilmon. Oikeastaan jos meistä tehtäisiin samasta syystä niin vaatisin sossulta sälekaihtimiin rahat, siihen uppoaisikin aika paljon, on meinaan isot ikkunat. Asun myöd siten, että vastapäinen talo on lähellä. Lähes kaikilla on verhot kiinni aamusta iltaan, pitäiskö tehdä koko talosta ilmoitus. [/quote] Ilmoitus oli ollut nimetön. Eli ei hajuakaan kuka teki. Kyllä minulla suu loksahti auki kun 2 sossun muijaa oventakana "tullaan tarkistamaan tilanne kun täällä kuulemma aina verhot kiinni ja lapsi ei saa tarpeeksi päivänvaloa" :D no tarkistivat kaikki paikat ja totesivat asioiden olevan kunnossa. Kehoittivat vain ostamaan ne sälekaihtimet ettei ihmisten tarvitse ihmetellä. Ja näin tein. :)
[/quote]
Siis tuliko ne muka varoittamatta. Eikö ensin tule kirje?
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:03"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:28"] Meistä on aikanaan tehty ilmoitus lastensuojeluun koska pidimme aina olohuoneessa verhoja kiinni. :D syy oli se, että vastapäätä oli todella lähellä toinen kerrostalo ja oli kuin olisi näyteikkunassa ollut. Varsinkin hämärään/pimeään aikaan. Ostin sitten sälekaihtimet, olivat tantat tyytyväisiä. [/quote] Ei voi olla totta, naapuriko teki ilmon. Oikeastaan jos meistä tehtäisiin samasta syystä niin vaatisin sossulta sälekaihtimiin rahat, siihen uppoaisikin aika paljon, on meinaan isot ikkunat. Asun myöd siten, että vastapäinen talo on lähellä. Lähes kaikilla on verhot kiinni aamusta iltaan, pitäiskö tehdä koko talosta ilmoitus. [/quote] Ilmoitus oli ollut nimetön. Eli ei hajuakaan kuka teki. Kyllä minulla suu loksahti auki kun 2 sossun muijaa oventakana "tullaan tarkistamaan tilanne kun täällä kuulemma aina verhot kiinni ja lapsi ei saa tarpeeksi päivänvaloa" :D no tarkistivat kaikki paikat ja totesivat asioiden olevan kunnossa. Kehoittivat vain ostamaan ne sälekaihtimet ettei ihmisten tarvitse ihmetellä. Ja näin tein. :)
[/quote]
Siis tuliko ne muka varoittamatta. Eikö ensin tule kirje?
[/quote]
Tuli varoittamatta. Ei kirjettä tai soittoa. Tästä on kyllä useampi vuosi aikaa joten en tiedä onko käytäntö muuttunut.
No ihan lakipykälien mukaan ne sosiaalityöntekijätkin joutuvat toimimaan. Kaiken mitä ne päättävät, tulee perustua lastensuojelusta ja sosiaalityöstä säädettyihin lakeihin.
Usein näissä tilanteissa ongelmaksi muodostuu se, että vanhemmat eivät itse osaa arvioida perheensä tilannetta objektiivisesti, vaan elävät omassa kuplassaan kun usein vanhemmuus on sokaisevaa, mistä johtuen tuommoinen väliintulo voi tuntua käsittämättömältä vaikka sille oikeat perusteet löytyisikin.
Jos tosiaan koet itsesi syyttömäksi, eihän sinulla ole mitään syytä vastustella sosiaalitoimen tukitoimenpiteitä, joita sinulle ehdotetaan ja perusteettomat lastensuojeluilmoitukset pysyvät perusteettomina, jos sosiaalitoimen väki eivät huomaa mitään hälyttävää perherakenteessa, lapsen kehityksessä ja perheen arjessa. Usein se väliintulo on koko perheen etu eikä lasta ilman syytä oteta huostaan ennen kuin on kokeiltu avohuollon tukitoimenpiteitä. Huostaanoton noin muutenkin kuuluu perustua huostaanotosta säädettyihin lakipykäliin, eli ihan lakiperusteisesta toimenpiteestä on kyse eikä mistään mielivaltaisesta toiminnasta.
Edelliselle: Luepa vielä nämä kirjat.. Niissä kerrotaan siitä miten Suomessa todellakin otetaan lapsia aiheetta huostaan:
Olisin aikaisemmin pitänyt näitä kirjoja huuhaana, mutta sen jälkeen mitä sossutädit ovat minulle sanoneet, uskon että Suomen lastensuojelujärjestelmässä esiintyy korruptiota joka ohjaa huostaanottopäätöksiä.
