Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisikö erota? 15 v yhdessä ja 2 lasta
20.06.2021 |
Eli se tavallinen tarina, 15 v yhdessä, kaksi lasta joista toinen nukkuu vielä melko huonosti. Ollaan jotenkin vastustajajoukkueissa arjessa, olen lipsumassa siihen että arvioin paljon hän saa unta/omaa-aikaa tai käyttää siivoamiseen/ruuanlaittoon/pyykkeihin ja että meneekö kaikki tasan (ei tietenkään mielestäni mene). Kommunikointi on kiukuttelua, normaalit asiat tulee minulle tiuskimalla. Huomaan että hän syyttää minua kaikesta esim unohtuneesta tavarasta, rypistyneestä paidasta tai rikkoutuneesta esineestä. Seksi hänen kanssaan ei juurikaan enää kiinnosta muuta kuin viikon verran kuusta. Muutoin se on ällöttävää ja toimin vain tarpeiden tyydyttäjänä. Hellyyttä ei muutoinkaan ole, muuten kuin niin että se tuntuu heti seksin vaatimiselta.
Mutta hän on hyvä ihminen, hauska, komea, hyvä isä ja ennen lapsia kaikki sujui hyvin. Olimme ihan umpirakastuneita varmaan 10 vuotta, nyt en tiedä onko tämä enempi vain kiintymystä. Onko tässä jotain tehtävissä vai pitääkö vaan suosiolla lähteä uusiin suuntiin? Millaisia kokemuksia teillä on, ei varmaan olla ainoita historiassa tällaisessa tilanteessa. En todellakaan haluaisi mutta... Tällaista loppuelämää en kuitenkaan itselleni tai miehelleni toivo.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Asiat helpottaa tuosta kun teidän lapset vähän kasvaa. Olette vain pikkulapsiarkeen turhautuneita.
Tossa vaiheessa on oikeasti turha erota. Elätte nyt raskaimpia aikoja elämässänne. menkää edes pariterapiaan. Näin käy monelle pikkulapsiperheelle. Vuosi eteenpäin tuosta niin lapsenne leikkivät jo yhdessä ja saatte enemmän hengähtää.
Onko teidän mahdollista ottaa yhteistä aikaa, saatteko lapset jonnekin yökylään? Uskon että tuo seksijuttukin muuttuu ajan kanssa paremmaksi, kun alat näkemään miehesi paremmassa valossa.
HOITAKAA suhdetta, käykää treffeitä. Ottakaa myös omaa aikaa ja pitäkää kiinni omista harrastuksista.
Antakaa aikaa älkääkä luovuttako helpolla. Elämä ei eron jälkeen välttämättä muutu yhtään paremmaksi, jos teillä on ennen lapsia ollut niin loistava suhde, kun kerroit. Se on vielä mahdollista saada takaisin :)Itse olin turhautunut mieheeni kun nuorimmainen oli juuri 1,5v...nyt kun nuorimmainen on 3,5v elämä on jo helpottanut aika tavalla ja keskinäiset välimme ovat parantuneet.
Tätä minä toivon, saa nähdä. Kun esikoinen oli muutaman vuoden olin myös todella kyllästynyt kaikkeen mutta helpotti sitten kun toinen lapsi toi sisältöä elämään. Osin varmaan jotain kriisiä muutenkin. Jotain varmaan täytyy tehdä jossain kohtaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: n tarina on ihan normaali parisuhdetarina.
Niin siinä normaalisti käy, että ns intohimoinen rakkaus hälvenee vuosien myötä ja sen jälkeen tuli kiintymys, kumppanuus ja silti nekin ovat rakastamista.
Jotta rakkaus ei lentäisi pois, parisuhdetta pitää vaalia ja pitää hengissä pienten lasten aikanakin siten, että vanhemmat ottavat yhteistä aikaa aika ajoin. Hotelliviikonloppuja, muita yhteisiä matkoja jne.
On olemassa parisuhdeleirejä/ kursseja joissa pariskunta saa uusia vinkkejä ja kuulevat kohtalotovereilta miten suhde saadaan uuteen kukoistukseen. Aina ei kannata luovuttaa , jos ei ole pahoinpitelyjä, alkoholismia ym kuvioissa.
