Tyttären päiväkodissa aloitti down-tyttö.

Koittakaa pohtia yhdessä mikä siinä tytössä on pelottavaa tai ahdistavaa.



Sitten juttelet siitä kuinka se pieni erilainen tyttö yrittää kovasti olla normaali, eikä voi asialle mitään että on erilainen. Vetoa lapsesi tunnepuoleen. Kerro vaikka että ajattele kun sinä kasvat ja opit hienosti piirtämään ja ajamaan pyörällä ja vaikka soittamaan pianoa, niin se toinen pieni tyttö ei niitä voi tehdä. (tms)



Mun pikkuveljeni oli pienenä hyvin herkkä poika. Hänen ryhmässään oli vammainen tyttö ja kun nämä muut lapset olivat viimeistä päivää tarhassa niin koko muu päiväkodin väki lauloi tuleville ekaluokkalaisille se Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun. Pikkuveljeni sanoi sen jälkeen äidilleni että " `Tiinalle´ (se vammainen tyttö) ei koskaan lauleta tätä laulua" . Meinasi äidilleni tulla itku kun poika oli niin silminnähden aidosti surullinen " Tiinan" puolesta.



Ja tokihan varmaan sille " Tiinallekin" se laulettiin aikanaan, mutta veljeni oli asiaa pohtinut ja ymmärtänyt ettei " Tiina" jatka heidän kanssaan matkaa samaan kouluun.

Mielestäni et äitinä voi tehdä muuta kuin odottaa rauhassa tilanteen tasoittumista. Kyllä tyttäresi tottuu down-lapseen ennen pitkää, usko pois. Itse olen työskennellyt päiväkodissa jossa erityislapsia, ja aivan ymmärrettävistä syistä jotkut toiset lapset ovat pelänneet heitä, mutta SE ON MENNYT OHI, kaikilta. Luota tyttäresi päiväkodin henkilökuntaan, he ovat ammattilaisia jotka osaavat hoitaa tilanteen. Lisäksi ota tämä kasvattavana ja loppujen lopuksi hyvänä kokemuksena.

leikkimässä koulun iltapäiväkerhon lasten kanssa. Koulun iltapäiväkerhossa on cp-vammainen poika. Käy koulua 30 kilometrin päässä ja iltäpäiviksi tulee oman kuntansa koulun iltapäiväkerhoon.



Aika yksinäisen oloinen tämä kaveri on. Arastellen katsoo muiden leikkejä. Vaihtoi kyllä nyt muuton vuoksi toiseen kouluun iltapäiväkerhoon. Mutta mielestäni ohjaajien tulisi yrittää saada poika mukaan leikkeihin.



Todella fiksu poika on olen kuullut, vaikka puhuminen hankalaa.

Ellei down-lapsi sitten ole väkivaltainen tai hirveä huutaja. Pienet lapset kun tahtovat hyväksyä kaikenlaiset kaverit ja vasta vanhempien käytös saa heidät muuttamaan asennettaan.

Millainen tekijä sellainen tulos.. Harmi

Asiasta oli varmasti minulle kerrottu jossain alkuvaiheessa, kun lapseni aloitti ryhmässä, mutta se oli jotenkin mennyt ohi korvieni.



Meni melkein kaksi vuotta ennen kuin tajusin, että ryhmässä oli myös erityislapsi. Saattoihan heitä olla jopa useampiakin, mutta tämän kehitysvammaisen pojan satuin tapaamaan, kun kerran hain lapseni aikaisemmin. Kotona kysyin pojaltani mitä mieltä hän oli tästä pojasta ja lapseni kohautti olkapäitään ja sanoi " Täh, kuka? Ai, Ville. Se on kehitysvammainen. Tiiätsä, sellainen vähän hidas vaan. Ihan kiva."



Silloin mietin, että onneksi en tajunnut aikaisemmin, että ryhmässä oli erityislapsi. Omalla " opetuksellani" olisin hyvinkin saattanut muuttaa sitä tapaa, jolla lapseni lopulta oppi suhtautumaan erilaisiin ihmisiin. Nyt en päässyt tuhoamaan mitään uteluilla ja " ymmärtämisellä" .

lukuaineissa ja onneksi hänellä on luokalla ystäviä. Samainen ämmä meni sossuun parkuun, miksi hänen lapsensa luokalla on vammainen lapsi, kun hänen mielestä heidän paikkansa on laitoksessa. Olivat onneksi nauraneet ämmän pihalle.



Itse eukko ei edes normaalisti peruskoulusta selvinnyt, joten todella suurta varaa on nipottaa. Omat lapsensa huutavat välitunneilla, että piha raikaa, kiusaavat muita ja sitä rataa.

Epävarmoja liikeitä? Taudin tarttumista? Ilmeitä?



Kysy ja selitä.

Voisitko kenties ehdottaa päiväkodissa, jos he kysyisivät down-lapsen vanhemmilta, että olisiko heillä jotain vastaavaa keinoa kertoa tuosta lapsesta ja hänen erilaisuudestaan.