Mies joka ei halua heti sänkyyn.
Eli totanoin täällä kirjoittelee 27v mies ja jotenkin tullut sellainen fiilis että aika moni nainen haluaisi sänkyyn tyyliin jo toisten treffien jälkeen. Itsellenä on vähän sellainen juttu että siihen menee aikaa jotta pystyn rentoutumaan ja haluan luottaa toiseen kutakuinkin niin täydellisesti kuin on mahdollista. Eli mulle on tunnepohja todella tärkeä, mutta tuntuu että tämä on monelle naiselle ongelma.
Kun ollaan oltu vaikkapa minun luona ja tehty jotakin ja katseltu elokuva niin tuntuu että nainen käy aivan kuumana ja pettyy kun itse en ole tarpeeksi rentoutunut seksiin. Yleensä tämä johtaa siihen että nainen alkaa seuraavana päivänä selittämään ettei ole päässyt kunnolla vielä exästään yli jne ja muutenkin tuntuu että naisesta tulee epävarma.
Itse en pysty puhumaan asiasta koska mielestäni toisilla ja kenties kolmannella tapaamiskerralla ollaan kuitenkin vasta tutustumisasteella enkä pysty avautumaan kunnolla asioistani. Ainakin naiset itse kirjoittavat että haluavat käyttää tutustumiseen aikaa ennen ensimmäistä seksikertaa, mutta tuntuu ettei todellisuus ole ihan tätä.
Sanotaanko vaikka näin että koen itseni suhteellisen komeaksi mieheksi ja osaan käyttäytyä herrasmiehen tavoin. Eli maksan jos nainen ei tarjoudu maksamaan treffeillä, avaan ovet mm. auton oven naiselle ja yms. En polta ja olutta tulee otettu kerran tai pari vuoteen, pidän eläimistä ja tulevaisuudessa haluan lapsia. Tietyssä mielessä haluan olla mies suhteessa, ehkä vähän perinteisessäkin mielessä. Ehkäpä mä jään sitten ikiajoiksi sinkuksi.
Kommentit (41)
Voithan sanoa silloin toisella kerralla naiselle että on mukavaa kun tämä on siinä kainalossa ja että sinusta olisi kivaa jos voisitte jatkaa tapailua. Samaan hengenvetoon voit todeta jotain että "minulla ei ole tapana syöksyä päätä pahkaa suhteeseen mutta olen kiinnostunut sinusta" tms.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:09"]
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:57"]
AP tässä taas.
Mutta miten tuosta nyt sitten kertoo vaikkapa toisilla treffeillä kun ollaan minun luonani käymässä? Siinä kuitenkin nainen alkaa jotakin änkyttämään ettei tässä nyt itsekään mitään seksiä kun vasta toinen kerta, vaikka nainen kertoo käytökseen kaikkea muuta. Nainen on kaiketi jollakin tasolla valmis seksiin jos tulee miehen asunnolle, vai olenkohan nyt ihan totaalisen väärässä? Ainakin on todella mielellään kainalossa ja pusuttelee jos katsotaan nyt sitten vaikka sitä leffaa mun luona. Mutta seuraavassa vaiheessa mulle lyökin sitten jarru päälle. Kyllä mä pystyn tahdonalaisia juttuja ihan helposti tekemään, mutta asioita joita en voi suoranaisesti hallita on aika vaikea tehdä, kuten vaikkapa tässä tapauksessa tuo jännitys seksin suhteen. Mutta nojoo, en mä näillä jutuilla kyllä pisteitä kotiin keräisi saunaillassa muilta miehiltä.
[/quote]
Se on naisen epävarmuutta, ei muuta. Defenssimekanismi ja loukattu ylpeys. Nämä ovat NIIN herkkiä asioita. Mutta itse naisena arvostaisin tällaista suoraa puhetta. En nyt myöntäisi että itse olisin valmis kaatamaan miehen sänkyyn saman tien, mutta ilmoittaisin ymmärtäväni. Vaatii kyllä melkoisen naisen, jos kehtaa myöntää että haluaa enemmän kuin mies. Ne ovat nämä sukupuoliroolit niin tiukassa. Naisen pitäisi olla se punasteleva ja vastahakoinen, ei se joka haluaa sänkyyn. SE ON SIIS NOLOA NAISELLE. Noin yleensä.
