Nykyään tuntuu, että lapsilla on ihan hirveästi kaikkea "erityisyyttä"
Tuntuu jo, että normaalit persoonallisuuden piirteet nähdään ongelmana ja kaikki vähänkin poikkeava on jotain diagnoosia vaativaa. Aistiherkkyyksiä, oppimishaasteita ym. Nykyään syynätään kaikkea ihan yli tarkkaan, kuitenkin kaikki kehittyvät omaan tahtiin ja suurin osa pärjää elämässä melko normaalisti, vaikka lapsena olisi jäänyt kiinni ties mussä seuloissa.
Olen töissä paikassa, missä näitä lapsia tutkitaan ja homma on mennyt ihan älyttömäksi. Lapset reagoivat usein perheen ongelmiin ja apu ei löydy lasta tutkimalla.
Tottakai on niitä, ketkä oikeasti tarvitsevat selvittelyä ja apua ja tukea, mutta suurin osa "erityisyydestä" on normaalia luonne-eroa tai reagointia esim. hankalaan perhetilanteeseen.
Toisaalta nykyään elinympäristö on niin kuormittava, että siinä menee vinoon yksi jos toinenkin. Sen sijaan, että syytä etsittäisiin ympäristöstä ja tästä yhteiskunnasta, syy haetaan ja halutaan löytää yksilöstä, jolloin voidaan syyttää yksilöä. Samalla diagnoosin saaminen on vanhemmille kuin synninpäästö, koska vanhemmat usein kokevat häpeää ja epätietoisuutta lapsensa käytöksen takia. Diagnoosi on yhtä kuin me emme tehneet tätä.
Veikkaan, että diagnoosit tulevat lisääntymään, mitä enemmän suositaan avokonttorimallisia peruskouluja ja itseohjautuvuutta. Kaikista lapsista ei ole siihen, eikä edes voi olla. On aika tarkastella ympäristön vaatimuksia suhteessa siihen, minkälainen eläin ihminen on ja mikä on ihmiselle ns. lajityypillistä. Elämme nykyään aivan erilaisessa maailmassa kuin mihin luolamiesaikaan jääneet aivot ovat tottuneet. Lääkitsemme ulospäin näkyvää epämiellyttävää käytöstä ja "hankaluutta", vaikka katse pitäisi kääntää tähän kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu.