Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi perustellaan 35+ naisen epähaluttavuutta lähinnä hedelmällisyydellä?

Vierailija
19.06.2021 |

Kaikki kolme alle 35-vuotiaana tapaamaani miestä eivät oikein mielellään olisi halunneet perhettä ja lapsia, ainakaan nopealla aikataululla, vaan olisi pitänyt tutustua ensin vuosikausia ja suostutella miestä.

Ensimmäinen, 23-vuotiaana tapaamani mies ei halunnut perhettä tai lapsia, vaikka odottelin seitsemän vuotta, yritin miellyttää ja tein kaikkeni, jotta olisin ollut ns. vaimoainesta. Aloin sitten kysellä asian perään, kun täytin 30 ja kävi ilmi, että ei mies sellaisia aikonut kanssani hankkia, vaan haluaisi suhteemme pysyvän ennallaan omalta kannaltani epävarmana tapailusuhteena hamaan maailman tappiin saakka. Lisäksi sama mies petti minua vuosikaudet.

Miksi siis miehet perustelevat sitä, että eivät halua 35+ naista tämän hedelmällisyydellä? Silloin nuorena sille miehelle olisi käynyt ihan hedelmätön nuori nainenkin tai vanhempikin nainen, kun ei hän jälkikasvua kuitenkaan halunnut. Nyt sitten 35+ ikäisenä en kelpaa enää kenellekään. Kyllähän tämä hieman harmittaa.

Kommentit (88)

Vierailija
61/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Sillä että sama pätee miehiin (molemmissa asioissa) ei ole väliä koska miehet ovat pohjattoman itsekkäitä, vain heidän toiveillaan ja haluillaan on merkitystä.

Jos halutaa tiivistää sen, mitä biologisesti mies haluaa, niin se on hedelmällinen mutta ei sillä hetkellä hedelmöittynyt. Se on itse asiassa aika luonnollista, miksi noin on. 

Voi olla, mutta oikeaan hedelmällisyyteen viittaaminen on tavallaan valehtelemista silti, sillä eivät ne miehet halua sitä naista raskaaksi tehdä oikeasti, eivät välttämättä edes monivuotisia avo- tai aviopuolisoitaan. Haluavat vain hedelmällisen NÄKÖISEN naisen, jonka kanssa harrastella joskus seksiä ja jonka kanssa ulkona liikkuessa kaverit tulevat kateellisiksi.

T. Ap

Vierailija
62/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hedelmöittymiseen ei parisuhdetta tarvita, naisen hedelmällisyys ei riipu yhdestäkään miehestä ja jos se mies olisi joka tapauksessa sivuseikka, niin teet lapsen yksin. Siis jos rahkeet riittää ja todella harkiten haluat. Tai sitten jätät tekemättä. Jonkun geneerisen mieshenkilön käsitys viehättävyydestä ei ole asian kannalta olennaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjullinen ihmisiä vaill rakkautta. Toivottavasti koette sen joskus.

Kerro meille itseäsi huonommille, mitä teit saadaksesi rakkautta. Vai onko niin, että sitä ei edes ole tarkoitettu kaikille? Alan itse kallistua kyseisen epäilyksen suuntaan, sillä niin järkyttävän vaikeaa on löytää ketään ilman yli-inhimillistä vaivannäköä.

T. Ap

Miten niin huonommille? Tiedostan olevani hyvin onnekas. Hyvin vähän tekemistä sillä on tekemisen kanssa, elin elämääni. Tästä ketjusta välittyvä välineellinen ihmiskuva on kovin surullinen.

Ehkä onni vain napsahtaa joillekin vähän niinkuin arpajaisvoitto, ilman mitään omaa aktiivisuutta. Olen sitä itsekin odotellut koko elämäni. En usko löytäväni enää koskaan kumppania. Se on minulle käytännössä mahdotonta. Ainoa ratkaisuni on tehdä surutyötä ja luovuttaa.

