Lastensuojelun neronlleimauksia
Olen lukenut netistä juttuja, joiden mukaan lapsi voi joutua huostaanotetuksi jos esimerkiksi äiti tekee väärällä tavalla makaronilaatikkoa
Hiukan liian naurettavaa ollakseen totta..Vai onko?
Minä olen kolmevuotiaan pojan isä ja olen nyt ollut Vantaan lastensuojelun kanssa tekemisissä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tapaus oli seuraava:
Oli syksy, menin pojan kanssa leikkipuistoon ja kesäkengät olivat hukassa. Panin siis jalkaan talvikengät, kun ei muita löytynyt just silloin. Puistossa olikin mukavaa, mutta kotiintulomatkalla kun käytiin kaupassa, poika halusi hieman vilvoitella jalkojaan ja otin siis kengät pois. Kun tultiin ulos kaupasta, poliisiauto pysäytti meidät kun oltiin menossa tien yli. Oli kuulemma karmaiseva lastensuojelurikkomus, että poika oli vielä ulkona ilman kenkiä (vaikka lämpötila oli reilusti plussan puolella, poika oli hyväntuulinen eikä hänellä ollut mitään hätää). Mutta lastensuojeluunhan siitä tuli sitten retki. Onneksi he sillä kerralla olivat ymmärtäväisiä.
Toisella kerralla olimme taas tulossa leikkipuistosta, tällä kertaa snadistadista joka olikin kiinni juhannuksen takia. Oli sadepäivä, ja olisi ollut vähän kiire junaan. Poika alkoi kuitenkin jarruttamaan rattaita käsillään eikä uskonut vaikka kielsin. No, istutin pojan sitten siihen rattaisiin hieman tiukemmin, eli otin käsistä kiinni ja panin hänet tiukasti istumaan rattaisiin tehdäkseni selväksi ettei tällainen käy päinsä. Jonkun ohikulkevan mummon mielestä tämä oli taas hiukan liikaa (en olisi varmaan saanut lainkaan käydä käsiksi lapseen) .. joten poliisi pysäytti meidät taas. Tällä kertaa koska olimme jo lastensuojelussa vanhoja tuttuja, poliisi tekikin tutkintapyynnön ja illalla tuli sitten matka Jorviin jossa lapsi joutui odottamaan muutaman tunnin, jotta saatiin todettua, että hänessä ei ollut mitään vikaa. Kotimatkalla lastensuojeluviranomainen oli jo kuulemma pohdiskellut äidille (en ollut itse mukana), että mitenköhän tulevaisuudessa voitaisiin taata lapsen turvallisuus..
Kommentit (137)
Meistä on aikanaan tehty ilmoitus lastensuojeluun koska pidimme aina olohuoneessa verhoja kiinni. :D syy oli se, että vastapäätä oli todella lähellä toinen kerrostalo ja oli kuin olisi näyteikkunassa ollut. Varsinkin hämärään/pimeään aikaan. Ostin sitten sälekaihtimet, olivat tantat tyytyväisiä.
Vanhemmat ovat väkivallattomia, vaikka sossu turhaan epäilee muuta, ja ainakin äidillä alkoholinkäyttö on juhlissakin niin maltillista, ettei se nähtävästi vaikuta käyttäytymiseen. Juhlimaankin hän menee jättäen lapsen isän hoitoon. Isää en tarpeeksi hyvin tunne voidakseni vannoa hänestä samaa, mutta äiti on kertonut tapahtumista hyvin rehellisesti ja pitää sossun huolia ihan turhina. Ainakin osa sossun ja eräiden yllä kirjoittaneiden huolista johtuu vain siitä, että perhe on erilainen. Eikö Suomessa ole enää minkäänlaista suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, vaan kaikkien pitäisi elää samalla tavalla?
Minä kehtaisin antaa lapseni kävellä vähän matkaa paljain jaloin, jos hänellä olisi kuuma, mutta useimmat eivät kehtaa, koska heillä on pakonomainen tarve olla "normaaleja" ja tuomita kaikki, jotka eivät ihan ole.
Useimmat pitänevät silti minua loistavana vanhempana, niin minäkin, mutta olisi kyllä yhtä helvettiä, jos pitäisi pelätä lasteni huostaanottoa siksi, että minulla ei ole tuota pakonomaista tarvetta olla erottumatta massasta. Onneksi minulla ei ole partaa eikä pitkiä hiuksia ja on titteleitä suojaamassa konservatiivien epäilyiltä. Ei niin, etteikö lapsen isäkin olisi älykäs ja lapsensa parasta ajatteleva.
