Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi perustellaan 35+ naisen epähaluttavuutta lähinnä hedelmällisyydellä?

Vierailija
19.06.2021 |

Kaikki kolme alle 35-vuotiaana tapaamaani miestä eivät oikein mielellään olisi halunneet perhettä ja lapsia, ainakaan nopealla aikataululla, vaan olisi pitänyt tutustua ensin vuosikausia ja suostutella miestä.

Ensimmäinen, 23-vuotiaana tapaamani mies ei halunnut perhettä tai lapsia, vaikka odottelin seitsemän vuotta, yritin miellyttää ja tein kaikkeni, jotta olisin ollut ns. vaimoainesta. Aloin sitten kysellä asian perään, kun täytin 30 ja kävi ilmi, että ei mies sellaisia aikonut kanssani hankkia, vaan haluaisi suhteemme pysyvän ennallaan omalta kannaltani epävarmana tapailusuhteena hamaan maailman tappiin saakka. Lisäksi sama mies petti minua vuosikaudet.

Miksi siis miehet perustelevat sitä, että eivät halua 35+ naista tämän hedelmällisyydellä? Silloin nuorena sille miehelle olisi käynyt ihan hedelmätön nuori nainenkin tai vanhempikin nainen, kun ei hän jälkikasvua kuitenkaan halunnut. Nyt sitten 35+ ikäisenä en kelpaa enää kenellekään. Kyllähän tämä hieman harmittaa.

Kommentit (88)

Vierailija
21/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Sillä että sama pätee miehiin (molemmissa asioissa) ei ole väliä koska miehet ovat pohjattoman itsekkäitä, vain heidän toiveillaan ja haluillaan on merkitystä.

Miksi joku alapeukuttaa päivänselvää faktaa? Ja eivät useimmat suomalaismiehet edes mitään suurperhettä halua, vaan 1-3 lasta riittää. Sellaiseen lapsimäärään ei mitään superhedelmällistä kehoa ja nuorta ikää edes tarvitse, vaan ihan normaali hedelmällisyys riittää ja moni 35-45-vuotiaskin pääsee siihen lapsimäärään kohtalaisen helposti.

Vain jotkut lestadiolaiset ym. miehet haluavat aidosti niitä yli viiden ja jopa yli kymmenen lapsen katraita ja sellaisen synnyttämistä aloittaessa pitää olla toki nuori, jotta aika riittää. Miehet haluavat yleensä nuoren ja "panettavan" näköisen naisen. Muu on heille yleensä yhdentekevää. Ikävä, mutta kylmä totuus, joka näin naisena tuntuu ihan tuskallisen epäreilulta.

T. Ap

En minä voi mitään biologialleni. +35v naisen iho ja yleinen hehkeys vain eivät enää herätä viettiäni pariutua hänen kanssaan. Mieluummin yksin kuin biologian vastaisen naisen kanssa, joka ei herätä mitään fiiliksiä. Vähän sama kuin naisen pakottaisi kiinnostumaan biologiansa vastaisesti elämäntapatyöttömästä.

No naiset ja miehet ei ikuisesti pysy parikymppisinä. Jos nyt saisit 25v naisen, niin vaihtaisitko kohta taas nuorempaa jos mahdollista?

Iljettävää, jos sileä iho on ainoa asia mitä "rakastat"naisessa.

Olen iljettävä setä mutta sinä taas et osaa lukea. Sanoin myös yleinen hehkeys. Se katoaa naisilta 30-35 vuotiaana eikä sitä saa edes kauneusleikkauksilla takaisin. Sen vuoksi parikymppiset ovat kaikkien miesten suosikkeja ja vanhat naiset ei kenenkään ensisijaisia vaihtoehtoja.

Jokaisella on mieltymyksensä ja se on ihan ok, kunhan pysyy lakien puitteissa. Oletko sitten aina dumpannut sen tyttöystäväsi tai vaimosi, kun hän on täyttänyt 30 vuotta vai oletko pitäytynyt irtosuhteissa? Voisin väittää, että eivät irtosuhteetkaan tai lyhyet suhteet ole mitään herkkua pidemmän päälle edes miehille.