T. Ap

Niin, en tiedä, kun on ehkä vain tämä yksi elämä. Joka tapauksessa, puhuin tästä aikuisen tyttärenkin kanssa: ainoa lähtökohta elämänmittaiselle kumppanuudelle taitaa olla se, että arvostat toista ja hän arvostaa sinua, ihmisenä. Ei haluttavuuden, nuoruuden, kauneuden tai jonkun muun yksittäisen ominaisuuden perusteella, vaan kokonaisuutena, siksi, että olet juuri sinä, hyvine ja huonoine puolinesi. Ilman molemminpuolista kunnioitusta kaikki muu on turhaa. Se näkyy puheessa ja teoissa. Oppirahoja on maksettu nuoruuden huonoissa liitoissa, tässä vaiheessa näyttää tältä.

Vierailija
64/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjullinen ihmisiä vaill rakkautta. Toivottavasti koette sen joskus.

samaa ihmettelen, oikeastiko näin paljon ihmisiä, miehiä sekä naisia, joille parisuhteen (ainoa) perusta on seksi?

Surullista. Seksi on tärkeä ja iso osa parisuhdetta mutta eihän toisen nuoruus, kuulas iho jne riitä aitoon suhteeseen. Tai miehessä paksu lompakko.

Järkyttävää. On sentään ihmisiä jotka rakastuvat ihmiseen ja rakastavat tätä loppuun asti sitoutuen.

Minä kyllä haluaisin perheen ja nimenomaan pelkän seksin vonkaajia olen vältellyt. Toisaalta minulle se perhe olisi ykkönen ja mies vähän sivuseikka. Haluaisin ison perheen, kodin ja miehen, joka olisi elämänkumppanina.

Itse en voi sille mitään, jos päädyn jonkun hyväksikäytettäväksi tai tapailemilla miehillä onkin muut tarkoitusperät. Siksi olen edelleen yksin. Siispä mielestäni on epäreilua kauhistella ihmisiä, joilla on mennyt huonommin kuin itselläsi.

Alun perin halusin kumppanin loppuelämäkseni, mutta se elämäni ensimmäinen miesystävä hyödynsi minua vain seitsemän vuotta, kunnes myönsi, ettei koskaan tule hankkimaan perhettä kanssani. Minä mielistelin ja siedin miestä ja hänen oikkujaan ja pettämistä sen seitsemän vuotta, kun odottelin kosintaa ja aloitetta avioliittoon jne.

T. Ap

Suomi on täynnä lapsia haluavia miehiä. Oma syy kun jäit odottelemaan, että milloin mies haluaisi perustaa perheen. Itse otin 2 vuoden suhteen jälkeen eron. Sanoin miehelle aikarajaksi, että 5 vuoden sisään suhteen aloituksesta pitää olla ensimmäinen lapsi tehtynä, mies ei innostunut joten erottiin sitten. Lapsien saaminen oli suurin haaveeni, en todellakaan aikonut jättää onnen ja tuurin varaan, saavutanko haaveeni vai en.

Seuraavan miehen kanssa alettiinkin ihan ekoissa keskusteluissa puhumaan lapsihaaveistamme, jotka kohtasivat. Mies oli myös muutenkin hyvä ja tasapainoinen tyyppi, joten pulla oli uunissa jo puolen vuoden seurustelun jälkeen.

Näin lyhyen suhteen jälkeen lapsien tekeminen tietenkin riski, kun ei välttämättä tunneta kunnolla, mutta itselleni mahdollinen tuleva ero ei ollut mikään mörkö vaan oltiin sillä asenteella, että jos huomataan ettei sovita yhteen niin sit voi erota ja ei se haittaa. Kuitenkin molemmat halusimme lapsia ja haluamme olla osa lapsiemme elämää ja varmasti osaamme eron sattuessa jutella ja sopia asiat hyvissä väleissä läpi, koska kumpikin olemme rauhallisia ja tasapainoisia ihmisiä, emme halua turhaa draamaa. Hyvin meillä tässä on mennyt ja odotamme tällä hetkellä kolmatta lastamme.