Jos yksikin lapsen kuolema on liikaa, kaikki lapset pitää viedä vankilaan, sitoa kiinni ja letkuruokkia. Muuten aina joskus joku jää auton alle, hukkuu tms., kuten nyt ja tulevaisuudessa joka vuosi tapahtuukin.
Oikeasti stressaamalla noin lasten vanhempia uhataan pilata lasten lapsuutta. Ei ole olemassa mitään täydellisiä ratkaisuja, pitää vain puuttua siihen, missä riskit ovat liian suuria, ja muuten antaa korkeintaan neuvoja, eikä pelotella vanhempia ja esittää näillä jatkuvasti perättömiä epäilyjä.
Sossutädin työ on monella tapaa epäkiitollinen, koska sitä on mahdotonta tehdä ilman, että joskus ottaa lapsen huostaan turhaan ja joskus jättää ottamatta huostaan vaikka pitäisi, mutta jokin raja tulee ihmisten vainoamisella silti olla.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:55"]Lain mukaan lähipiiri selvitetään ensin, se vaatii toki teiltä aktiivisuutta, että kerrotte sossulle ja avovaimon äidille suunnitelmastanne. Jos avovaimon äiti todetaan sopivaksi: ottaen huomioon ikä, taloudellinen tilanne, kasvattajuus, terveys ym. seikat. lapsi kyllä sijoitetaan lähipiiriin.
Miksi olet jo luopumassa lapsesta? Nythän teillä on meneillään vasta avohuollon tukitoimet ja vasta niiden epäonnistuessa aletaan pohtimaan mahdollista huostaanottoa.
[/quote]
Tätä minäkin ihmettelen.
Jos ls tarjoaa tukitoimia, se ei ole yhtäkuin huostaanotto.
Meillä on ollut asiakkuus ls kanssa, ja taisi käydä vaan hitonmoinen tuuri, kun tukitoimia tarjosivat ja suostuivat vieläpä lopettamaan asiakkuuden onnistuneiden tukitoimien jälkeen, kun perusteita asiakkuudelle ei enää ollut. Vai olinkohan vaan niin tyhmä etten tajunnut,kuinka yrittivät saada lasta otettua huostaan ilman perusteita?? ei, huostaanotosta ei ollut missään vaiheessa kyse, termi ei tullut edes esille koko asiakkuuden aikana, koska ls tekee muutakin kuin huostaanottaa lapsia.
Jatkoa..Sossujen toiminnassa oli hyvin epäilyttävää esimerkiksi se, että ensimmäisen kerran meillä käytyään he kirjoittivat raporttiinsa, että kodissamme kaivattaisiin "raivaussiivousta". Tämä on todella harhaanjohtavaa, sillä siitä saa sellaisen kuvan kuin joka paikassa olisi ollut puolen metrin kerros tavaraa tai roskia tms. Oikeasti anoppini kävi meillä siivoamassa ennen sossujen tuloa, ja hän osaa kyllä siivota. Kotimme oli keskivertokotia siistimpi kun sossut kävivät, mikä pistää tosiaan ihmettelemään heidän motiivejaan.
Sossut korjasivat tämän kirjauksen kun huomautimme heille siitä, mutta mitä ilmeisimmin lisää vastaavaa mustamaalaamista olisi ollut odotettavissa useita kertoja viikossa mikäli perhetyö ja täysin terveen lapsemme "avohoito" olisi päässyt alkamaan.
Onneksi meille tuli yllättäen ulkomaanmatka joka osui "valitettavasti" päällekkäin perhetyön aloituskokouksen kanssa, joten perhetyö ei päässyt alkamaan. Muutimme myös paperilla toiseen kuntaan vaikka se merkitsikin sitä, että lapsemme joutuu odottamaan uutta päivähoitopaikkaa aika kauan.
Se on kuitenkin pienempi riesa kuin olla tekemisissä sossuidioottien kanssa. Toivottavasti uudessa asuinkunnassa sossut eivät ala taas riehua..
