Lapsen allergia ja isovanhemmat - mikä siinä on niin vaikeaa???
Hain lapsen mummin luota hoidosta. Hän oli siellä pari tuntia ja kivaa oli ollut.
Kotona vaihdettiin lapsen märkä paita pois ja samalla katsoin lapsen ihoa: ihottumaa löytyy. Kyse ei ole hikinäppylöistä, näitä lapseni saa, kun hän on syönyt tai juonut lehmänmaitoa sisältäviä tuotteita. Soitan lapsen mummille, mieheni äidille, ja saan kuulla, että lapsi sai jäätelön, kun "kovasti halusi". En yhtään epäile, että halusi. Totta kai jokainen haluaa kylmää herkkua kuumana päivänä. Siksi meillä on pakkanen täynnä sopivia kylmiä mehujäitä, joissa ei ole maitoa tai jäämiä maidosta.
Nyt kyse on tavallisesta jäätelöstä, jonka isoäiti antoi ihan tarkoituksella, vaikka tietää, että lapsi on allerginen. Iho-oireet ovat vasta alkua. Hieman myöhemmin alkaa levottomuus, itku ja kipu, joka vie yöllä unet. Että kiitos vain, mummi, kiitos aivan valtavasti, kun aiheutit rakkaalle lapsenlapselle kipua ja tuskaa tuntikausiksi, koska "hyvällä mummilla on oltava herkkuja".
Ymmärrän sen, että mummi tahtoo hemmotella, enkä ole sitä kieltänyt, mutta näyttää olevan todella vaikeaa tehdä se tavalla, joka sopii myös tälle lapselle. Kun kerran on etukäteen varta vasten käyty hankkimassa ne jäätelöt, kuinka vaikeaa on samalla hankkia se maidoton, kun niitä kuitenkin on?
Kohtalotovereita?
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni on sarjaa "vanha jäärä", jolla ei ole ikinä ollut mitään käsitystä mistään allergioista. Kuitenkin, kun poikani ei pienenä saanut syödä juuri mitään, niin takuulla oli ruuaksi kalkkunaa ja bataattia - joita ei IKINÄ käytä itse, sekä oikeaa sorttia kasvimaitoa. Ikinä ole ollut ongelmia oikeiden ruoka-aineiden kanssa. Vieläkään lähtee melkein erikseen kauppaan hakemaan oikeaa "maitoa", vaikka teini voisi hyvin juoda pelkkää vettäkin.
Meillä myös papat tuollaisia. Mummojen kanssa on ollut vääntöä allergioiden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella oli myös pienenä maidoton ruokavalio. Kun vein lapsen sovitusti mummille ja näin mitä ruokaa pöydässä oli, kysyin vähän epäilevänä, onko nää tosiaan maidotonta. Mummi vastasi: kaikki on hylaa!
Laktoosittoman ja maidottoman ero ei ole selvä edes kaikille ravintola-alan ammattilaisille, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.
Sinulle ei näemmä ole selvää hylan ja laktoosittoman ero..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viekää sinne itse pakastimeen varastoon lapsen lempijäätelöitä.
Ajattelin samaa,valokuvat ja sitten lista pakastimen kanteen ja kauppalappuun että EI MUUTA!
JA vie kopio lääkärintodistuksesta,jos sitten uskoo!
Tai sit vaan samalla vaivalla ei vie sitä lasta sinne välinpitämättömän ja vastuuttoman isovanhemman luo. Voi sit keskenään miettiä et missäs tulikaan mokattua, kun ei lapsenlasta enää näy.
Juuri näin. Ohjeet annetaan kerran, ja jos mummo ei muista ja kysyy itse tarkennusta, niin silloin tietysti neuvotaan. Ei voi olettaa, että normaalisti syövä osaisi tai muistaisi aina varmuudella mitä kaikkea rajoite tarkoittaa (esim. tuoteselosteiden lukeminen ei ole kaikille ihan itsestäänselvää), mutta asenne ratkaisee.
Normaalin kuusikymppisen pitää kyllä ymmärtää, mistä lapsen allergiassa on kyse ja mitä hänelle saa antaa ja mitä ei. Kyllä lapsen vanhemmat kertovat. Jos isovanhempi ei muista, niin kirjoittaa sitten muistiin.
