Missä mennyt pieleen, kun lapsi ei kestä yökyläilyä?

Älä nyt kauhistu, mutta näitä lapsenlapsia seksuaalisesti ahdistelevia ukkeja on kyllä nähty sen verran, että en missään olosuhteissa veisi lasta paikkaan, jos lapselle iskee paniikki jo pelkästä suunnittelusta. Siihen on varmasti joku syy.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:16"]

Ei minustakaan mikään ole mennyt pieleen.

Mutta kerro vielä, minkälaisia keskusteluja käytte lapsen kanssa yökyläilystä. Vastustaako lapsi sinne menoa? Mitä hän sanoo ja mitä te vastaatte siihen?

Tuohon kuumeeseen uskon kyllä. Mullakin yksi lapsi, joka reagoi asioihin kuumeella, esim. säikähtämiseen.

[/quote]

Lapsi sanoo joka kerta että ei halua mennä. Sanoo, että se itkettää ja tulee kova ikävä. Itse en tietenkään tähän lähde mukaan vaan kerron mitä kivaa siellä mummin/papan kanssa tehdään ja että hyvin lapsi pärjää. Itse olen ihan sellainen reipas enkä mikään vässykkä-äiti. Tunnen kuitenkin pistoni sydämessä kun näen miten vaikeaa lapsella on ollut, muistan sen riipivän tunteen omasta lapsuudestani.

Ja ikinä ei helkkari soikoon pärjää. Viimeksi oli huutoa koko hoito vaikka pappa oli meillä hoitamassa oman 13v pikkusiskoni kanssa. Eli seuraa oli ja tutut puuhat. ap

Minuakin kiinnostaa, mitä olette lapsen kanssa jutelleen, ja miten sitten ratkaisseet nuo tilanteet, kun lapselle onkin noussut kuume/ on itkenyt itsensä uneen?

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:21"]

Älä nyt kauhistu, mutta näitä lapsenlapsia seksuaalisesti ahdistelevia ukkeja on kyllä nähty sen verran, että en missään olosuhteissa veisi lasta paikkaan, jos lapselle iskee paniikki jo pelkästä suunnittelusta. Siihen on varmasti joku syy.

[/quote]

Samapa tuo onko kyseessä mummi, pappa vai eno perheineen (jossa 3 lasta). Aina sama kaava. Meidän vanhempien iltamenot on lapselle myös kauhistus, jos vaikka joku muu laittaa kotona nukkumaan ja me tullaan yöllä (tai myöhään illalla siis) kotiin. 

Onko yökyläpaikka vain säilytyspaikka? Jos on, niin eikö kanattaisi muuttaa asennetta kokonaan toiseksi. Siis että on tosi kiva mennä yökylään mummolaan, kun siellä tehdään aina kaikenlaisia kivoja juttuja: retkeillään ja peuhataan ulkona, saunotaan, pelataan pelejä, syödään jotain hyvää jne. Ja äiti opettelee irti eroahdistuksestaan! Se tarttuu lapseen vielä herkemmin kuin tavallinen räkätauti. Oma tyyny ja peitto mukaan!

Onko lapsi ollut yökyläpaikoissa joskus pelkästään päiväseltään, jolloin aikaa kivaan puuhailuun on runsaasti? Illaksi sitten haetaan kotiin. Kun lapsi alkaa viihtyä yhä paremmin kyläpaikassaan, myöhennetään hakua vähitellen ja lopulta todetaan, että mitäs jos nukuttaisiin välillä ja jatkettaisin leikkejä sitten aamulla.

Kai ne yökyläpaikkojen ihmiset osaavat touhuta lapsen kanssa ja siten haihduttaa ikävän? Eivätkä koko ajan höpötä, että kyllä äiti ja isi tulee sitten hakemaan heti aamusta.