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 10:03"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:44"][quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 09:28"] Meistä on aikanaan tehty ilmoitus lastensuojeluun koska pidimme aina olohuoneessa verhoja kiinni. :D syy oli se, että vastapäätä oli todella lähellä toinen kerrostalo ja oli kuin olisi näyteikkunassa ollut. Varsinkin hämärään/pimeään aikaan. Ostin sitten sälekaihtimet, olivat tantat tyytyväisiä. [/quote] Ei voi olla totta, naapuriko teki ilmon. Oikeastaan jos meistä tehtäisiin samasta syystä niin vaatisin sossulta sälekaihtimiin rahat, siihen uppoaisikin aika paljon, on meinaan isot ikkunat. Asun myöd siten, että vastapäinen talo on lähellä. Lähes kaikilla on verhot kiinni aamusta iltaan, pitäiskö tehdä koko talosta ilmoitus. [/quote] Ilmoitus oli ollut nimetön. Eli ei hajuakaan kuka teki. Kyllä minulla suu loksahti auki kun 2 sossun muijaa oventakana "tullaan tarkistamaan tilanne kun täällä kuulemma aina verhot kiinni ja lapsi ei saa tarpeeksi päivänvaloa" :D no tarkistivat kaikki paikat ja totesivat asioiden olevan kunnossa. Kehoittivat vain ostamaan ne sälekaihtimet ettei ihmisten tarvitse ihmetellä. Ja näin tein. :)
[/quote]päivänvaloa sisällä? ei tullut mieleen että lapsi ehkä käy ulkona....?
Olen tämän todennut aikaisemminkin, mutta todetaanpa taas. Lastensuojelu on Natsi-Saksan Gestapoon verrattavissa oleva organisaatio jonka hampaisiin joutuvalla ei ole vähäisintäkään oikeusturvaa. Tästä on lukuisia esimerkkejä saatu lukea lehtien uutisista ja tietysti näiltä foorumeiltakin.
Ei poliisit lastensuojelun asialla liiku toisten ovilla. Kolareita ja semmosia ne käy selvittelemässä jos jotakin on jäänyt epäselväksi.
Täällä joku sanoikin, että alkoholisteja tässä maassa hyysätään. Lapset saavat olla juopon isän hakattavina kun äiti lupaa pitää lapsista huolta. Todellisuus on toista, tissuttelee itsekkin taikka ei voi tilanteelle mitään. Lapset saavat nähdä narkkaamista ja siihen ei kukaan puutu. Varmasti lastensuojelussa tiedetään, mutta mahdollisuuksia juopoille annettaan loputtomasti. Hyvin varhain alkkisten lapset mielletään toisen luokan kansalaisiksi ja heidän nälkänsä tai kohtelusna ei liikuta.
Mutta sensijaan tavallisten vanhempien lapset, heidän kimppuunsa käydään vaikka makroonilaatikon takia taikka salilla käymisen.
Oikeastaan ihmiset eivät miellä ls -toimenpiteitä enää lastensuojeluna vaan vanhempien kouluttamis välineenä. Vanhempia joihin päästään käsiksi "koulutetaan" ja narkkien ja rikollisten lapset jätetään huomiotta koska heidän tilanteeseensa ei uskalleta puuttua.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 04:36"]Olen lukenut netistä juttuja, joiden mukaan lapsi voi joutua huostaanotetuksi jos esimerkiksi äiti tekee väärällä tavalla makaronilaatikkoa
Hiukan liian naurettavaa ollakseen totta..Vai onko?
Minä olen kolmevuotiaan pojan isä ja olen nyt ollut Vantaan lastensuojelun kanssa tekemisissä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tapaus oli seuraava:
Oli syksy, menin pojan kanssa leikkipuistoon ja kesäkengät olivat hukassa. Panin siis jalkaan talvikengät, kun ei muita löytynyt just silloin. Puistossa olikin mukavaa, mutta kotiintulomatkalla kun käytiin kaupassa, poika halusi hieman vilvoitella jalkojaan ja otin siis kengät pois. Kun tultiin ulos kaupasta, poliisiauto pysäytti meidät kun oltiin menossa tien yli. Oli kuulemma karmaiseva lastensuojelurikkomus, että poika oli vielä ulkona ilman kenkiä (vaikka lämpötila oli reilusti plussan puolella, poika oli hyväntuulinen eikä hänellä ollut mitään hätää). Mutta lastensuojeluunhan siitä tuli sitten retki. Onneksi he sillä kerralla olivat ymmärtäväisiä.