[/quote]
Minulle sattui vähän aikaa sitten juuri noin. Halusin kovasti, mutta mies ei pystynyt. Tuntui vähän nololta, varsinkin kun sain kuulla, että kykenemättömyys johtui ulkonäöstäni... Joskus rehellisyys voi olla aika brutaalia.
Me naisetkin ollaan yksilöitä!
Jos mies kutsuu minut luokseen treffeille, oli ne ekat, tokat tai viidennet, ja ehdottaa leffan katsomista jne, niin kyllä mä oletan saavani seksiä!
Seksittömästä liitosta eronneena kyllä haluan sitä seksiä ennen kuin edes annan itseni ihastua ja haluan tutustua mieheen romanttisessa mielessä, koska huonon seksin suhteeseen en lähde enää ikinä!
Mun vinkki ap:lle siis on, että älä pyydä naista luoksesi ennen kuin olet valmis seksiin. Deitata voi aina myös julkisella paikalla.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:16"]

Voi kauheaa... Ei sitä nyt noin tarvitsisi täräyttää. Ole iloinen vaan, että ette harrastaneet seksiä. Tosi pinnallinen ja julma mies. Mutta tätä juuri tarkoitin. Jos on muutenkin epävarma ja on vaikka ylipainoa, ja sitten mies torjuu aloitteen... Aaa se on traumaattista. Ja voi johtaa haluttomuuteen ja pelkoon. Eli mies, torju kauniisti ja osoita naiselle, että hän on kuitenkin ihana ja haluttava.
Seksuaalisuus on ihmisen herkin alue.
Minä ainakin menen kattomaan miehen kämpän, koska haluan varmuuden ettei mies oli kaamea sottapytty hamstraaja, mitä näitä nyt on. Miehen oma asunto ja sen siisteys kertoo todella paljon ihmisestä. Ei siis välttämättä ole hinkua seksiin.
Itse en osaa samaistua näihin naisiin, koska en ikimaailmassa menisi sänkyyn tokilla treffeillä. Luultavasti tuleva tyttöystäväsi arvostaa sitä, että haluat tutustua kunnolla ennen seksiä. Sano vaikka, että haluat rakastella, et panna. ;)
Tuossa tilanteessa pitää järjestää treffit kummankaan kotiin vasta siinä vaiheessa, kun asiasta vähintäänkin pystyy juttelemaan. On kuitenkin paljon asioita, joita voi tehdä treffeillä ilman että suoraan joutuu tilanteeseen, että olisi luontevaa harrastaa seksiä. Muutenkin on ihan luonnollista käydä nyt ainakin 3-4 treffeillä ennen kuin menee kummankaan kotiin.
Nykyaikana naiset pitävät niin selvänä sitä, että sohvalla hengaillessa mies yrittää jotain, että voi tuntua oudolta, jos mies ei yritäkään. Vaikka itse olisi niistä lähentelyistä kieltäytynytkin...
Oma ja kaveripiirini kokemus "odotetaan nyt vielä vähän aikaa" tyypeistä valitettavasti on se, että he eivät ole vielä päässeet edellisestä suhteestaan yli tai sen lisäksi on jotain epätasapainoa pään sisällä.
Mun mies oli tuollainen, ja siitä syystä olinkin ensimmäinen vakavasti otettava nainen hänelle. Pakko myöntää, että kyllä minuakin turhautti siinä kuukauden jälkeen, mutta jotenkin tajusin kyllä mistä oli kyse.
Nyt mulla on maailman paras mies, jota en vaida, vuokraa, lainaa tai anna pois.
mun mies oli samanmoinen, ja pidin sitä hyvänä asiana.. no nyt ollaan oltu vuosia yhdessä ja sitä ei kiinnosta seksi pätkääkään.. että hohhoijaa! eli tällä hetkellä mä juoksisin karkuun, jos mies on heti alusta asti pihtari!
