Lapsen kastamattomuudesta
Puolisoni ja minä emme kuulu kirkkoon eikä myöskään lapsiamme ole kastettu. Tämä on aiheuttanut osassa sukulaisista reaktioita, jotka tuntuvat mielestäni kunnioituksen ja sivistyksen puutteelta. Meidän on ikään kuin pitänyt puolustella valintaamme, joka ei mielestämme kuulu kenellekään muulle. Yksi sukulainen jopa sääli lastamme, joka ei ikätovereiden tavoin pääse rippikouluun ja saa rippijuhlia?! Että kirkkoon kuulumattomuutemme on kylmää ja lapsemme kasvaa jossain "tyhjässä" ja toivottomassa maailmankuvassa.
Tässä turhautumistani lievittääkseni haluan sen kaikille ymmärtämättömille todeta, että vaikka perheessämme ei kristinuskon oppeja tai muita uskonnollisia näkemyksiä vaalita, sisältyy lapselle välittämäämme maailmankuvaan seuraavia asioita:
- Elämä ja luonto on jumalan olemattomuudesta huolimatta ihmeellistä ja varjeltavaa.
- Usko ihmiseen on tärkeämpää kuin usko korkeampaan voimaan.
- Elämällä ei kenties ole tarkoitusta, kaikki loppuu kun kuolemme, mutta elämä on merkityksellistä siitä huolimatta ja juuri siksi. Kuolleet ihmiset eivät katsele meitä taivaasta vaan jatkavat elämäänsä meissä itsessämme muistoina ja kokemuksina jotka vaikuttavat tapaamme kohdella ja välittää muista.
- ihmisen tärkeimmät hyveet ovat anteeksianto, kiitollisuus ja toivo.
Uskonnottomuus ei välttämättä ole tyhjää ja kylmää ideologiaa. Mikäli lapsemme kokee uskovansa ja kaipaavansa jotain korkeampaa olentoa, en tule häntä siitä tunteesta tuomitsemaan.
Kommentit (28)
Itse olen jo 27, mutten koskaan ole saanut kastetta, kuulunut kirkkoon, ollut uskonnonopetuksessa, käynyt rippikoulua tai mitään muutakaan vastaavaa. En koe jääneeni mistään paitsi, enkä muista kenenkään koskaan ihmetelleen asiaa. Ihmeellisempää mielestäni on, että nykyäänkin vielä niin moni kuuluu kirkkoon.
Kristinuskon oppeihin ei kuulu se, että kuolleet katselevat meitä taivaassa. Ylösnousemus tapahtuu vasta Jeesuksen toisen tulemisen myötä.
Kunnioita Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi. Eli: rakasta itseäsi, koska jos et rakasta itseäsi ja rakastat lähimmäistäsi kuin itseäsi, et saa mitään hyvää aikaan. Itsensä rakastamisella ja terveellä itsekunnioituksella olet kykenevä rakastamaan lähimmäistäsi ja näin täytät Jumalan tahdon. Sou simple. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
En ajattele tiede vs. Jumalan olemassaolo. Pidän itsekin itseäni enemmän agnostikkona kuin ateistina. Mutta en näe mieltä uskoa johonkin vain siksi ettei sen paikkqnsa pitävyyttä pystytä todistamaan. Usko on sananmukaisesti uskon asia, jotku puhuvat lahjasta. Sitä lahjaa en ole saanut, enkä osaa kaivatakaan. Olisi outoa jos lapseni opettaisin uskomaan johonkin mihin en itse usko. Opetan siis niitä asioita joihin uskon :)
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:06"]
Herää itsellekin mieleen, että oletkohan se sittenkin sinä, joka et kunnioita muiden tapoja.
Niin ja btw, uskot, ettei Jumalaa ole, mutta tiedä se, että mitään ensikäden tietoa sinulla ei asiasta ole. Uskoa kaikki tyynni.
Ja muuten, työskentelen itse tutkijana biologian alalla. Turha siis vetäistä sitä tiedekorttia.
[/quote]
Uskotko, että muiden uskontojen jumalat ovat olemassa? Ei taida olla ensikäden tietoa asiasta.
Sama juttu meillä. Varsinkin anopin on erittäin vaikea hyväksyä sitä ettei lastamme kastettu. Koetti painostaa, että kutsuisimme edes papin siunaamaan lapsen, ettei pienokainen jäisi "pahan valtaan". Lisäksi juhlaan, jossa paljastimme lapsemme nimen tuli lahjaksi ristikaulakoru.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:06"]
Herää itsellekin mieleen, että oletkohan se sittenkin sinä, joka et kunnioita muiden tapoja.
Niin ja btw, uskot, ettei Jumalaa ole, mutta tiedä se, että mitään ensikäden tietoa sinulla ei asiasta ole. Uskoa kaikki tyynni.
Ja muuten, työskentelen itse tutkijana biologian alalla. Turha siis vetäistä sitä tiedekorttia.
[/quote]
Noh, löytyykös biologian puolelta paljonkin tieteellisiä todisteita jumalista? Vai miksi piti mainita erikseen?
[/quote]Mainitsin siksi, että minulle ei tarvitse selitellä tieteellä, ettei Jumalaa olisi. Vielä ei ole tullut mitään mikä kiistäisi Jumalan olemassaolon, pikemminkin päinvastoin. Monien eliöiden mekanismit ovat kerrassaan hämmästyttäviä. Tiede ei ole todiste Jumalaa vastaan.
[/quote]
Tiede ei myöskään voi todistaa, etteikö alushousulaatikossani asuisi tonttuja.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:30"]

Etenkin jos sanot tonttujen olevan näkymättömiä ja myös muille aisteilla havaitsemattomia ja toimivan ihmiselle käsittämättömällä tavalla. Väitettä on täysin mahdoton falsifioida.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 22:06"]
Herää itsellekin mieleen, että oletkohan se sittenkin sinä, joka et kunnioita muiden tapoja.
Niin ja btw, uskot, ettei Jumalaa ole, mutta tiedä se, että mitään ensikäden tietoa sinulla ei asiasta ole. Uskoa kaikki tyynni.
Ja muuten, työskentelen itse tutkijana biologian alalla. Turha siis vetäistä sitä tiedekorttia.
[/quote]
Noh, löytyykös biologian puolelta paljonkin tieteellisiä todisteita jumalista? Vai miksi piti mainita erikseen?
[/quote]Mainitsin siksi, että minulle ei tarvitse selitellä tieteellä, ettei Jumalaa olisi. Vielä ei ole tullut mitään mikä kiistäisi Jumalan olemassaolon, pikemminkin päinvastoin. Monien eliöiden mekanismit ovat kerrassaan hämmästyttäviä. Tiede ei ole todiste Jumalaa vastaan.
[/quote]
Ohis, mutta pidätkö siis omaa hämmästyksentunnettasi todisteena yliluonnollisesta ilmiöstä? Kovin on tieteellistä.