Toisella kerralla olimme taas tulossa leikkipuistosta, tällä kertaa snadistadista joka olikin kiinni juhannuksen takia. Oli sadepäivä, ja olisi ollut vähän kiire junaan. Poika alkoi kuitenkin jarruttamaan rattaita käsillään eikä uskonut vaikka kielsin. No, istutin pojan sitten siihen rattaisiin hieman tiukemmin, eli otin käsistä kiinni ja panin hänet tiukasti istumaan rattaisiin tehdäkseni selväksi ettei tällainen käy päinsä. Jonkun ohikulkevan mummon mielestä tämä oli taas hiukan liikaa (en olisi varmaan saanut lainkaan käydä käsiksi lapseen) .. joten poliisi pysäytti meidät taas. Tällä kertaa koska olimme jo lastensuojelussa vanhoja tuttuja, poliisi tekikin tutkintapyynnön ja illalla tuli sitten matka Jorviin jossa lapsi joutui odottamaan muutaman tunnin, jotta saatiin todettua, että hänessä ei ollut mitään vikaa. Kotimatkalla lastensuojeluviranomainen oli jo kuulemma pohdiskellut äidille (en ollut itse mukana), että mitenköhän tulevaisuudessa voitaisiin taata lapsen turvallisuus..
[/quote]
Miten tämä lastensuojelun vika on, jos poliisit ovat
Joutuneet 2 kertaa puuttumaan sun tapaas hoitaa kastaa.
Kun näitä lukee niin ihmettelee mistä kumpuaa tämä kritiikitön rajaton usko viranomaisiin? Tsaasien ajan Venäjällä rahvaalle Tsaari oli Jumalan edustaja maan päällä ja jotain samanlaista on suomalaisten uskossa "kaikkivoipaa ja tietävään valtioon". Suomen lastensuojelun toimintaa on ihmetelty Euroopassa ihan länsimaissakin. Suomea ei tunneta Länsi-Euroopassa minään oikeusvaltiona vaan paremminkin mielivaltaisesta hallintokulttuurista ja kansalaisten perusoikeuksien halveksunnasta.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 05:38"]
Mun mielestä huomattavasti parempi, että turhiakin ilmoituksia tarkistetaan, kuin että jotain jää huomaamatta. Vaikka täällä nyt luonnollisesti ollaankin sitä mieltä, että lastensuojelu joko toimii valtuuksiensa ylitse (esim Oulun tapaus) tai sitten "ei yhtään vitun mitään" (Eerika),
[/quote]
Mikä Oulun tapaus?
No idiootti olet ap, jos oikeasti annat lapsen kävellä sukkasillaan ulkona jos lämpöä vain muutama aste.. Mutta enpä tekisi ilmoa siitä kuitenkaan.
Tässä on muuten mielenkiintoisen näköinen kirja jonka eräs näyttelijä on kirjoittanut kun hänen lapsensa otettiin aiheetta huostaan..Pitäisi varmaan lukea
http://radiumkirjat.pikakirjakauppa.fi/tuoteryhma/uutuudet_2014/1371#!product_id=9789525907285
Tämäkin kirja on tietysti tänne kirjoittavien kukkahattujen mielestä varmaan täyttä huuhaata. Kyllähän Suomen virkakoneisto toimii koko ajan kuin junan vessa ja kaikkien jotka kritisoivat sitä on pakko olla jollain tavalla päästään vialla. On lottovoitto syntyä Suomeen!
Empatia ja intuitio unohdettu opiston pulpettiin. Järjestelmä rakennettu vanhaan saksalaistyyliin. Sossut. Toimivat. Sääntöjen. Mukaan. Mekaanisesti.
Tässäpä onkin se suurin syy miksi en koskaan halua lapsia hankkia tähän pska valtioon. Kaikki mitä teet tai sanot lapselle on AINA jonkun kukkahattutädin mielestä väärin ja sossut oven takana. Samaan aikaan nämä samaiset kukkahattutädit itkee kun aborttiluvut nousussa. Nii-in, miksiköhän?!
Haluan takaisin vanhat hyvät ajat jolloin lasta sai komentaa ja TARVITTAESSA tukistaa, jos tämä ei uskonut. Nykyisin jos hipaisetkaan lastasi julkisella paikalla niin johan on lasu ilmo menny eteenpäin ja kukkahatut myhäilevät tyytyväisinä, kun saivat taas "pelastettua" muka kaltoinkohdellun lapsen hirviö vanhemmilta. Ja samassa ihmetellään myös miten lapset eivät kunnioita enää ketään, haistattelevat vieraille ja käyttäytyvät jo todella nuorella iällä kuin kriminaalit.