Minä en ymmärrä, miksi seksiä pitää tuolla lailla pihtailla. Koin kerran suhteen, jossa mies oli juuri ap:n kaltainen pihtari ja kyllä meinasi itku tulla.Varsinkin jos on tosi ihastunut toiseen ja toinen vaan haluaa jarrutella, niin tulee mieleen tätäkö tämä on sitten jatkossakin
Mä tyypillisesti fantasioin tuollaisesta miehestä. Viivyttely olisi älyttömän kiihottavaa. Mutta toki olisi hyvä tietää, että mies ei halua edetä nopeasti ja olisi hyvä jos hänen eleistään muuten huomaisi, että seura kuitenkin miellyttää. Ei tarvitse ekoilla treffeillä möläyttää, että "mulla ei muuten yleensä seiso vieraiden kanssa niin sopiiko ettei heti panna", mutta voi kai sen samansisältöisen informaation antaa vähän siistimmin. Kyllä sen varmaan voi silti sanoa jotenkin melko suoraan, siis jo ennen kuin nainen tekee mitään aloitteita jotka pitäisi torpata. Jotenkin niin, että "tämä on vähän hankala puheenaihe ja toivottavasti en mene nyt asioiden edelle, mutta sopisiko sulle jos tutustuttaisiin kunnolla ennen kuin siirrytään intiimimmälle tasolle". Voit vaikka selittää että joskus on käynyt niinkin, että joku nainen ei ole halunnut enää tavata koska et ole halunnut hypätä suoraan sänkyyn. Ja että se ei johdu siitä etteikö nainen olisi viehättävä. Olisin ainakin itse aivan sulaa vahaa tuollaisesta.
Jos molemmat tietää että seksiä ei harrasteta, niin tunnelma on varmaan huomattavan paljon rennompi ja molemmilla paljon mukavampaa. Ja ei kannata tosiaan kutsua omaan kotiin leffailtaan (eikä mennä leffailtaan sinne naisen luo), yleensä kai oletus on että leffa on sivuseikka.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 21:41"]
mun mies oli samanmoinen, ja pidin sitä hyvänä asiana.. no nyt ollaan oltu vuosia yhdessä ja sitä ei kiinnosta seksi pätkääkään.. että hohhoijaa! eli tällä hetkellä mä juoksisin karkuun, jos mies on heti alusta asti pihtari!
[/quote]
Joo tai sitten AP on vain kokematon naisten suhteen, syystä tai toisesta.
Olen naispuolinen ap. Minusta sinä olet aivan ihana, olisin halunnut juuri tuollaisen miehen, mutta en löytänyt, vaan seksiä piti olla aikaisemmin kuin mä sitä halusin ja siitä oikeasti nautin!
Miten lie onkaan, että sellaiset, kuin sinä ap ja minä löydämme juuri ne sellaiset ihmiset, jotka haluavat seksiä aika heti? Luulen, että se on meiltä joku vastareaktio sille omalle vaikeudelle ja toisista on myös tosi ihastuttavaa, kun ei olla päällekäyviä. Mutta. Kun ne toopet ei sitten tajua, että tarvitsemmekin todella paljon enemmän aikaa. Täällä oli aiheesta yksi tosi hyvä ketju jokin aika sitten, koitan kaivaa sen esiin. Siis siitä, miten osa naisista on just niin kuin sä.
Itse asiassa olen hämmästynyt, miten harvinaisia olemme. Me hyvin hitaat etenijät. Itse löysin haluni kunnolla vasta 4-kymppisenä, ja tämä rajoitti parin etsintää ihan hirveästi. Mutta sama mies mulla nykin on joka huoli mut haluttomana ja nyt meillä menee sängyssä hyvin. Sulla tuskin on näin vaikeaa, koska haluja kuitenkin on.
Veikkaanpa, että asian sanominen on sinulle niin vaikeaa, että naiset eivät ole sitä ihan ymmärtäneet? Toisaalta kyllä minutkin jätettiin (ja parempi olikin) jos henkilö oli erehtynyt luokseni (oon ihan kaunis) seksi toiveenaan. Mutta ihan varmasti on naisia, joille tahtisi on enemmän kuin odotettu asia. Mä kannustan myös asian puheeksiottamista jo ennen kuin tapaatte uudestaan. Eli ekojen treffien lopussa jos olette jo päättäneet tavata uudestaan tai toisten alussa. Äläkä kutsu naisia sun luo tai mene heille heti alussa, vaan tapaa kahvilassa tai kävelyllä, näyttelyssä tai jossain muualla!
Voi että, sulla ei ole hätäpäivää, kunhan katsot vähän pitempään ennen läheisyyteen antautumista, kenet valitset! Seksinkipeät karsiutuu jo siinä vaiheessa.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 20:18"]
Me naisetkin ollaan yksilöitä!