Ap kuulostaa epäilyttävältä ja vastenmieliseltä ihmiseltä. :(
Ap kuulostaa epäilyttävältä ja vastenmieliseltä ihmiseltä. :(
Edelliseltä kirjoittajalta taisivat asialliset argumentit loppua kesken..suosittelen tutustumaan noihin mainitsemiini kirjoihin.
Olen lukenut nuo kirjat. Enkä silti näe systemaattista lastenryöstelyä.
Näissä "lapsilla kaikki hyvin ja otettiin silti huostaan" -jutuissa kerrotaan Aina Vain Toinen Puoli. Jos sossu saisi kertoa oman puolensa, näkökulma olisi ihan toinen.
Edelliselle: Minä ottaisin hyvin mielelläni mukaan tähän myös esimerkiksi päiväkodin tätien näkökulman, mutta valitettavasti sitä ei näköjään huomioida mitenkään tällaisissa jutuissa.
Eilen sossut olivat päiväkodissa käymässä seuraamassa miten Pauli leikkii ikätovereidensa kanssa. Avovaimoni äiti oli siellä mukana ja hänen mukaansa Pauli oli oma itsensä, iloinen, tasapainoinen, ystävällinen ja älykäs.
Eli jos tämän käynnin tarkoituksena olisi ollut varmistaa, tarvitseeko Pauli mitään lisätukitoimenpiteitä, niin mielestäni niitä ei todellakaan olisi pitänyt tulla, ja uskoisin että päiväkodin tädit olisivat aivan samaa mieltä.
Sossuilta tuli sitten samana päivänä päätös, että meidän ei koko perheen tarvitse mennä tälle mainitulle 6 viikon "kuntoutusjaksolle" erääseen laitokseen.
Sen sijaan sossut päättivät, että Paulin pitää kuitenkin käydä monta kertaa viikossa päiväkodista tässä samassa laitoksessa, jotta he voivat seurata miten tämä leikkii. Ja tämän "avohoidon" pituudesta ei mainittu mitään. Voin kertoa, että mikäli päiväkodin tädeiltä kysyttäisiin, niin ajatus siitä että Pauli joutuisi "avohoitoon" on täysin naurettava.
Mutta kaikkein huolestuttavinta oli se, että sain tänään luettavakseni sossujen maanantaihin mennessä kirjaamat raportit meistä. Siellä luki, että "yhteistyössä perheen kanssa on tehty hakemus Kuuselan kuntoutuslaitokseen" tjsp.
Tämä ei mitenkään pidä paikkaansa. Pikemminkin minä olen yrittänyt sanoa sossuille parhaani mukaan, että me emme tarvitse mitään kuntoutusta.
Lisäksi perhetyön pitäisi kuulemma olla lain mukaan vapaaehtoista, mutta kuitenkin sossut uhkasivat meitä huostaanotolla ellemme suostu siihen, tilanteessa jossa lääkärintodistuksen mukaan lasta ei ole vahingoitettu yhtään millään tavalla ja hän on erittäin hyvinvoiva.
Joten sossut näköjään rutiininomaisesti rikkovat lakia ja valehtelevat meille. Minä en tosiaan olisi uskonut tätä aikaisemmin, mutta homma näyttää menevän juurii samalla tavalla kuin tässä "135 päivää" kirjan kirjoittajan tekemässä oppaassa miten sosiaalityöntekijöiden kanssa kannattaa toimia:
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/pieni-opas-eri-tilanteisiin-lastensuojelun-kanssa
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 16:35"]
Näissä "lapsilla kaikki hyvin ja otettiin silti huostaan" -jutuissa kerrotaan Aina Vain Toinen Puoli. Jos sossu saisi kertoa oman puolensa, näkökulma olisi ihan toinen.
[/quote]
Äitini eräs ystävätär teki töitä lastensuojelun parissa. Petti myös miestään, kerran oli sitten valehdellut miehelleen olevansa yötä meillä mutta oikeasti olikin vieraissa. Mies sitten sattui soittamaan (epäili nähtävästi pettämistä) ja tivasi niin kauan että sai tunnustuksen.
