MInisteri KIURUN EROTTAVA ja HETI !!!!!
TÖRKEETÄ TOIMINTAA KERTA KAIKKIAAN:
Oikeushistorian professori lataa Ylen haastattelussa tylyn tuomion opetusministeri Krista Kiurun toiminnasta.Yliopistopiireissä hämmästellään valtakunnallisen kouluviraston johtajanimitystä.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen eli Karvin johtajaksi valittiin Porin yliopistokeskuksen johtaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Harri Peltoniemi. Peltoniemen valinnan takana oli opetusministeri Krista Kiurun (sd) esitys.
Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan valintaprosessissa kuohuttaa esimerkiksi se, että kelpoisuusvaatimuksia muutettiin kesken haun. HS:n mukaan työryhmä esitti alun perin, että uuden arviointikeskuksen johtajan tulisi olla vähintään tohtori. Asetukseen vaatimus aleni maisteriksi, vaikka eduskuntakin vaati tohtorin tutkintoa tehtävän vaativuuden ja kansainvälisyyden takia.
Asiasta on tehty kantelu oikeuskanslerille.
Ylen haastattelussa oikeushistorian professori Jukka Kekkonen arvostelee valintaa rajusti.
– Menettely on ollut hyvin härskiä tässä tapauksessa ministerin taholta. Tässä on vahvasti kotiin päin vedon makua ja tämä on oikein klassinen, aika pahan luokan poliittinen nimitys, Kekkonen sanoo Ylelle.
Tapauksesta tehdyn kantelun mukaan opetusministeri Kiurun pitäisi erota tehtävästään. Kekkosen mukaan kyse on yleisemmästä ongelmasta Suomessa, ja myös esittelevien virkamiesten asemaa pitäisi punnita.
– Mielestäni on aiheellista ja perusteltua nostaa ministerin erottamisen vaihtoehtokin esiin keskustelussa, Kekkonen sanoo Ylelle.
Kommentit (3)
Kuka teistä muuten tietää, mitä Peltoniemi on tehnyt aiemmassa virassaan ja onko kenelläkään käsitystä maisterin kyvyistä? Yliopistokeskuksen vetäminen ei varmaan ole mikään yksinkertainen homma kuitenkaan, enkä ole varma pystyykö tohtorintutkinnolla tekemään kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen työt sen paremmin, jos ei ole tietoa organisaatioiden johtamisesta. En siis menisi tuomitsemaan tätä päätöstä, koska en tiedä miehestä mitään.
Noh tämähän on ihan tavallista nykypäivän Suomessa- hyvävelijärjestöt toimii. Näitähän me olemme äänestänet.
Eikö Krista Kiuru ole aikaisemminkin harrastanut vastaavaa kotiinpäin vetämistä? Vähintäänkin kyseenalaista...