Aiempaan viestiin viitaten, kyllä todellakin on olemassa stressikuume. Stressi itsessäänhän on täysin henkinen tila, joka aiheuttaa sitten eri ihmisillä erilaisia fyysisiä oireita. Et voi sanoa, etteikö jonkun fyysinen vaiva voisi johtua stressistä.

Mutta sitten itse ongelmaan, mielestäni kuulostaa siltä, että lapsella on aika vahva hylätyksi tulemisen pelko. Tähän voi olla monia syitä ja se voi johtua asioista, joita aikuiset eivät enää tässä vaiheessa ymmärrä/muista  ja useimmitenhan se johtuu asioista, joita vanhemmat eivät todellakaan ole tarkoittaneet niin, että se johtaisi tuollaiseen (koska syy-seuraussuhteet tällaisissa psykologisissa asioissa eivät ole aina ihan itsestäänselviä ja tällaiset syvät psykologiset traumat voivat johtaa juurensa esim. ihan pikkuvauva-ajalta, vaikka lapsella ei tietoisia muistikuvia siltä ajalta olisikaan).

Öiset huutokohtaukset ja pätkittäinen nukkuminen viittaavat mielestäni myös johonkin syvempään traumaan jota lapsi ei osaa käsitellä tietoisesti hereillä ollessaan. Pienelläkin lapsella voi olla stressiä jne.

Suosittelen tutustumaan sellaiseen kirjaan kuin Tunne lukkosi (Kimmo Takanen on kirjailija, löytyy googlella kirjan kotisivut). Se käsittelee tunnelukkoja, joita on kaikilla aikuisilla ihmisillä, mutta jotka ovat syntyneet jo lapsuusaikana ja määrittelevät ihmisten käytöstä, tunteita ja reaktioita näin aikuisenakin.

Olen ainakin itse saanut kyseisestä kirjasta apua omien tunnelukkojeni ymmärtämiseen ja avaamiseen, mutta sen lisäksi näen ja ymmärrän nyt selkeämmin ne tilanteet (ja oman käytökseni/reaktioni/toimintapani näissä tilanteissa), joissa lapselleni voi syntyä tai on jo syntynyt niitä lukkoja (eli miten ja miksi). Näin voin parhaani mukaan itse toimia niin, ettei lapselle syntyisi tällaisia tunnetraumoja ainakaan niin paljon kuin ilman tämän asian tiedostamista sekä myös omalla käytökselläni auttaa lasta purkamaan omia tunnelukkojaan. Helpompi hoitaa tuollaiset asiat kuntoon pienestä pitäen, kuin yrittää sitten tälleen aikuisena korjata monen kymmenen vuoden tunnetraumoja :).

Varmaan se vieras paikka jännittää. Muistan itsekin, kun joskus pienenä olin mummolassa yökylässä, niin nukkumaanmenoaikaan tuli hirveä koti-ikävä. Siellä oli mm. kovaääninen kello,liian kuuma, ei omaa sänkyä, ympäristö näytti pelottavalta pimeässä. Olin varmaan 3-vuotias, ja hyvin jäi nämä asiat mieleen.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:23"]

Minuakin kiinnostaa, mitä olette lapsen kanssa jutelleen, ja miten sitten ratkaisseet nuo tilanteet, kun lapselle onkin noussut kuume/ on itkenyt itsensä uneen?

[/quote]

No mitäs siinä sitten voi tehdä kun näin on käynyt ja seuraavana päivänä haettu ja sitten on keskusteltu siitä ikävästä ja miten äiti ja isi tulee aina kyllä hakemaan, ja että välillä voi olla muuallakin kuin kotona yötä. Yleensä lapsi sitten nököttää loppu päivän sylissä ja on takertuva.

Normaalisti on lasta rohkaistu hoitoon jättäessä, otettu omia juttuja ja ehkä jotain spesiaalia, kuten karkkia, mukaan. Yleensä on muitakin lapsia aina hoitopaikoissa joten puuhaa on.