T. Ap

Itseasiassa irtosuhteet ovat suurinta herkkua mkehelle kuin miehelle mutta vain harva mies on riittävän tasokas harrastamaan niitä säännöllisesti. Yksikään mies ei valitse yhtä ja samaa naista 10 vuodeksi jos vaihtoehtona on uusi nainen joka viikonloppu. Tiedän erään superalfan jolla ei ole mitään aikomusta vakiintua 4-kymppisenäkään. Hän ns. pelaa kentällä ja panee hyvännäköisiä naisia kuten viimeiset 20 vuotta. Miksi? Koska hän voi.

Vierailija
22/88 |

Ok, no sitten kannattaa hakeutua niiden nuorten naisten seuraan, jos libido rajoittaa niinkin paljon. Miten toimit, jos se oma tyttöystävä vanhenee sitten jossain vaiheessa?

Setämies, jolla paksu lompakko, helppo on lempeä pyytää.. opiskelijapiireissä oikein tapellaan kunnon sugardaddystä

Good for you. Mutta jos nainen ihastuu, olethan silti reilu ja avoin ja kerrot motiivisi. Minä itse päädyin vanhemman miehen hyväksikäytettäväksi nuorena (se elämäni eka 7 vuoden "suhteeni"), kun en tajunnut, että mies oli pelkän seksin perässä. Se mies oli paljon vanhempi, hänellä oli auto ja mies oli charmantti ja komea. Tosin rahaa tai mitään materiaa en saanut koskaan.

T. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seksi on pohjimmiltaan olemassa lisääntymisen vuoksi. Biologia siis ohjaa pääosin tuntemaan vetoa ihmisiin, jotka joku alkukantainen vaisto tulkitsee lisääntymiskykyisiksi. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään loogisen ajattelun kanssa: Ei siis sen, aikooko oikeasti hankkia lapsia nyt tai koskaan. Eikä sen onko toinen oikeasti lisääntymiskykyinen vai ei.

Miksi sitten hedelmättömiksi todetut tai sterilisaation tehneet miehet ja naiset harrastavat seksiä? Kyllä sillä jokin muukin funktio täytyy olla, kuin pelkkä lisääntyminen... 

Vierailija
24/88 |

Tämä on se syy. 

Tosin parikymppiset eivät ole automaattisesti kauniimpia kuin kolmekymppiset. 35+ nainen voi olla vielä upea jos pitää itsestään huolta. Sama pätee miehiin (ja itsekin myönnän haluavani pääasiassa reippaasti nuorempia miehiä).  

Samassa veneessä silti ollaan ap. Setämiesten keskuudessa kyllä kävisi kova flaksi mutta kun ei vaan pysty niin ei pysty. 

N37

Vierailija
25/88 |

Et nyt tainnut ymmärtää, että kyse on täysin vastikkeellisesta toiminnasta, jossa rahalla saa tuoretta, pinkeätä lihaa. Jos siinä ihastuu, se lasketaan työtapaturmaksi.

Vierailija
26/88 |

Kyllä, +35v nainen voi olla upea, gorgeous, mutta seksuaalisesti viehättävä on eri asia ja se on ainut mikä miehiä kiinnostaa kun puhutaan parisuhteesta. Tämän faktan voi myöntää ja ymmärtää tai sitten loputtomiin ihmetellä miksi miehiä ei kiinnosta "upea" nainen. Vaatimattoman näköinen 20v nainen on huomattavasti kiihottavampi kuin upea 35v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/88 |

Hormonit ovat yhä kropassa, vaikka tekisi sterilisaation, eli se biologia toimii siellä yhä. Se biologia ja sen ohjaamat vietit ovat aika tyhmiä, ei biologia tajua mitään kortsuistakaan. Joka on oikein kiva juttu, koska olisihan se tylsää, jos hormonit lopahtaisivat heti, kun oikeasti ei olisi mahdollisuutta lisääntyä.