Tästäkös tämä nainen veti pultit ja teki viranomaisille ilmoituksen että äitini pahoinpitelee minua ja on epävakaa persoonallisuus. Huostaanhan minua yritettiin ottaa ja kun äiti sanoi viranomaisille miten asian laita oli niin se meni sen "epävakaan persoonallisuuden". Oli aivan käsittämätön urakka estää tämä "lastensuojelutoimenpide". Ja näistä viranomaisista varmaan osa on vielä työelämässä nykyäänkin (ja yhden perheessä oli ainakin turvakotibisnestä, mitä enemmän sinne saa lapsia niin sitä enemmän yritys tekee liikevoittoa...)
Yksi korjaus klo 4:10 kirjoittamaani viestiin..Sossuilta tulleessa raportissa ei sentään valehdeltu, että hakemus "kuntoutuslaitokseen" olisi tehty yhteistyössä perheen kanssa. Mutta kaikki muu pitää paikkansa.
_miksi_ te ette tarvitse tukitoimenpiteitä ?
Juuri näin suomessa toimitaan.kukaan,ei kukaan kuuntele lapsen vanhempia!! Koska kyllähän sossutädit ym.tietää teidän tilanteen paremmin..oletetaan ja oletetaan ja sitä kautta tehdään ratkaisuja!
Äh. Parhaassa tapauksessa näiden "emme halua tukitoimenpiteitä" -väitteiden takana voi olla asunto, jossa ei ikinä siivota ja lapsi saa ehkä lämmittää jääkaapista eineksiä kun valittaa nälkää ja aina ei vanhemmat viitsi edes sitä ruokaa jääkaappiin varata. Lisäksi voi olla, että vanhemmat ovat jossain tilanteessa ottaneet juuri sen kaksi olutta kun asiaan on puututtu ja sitä ennen on voinut olla kahden viikon ryyppyputki.
Ei ole kauaa kun kuuntelin yhden naisen "mitään en ole tehnyt väärin" -purkausta ja hän vain unohti mainita, että lapsi söi lämpimän ruoan kerran kuussa isovanhemmillaan, kotona söi vain paahtoleipää ja viiliä, ei ikinä muuta. Ja sama lapsi saattoi olla iltakymmeneltä vielä yksin kotona ja katsoi k-16-leffoja äidin ollessa töissä tai muualla. Sossu yritti tarjota perhekerhoa, jossa yhdessä lapsen kanssa harjoiteltaisiin ruoanlaittoa ja tarjosi lastenhoitoapua mll:n kautta. Äiti vain rääkyi kaikille sitä "sossu ja lastensuojelu on perseestä" ja "lapsellahan on kaikki hyvin" -vänkäämisiään.
Mitä sossu mukamas teki tässä väärin?
Johtuukohan se, että apua pyytävät eivät välttämättä saa apua samalla, kun apua pyytämättömiä tarkkaillaan kontaktin, heräämisajan, ruoka-aikojen, yksinhuoltajuuden, tai vastaavan herättämän "huolen" takia siitä, että kun joku tulee pyytämään apua lastensuojelulta hän on lastensuojelun näkökulmasta yhteistyökykyinen ja luotettava, kun taas jos jostain on tehty ilmoitus randomsyystä ilman kokonaistilanteellista avuntarvetta, huolestuvat vanhemmat lastensuojelun potentiaalisesta häiriköinnistä, jonka lastensuojelu tulkitsee "epäilyttäväksi" ja "salailuksi".
Edelliselle: Uskon olevani viaton, ja olen silti tästä stressaantunut. Tämä johtuu siitä, että olen kuullut ja lukenut niin paljon nähdäkseni täysin todenperäisiä tarinoita siitä miten lapsia otetaan Suomessa huostaan täysin aiheetta. Olen maininnut näistä kertomuksista tässä ketjussakin, mutta et ole nähtävästi ehtinyt lukea. Mutta lisää löytyy esim. täältä
Tietääkseni siitä ei yleensä ole apua, että ottaa yhteyttä sossutätien esimiehiin. Uskon, että siitä voisi olla pikemminkin haittaa, koska meidät voitaisiin silläkin perusteella leimata "epäyhteistyökykyisiksi", mikä oikeuttaisi lapsen nappaamiseen suoraan päiväkodista.
Lastensuojelujärjestelmä Suomessa on niin huonosti rakennettu, että sitä on todellakin vaikea uskoa. Valitettavasti myöskään useimmat joilla ei ole siitä omakohtaista kokemusta tai läheisten ystävien kertomuksia eivät suostu uskomaan sitä, miten täysin mielivaltaista sosiaalityöntekijöiden toiminta on.