Mun mummilla (s. -29) oli mun lapsuusaikoina lompakossa lista mun kielletyistä ruoka-aineista ja minkä eri nimien takana niitä voi elintarvikkeissa esiintyä. Siihen aikaan ei vielä ollut näitä lihavoituja allergeenimerkintöjä, joten ihan itse piti olla hereillä kaseiinien ja maltodekstriinien kanssa, mutta hyvin onnistui. Mummi kehitteli mulle sopivia versioita eri ruokalajeista ja leivonnaisista ja mm. teki mulle itse karkkeja, kun ei kaupan karkit sopineet. Tämä siis joskus ysärillä ja nollanollarilla. No, kyseessä kylläkin äidin äiti, mutta ei se isän äitikään huono näissä ollut. Ei ole mitään järkevää syytä, miksi allergian käsitteen hahmottaminen yhtäkkiä olisi ehkä 30 vuotta myöhemmin syntyneelle ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Paitsi jos on (alkava) muistisairaus tai muu aivoja rappeuttava sairaus.
Aivan kamalia juttuja täällä! Lapsiparat! Olen itse anoppi ja mummi. Yksi lapsenlapsi oli pienenä tosi herkkävatsainen. Aina kun hoidin häntä kyselin tarkkaan vanhemmilta että mitä saa antaa ja mitkä ovat kiellettyjä ruokia. Lapselle annettiin hitaasti uusia ruoka-aineita herkkävatsaisuuden takia. Uskomatonta että jotkut isovanhemmat tieten tahtoen sairastuttavat oman lapsenlapsensa. En vaan voi ymmärtää.
Anopillani oli jääkaapin ovessa lista toisen poikansa lasten allergioista. Hän oli sen itse kirjoittanut. Hänelle oli suorastaan kunnia-asia se, että hän muisti kaikkien allergiat. Meidän lasten allergioista ei listaa ovessa ollut, vaikka useaan kertaan sen hänelle kirjoitin. Aina hän kitisi, kuinka hankalia ne allergiat ovat, nekin, jotka olivat samoja kuin toisen poikansa lapsilla.
Miten se porkkanan jättäminen yhden lapsenlapsen ruoasta on ihan helppoa, mutta toisen taas niin kamalan vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi niin, että korona nollasi molempien vanhempien allergiamuistin. Se on ihan uskomatonta. Kun juttelimme juhannuksesta, kävi ilmi, että suunnilleen kaikki on unohtunut, joten taitaa tulla pikainen käynti omilla eväillä.
Lapsi 1: maitoallergia ja astma
Lapsi 2: maitoallergia, kananmuna, kaura, pähkinät
Lapsi 3: maitoallergia, km-viljat, soija, maissi
No ei tommosia voi mielessä pitää. Itse tietysti elät noiden asoiden kanssa joka päivä, mutta mummuiässä on muutakin muistettavaa, kuten nyt esimerkiksi kaikki omat syötävät, hengitettävät, silmiin tiputettavat ja diveltävät läkkeet, lonkan ja niskan kuntoutusjumpat ja pulison dieettirajoitteet ja lääkärinajat.
Isovanhemmat kuulostavat enemmän kasikymppisiltä kuin kuusikymppisiltä. Työelämässä noin huonokuntoiset eivät enää ole.
No minä olen työelämässä 58-vuotiaana ja tosiaan, suun kautta neljä eri lääkettä, inhaloitavat astmalääkkeet ja pari eri lääkevoidetta. Ja kuntouttavat liikuntaharjoitteet. Mutta toisaalta en pidä asianani ruikuttaa joka asiasta. Kuitenkin toivoisin, etteivät pikkulasten vanhemmat olettaisi minun muistavan näiden lasten kaikkia asioita niinkuin vanhemmat itse muistavat, varsinkin kun lapset korona-aikana ovat aika harvoin käyneet. Omien lasteni asiat aikanaan muistin, mutta nyt olen pelkkä mummo vaan. Työssäkäynti on kuormittavaa toki ja paljon enemmän tarvitsee aikaa toipumiseen kuin nuorempana. Mutta ei ne vielä vaan eläkkeellekään päästä.