Mutta lienet oikeassa, että ihminen on monimutkaisempi kapistus kuin eläimet: seksillä ihmiselle muitakin vaikutuksia, nostaahan se esim. oksitosiinitasoja ja luo kiintymystä toiseen henkilöön. Ja varmaan muutakin, koska ihminen ei tunne vetovoimaa pelkästään lisääntymisbiologian perusteella.

Vierailija
28/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Sillä että sama pätee miehiin (molemmissa asioissa) ei ole väliä koska miehet ovat pohjattoman itsekkäitä, vain heidän toiveillaan ja haluillaan on merkitystä.

Miksi joku alapeukuttaa päivänselvää faktaa? Ja eivät useimmat suomalaismiehet edes mitään suurperhettä halua, vaan 1-3 lasta riittää. Sellaiseen lapsimäärään ei mitään superhedelmällistä kehoa ja nuorta ikää edes tarvitse, vaan ihan normaali hedelmällisyys riittää ja moni 35-45-vuotiaskin pääsee siihen lapsimäärään kohtalaisen helposti.

Vain jotkut lestadiolaiset ym. miehet haluavat aidosti niitä yli viiden ja jopa yli kymmenen lapsen katraita ja sellaisen synnyttämistä aloittaessa pitää olla toki nuori, jotta aika riittää. Miehet haluavat yleensä nuoren ja "panettavan" näköisen naisen. Muu on heille yleensä yhdentekevää. Ikävä, mutta kylmä totuus, joka näin naisena tuntuu ihan tuskallisen epäreilulta.

T. Ap

En minä voi mitään biologialleni. +35v naisen iho ja yleinen hehkeys vain eivät enää herätä viettiäni pariutua hänen kanssaan. Mieluummin yksin kuin biologian vastaisen naisen kanssa, joka ei herätä mitään fiiliksiä. Vähän sama kuin naisen pakottaisi kiinnostumaan biologiansa vastaisesti elämäntapatyöttömästä.

Ok, no sitten kannattaa hakeutua niiden nuorten naisten seuraan, jos libido rajoittaa niinkin paljon. Miten toimit, jos se oma tyttöystävä vanhenee sitten jossain vaiheessa?

Setämies, jolla paksu lompakko, helppo on lempeä pyytää.. opiskelijapiireissä oikein tapellaan kunnon sugardaddystä

Good for you. Mutta jos nainen ihastuu, olethan silti reilu ja avoin ja kerrot motiivisi. Minä itse päädyin vanhemman miehen hyväksikäytettäväksi nuorena (se elämäni eka 7 vuoden "suhteeni"), kun en tajunnut, että mies oli pelkän seksin perässä. Se mies oli paljon vanhempi, hänellä oli auto ja mies oli charmantti ja komea. Tosin rahaa tai mitään materiaa en saanut koskaan.

T. Ap

Et nyt tainnut ymmärtää, että kyse on täysin vastikkeellisesta toiminnasta, jossa rahalla saa tuoretta, pinkeätä lihaa. Jos siinä ihastuu, se lasketaan työtapaturmaksi.

No nyt on kyllä :D RÖH RÖH!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja siis yli 35-vuotiaana en ole enää tavannut ketään, joka ihan aidosti haluaisi parisuhteen kanssani. Yhteensä kolmen miehen kanssa olen käynyt treffeillä ja kaikista tuli hylsy, vaikka ekan kahden kanssa tapailtiinkin kahvitreffeillä keskustellen (ei siis seksiä tai kosketusta ym.) useamman kuukauden ajan. Kolmannen kanssa nähtiin kerran kahvilassa jutellen. Olen ollut tässä jo ärsyttävän monta vuotta täysselibaatissa, ilman mitään kosketusta, edes haleja tai pusuja.

En osaa tai kykene olemaan sellainen, että kelpaisin miehille enää. Heitän kohta hanskat tiskiin ja annan olla. Olen vain liian kulahtanut ilmeisesti. Ei tuolla ketään miehiä ole ainakaan minun kaltaiselleni.