Parisuhdekouluttajien mielestä Suomessa luovutetaan liian helposti, kun ei " parisuhde maistu enää" samalta kuin silloin joskus.
Vanhempien kannattaa sekin miettiä millaisen mallin antavat lapsilleen. Hekin ovat joskus pariduhteessaan. Eli kantapäät vastakkain vaan, kun ei enää tunnu kivalta
Omasta mielestäni nykyään erotaan jokseenkin liian heppoisilla perusteilla. Kukaan ei toki tiedä parisuhteen tilaa paremmin kuin pariskunta itse, mutta jotenkin ihmettelen tällaisia pohdintoja, jotka kuulostavat omaan korvaani siltä, että "no jaa, pitäisiköhän tässä erota". Perhettä ja elämän parisuhdetta ei kannata tuosta vain heittää pois. Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Kertokaa, miltä tuntuu; keskustelkaa mitä kumpikin kaipaa ja mitä voisitte yhdessä tehdä näiden asioiden eteen; olkaa lempeitä ja armollisia toisianne kohtaan.
Suosittelen aloittajaa puhumaan näistä tuntemuksistaan puolison kanssa. Vastavuoroinen keskustelu aiheesta kannattaa. Kannattaa myös miettiä, mitä itse odottaa puolisolta ja itseltään eli mistä tyytymättömyys varsinaisesti johtuu? Onko kaikki puolison syytä vai voisiko itse toimia jotenkin toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuinka paljon sinua haittaisi, jos lapsesi eivät enää haluaisi pitää yhteyttä aikuisena?
Haittaisi totta kai, mutta ei kukaan voi 20 vuotta olla tällaisessa suhteessa vain lasten takia. Kyllä lapsetkin sopeutuu. Ap
En minä ainakaan sopeutunut eikä äitini ole sopeutunut kymmenessä vuodessa siihen, että en halua enää kuulla hänestä. Jokaisella on tietysti oikeus tavoitella omaa onnea, mutta hinta on hyvä pitää mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Omasta mielestäni nykyään erotaan jokseenkin liian heppoisilla perusteilla. Kukaan ei toki tiedä parisuhteen tilaa paremmin kuin pariskunta itse, mutta jotenkin ihmettelen tällaisia pohdintoja, jotka kuulostavat omaan korvaani siltä, että "no jaa, pitäisiköhän tässä erota". Perhettä ja elämän parisuhdetta ei kannata tuosta vain heittää pois. Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Kertokaa, miltä tuntuu; keskustelkaa mitä kumpikin kaipaa ja mitä voisitte yhdessä tehdä näiden asioiden eteen; olkaa lempeitä ja armollisia toisianne kohtaan.
Olen samaa mieltä että erotaan liian helposti, en minäkään haluaisi erota. Parisuhde on vaan arjessa ollut jo useamman vuoden huonoa. Useammin aiheuttaa pahaa kuin hyvää mieltä, pääasiassa asiaa ei edes huomaa. En halua heittää perhettä ja parisuhdetta pois mutta en minä tällaistakaan elämää halua.
Ollaan tietenkin keskusteltu, koitetaan tehdä välillä asioita kaksinkin ja silloin on ihan kivaa. Toki korona aikana tämä on ollut tosi vähäistä ja lapset on vieraantuneet isovanhemmistaan tai ehkä oikeastaan toisin päin. Mutta se ei ole mitään arkea, hyvä fiilis nollautuu usein heti kun päästään kotiin. Tai jos teen yksin jotain, lapset heitetään minun syliin kun pääsen kynnyksen yli, jääkaappi tyhjä ja kämppä pommin jäljiltä ja joudun hoitamaan yöheräämiset 2 viikkoa putkeen.. kaupan päälle kiukuttelua ja tiuskimista ja seksiäkin pitäisi saada. Ehkä tämä nyt vaan kuvastaa tätä pikkulapsiarjen rytmin epäsopivuutta meidän vanhempien sisäisen rytmin kanssa. Toisin sanoen molempia uuvuttaa.. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuinka paljon sinua haittaisi, jos lapsesi eivät enää haluaisi pitää yhteyttä aikuisena?