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi tapaus, missä "allergia"on äidin korvien välissä
Mee hoitoon saatanan sadisti
Tehkää rikosilmoituksen tahallaan kelpaamattomia ruokia syöttävistä sukulaisista. Tuo on kidutusta jonka uhri on aikuisesta riippuvainen lapsi
Vierailija kirjoitti:
Kengät oli laadukkaat talvikengät päiväkotiin. että oikein laadukkaat ja ihan päiväkotia varten, unohdit mainita hinnan, oliko oikein nahkaiset entä minkäväriset nauhat oli.
Että oikein sua alkoi ärsyttää, kun jotkut ostavat lapsilleen laadukkaita kenkiä. Että ihan oli nahkaiset, sehän sua harmittaa. Että oli oikein nauhat, ai kamala kun sua ottaa päähän.
meillä naapuri tupakoi parvekkeella, vaikka lapsi saa savusta aina vakavan astmakohtauksen. "EIhän siitä mitään haittaa voi olla, puhalsin muualle". Raivostuttavaa joutua katsomaan, kun toinen tuhoaa lapsen terveyden. meille tosin ollana hakemassa pakkomääräystä asiaan viranomaisilta, sitten loppuu se turputtelu ja lspeni pahoinpitely.
Vierailija kirjoitti:
meillä naapuri tupakoi parvekkeella, vaikka lapsi saa savusta aina vakavan astmakohtauksen. "EIhän siitä mitään haittaa voi olla, puhalsin muualle". Raivostuttavaa joutua katsomaan, kun toinen tuhoaa lapsen terveyden. meille tosin ollana hakemassa pakkomääräystä asiaan viranomaisilta, sitten loppuu se turputtelu ja lspeni pahoinpitely.
Eikös tähän sovikin palstan yksi suosituin kommentti: "muuta maalle, jos et kestä muita ihmisiä".
Siellä lapsukaisesi voi tuoksutella koivuja ja mäntyjä sekä lehmänpaskaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella oli myös pienenä maidoton ruokavalio. Kun vein lapsen sovitusti mummille ja näin mitä ruokaa pöydässä oli, kysyin vähän epäilevänä, onko nää tosiaan maidotonta. Mummi vastasi: kaikki on hylaa!
Laktoosittoman ja maidottoman ero ei ole selvä edes kaikille ravintola-alan ammattilaisille, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.
Sinulle ei näemmä ole selvää hylan ja laktoosittoman ero..
Minusta tuntuu, että sulla itselläsi on sekaisin käsitteet hyla, laktoositon ja maidoton.
Maidotonta ruokavaliota noudattavat ovat allergisia maidon proteiinille.
Laktoositonta ruokavaliota noudattavat eivät ole allergisia maidolle. Heillä on laktoosi-intoleranssi, eli maitosokerin imeytymishäiriö.
Ei tuommoinen mistään dementiasta johdu. Se on jääräpäisyyttä, "kyllä minä tiedän" - mentaliteettia, yleissivistyksen puutetta ja omien lastensa ylikävelyä.
Hyvin yleistä isovanhemmilla, erityisesti mummoilla.
Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
meillä naapuri tupakoi parvekkeella, vaikka lapsi saa savusta aina vakavan astmakohtauksen. "EIhän siitä mitään haittaa voi olla, puhalsin muualle". Raivostuttavaa joutua katsomaan, kun toinen tuhoaa lapsen terveyden. meille tosin ollana hakemassa pakkomääräystä asiaan viranomaisilta, sitten loppuu se turputtelu ja lspeni pahoinpitely.
Eikös tähän sovikin palstan yksi suosituin kommentti: "muuta maalle, jos et kestä muita ihmisiä".
Siellä lapsukaisesi voi tuoksutella koivuja ja mäntyjä sekä lehmänpaskaa :)
ne ovat terveellisempiä.
Pakkomääräys on saanut siivet alleen, ei mene enää montakaan viikkoa ja kielto tulee koskemaan myös piha-alueita :) Siinä saa sitten röökaaja miettiä syntyjä syviä kun hiippailee johonkin pusikkoon syöpäkääryleensä kanssa.
Mummo on ottanut tehtäväkseen ”siedättää” allergia pois. Trust me, äiti on samanlainen