Lue keskustelun säännöt.
Millaiselle leirille lievästi erityisen lapsen voi laittaa?
16.06.2014 |
Pojalla ikää 11 v. Vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa. On kyllä muutama kaveri, mutta on ujo solmimaan kaverisuhteita. Koulussa pärjää ihan hyvin. Mikä olisi sellainen leiri, jossa ohjaajilla olisi ammattitaitoa käsitellä hieman erityisiä lapsia? Tuntuu, että itse tarvitsisin hetken breikin. Millekkään pelkästään erityislapsille suunnatulle leirille en häntä haluaisi laittaa, kun pärjää kuitenkin kunnon ohjauksessa ihan normiporukassa.
Kommentit (23)
Kun ei ole sellaisia kavereita. Siksi juuri haluaisin hänet leirille, että olisi samanikäistä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kuulostaa pahalta "laittaa" lapsi jonnekkin että pääsee eroon. Eikä leirien pitäisi olla kivoja juttuja jonne pääsee eikä jouduta kun vanhemmat haluaa eroon hetkeksi.
Tulipas paha mieli tästä aloituksesta. : (
Haluaako superujo lapsi minnekään leirille?
"Lievästi erityisen" on ihan hullu termi. Kaikkihan me ollaan erityisiä.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 11:22"]
Haluaako superujo lapsi minnekään leirille?
[/quote]
niin, vai haluaako superujo lapsi istua omassa huoneessaan ja pelata kaikki päivät tietokonetta.
ja kumpi vaihtoehto superäidin pitää lapselleen valita?
miten päiväleirit? yöksi kotio, niin ei olisi ihan niin hurja alku.
suosituksia en valitettavasti osaa antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 11:20"]
Jotenkin kuulostaa pahalta "laittaa" lapsi jonnekkin että pääsee eroon. Eikä leirien pitäisi olla kivoja juttuja jonne pääsee eikä jouduta kun vanhemmat haluaa eroon hetkeksi.
Tulipas paha mieli tästä aloituksesta. : (
[/quote]
äidilä taas on paha mieli, kun lapsella ei ole kesällä kavereita, eikä mitään tekemistä. Siksi ajattelin, että leiriä pitäisi kokeilla, vaikka poika ei sinne haluakaan. Hänellä kun on tapana protestoida kaikkea sellaista vastaan, joka on uutta. Joten saattaa olla, että viihtyvien siellä ihan hyvin. Ap
Mitkä ovat hänen kiinnostuksenkohteitaan? Mille leirille poika itse haluaisi mieluiten?
t. erityisluokanopettaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun kannattaa varmaan ottaa yhteyttä näihin leirin järjestäjiin ja kysyä heiltä voiko lastasi laittaa leirille... Kai se on niin paljon kiinni siitä kuinka paljon lapsesi vaatii avustusta, kuinka paljon leirillä on ohjaajia ja leirin tarkoituksesta ym.
Parhaat leirit täyttyy maaliskuussa... Eli vähän myöhään kyselet. Oma ujo lapseni on niillä leireillä, joissa on tosi hyvä. Eli saa positiivista palautetta taidoistaan niillä.
Ja toetenkin leirin pitää olla laadukas ja ohjaajien päteviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11jatkaa, että ujo lapsi ei tod ole erityislapsi!
Minulla on myös lievästi erityinen lapsi, näyttää normaalilta päältä päin, mutta sosiaalisissa tilanteissa on vaikeaa. Kiusaa tai tulee kiusatuksi usein. Lapsi meni seurakunnan päiväleirille, siellä on ammattitaitoinen vastuuohjaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisit kysynyt about 70 vuotta sitten niin vastaus olisi ollut "keskitysleirille".
Siis kutsuuko ap nyt introverttia ja/tai ujoa lasta joksikin erityislapseksi? Ei ne sellaisia ole, ihan tavallisia, normaaleja luonteenpiirteitä ovat.
Ja kysy nyt ihmeessä siltä lapselta haluaako se edes leirille. Itse kävin pari kertaa lapsena mutta en minä sielläkään sen enempää toisten seurassa viihtynyt kuin koulussakaan. Kun vaan on enemmän sisäänpäinkääntynyt luonne kuin ulospäinsuuntautunut, niin ei se asia leireilläkään muuksi muutu.