Haittaisi totta kai, mutta ei kukaan voi 20 vuotta olla tällaisessa suhteessa vain lasten takia. Kyllä lapsetkin sopeutuu. Ap
En minä ainakaan sopeutunut eikä äitini ole sopeutunut kymmenessä vuodessa siihen, että en halua enää kuulla hänestä. Jokaisella on tietysti oikeus tavoitella omaa onnea, mutta hinta on hyvä pitää mielessä.
Koetko että vanhempien ero oli sinun vikasi vai miksi et sopeudu? Kai ymmärrät etteivät vanhempasi elä sinua varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuinka paljon sinua haittaisi, jos lapsesi eivät enää haluaisi pitää yhteyttä aikuisena?
Haittaisi totta kai, mutta ei kukaan voi 20 vuotta olla tällaisessa suhteessa vain lasten takia. Kyllä lapsetkin sopeutuu. Ap
En minä ainakaan sopeutunut eikä äitini ole sopeutunut kymmenessä vuodessa siihen, että en halua enää kuulla hänestä. Jokaisella on tietysti oikeus tavoitella omaa onnea, mutta hinta on hyvä pitää mielessä.
Koetko että vanhempien ero oli sinun vikasi vai miksi et sopeudu? Kai ymmärrät etteivät vanhempasi elä sinua varten.
Minulla ei ollut eron jälkeen enää kotia vaan majapaikkoja. Ennen eroa perheessä ei ollut mitään väkivaltaa, juomista tmv. oikeaa ongelmaa. Erityisesti äidilleni tuli jotenkin yllätyksenä, että en antanut eroa anteeksi ja katkaisin välit heti kun pääsin muuttamaan pois. Isä ymmärsi tämän myöhemmin mutta äiti kuulemma kipuilee vieläkin. Pointti oli lähinnä siinä, että ap tiedostaa tämän vaihtoehdon, jotta ei koe mahdollisesti samanlaista yllätystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuinka paljon sinua haittaisi, jos lapsesi eivät enää haluaisi pitää yhteyttä aikuisena?
Haittaisi totta kai, mutta ei kukaan voi 20 vuotta olla tällaisessa suhteessa vain lasten takia. Kyllä lapsetkin sopeutuu. Ap
En minä ainakaan sopeutunut eikä äitini ole sopeutunut kymmenessä vuodessa siihen, että en halua enää kuulla hänestä. Jokaisella on tietysti oikeus tavoitella omaa onnea, mutta hinta on hyvä pitää mielessä.
Kuulostaa terapian paikalta jos koet että vanhempiesi ero on sinun elämäsi määrittävä asia. Oletko sitä mieltä että vanhempiesi olisi pitänyt elää loppuelämänsä onnettomassa liitossa jotta sinä olisit onnellinen? Kuka tässä on itsekäs? Ehkä sinunkin pitäisi tavoitella omaa onneasi eikä keskittyä vihaamaan äitiäsi. Toki jos olet esim 15 v ymmärrän tunteesi ja toivon sinulle tasapainoa ja onnellisuutta elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäiset lapset?
1.5v ja 5v on iät. Ap
Ei eroa. Jotain vastuuta nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäiset lapset?
1.5v ja 5v on iät. Ap
Ei eroa. Jotain vastuuta nyt.
No en ole eroamassa, kunhan mietin. Pahimpina valvomiskausina olen miettinyt että jos eroaisi, saisi nukkua joka toisen viikon. En tietenkään ole ollut 100% vakavissani. Mutta jos 5 vuotta tämä on vielä tällaista niin sitten täytyy ihan tosissaan miettiä. Loppuelämää en aio näin elää. Ap
Erotkaa vaan. Turha jäädä roikkumaan ja yrittää löytää rakkautta uudelleen. Kun yleensä ei noista liittojen pelastusyrityksistä tule mitään.
Itselleni ainakin olisi ihan itsestäämselvyys, että silloin kun rakkaus katoaa niin jatkaminen on vain haitaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun vielä panettaa ja rakastat kanssaan on toivoa, muuten ei.
