Lue keskustelun säännöt.
Apua! Pahassa murrosiässä olevalle pojallemme puhkesi diabetes. On täysin poissa tolaltaan.
23.06.2021 |
Otti ymmärrettävästi asian tosi raskaasti. Pääsi pari päivää sitten sairaalasta kotiin mutta on sen jälkeen vaan ollut omassa huoneessaan. Ei puhu meille mitään. Mäkin käyn tarkistamassa pojan luona sokereita mutta ei oikein edes katso päin. On itkenyt sitä kuinka epäreilua on kun hän sairastui ja koko elämä pilalla. Ei ota kuuleviin korviinsakaan mitään lohduttavia sanoja. Sanoo että haluaa vain olla yksin.
Pojalla oli ihan kamalat oireet ennen diagnoosia, joten kiitollinen olen kun ne on nyt saatu kuriin. Mutta tämä henkinen puoli... Tiesin heti kun diagnoosi saatiin että alkuun voi olla vaikeaa tottua ajatukseen, mutta että näin paha. On 15v ja muutenkin hirveä murrosikä päällä. Siihen lisäks vielä tämä. Ei oo raukalla nyt helppoa.
Kommentit (116)
En ymmärrä näitä vähätteleviä kommentteja. Onhan tuo aivan hirveä sairaus eikä kauheasti kannata eläkesäästämiseen tutustua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kusiko housuun vai miten oli pahat oireet? 😂😂
Oli tosi väsynyt. Nukkui noin 11 tuntia yössä ja silti oli väsynyt. Sitten alkoi se hirvittävä juominen ja pissaaminen. Pahimmillaan kävi vartin tai jopa kymmenen minuutin välein pissalla. Toki kun tuo noin runsas pissaaminen alkoi, mentiin heti lääkäriin. Ei siis kovin kauaa oirehtinut, mutta voimakkaat ne oireet oli.
Miksi pitää kaikesta heittää vitsiä? Jopa lapsen sairauksista.. Ap
Kerro nyt kummasta sairaudesta on kyse, ykkösestä vai kakkosesta.
Ykkösestä, jos se on nyt aivan pakko tietää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse hankittu sairaus joten sietääkin vähän miettiä. Tuon ikäisenä toki vanhemmat ovat osayyllisiä kun ovat mahdollistaneet huonot elintavat.
15veellä 2. tyypin diabetes?? Taitaa olla oikein lääketieteen tohtorikin täällä kommentoimassa :D
Meidän kuusivuotiaalle tuli ensimmäinen harmistuminen diabetekseen puoli vuotta diagnoosin jälkeen. Uhmakohtauksen aikana uhkaa repiä sensorin ja pumpun irti, mutta näistäkin on selvitty juttelemalla. Sen kanssa on vain pakko oppia elämään jos meinaa hengissä pysyä. Tsemppiä! 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa ikäviä kommentteja. Diabetes ei ole itse aiheitettua kuin aikuisilla.
Tsemppiä ap! Voit oileastaan olla vaan valmiina tukemaan lasta, kun hän haluaa keskustella asiasta.
Ja aikuisellakin voi tulla kakkostyyppi hyvistä elintavoista huolimatta, jos on raskas perinnöllinen taipumus.
Niin minkälaiset "hyvät elintavat"? Kakkonen tulee sopimattomasta ravinnosta myös sille, jolla on perinnöllistä taipumusta.
Etkö tiedä, mitä hyvät elintavat tarkoittavat? Diabeteksen kontekstissa se on terveellinen ruokavalio, normaali paino, pieni vyötärönympärys ja riittävä liikunta.
Tiedätkö, mikä on se "terveellinen ruokavalio" diabeteksen näkökulmasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensimmäisenä: tsemppiä sekä pojalle että vanhemmille!