Ei tämä pska maa ole ansainnut yhtäkään syntyvää lasta listoilleen!!!!
Just, mitä paskaa. Tais jäädä jotain kertomatta. Ei kai nyt kukaan oikeasti usko että poliisi pysäyttelee ketään tuollaisen takia saati tekis ilmon. Jopa on ap:n paikkakunnalla poliiseilla luppoaikaa tai sit niitä on ihan sika paljon. Taitaa olla ap poliisin tuttu ennestään. Ja joku satunnainen ohikulkija soittaa poliisin ihan vaan kun "nätisti" laitoit lapsen rattaisiin... Miettikää nyt mitä uskotte. Taas on kyseessä lastensuojelun mustamaalaaminen. Sairas ihminen on joutunut aiheesta la:n asiakkaaksi,mutta mielessään kääntää asiat itselleen parhain päin. Tyypillistä. Lapsi parka.
Nyt kun olen vähän jutellut tästä tapauksesta sukulaisten kesken, niin olen kuullut jo kolme samanlaista tarinaa..Nämä ovat siis todellakin sukulaisteni tms hyvin tuntemia ihmisiä, eivätkä mitään tuttavan tuttavan tuttavan tuttavia. Minulla ei ole mitään syytä epäillä näiden tapausten paikkansapitävyyttä:
- Jo edellä mainittu anoppini puoliso jonka lapsi otettiin huostaan isän juotua kaksi olutta takapihalla
- Avopuolisoni tädin kaveri jonka lapsi otettiin aiheetta huostaan, sai takaisin valitettuaan huostaanotosta
- Isäpuoleni siskon kaveri jonka lapsi otettiin aiheetta huostaan, sai takaisin valitettuaan huostaanotosta. Suositteli meitä hankkimaan asianajajan heti alkuun.
---
Tietysti palstan kukkahatut voivat sanoa, että näissä tapauksissa vanhemmat olivat tietysti yksinomaan syyllisiä. Mutta minä satun tuntemaan kaikki ylläolevat ihmiset ja uskon että he myös tuntevat nämä tuttavansa joiden lapset on otettu huostaan. Uskon heidän arvostelukykyynsä siinä, että lapset on otettu aiheetta huostaan.
Ja ajatellaanpas nyt, miksi ihmeessä Suomessa ei tapahtuisi aiheettomia huostaanottoja kun järjestelmä on niinkin älytön kuin se on:
Lastensuojelijoita ei mitenkään rangaista aiheettomista huostaanotoista, mutta sen sijaan he voivat helpostikin joutua syytteeseen siitä jos jättävät jonkun lapsen ottamatta huostaan. Eli lastensuojelussa todistustaakka menee täsmälleen päinvastoin kuin se menee rikosoikeudessa..Rikoksesta epäiltynä olet syytön kunnes toisin todistetaan, lastensuojelussa olet syyllinen kunnes toisin todistetaan.
Ja siis korjauksena vielä, kyseessä oli anoppini puolison kaveri eikä anoppini puoliso jonka lapset otettiin huostaan. Yhtä kaikki, en ollenkaan epäile tämän tapauksen todenperäisyyttä
47 mistä tiedät, että Ruotsissa asiat paremmin? Melko samanlaista on kuin Suomessakin. Sielläkin Eerikan kaltaisia tapauksia sattunut ja todellakin panostaa pitää kaikkiin ilmoituksiin, koska ei ole kyttäystä vaan aitoa huolta lasten hyvinvoinnista. Lapsi on se, joka ei itse pysty ilmoitusta tekemään, niin tarvitsee ulkopuolisten apua. En ymmärrä tätä ls-ilmoituksista valitusta. Sosiaalityöntekijät ja poliisi vain tekevät työtään ja on määritetty poliisillekin, milloin ovat velvollisia tekemään tihutöissä olevistakin junnuista ilmoituksen sosiaalipuolelle. Eivät tee sen vuoksi, että on niin paljon aikaa.
Siellä on taas jossain laitoksessa asiakaspula ja näin olleen rahapula, joten uhrataanpa yksi perhe.