Jos mies kutsuu minut luokseen treffeille, oli ne ekat, tokat tai viidennet, ja ehdottaa leffan katsomista jne, niin kyllä mä oletan saavani seksiä!
Seksittömästä liitosta eronneena kyllä haluan sitä seksiä ennen kuin edes annan itseni ihastua ja haluan tutustua mieheen romanttisessa mielessä, koska huonon seksin suhteeseen en lähde enää ikinä!
Mun vinkki ap:lle siis on, että älä pyydä naista luoksesi ennen kuin olet valmis seksiin. Deitata voi aina myös julkisella paikalla.
[/quote]
miehenä olisin samaa mieltä että käytännössä nainen on myös valmis seksiin jos tulee illalla kylään... harva sitä sanoo ääneen mutta siihen se homma on aina mennyt.
älä vie naista kotiisi jos et itse ole valmis... ja myös voit kysyä että haittaako naista ettei edetä liian nopeasti, harva sanoo että haittaa vaikka ottaisi päähän ettei vielä saa seksiä :)
anna tuommosen hutsun polttaa pikkuhousunsa kiirastulessa.
ite panttasin ekat 6 kk.käsi kyllä kävi siinä välistä.
samalla saat tietää onko lortto sun lompakon tai sarven peräässä.
ihme kommentteja täällä! ihan kuin suhde kuuluisi alkaa sängystä, EI KUULU! ensin tutustutaan ja rakennetaan suhdetta rauhassa ja vasta ku molemmat ovat valmiita seksiin se on ajankohtaista. minä ainakin arvostan ap.n kaltaista miestä!
Älä välitä ap. Varmasti löydät vielä naisen, jonka kanssa olette samalla aaltopituudella. On ihan luonnollista tai ainakin pitäisi olla, että kaikki ihmiset eivät halua heittäytyä intiimeihin puuhiin tuntemattoman kanssa, mutta ajan henki on se, että tunteet ovat toisarvoisia ja seksi on seksiä, ilman tunteita. Olet varmaan herkempi kuin jotkut muut, ja sehän on vain hieno piirre ihmisessä.
Sinulle sopii varmasti enemmän "vanhanaikainen", luonnollinen pariutumisjärjestys, että tutustut ja ihastut naiseen ensin ja suhde muuttuu fyysiseksi vasta vähitellen. Ei siis kannata kiirehtiä vaan vaikka elellä ihan rauhassa sinkkuna kunnes elämääsi tulee joku, joka oikeasti kolahtaa.
Noita "hitaastieteneviä" on moneen junaan:
aseksuaalit
impotentit
pienikulliset
pedofiilit/muut friikit kulissisuhteen toivossa olevat
estoiset
hiv-positiiviset
jollain tapaa fyysisesti/psyykkisesti poikkeavat.
Siksi voi herättää naisissa kammotusta jos miestä ei seksi kiinnosta kovin pian...
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:57"]AP tässä taas.
Mutta miten tuosta nyt sitten kertoo vaikkapa toisilla treffeillä kun ollaan minun luonani käymässä? Siinä kuitenkin nainen alkaa jotakin änkyttämään ettei tässä nyt itsekään mitään seksiä kun vasta toinen kerta, vaikka nainen kertoo käytökseen kaikkea muuta. Nainen on kaiketi jollakin tasolla valmis seksiin jos tulee miehen asunnolle, vai olenkohan nyt ihan totaalisen väärässä? Ainakin on todella mielellään kainalossa ja pusuttelee jos katsotaan nyt sitten vaikka sitä leffaa mun luona. Mutta seuraavassa vaiheessa mulle lyökin sitten jarru päälle. Kyllä mä pystyn tahdonalaisia juttuja ihan helposti tekemään, mutta asioita joita en voi suoranaisesti hallita on aika vaikea tehdä, kuten vaikkapa tässä tapauksessa tuo jännitys seksin suhteen. Mutta nojoo, en mä näillä jutuilla kyllä pisteitä kotiin keräisi saunaillassa muilta miehiltä.
[/quote]
se että nainen tulee asunnollesi ei tarkoita automaattisesti sitä että hän haluaa seksiä. Me naiset ollaan aika ymmärtäväisiä kuitenkin. Kerro naiselle tuntemuksistasi jos nainen ei ymmärrä pointtia, joutaakin mennä. Ei ole arvoisesi.