Vierailija
65/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, koita piristyä, vaikka uskon että se on vaikeaa.

Niinhän sitä sanotaan että rakkaus tapahtuu silloin kun sitä vähiten odottaa. Eli lopeta miesten metsästys ja hanki kiinnostavaa sisältöä elämään, harrastus, kiinnostava työ, aikaa ystävien kanssa, jne. Sosiaalisista piireistä se mieskin löytyy ja ihastuu suhun koska hehkut innostusta ja elämäniloa. Sellaista ei kukaan voi vastustaa. Ota tästä kesästä kaikki ilo irti!

Vierailija
66/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehillä on se harha, että voivat siirtää lisääntymistä vaikka eläkepäiviin, jos heitä huvittaa. Todellisuudessa hyvin harva nuorempi nainen haluaa vanhan miehen (poikkeuksia on aina) ja miehessäkin tulee lapseton. Treffipalstat pursuavat näitä 40+ haluan lapsen miehiä. Lisäksi nykyisin tiedetään, että vanhan miehen siittiöt ovat riski niin naisen kuin lapsenkin terveydelle. Kyllä se lapsi kannattaa tehdä yksin, eikä epätoivoisesti etsiä miestä.

Hyvä ikis. Jatka Jatka. Vasta miljoona viestiä aiheesta. Se on liian vähän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kai niitä nuoriakin miehiä, jotka haluaa perheen perustaa. Tiedän monia, jotka ovat tulleet omasta halustaan isäksi parikymppisenä ja kantavat vastuunsa lastenhoidosta. Sulla on ollut huono tuuri tuossa suhteessa...  

Ei tuossa mistään tuurista ole ollut kyse. Ap itse odotteli 7 vuotta ennen kuin alkoi kunnolla kyselemään lastenhankinnan ja yhteisen tulevaisuuden perään. Tuollaiset asiat otetaan yleensä puheeksi heti suhteen alussa eikä vaan oleteta, että toinen haluaa samoja asioita kuin itse.

Ap:n olisi pitänyt puhua lapsienteko haaveistaan ja ottaa selvää mitä mies on lapsien saamisesta mieltä. Jos sieltä olisi tullut vastaukseksi jotain epämääräistä kuten että katotaan sitten joskus yli 30 vuotiaana tai muunlaisia vastauksia joista käy ilmi, että mies ei oikeasti ole ajatellut asiaa paljoakaan niin mies vaihtoon. Naisella ei ole varaa jäädä odottelemaan josko se mies sitten 10 vuoden päästä haluaa lapsen.

Lapsien saamiseen pitää olla kristallinkirkas mielipide ja myös yhdessä sovittu ja puhuttu aikaraja, johon mennessä lapsia aletaan hommaamaan. Jos mies ei halua puhua lapsien saamisesta, todennäköisesti hän ei niitä oikeasti halua, kunhan lämpimikseen puhuu, että joo ehkä sit joskus vois tehä lapsia ehkä.

Tuossa oli sellainen tausta, että olin itse hyvinkin ihastunut ja olin joistain parisuhdeoppaista lueskellut, että miehen pitää olla aina se aloitteellinen osapuoli ja "johtaa" parisuhdetta. Siispä teimme aivan kaiken miehen ehdoilla ja miehen aloitteesta ja saatoin itse vain mielessäni salaa toivoa asioita.

Vähän ennen eroa kävi ilmi, että kyseisen miehen mielestä minä olin ollut liian passiivinen ja aloitekyvytön. Mutta kun kuvittelin tekeväni kaiken oikein odottelemalla aina miehen aloitteita kaikessa ja nielemällä pettymykseni ohareista ja vastoinkäymisistä. Olin taustaltani kiltti kympin tyttö ja koetin siis suorittaa kymoin arvoisesti sitä elämäni ensimmäistä parisuhdettakin eli tehdä miehen vain tyytyväiseksi kaikilla tavoin. Miehestä se olikin sittem tylsää ja hän petti ja hyväksikäytti minua, kun olin niin mukautuva aivan kaikkeen.