Anna pojalle aikaa sopeutua. Älä myöskään tee sairaudesta liian isoa numeroa, tai kyttää sokereita, koska se on etenkin teinistä helposti todella rasittavaa. Älä myöskään kauhistele korkeita tai matalia sokereita. Niitä tulee, vaikka olisi kuinka monia vuosia ja vuosikymmeniä sairastanut, saati juuri diagnoosin saaneena. Joillakin lääkäreillä on aivan liian ruusuinen kuva verensokerin säätelystä, joten ei todellakaan kannata uskoa siihen että täydellisen tasapainon pitäminen olisi mahdollista koko ajan. Joillekin se on helpompaa, joillekin todella vaikeaa, eikä kyse ole siitä, että toiset hoitaisi huonommin, vaan toisilla eri asiat (kuten vaikka hormonit) vaikuttaa niin paljon enemmän ja arvaamattomammin, että tasapainon pitäminen on lähes mahdotonta. Toki tavoite on mahdollisimman hyvä, mutta jos siitä alkaa itseään (tai lastaan) soimaamaan, niin ei sillä ainakaan asiaa paranneta.
Kannattaa liittyä diabeetikko lasten vanhempien vertaistukiryhmään facebookissa ja pojan kannattaa jossain vaiheessa etsiä joku vertaistukiryhmä. Sopeutumisleirit on myös hyviä, jos poika jossain vaiheessa haluaa, mutta en sinnekään pakottaisi. Psykologille voisi yrittää päästä purkamaan asiaa.
Jos pojalta englanti luonnistuu ja etenkin jos jääkiekko kiinnostaa, niin Max Domista on kirja, joka keskittyy paljon hänen diabetekseensa, mutta myös jääkiekkouraan. Myös esim. Kaapo Kakko on diabeetikko.
Kannattaa sanoa, että ihan oikeasti diabetes ei ole este kovinkaan monelle asialle elämässä. On joitain ammatteja, jotka se sulkee pois laskuista, mutta niitäkin on loppuviimein aika vähän. Toivottavasti pojan unelma-ammatti ei lukeudu näihin. (Sellaiset ammatit, joissa äkillinen hypo voisi aiheuttaa etenkin muille vaaraa, esim. vaikka lentäjä.) Mitä vaan voi harrastaa, kaikenlaisia teinijuttuja voi tehdä, ja vaikka moni niin varoittelee, niin kyllä, voi myös ryypätä. Toki joku järki pitää pitää päässä, mutta se olisi toivottavaa ihan kaikille. Itsellä diabetes ei ole ollut esteenä millekään, paitsi ehkä joskus omassa päässä, mutta se on ollut ihan oma moka.
Muistakaa, että elämä ei kaadu siihen, jos sokerit ei ole aina täydellisessä tasapainossa. Tottakai lisäsairauksien riski kasvaa, mitä huonompi tasapaino on, mutta väitän, että ei jatkuva stressaaminenkaan hyvää tee. Kannattaa etsiä vinkkejä hoitoon myös netistä, koska lääkärit ei todellakaan tiedä kaikkea, eikä heillä yleensä ole omakohtaista kokemusta siitä, millaista diabeteksen kanssa eläminen on. Se voi olla hyvinkin raskasta, mutta paljon riippuu myös siitä, miten asiaan suhtautuu. Mitä paremmin on sujut sairautensa kanssa, sitä helpompaa se on. Mitä paremmin hyväksyy sen, että aina ei voi voittaa, sitä paremmin sujuu. Mitä enemmän kokeilee ja opettelee tuntemaan oman kropan ja sokereiden toimintaa, sitä helpommaksi se muuttuu. Eikä se tarkoita, että siinä pitäisi oppia täydelliseksi hetkessä, ei se ole edes mahdollista. Tilanne voi muuttua milloin vain ja sitä paitsi, hänellä on koko elämä edessä ja aikaa opetella. :)
T. 10-vuotiaana sairastunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kusiko housuun vai miten oli pahat oireet? 😂😂
Oli tosi väsynyt. Nukkui noin 11 tuntia yössä ja silti oli väsynyt. Sitten alkoi se hirvittävä juominen ja pissaaminen. Pahimmillaan kävi vartin tai jopa kymmenen minuutin välein pissalla. Toki kun tuo noin runsas pissaaminen alkoi, mentiin heti lääkäriin. Ei siis kovin kauaa oirehtinut, mutta voimakkaat ne oireet oli.
Miksi pitää kaikesta heittää vitsiä? Jopa lapsen sairauksista.. Ap
Kerro nyt kummasta sairaudesta on kyse, ykkösestä vai kakkosesta.