Ongelma ei ole edes pelkästään nämä toisen aikuisen hoidossa olot, vaan myös esim. nykyään matkailu, kun ekat yöt hotellissa lapsi herää kauhusta huutamaan meidänkin kanssa... Ahdistuu siitä ettei olla kotona yms.

Mutta korostaisin siis, että näitä ongelmia ei ole päiväsaikaan. Kerhot, mummulakyläilyt sun muut onnistuu ihan ongelmitta päivisin. Lapsi on reipas ja iloinen.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:25"]

Onko yökyläpaikka vain säilytyspaikka? Jos on, niin eikö kanattaisi muuttaa asennetta kokonaan toiseksi. Siis että on tosi kiva mennä yökylään mummolaan, kun siellä tehdään aina kaikenlaisia kivoja juttuja: retkeillään ja peuhataan ulkona, saunotaan, pelataan pelejä, syödään jotain hyvää jne. Ja äiti opettelee irti eroahdistuksestaan! Se tarttuu lapseen vielä herkemmin kuin tavallinen räkätauti. Oma tyyny ja peitto mukaan!

Onko lapsi ollut yökyläpaikoissa joskus pelkästään päiväseltään, jolloin aikaa kivaan puuhailuun on runsaasti? Illaksi sitten haetaan kotiin. Kun lapsi alkaa viihtyä yhä paremmin kyläpaikassaan, myöhennetään hakua vähitellen ja lopulta todetaan, että mitäs jos nukuttaisiin välillä ja jatkettaisin leikkejä sitten aamulla.

Kai ne yökyläpaikkojen ihmiset osaavat touhuta lapsen kanssa ja siten haihduttaa ikävän? Eivätkä koko ajan höpötä, että kyllä äiti ja isi tulee sitten hakemaan heti aamusta.

[/quote]

Kuten jo tuossa kirjoittelinkin, niin lapsi on ollut paljon näissä paikoissa hoidossa opintojeni takia. Puuhailevat vaikka mitä kivaa, ei ole mitään säilytyspaikkoja. Leikkiseuraakin on. Äitillä ei ole eroahdistusta, äiti kaipaisi vapaata joskus.

Lapset on erilaisia. Tiedän lapsia, jotka ei pitkälle kouluikään halua lainkaan olla yötä erossa vanhemmista. Se pitää heille vain suoda.

Kerrot, että lastan on yökyläilyihin "valmisteltu vaikka kuinka kauan". Sitten kerrot, että kun lapsi sanoo että itkettää ja on ikävä "ette lähde tähän mukaan", vaan rohkaisette (tms.) 

Miten niin, että lähde mukaan? En tarkoita, että tästäkään täytyisi mitään numeroa tehdä, mutta siinä vaiheessa voi hyväksyä lapsen ikävän ja itkunkin. Todeta, että ne on normaleja tunteita, voi olla ikävä ja voi itkeäkin, mutta mitään hätää ei ole silti.

Tuntuu, että te nyt olette ehkä saaneet lapsen päähän sen, että jos on ikävä, se on jotenkin huono ja pelättävä juttu. Ja lapsi jo etukäteen pelkää sitä ja sitten hätääntyy vallan, kun se ikävä tulee.

Sopiva ikä yökyläilyyn on silloin, kun lapsi itse sitä pyytää. Jos olisitte siitä aloittaneet, ei olisi mitään ongelmaa.

Siis siinä mielessä "ei lähdetä mukaan" että peruttaisi sovittu reissu tai mitään muutakaan radikaalia, eli pompittaisi lapsen pillin mukaan. Kai niinkin voisi toimia.... Halaillaan, pussaillaan, jutellaan (kai tämä on rohkaisua?) ja sitten me lähdetään. Lapsi ilmaiseen tunteitaan verbaalisestikin kolmevuotiaaksi (pojaksi) aivan hämmästyttävän hyvin ja osaa kertoa paljon pään sisäisestään. 