Kun ekan kerran avoimesti kerroin perhehaaveeni (silloinkin rauhallisen riidattomasti ja melkeinpä diplomaattisen ystävällisesti mutta järkähtämättömästi), suhde toisaalta kariutui melkein välittömästi. Mies tosin olisi halunnut roikottaa minua aiemmantyylisessä tapailusuhteessa edelleen, mutta itse tajusin, että en voinut enää jatkaa sellaista.

T. Ap

Vierailija
68/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, koita piristyä, vaikka uskon että se on vaikeaa.

Niinhän sitä sanotaan että rakkaus tapahtuu silloin kun sitä vähiten odottaa. Eli lopeta miesten metsästys ja hanki kiinnostavaa sisältöä elämään, harrastus, kiinnostava työ, aikaa ystävien kanssa, jne. Sosiaalisista piireistä se mieskin löytyy ja ihastuu suhun koska hehkut innostusta ja elämäniloa. Sellaista ei kukaan voi vastustaa. Ota tästä kesästä kaikki ilo irti!

Kiitos sinulle! ❤ Koetan kaivaa energisyyttä ja voimia, vaikka tällä hetkellä on aika haikea olo.

T. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/88 |

Olet epäkypsä.

Vierailija
70/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Sillä että sama pätee miehiin (molemmissa asioissa) ei ole väliä koska miehet ovat pohjattoman itsekkäitä, vain heidän toiveillaan ja haluillaan on merkitystä.

Miksi joku alapeukuttaa päivänselvää faktaa? Ja eivät useimmat suomalaismiehet edes mitään suurperhettä halua, vaan 1-3 lasta riittää. Sellaiseen lapsimäärään ei mitään superhedelmällistä kehoa ja nuorta ikää edes tarvitse, vaan ihan normaali hedelmällisyys riittää ja moni 35-45-vuotiaskin pääsee siihen lapsimäärään kohtalaisen helposti.

Vain jotkut lestadiolaiset ym. miehet haluavat aidosti niitä yli viiden ja jopa yli kymmenen lapsen katraita ja sellaisen synnyttämistä aloittaessa pitää olla toki nuori, jotta aika riittää. Miehet haluavat yleensä nuoren ja "panettavan" näköisen naisen. Muu on heille yleensä yhdentekevää. Ikävä, mutta kylmä totuus, joka näin naisena tuntuu ihan tuskallisen epäreilulta.

T. Ap

En minä voi mitään biologialleni. +35v naisen iho ja yleinen hehkeys vain eivät enää herätä viettiäni pariutua hänen kanssaan. Mieluummin yksin kuin biologian vastaisen naisen kanssa, joka ei herätä mitään fiiliksiä. Vähän sama kuin naisen pakottaisi kiinnostumaan biologiansa vastaisesti elämäntapatyöttömästä.

Hyvä juttu on, että pystyt olemaan yksin, etkä ahdistele nuoria naisia. Niitä kiinnostaa nuorten miesten iho ja yleinen hehkeys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehillä on se harha, että voivat siirtää lisääntymistä vaikka eläkepäiviin, jos heitä huvittaa. Todellisuudessa hyvin harva nuorempi nainen haluaa vanhan miehen (poikkeuksia on aina) ja miehessäkin tulee lapseton. Treffipalstat pursuavat näitä 40+ haluan lapsen miehiä. Lisäksi nykyisin tiedetään, että vanhan miehen siittiöt ovat riski niin naisen kuin lapsenkin terveydelle. Kyllä se lapsi kannattaa tehdä yksin, eikä epätoivoisesti etsiä miestä.

Hyvä ikis. Jatka Jatka. Vasta miljoona viestiä aiheesta. Se on liian vähän.

En tosiaan ole ikis ja asiat, joista kirjoitin ovat faktoja. Jos mies ei ole isä 40-vuotta täytettyään, hän jää suurella todennäköisyydellä lapsettomaksi.