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa vaan. Turha jäädä roikkumaan ja yrittää löytää rakkautta uudelleen. Kun yleensä ei noista liittojen pelastusyrityksistä tule mitään.
Itselleni ainakin olisi ihan itsestäämselvyys, että silloin kun rakkaus katoaa niin jatkaminen on vain haitaksi.
Mutta mistä sen tietää että se on kadonnut eikä vain muuttanut muotoaan? Voiko sellainen hullaantuminen kestää muuttumattomana läpi elämän kaikkien elämäntilanteiden, kriisien, sairauksien ym aikana? Voiko vanhat tunteet palata kun tilanne on taas samanlaisempi? Vai tarvitseeko ja tulevaisuudessa odottaakin jotain erilaisempaa? Etsinkö uuden kumppanin ja jos löytyy, eroan taas kun huuma loppuu? En tiedä. Ap
Kumpi on tärkeämpi: parisuhde vai rakkaus? Suurin osa on parisuhteessa, jota kuvittelee työstävänsä rakkaudeksi. Rakkauden ei pitäisi tarvita erityistä työtä, vaikka niin jalona väitetään. Voihan se olla rakkauden osoitus, että eroatte, annatte toisille tilaa toteuttaa itseään. Ei toista voi omistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erotkaa vaan. Turha jäädä roikkumaan ja yrittää löytää rakkautta uudelleen. Kun yleensä ei noista liittojen pelastusyrityksistä tule mitään.
Itselleni ainakin olisi ihan itsestäämselvyys, että silloin kun rakkaus katoaa niin jatkaminen on vain haitaksi.Mutta mistä sen tietää että se on kadonnut eikä vain muuttanut muotoaan? Voiko sellainen hullaantuminen kestää muuttumattomana läpi elämän kaikkien elämäntilanteiden, kriisien, sairauksien ym aikana? Voiko vanhat tunteet palata kun tilanne on taas samanlaisempi? Vai tarvitseeko ja tulevaisuudessa odottaakin jotain erilaisempaa? Etsinkö uuden kumppanin ja jos löytyy, eroan taas kun huuma loppuu? En tiedä. Ap
Oikeaan rakkauteen harvoin kuuluu alkuhuumat ja muut romanttiset hömpät. Se on enemminkin ihmetystä ja laajentumista kuin pinnallista hömppää.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi on tärkeämpi: parisuhde vai rakkaus? Suurin osa on parisuhteessa, jota kuvittelee työstävänsä rakkaudeksi. Rakkauden ei pitäisi tarvita erityistä työtä, vaikka niin jalona väitetään. Voihan se olla rakkauden osoitus, että eroatte, annatte toisille tilaa toteuttaa itseään. Ei toista voi omistaa.
On tässä myös tuo perhenäkökulma. Ilman lapsia voisi keskittyä vain omiin tunteisiin sellaisenaan ilman kummempaa kontekstia, jos tällainen olo olisi ei tarvitsisi miettiä helpottaako kun lapset kasvavat jne. Eikä myöskään miettiä paljonko painaa että saa yhdessä jakaa lasten lapsuuden. Mitä intohimoinen rakkaus painaa siihen verrattuna ja miten saisi parisuhteen kuitenkin mukavaksi vaikkei sitä hullaantumista löytyisikään. Ap
Ah, aloitus on ihan story of my life! 10 ekaa vuotta meni loistavasti, siitä eteenpäin kaikki vuodet on olleet enemmän tai vähemmän perseestä. Koen kuitenkin, että ”pakko” vielä olla yhdessä ja hoitaa arki ja lapset yhteisen katon alla, kun ovat vielä alle kouluikäisiä. Lisäksi oman talouden järjestely valmiiksi eroa varten tulee ottamaan aikaa. Helsingissä ei hirveen helposti ostella perheasuntoja yksin..
Alue: Aihe vapaa
Haittaisi totta kai, mutta ei kukaan voi 20 vuotta olla tällaisessa suhteessa vain lasten takia. Kyllä lapsetkin sopeutuu. Ap