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:39"]

Sopiva ikä yökyläilyyn on silloin, kun lapsi itse sitä pyytää. Jos olisitte siitä aloittaneet, ei olisi mitään ongelmaa.

[/quote]

Juu luulen näin. Ajateltiin, että me vanhemmatkin olisi tarvittu jotain yhteistä aikaa joskus kun risaisia öitä oli pitkälle yli kaksivuotiaaksi asti. Virheitä tekee ja nyt täytyy vaan olla enää tekemättä kun ei näytä onnistuvan. Jotenkin sitä aina puhutaan, että pitäisi pitää siitä suhteestaankin huolta. Mutta sitten tälläisessä tapauksessa mikään irrottautuminen arjesta ei oikein onnistu :( En usko, että lapsemme pyytää päästä yökylään kenties ikinä. Itse en ole ikinä pyytänyt päästä yökylään. Eikä mieskään. Kovin ollaan yritetty sensitiivisesti toimia, ja persiilleen mennyt. ap

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:24"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:21"]

Älä nyt kauhistu, mutta näitä lapsenlapsia seksuaalisesti ahdistelevia ukkeja on kyllä nähty sen verran, että en missään olosuhteissa veisi lasta paikkaan, jos lapselle iskee paniikki jo pelkästä suunnittelusta. Siihen on varmasti joku syy.

[/quote]

Samapa tuo onko kyseessä mummi, pappa vai eno perheineen (jossa 3 lasta). Aina sama kaava. Meidän vanhempien iltamenot on lapselle myös kauhistus, jos vaikka joku muu laittaa kotona nukkumaan ja me tullaan yöllä (tai myöhään illalla siis) kotiin. 

[/quote]

Alkaa kuulostaa siltä, että jotain on joskus sattunut sen hoitajan laittaessa nukkumaan (jonkun edellämainituista). Ei ne kolme omaa lasta valitettavasti estä pedofiilia.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:44"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:24"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:21"]

Älä nyt kauhistu, mutta näitä lapsenlapsia seksuaalisesti ahdistelevia ukkeja on kyllä nähty sen verran, että en missään olosuhteissa veisi lasta paikkaan, jos lapselle iskee paniikki jo pelkästä suunnittelusta. Siihen on varmasti joku syy.

[/quote]

Samapa tuo onko kyseessä mummi, pappa vai eno perheineen (jossa 3 lasta). Aina sama kaava. Meidän vanhempien iltamenot on lapselle myös kauhistus, jos vaikka joku muu laittaa kotona nukkumaan ja me tullaan yöllä (tai myöhään illalla siis) kotiin. 

[/quote]

Alkaa kuulostaa siltä, että jotain on joskus sattunut sen hoitajan laittaessa nukkumaan (jonkun edellämainituista). Ei ne kolme omaa lasta valitettavasti estä pedofiilia.

[/quote]

Mikä selittää sen, että myös vanhempien kanssa yökyläily muualla on todella mahdotonta ja ahdistavaa? Viime kesänä reissasin lapsen kanssa kaksin ja kolme ekaa yötä hotellissa olivat aivan käsittämättömiä. Kauhukohtauksia, nyyhkimistä ja muuta ilta-ahdistusta. En nyt ehkä ihan tuolle linjalle lähtisi. Kyseessä on kuitenkin omat vanhempani, sekä veljeni jonka vaimo on lapsen hoitanut. ap

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:46"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:44"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:24"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:21"]

Älä nyt kauhistu, mutta näitä lapsenlapsia seksuaalisesti ahdistelevia ukkeja on kyllä nähty sen verran, että en missään olosuhteissa veisi lasta paikkaan, jos lapselle iskee paniikki jo pelkästä suunnittelusta. Siihen on varmasti joku syy.

[/quote]

Samapa tuo onko kyseessä mummi, pappa vai eno perheineen (jossa 3 lasta). Aina sama kaava. Meidän vanhempien iltamenot on lapselle myös kauhistus, jos vaikka joku muu laittaa kotona nukkumaan ja me tullaan yöllä (tai myöhään illalla siis) kotiin. 