Vierailija
72/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, koita piristyä, vaikka uskon että se on vaikeaa.

Niinhän sitä sanotaan että rakkaus tapahtuu silloin kun sitä vähiten odottaa. Eli lopeta miesten metsästys ja hanki kiinnostavaa sisältöä elämään, harrastus, kiinnostava työ, aikaa ystävien kanssa, jne. Sosiaalisista piireistä se mieskin löytyy ja ihastuu suhun koska hehkut innostusta ja elämäniloa. Sellaista ei kukaan voi vastustaa. Ota tästä kesästä kaikki ilo irti!

Kiitos sinulle! ❤ Koetan kaivaa energisyyttä ja voimia, vaikka tällä hetkellä on aika haikea olo.

T. Ap

Olet epäkypsä.

Olipa ilkeä kommentti. Miten se auttaa elämässään epäonnistunutta, että häntä nimitellään? Olisiko hänelle vinkkejä, miten muuttua vähemmän epäkypsäksi? Sitä paitsi 35+ on ainakin kypsä fyysisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
73/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
74/88 |

Ei varmaan kannata jatkossa odottaa, suorittaa, uhriutua ja ties mitä. Parisuhde joka johtaa lastensaantiin ei ole mikään suoritus. Kuulostaa siltä, että se mieskin on hänelle vain suorittamassa jotain tulevan isän osaa. Tämä on ihan sama kuin miehet jotka etsivät maatilalle morsmaikkua Ihan Kenestä Tahansa.

Jokaikinen ihminen haluaa olla yksilö. Sellainen on myös kiinnostavaa. Jos aina sanoo toiselle kaikkeen "kyllä", menee täysin toisen ehdoilla, ei osaa asettaa rajoja puhumattakaan siitä, että pitäisi sellaisista kiinni tai uskalla edes avata suutansa niin eihän sellaista voi ottaa tosissaan! Kuka haluaa tehdä lapatossusta lapsensa vanhemman? En keksi muita kuin luonnehäiriöisen.

Ap syyttelee tässä miehiä kaikesta. Kuitenkin jostain ihme syystä on olemassa rumia, lihavia ja vanhoja naisia joille riittää miehiä, monelle itseään nuorempia ja yh-äidin lasten isäpuoliksi vielä. Monella naisella on pitkiä parisuhteita jotka johtavat avioliittoon ja lapsiin eivätkä ne pääty siihen, että nainen täyttää 35.

Nämä ap:n puheet vastaavat ihan sitä k i l T t I s -retoriikkaa jossa "kaikki naiset toimivat näin". Mietin, että on ehkä ihan hyvä ettei Ap ole päässyt lisääntymään, koska ei lapsesta PIDÄ ikinä kasvattaa tahdotonta lattiarättiä!

Ota ensin oma elämäsi omiin käsiisi. Aloita siitä!

-sivusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/88 |

Ajatteluuni on vaikuttanut se, että aloin lueskella suomi24:n sinkkupalstan kommentteja jo nuorella iällä ja omaksuin ne olettamukseksi miesten ajattelusta yleisemmin. Ja yritin mukautua niihin. Lisäksi olen "ärsyttävän liberaalin" perheen lapsi, ja meidän perheessä isä oli se kilttiluonteinen, mutta äiti pyöritti koko palettia ja päätti kaiken.

Ajattelin aina, että en halua olla sellainen komentelija kuin äitini on ja haluaisin maskuliinisen miehen, joka laittaa naisen aisoihin. Lisäksi olen perinyt isäni mukautuvaisen luonteenkin.

T. Ap

Vierailija
76/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittajan kokemus tuo mieleeni Väestöliiton blogin tekstin Älä varasta kahdeksaa vuotta hänen elämästään. Kannattaa kaikkien lukea.