Hyvä puoli on, että ei se ole mikään ongelma että on introvertti. Paitsi että minun äitini mielestä, joka on äärimmäinen ekstrovertti eikä ymmärtänyt minua yhtään, se oli paha ongelma ja aina oli tuputtamassa että pitäisi olla kavereita, harrastuksia, leirejä. Ja minä ahdistuneena mietin että kamalaa kun oolen vääränlainen, enkä kelpaa edes äidilleni - ja vetäydyin entistä enemmän kuoreeni. Teini-iässä nousin kapinaaan muuttumisvaatimuksia vastsaan ja siitä asti olen elänyt ihan onnellista introvertin elämää. Niin - tosiaan ihminen voi elää onnellisena ilman kavereita ja harrastuksia, jos on sen luontoinen ettei niitä ihan aidosti kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä laita leirille. Jos haluaa pelata kotona konetta, niin anna pelata kohtuullisesti ja järjestä jotain kivaa toimintaa perheen kanssa lisäksi. Nuo leirit on monelle ujolle ja "erityiselle" tuskaa ja kidutusta pahimmassa muodossaan.
Olin lapsena ujo ja "lievästi erityinen", nyt 27v normaali ja sosiaalinen. Lapsuuden kesien kamalimmat muistot leireiltä ja muusta pakollisesta "kivasta". Parhaat muistot puolestaan videopeleistä ja perheen kanssa touhuamisesta.
Jos lapsi itse haluaa, niin hyvä idea. Joko harrastukseen liittyvä tai seurakunnan leiri olisi mun ehdotus.
Älä kuitenkaan pakota.
Muuten, oletko tosissasi 16, lapsuuden parhaat muistot videopeleistä?? Millaisia kultaisia muistoja niistä jäi?
Monilla paikkakunnila urheiluseurat, yhdistykset, seurakunnat ym. järjestävät päiväleirejä eri aiheiden ympärillä. On liikuntaa, taidetta sun muuta. Luulisi, että sieltä voisi löytyä kavereitakin. Kai sinä äitinä hillitset itseäsi etkä yhtä mittää jankuta pojan ujoutta ja sosiaalisia vaikeuksia. Sehän vain vaikeuttaa tilannetta. Jos lapsi pärjää kerran koulussakin ilman tukihenkilöitä, niin kyllä hän pärjää kesälläkin erilaisissa toimintaryhmissä.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2014 klo 11:46"]
Jos lapsi itse haluaa, niin hyvä idea. Joko harrastukseen liittyvä tai seurakunnan leiri olisi mun ehdotus.
Älä kuitenkaan pakota.
Muuten, oletko tosissasi 16, lapsuuden parhaat muistot videopeleistä?? Millaisia kultaisia muistoja niistä jäi?
[/quote]
Nro 15 haluaaa myös vastata tuohon 16:lle esitettyyn kysymykseen, nimittäin minulle myös parhaat muistot jäi kirjoista ja videopeleistä :) Sen sijaan kaikenlainen sosiaalinen johon äitini minut pakotti, kuten pesäpallopelit koulun kentällä toisten lasten kanssa, synttärit, leirit, tuottaa mieleen vain ahdistavia muistoja.
Kirjoissa ja videopeleissä minut lumosi loistava eläytymiskykyni, joka on useiden introverttien ominaisuus. Minä en vain lue tai pelaa, vaan minä siirryn toiseen maailmaan, minä näen, haistan, kuulen, tunnen sen maailman. Peleissä minä OLEN pelin sankari, minä elän täysin siinä maailmassa ja saan hienoja elämyksiä joita ei tosielämässä voisi saada. Minä olen seikkaillut antarktiksella ja ollut avaruuslaivan kapteeni ja toisen maailmansodan viidakkosissi Tyynellämerellä - minulla on ollut videopelien maailmassa hyvin jännittävä ja vaihteleva lapsuus :)
17, lapsuuden _kesien_ parhaat muistot.
Pelasin paljon ja "vakavasti", jopa voisi sanoa että puoliammattilaisena muutamaa eri strategiapeliä. Minun silmissäni pelit on edelleen kuin mikä tahansa harrastus, ei niistä nauttiminen ole yhtään erilaista verrattuna vaikka jalkapallosta nauttimiseen. Tein (ja teen edelleen!) myös itse lisäsisältöä peleihin ja jonkinverran myös kokonaan omia pelejä. :)
Ja olen tosiaan nainen. Olin ehkä lapsena ja teininä vähän outolintu, ja edelleenkään en täytä täysin "normaalin naisen" määrettä, mutta onnellinen olen just tämmösenä :)
AP, onko lapsella joku harrastus? Ujolle lapselle kannattaa miettiä harrastusta, jossa voi edetä yksin mutta myös ryhmässä. Musiikkiharrastus tulee ensimmäisenä mieleen. Soittaa voi yksikseen ja toisaalta ujokin voi pärjätä mukana orkesterissa/bändissä. Musiikkileirejä on maa pullollaan, tosin paikat kannattaa varata jo keväällä.
Saisiko pojan jonnekin leirille kaverinsa kanssa?