[/quote]

Alkaa kuulostaa siltä, että jotain on joskus sattunut sen hoitajan laittaessa nukkumaan (jonkun edellämainituista). Ei ne kolme omaa lasta valitettavasti estä pedofiilia.

[/quote]

Mikä selittää sen, että myös vanhempien kanssa yökyläily muualla on todella mahdotonta ja ahdistavaa? Viime kesänä reissasin lapsen kanssa kaksin ja kolme ekaa yötä hotellissa olivat aivan käsittämättömiä. Kauhukohtauksia, nyyhkimistä ja muuta ilta-ahdistusta. En nyt ehkä ihan tuolle linjalle lähtisi. Kyseessä on kuitenkin omat vanhempani, sekä veljeni jonka vaimo on lapsen hoitanut. ap

[/quote]

Oletteko antaneet lapselle mitään keinoja selvitä siitä hetkestä, kun se ikävä/ahdistus iskee? Toistan edelleen, että jos vaan rohkaisette (= ikävä on huono tunne), lapsi hätääntyy siitä ikävän tunteesta.

Sen tunteen voi oppia hyväksymään, joku selviytymiskeino.

Vähän sama kuin jos lapsi sanoo, että sängyn alla on mörköjä. Lasta ei auta se, jos vakuuttaa että mörköjä ei ole, vaan voi kehittää jonkun rituaalin, millä möröt ajetaan pois. (Tämä on muuten jonkun tunnetun suomalaisen lastenpsykiatrin neuvo, en nyt valitettavasti muista kenen.)

Hei ap,

Älä soimaa itseäsi.

Komppaan 33:sta. Kannattaa "mennä mukaan" niihin ikävän tunteisiin sillä tavalla, että sanoo vaikka "näen että sua pelottaa mennä yökylään". Ja olla sitten vaikka hiljaa, jos lapsi sanoisi jotain siitä, mikä siinä pelottaa. Ei ehkä kyllä osaa sitä sanoa, koska ei ehkä itsekään tiedä.

Voit silti yrittää vähän kysellä, että mikä siinä pelottaa (että äiti ei tule, on mörköjä, hänet jätetään, on pimeää tms.). Ja sitten yrittää jotenkin kohdata sitä pelkoa yhdessä. Tärkeä myös sanoa lapselle, että saa pelätä. On ihan ok pelätä. Ja vaikka kertoa mitä sinä pelkäsit lapsena.

Voi myös olla, että joudutte odottamaan yökyläilyn kanssa.

Kahdestaan ulosmenosta, niin monelta lapsi menee nukkumaan. Jos mummo tms. tulisi teille ja laittaisi lapsen nukkumaan ja vasta sitten lähtisitte omille teillenne?

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 14:51"]

Oletteko antaneet lapselle mitään keinoja selvitä siitä hetkestä, kun se ikävä/ahdistus iskee? Toistan edelleen, että jos vaan rohkaisette (= ikävä on huono tunne), lapsi hätääntyy siitä ikävän tunteesta.

Sen tunteen voi oppia hyväksymään, joku selviytymiskeino.

Vähän sama kuin jos lapsi sanoo, että sängyn alla on mörköjä. Lasta ei auta se, jos vakuuttaa että mörköjä ei ole, vaan voi kehittää jonkun rituaalin, millä möröt ajetaan pois. (Tämä on muuten jonkun tunnetun suomalaisen lastenpsykiatrin neuvo, en nyt valitettavasti muista kenen.)

[/quote]

Ei meillä nyt oikein muita keinoja ole ollut kuin tutut tavarat, ja sitten niiden aikuisten kanssa puuhailu ja juttelu joiden kanssa lapsi on. Sylittelevät ja juttelevat pahasta olosta. Ei lasta ole kielletty tuntemasta mitään tunteita ja itkut on saanut itkeä aina. ap