Vierailija
77/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Setänic Outreach Director kirjoitti:

Tämä kannattaa lukea

https://www.dailymail.co.uk/femail/article-2751179/Are-girl-22-Then-don…

Siinä kerrotaan, mitä miehet haluavat tai ainakin pitävät parhaimman näköisenä. Siinä ei kerrota, että 22-vuotias nainen haluaa vanhan miehen. Ei se yleensä halua. Jos tehtäisiin naisille sama kysely ja kysyttäisiin, minkä ikäinen mies olisi paras seksiin, niin nuoret miehet varmasti olisivat suosittuja.

Vierailija
78/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kokemus tuo mieleeni Väestöliiton blogin tekstin Älä varasta kahdeksaa vuotta hänen elämästään. Kannattaa kaikkien lukea.

Luin sen ja vastaa minunkin kokemustani. Sanotaan aina, että Suomessa ollaan niin tasa-arvoisia jne. Siltikin kyllä eteläisessä Euroopassa tietääkseni pidetään ihan normaalina sitä, että nainen saa avoimesti kertoa haluavansa lapset ja perheen. Eli siis naisella on oikeus kertoa näistä toiveistaan, eikä sitä pidetä liian vaativaisena tai "vaikeana" käytöksenä miesten näkökulmasta. Suomessa pitäisi suunnilleen lukea ajatuksia ja kiltisti vain nöyrtyä odottelemaan hetkeä, jolloin mies suostuu siihen, että ehkäisy jää pois.

Oma kokemukseni on se, että naisen pitäisi aivan valtavasti selitellä ja taivutella miestä perheen perustamiseen sekä mielistellä ja taipua miehen kaikkiin oikkuihin. Miehet tavallaan pääsevät helpommalla täällä, kun naisetkin menevät siihen irtoseksi-ihanteeseen mukaan.

Se, että nainen saa miehen parisuhteeseen, on kovan työn takana, kun suurin osa miehistä haluaisi elellä sitoutumatta parisuhteeseen. Sitten jossain vaiheessa ei kelpaisi enää seurusteluun edes ja nyt siis itse olen kohdannut sen vaiheen elämässäni.

T. Ap

Vierailija
79/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, koita piristyä, vaikka uskon että se on vaikeaa.

Niinhän sitä sanotaan että rakkaus tapahtuu silloin kun sitä vähiten odottaa. Eli lopeta miesten metsästys ja hanki kiinnostavaa sisältöä elämään, harrastus, kiinnostava työ, aikaa ystävien kanssa, jne. Sosiaalisista piireistä se mieskin löytyy ja ihastuu suhun koska hehkut innostusta ja elämäniloa. Sellaista ei kukaan voi vastustaa. Ota tästä kesästä kaikki ilo irti!

Kiitos sinulle! ❤ Koetan kaivaa energisyyttä ja voimia, vaikka tällä hetkellä on aika haikea olo.

T. Ap

Olet epäkypsä.

Olipa ilkeä kommentti. Miten se auttaa elämässään epäonnistunutta, että häntä nimitellään? Olisiko hänelle vinkkejä, miten muuttua vähemmän epäkypsäksi? Sitä paitsi 35+ on ainakin kypsä fyysisesti.

Ei varmaan kannata jatkossa odottaa, suorittaa, uhriutua ja ties mitä. Parisuhde joka johtaa lastensaantiin ei ole mikään suoritus. Kuulostaa siltä, että se mieskin on hänelle vain suorittamassa jotain tulevan isän osaa. Tämä on ihan sama kuin miehet jotka etsivät maatilalle morsmaikkua Ihan Kenestä Tahansa.

Jokaikinen ihminen haluaa olla yksilö. Sellainen on myös kiinnostavaa. Jos aina sanoo toiselle kaikkeen "kyllä", menee täysin toisen ehdoilla, ei osaa asettaa rajoja puhumattakaan siitä, että pitäisi sellaisista kiinni tai uskalla edes avata suutansa niin eihän sellaista voi ottaa tosissaan! Kuka haluaa tehdä lapatossusta lapsensa vanhemman? En keksi muita kuin luonnehäiriöisen.