Ykkösestä, jos se on nyt aivan pakko tietää. Ap
Ei mikään pakko, mutta onhan se hyvä tietää. Ne kun ovat täysin eri sairauksia. Ei tule sitten kommentteihin turhia oletuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä vähätteleviä kommentteja. Onhan tuo aivan hirveä sairaus eikä kauheasti kannata eläkesäästämiseen tutustua.
Tällä palstalla on paljon ihan oikeasti pahoja ihmisiä, kuten tästäkin ketjusta ilmenee. Eihän normaalille ihmiselle tulisi mieleenkään ilkkua kun nuori ihminen sairastuu parantumattomaan tautiin.
Jaksamisia AP:lle ja hänen perheelleen!
Ihanaa😶
Aurinko paistaa tänäänkin❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin, ja vaadi saada hyvät välineet. Ehdottomasti jatkuva sensorointi (se toivottavasti onkin) ja pumppu tai kynät pojan toiveen mukaan. Myös insuliineja täytyy arvioida kriittisesti ja tarvittaessa vaihtaa.
T. 10-vuotiaana sairastunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse hankittu sairaus joten sietääkin vähän miettiä. Tuon ikäisenä toki vanhemmat ovat osayyllisiä kun ovat mahdollistaneet huonot elintavat.
15veellä 2. tyypin diabetes?? Taitaa olla oikein lääketieteen tohtorikin täällä kommentoimassa :D
Kyllä nykyisin lapsillakin todetaan 2tyypin diabetesta. Huonon ravinnon reurausta.
Ap kyllä jo mainitsikin, että heillä kyse on ykkösestä, joten keskittykää nyt sitten siihen ilman sekoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
15v poika itkee. V*tt* mikä mamman poika...
Olen yli 40-vuotias mies ja itken silloin kun siltä tuntuu. Järkytyitkö?
Vierailija kirjoitti:
Kusiko housuun vai miten oli pahat oireet? 😂😂
Luikertele takaisin kivesi alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, tuskinpa ketään iloinen tuollaisesta sairaudesta on. Ihan normaali reaktio. Pahinta mitä voit tehdä on selittää miten siitä nyt on päästävä yli ja opittava elämään sen kanssa.. kuinka rasittavaa paasausta terveiltä.
T. Reumaatikko
Sun lapsi juoksi 10 minuutin välein kusemassa ja uskoit vasta kun lapsi itse sanoi että kaikki ei oo kunnossa. Millainen äiti olet?
Kun perussairauteni diagnosoitiin ajattelin että kyllä tämä tästä kunhan huolehtii lääkitykset jne. Kuusi vuotta sairastamista takana ja olen todella kyllästynyt tähän ja tämän kanssa pitäisi muka jaksaa elää loppuelämä. Kaikenlaisia lääkkeitä kokeiltu ja vaikka teen kaikkeni sairaus ei pysy hyvässä hoitotasapainossa ja lääkärit levittelevät suurimmaksi osaksi vain käsiään. Paitsi silloin kun pitempi huonon hoitotasapainon jakso päättyy päivystykseen jossa sitten haukutaan kun ei tule ajoissa vaikka olen käynyt terveyskeskuksessa jo useamman kerran samasta syystä saamatta apua.
Nyt vain hoitotaholta tukitoimet kuntoon. Psykan tapaamiset ja neuvoja sekä pojalle, että perheelle. Nykyaikaiset seurantamenetelmät (esim libre) ja sensoroivat pumput toivelistalle. D1 hoito on kehittynyt valtavasti ja halpottavia menetelmiä löytyy!
Vierailija kirjoitti:
Kusiko housuun vai miten oli pahat oireet? 😂😂
Mitä sitten vaikka olisikin kussut? Diabeteksessä se kusihätä voi tulla minuuteissa todella pakottavaksi ja silloin on jo kiire. Lapsi on ollut sairas. Tuskin häneltäkään terveenä pissi lurahtaisi pöksyyn vaikka millainen hätä olisi. Sairaana se vain on niin eri juttu..
Hoh hoh hoijaa...
Onpa taas niin provo 😤
Olipas hyvä neuvo.... tttu mitä vatipäitä taas paikalla. Huoh....