En uskalla tehdä raskaustestiä.
Aloitettiin miehen kanssa lapsen yrittäminen syyskuussa. Meni kuukausia ilman mitään, tein kuukausien aikana lukuisia raskaustestejä ja viimeisimmän pettymyksen jälkeen en enää edes ajatellut koko raskautumista. Menkat olivat poissa viikon ja kävimme tekemässä testin terveyskeskuksella.
Nyt viime viikolla havahduin etovaan pahaan oloon ja alkoholi ei enää maistunut samalta. En edes lonkeroa pystynyt juomaan loppuun. Ajatus raskautumisesta tuli taas mieleen. Odotin eilistä, jolloin menkkojen olisi pitänyt alkaa kuin kuuta nousevaa ja nyt on jo toinen päivä ilman menkkoja.
Yöllä heräsin menkkamaisiin kipuihin ja sanoinkin jo miehelle että aamulla saa juosta vessaan ja "pidättelinkin" koko yön vuotoa kun en jaksanut lähteä vessaan pettymään. Aamulla hipsin vessaan ja yllätyksekseni menkat eivätkään olleet alkaneet yön aikana.
Nyt päivemmällä mahassani on ollut pistävää kipua navan kohdalla.
Maanantaina ajattelin tehdä testin, mutta en uskalla, en tahdo taas pettyä. Stressaan koko ajan menkoista, että milloin ne alkavat että pääsen pettymään :(. On normaalia, ettei vuoteen lykästä mutta harmittaahan tämä...
Kohtalotovereita? Kommentteja? Millaisia raskausoireita teillä oli?
Kommentit (29)
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 17:01"]
Voi miten ikävää, ap. Tsemppiä sinulle. Muista kuitenkin, että ei ole tavatonta, että lapsen yrittäminen kestää pitempäänkin. Jos et ole kokeillut jo ovulaatiotestejä, kokeile ihmeessä. Saat varmuuden siitä, että ovuloit.
[/quote]
Niin, kai se sitten täytyy :).Tuntuu jotenkin karulta, että 21- vuotiaana on näin "kauan" mennyt kun kavereilla lapsia tupsahtelee tuosta vain. Tosin, yksi yritti neljä vuotta. Lohduttaa kyllä ajatella että heilläkin on rankan yrittämisen jälkeen pieni tuhnuttaja kehdossa.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 13:24"]
Tuliko plussaa?
[/quote]
Ei! :0
Mitä ihmettä. Yöllä oli taas menkkamaisia kipuja ja aamulla olin taas 100% varma että nyt tippuu. Ei tippunut, tein jeejee- meiningillä testin ja dundunnnnn NEGA.
... Hämmentävää. Tulin äsken metsäreissulta kotiin, jossa kärsin menkkakivuista ja ei vieläkään mitään. Tällä hetkellä oksettaa ja heikottaa.
Eli, menkat vaan kusettaa mua ja ne alkaa silloin kun vähiten sitä odotan TAI raskaushormonia on liian vähän liuskatesteihin.
Lupaan ilmoittaa kun menkat/plussa tulee :|
- ap
Menkat alkoivat tiistaina ja loppuivat eilen. :( Olivat ensimmäisenä päivänä HYVIN kivuliaat, mutta niukat lopussa.
Tänään äsken mies lämmitti pakkasesta tulleen sokerimunkin mikrossa ja pisti naaman eteen, juoksin vessaan oksentamaan D: muutenkin ollut koko viikon etovaa oloa, pitäisköhän testi tehdä ...
Oon säälittävä kun toivon raskautta vieläkin :( - ap
Mä kuvittelin yritysvaiheessa kaikkia oireita itselleni. Testailin menkkojen jälkeen, kunnoli pahoinvointia yms. Viimesellä kerralla ei muuten mitään muuta kuin heikot hermot ja 4kg lisäpainoa yhtäkkiä. Manasin miehelle että kuinka voikin olla näin turvoksisda, farkutkaan mahdu päälle.
Selvis sitten, että se olikin meidän vauva joka turvotti. Olin jo "luovuttanut" raskautumisen suhteen, niin heti onnisti. Seksiäkin oli niin vähän, kun heti ovulaation jälkeen lakkas kaikki halut. :D
En tiedä miksi mua nyt kiinnostaa näin paljon, mutta mikä tilanne? :)
Voi ei :'( Toivottavasti pian onnistaisi! <3
-7
Hitsit että on kova vauvakuume täälläkin. Esikoinenkin vielä vasta vauva, mutta toista jo kovasti haaveillaan. Ahdistaa ktllä vähän jo etukäteen jos ei heti tärppääkään ja joutuu itsekin tähän menkkapettymyskierteeseen :/
Tee clearblue digital testillä, se on tosi tarkka! :)
Voi miten ikävää, ap. Tsemppiä sinulle. Muista kuitenkin, että ei ole tavatonta, että lapsen yrittäminen kestää pitempäänkin. Jos et ole kokeillut jo ovulaatiotestejä, kokeile ihmeessä. Saat varmuuden siitä, että ovuloit.