Ap syyttelee tässä miehiä kaikesta. Kuitenkin jostain ihme syystä on olemassa rumia, lihavia ja vanhoja naisia joille riittää miehiä, monelle itseään nuorempia ja yh-äidin lasten isäpuoliksi vielä. Monella naisella on pitkiä parisuhteita jotka johtavat avioliittoon ja lapsiin eivätkä ne pääty siihen, että nainen täyttää 35.

Nämä ap:n puheet vastaavat ihan sitä k i l T t I s -retoriikkaa jossa "kaikki naiset toimivat näin". Mietin, että on ehkä ihan hyvä ettei Ap ole päässyt lisääntymään, koska ei lapsesta PIDÄ ikinä kasvattaa tahdotonta lattiarättiä!

Ota ensin oma elämäsi omiin käsiisi. Aloita siitä!

-sivusta

Ajatteluuni on vaikuttanut se, että aloin lueskella suomi24:n sinkkupalstan kommentteja jo nuorella iällä ja omaksuin ne olettamukseksi miesten ajattelusta yleisemmin. Ja yritin mukautua niihin. Lisäksi olen "ärsyttävän liberaalin" perheen lapsi, ja meidän perheessä isä oli se kilttiluonteinen, mutta äiti pyöritti koko palettia ja päätti kaiken.

Ajattelin aina, että en halua olla sellainen komentelija kuin äitini on ja haluaisin maskuliinisen miehen, joka laittaa naisen aisoihin. Lisäksi olen perinyt isäni mukautuvaisen luonteenkin.

T. Ap

Tässähän sen ongelman ytimen itse kerroitkin. Miten voit olla yllättynyt? Ihan itse kerrot etsineesi miestä, joka pyyhkii sinulla lattiaa ja yllätyt, kun löysit, mitä etsit.

Kokeilepa seuraavaksi tasa-arvoista suhdetta siihen sopivan kumppanin kanssa. Jos etsit miestä, joka ei arvosta sinua eikä tarpeitasi, saat mitä tilaat. Sitten on vähän omituista ihmetellä, kuinka niin kävi.

Vierailija
80/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan kokemus tuo mieleeni Väestöliiton blogin tekstin Älä varasta kahdeksaa vuotta hänen elämästään. Kannattaa kaikkien lukea.

Luin sen ja vastaa minunkin kokemustani. Sanotaan aina, että Suomessa ollaan niin tasa-arvoisia jne. Siltikin kyllä eteläisessä Euroopassa tietääkseni pidetään ihan normaalina sitä, että nainen saa avoimesti kertoa haluavansa lapset ja perheen. Eli siis naisella on oikeus kertoa näistä toiveistaan, eikä sitä pidetä liian vaativaisena tai "vaikeana" käytöksenä miesten näkökulmasta. Suomessa pitäisi suunnilleen lukea ajatuksia ja kiltisti vain nöyrtyä odottelemaan hetkeä, jolloin mies suostuu siihen, että ehkäisy jää pois.

Oma kokemukseni on se, että naisen pitäisi aivan valtavasti selitellä ja taivutella miestä perheen perustamiseen sekä mielistellä ja taipua miehen kaikkiin oikkuihin. Miehet tavallaan pääsevät helpommalla täällä, kun naisetkin menevät siihen irtoseksi-ihanteeseen mukaan.

Se, että nainen saa miehen parisuhteeseen, on kovan työn takana, kun suurin osa miehistä haluaisi elellä sitoutumatta parisuhteeseen. Sitten jossain vaiheessa ei kelpaisi enää seurusteluun edes ja nyt siis itse olen kohdannut sen vaiheen elämässäni.

T. Ap

Puhu omasta puolestasi. En ole kokenut vastaavaa ja olen suomalainen nainen. Salaisuus on siinä, että valitsin perhekeskeisen miehen, joka arvostaa minua.

Ei ole tarttunut lähteä mihinkään temppuihin ja lapsiasiat puhuttiin jo suhteen alkuvaiheessa selviksi. En salaile omia haaveitani enkä suostuisi olemaan päivääkään miehen kanssa, joka sellaista edellyttää.