Koko lastensuojelujärjestelmämme pitäisi rakentaa puhtaalta pöydältä uudestaan ja siitä pitäisi tehdä paljon nykyistä suppeampi.
Jatkoa taas. Sossutädit uhkasivat siis sulkea koko perheen johonkin laitokseen "kuntoutusjaksolle", eli minut, avovaimoni ja lapseni.
Kuntoutusjakso kestäisi 6 viikkoa ja olisi mahdollisesti joko kokopäiväinen tai osapäiväinen. Luulen, että ihanat sossutädit valitsisivat meille kuitenkin kokopäiväisen laitosjakson, varmuuden vuoksi.
Mitäs tämä tarkoittaisi käytännössä? Joutuisin jäämään pois töistä, ja lomapäivät eivät kyllä nyt riitä. Tätä olisi mahdoton selittää töissä ja saisin luultavasti potkut.
Tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta olen kuullut toisenkin vastaavanlaisen tarinan avovaimoni äidin puolisolta. Pidän häntä luotettavana ihmisenä ja uskon että hän tuntee ystävänsä hyvin.
Tämä mies kertoi, että hänellä on kaveri joka oli juonut 2 olutta takapihallaan lasten läsnäollessa, ja ei ollut tehnyt lapsilleen muuten mitään pahaa. Ei ehkä kuulosta aivan ihanneisän käytökseltä, mutta ei mielestäni tällaisen vuoksi ei pitäisi lasta ottaa huostaan. Näin oli kuitenkin käynyt. Tämä mies oli aluksi lähetetty nähtävästi samanlaiselle 6 viikon laitosjaksolle. Sen jälkeen laitosjaksoon oli tullut 6 viikkoa lisää, eli yhteensä 3 kuukautta. Tämän jälkeen miehelle oli sanottu, että jos hän pääsee läpi huumetestistä, hän saa lapsensa takaisin. Hän ei ollut käyttänyt huumeita, mutta lapset oli silti otettu huostaan.
Minä en olisi uskonut tätä tarinaa ennen kuin jouduin itse tekemisiin lastensuojelun kanssa. Mutta perehdyttyään Suomen lastensuojelujärjestelmään voi kuka tahansa luullakseni todeta, että lastensuojelu voi todellakin nykyään toimia näin hullusti.
Joka tapauksessa minä en aio suostua tälle laitosjaksolle mikäli sellainen oikeasti meille järjestetään.
Nyt haluaisin takeet siitä että mikäli lapseni otetaan huostaan hän ei joudu mihinkään kaheliin paikkaan jossa molemmat vanhemmat ovat vaikka jehovantodistajia tai sosionomeja-
Mikäli avovaimoni äiti on oikeasti kunnollinen ihminen, voinko olla varma että hän pääsee halutessaan puolisonsa kanssa lapsemme sijaisperheeksi?
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:28"]
Meistä on aikanaan tehty ilmoitus lastensuojeluun koska pidimme aina olohuoneessa verhoja kiinni. :D syy oli se, että vastapäätä oli todella lähellä toinen kerrostalo ja oli kuin olisi näyteikkunassa ollut. Varsinkin hämärään/pimeään aikaan. Ostin sitten sälekaihtimet, olivat tantat tyytyväisiä.
[/quote]
Ei voi olla totta, naapuriko teki ilmon. Oikeastaan jos meistä tehtäisiin samasta syystä niin vaatisin sossulta sälekaihtimiin rahat, siihen uppoaisikin aika paljon, on meinaan isot ikkunat. Asun myöd siten, että vastapäinen talo on lähellä. Lähes kaikilla on verhot kiinni aamusta iltaan, pitäiskö tehdä koko talosta ilmoitus.
[/quote]
Ilmoitus oli ollut nimetön. Eli ei hajuakaan kuka teki. Kyllä minulla suu loksahti auki kun 2 sossun muijaa oventakana "tullaan tarkistamaan tilanne kun täällä kuulemma aina verhot kiinni ja lapsi ei saa tarpeeksi päivänvaloa" :D no tarkistivat kaikki paikat ja totesivat asioiden olevan kunnossa. Kehoittivat vain ostamaan ne sälekaihtimet ettei ihmisten tarvitse ihmetellä. Ja näin tein. :)