Liian vähän. Tapaa ainakin 30. En kuitenkaan suosittele, että kaikki liukuhihnalta, vaan erilaisista yhteyksistä: Muutama netistä, muutama ravintolasta, muutama järjestö tms. toiminnasta.

Vierailija
30/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oma vika, että vietit vuosia suhteessa, etkä ottanut puheeksi isoja, tärkeitä asioita. Miksi miehen olisi niistä tarvinnut puhua, kun ei lapsia halunnut?

Itse 19-vuotiaana tapasin nykyisen aviomieheni (21v) ja kysyin tokalla tapaamisella lapsi- ja tulevaisuudensuunnitelmista. Jos mies ei olisi lapsia halunnut, oltaisiin jatkettu eri suuntiin.

Olin naiivi ja ihastunut. Ajattelin aina, että tosirakkaus odottaa ja hillosin sitä neitsyyttäni sekä ajattelin, että kun kerran harrastan seksiä, en enää miestä vaihda. Mutta ongelma oli kommunikaation puute ja se, että pidin ajatukseni omana tietonani. Olin liian kiltti, pumpulissa kasvanut ja ihastunut sekä luonteeltani ujo.

Oletin, että mies ymmärtää, mitä toivon ja haluan. Hän itse siis tavallaan vain hyväksikäytti minua hyväuskoisuuteni vuoksi vuosikaudet. Suhde oli muutenkin todella huono ja epäreilu ja mies roikotti minua löyhässä hirressä ja petti (asia kävi ilmi jo aiemmin, mutta mies ei myöntänyt ja uskoin häntä). Lopulta sitten heräsin totuuteen ja ihan suoraan kysyin asiasta -> oli pakko erota.

T. Ap

Tuntuu pahalta puolestasi. Elämä ei ole oikeudenmukaista eikä vastapuoli aina reilu. Hyvä että tajusit totuuden ja sait erotuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketjullinen ihmisiä vaill rakkautta. Toivottavasti koette sen joskus.

Vierailija
32/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Sillä että sama pätee miehiin (molemmissa asioissa) ei ole väliä koska miehet ovat pohjattoman itsekkäitä, vain heidän toiveillaan ja haluillaan on merkitystä.

Miksi joku alapeukuttaa päivänselvää faktaa? Ja eivät useimmat suomalaismiehet edes mitään suurperhettä halua, vaan 1-3 lasta riittää. Sellaiseen lapsimäärään ei mitään superhedelmällistä kehoa ja nuorta ikää edes tarvitse, vaan ihan normaali hedelmällisyys riittää ja moni 35-45-vuotiaskin pääsee siihen lapsimäärään kohtalaisen helposti.

Vain jotkut lestadiolaiset ym. miehet haluavat aidosti niitä yli viiden ja jopa yli kymmenen lapsen katraita ja sellaisen synnyttämistä aloittaessa pitää olla toki nuori, jotta aika riittää. Miehet haluavat yleensä nuoren ja "panettavan" näköisen naisen. Muu on heille yleensä yhdentekevää. Ikävä, mutta kylmä totuus, joka näin naisena tuntuu ihan tuskallisen epäreilulta.

T. Ap

En minä voi mitään biologialleni. +35v naisen iho ja yleinen hehkeys vain eivät enää herätä viettiäni pariutua hänen kanssaan. Mieluummin yksin kuin biologian vastaisen naisen kanssa, joka ei herätä mitään fiiliksiä. Vähän sama kuin naisen pakottaisi kiinnostumaan biologiansa vastaisesti elämäntapatyöttömästä.

No naiset ja miehet ei ikuisesti pysy parikymppisinä. Jos nyt saisit 25v naisen, niin vaihtaisitko kohta taas nuorempaa jos mahdollista?

Iljettävää, jos sileä iho on ainoa asia mitä "rakastat"naisessa.

Olen iljettävä setä mutta sinä taas et osaa lukea. Sanoin myös yleinen hehkeys. Se katoaa naisilta 30-35 vuotiaana eikä sitä saa edes kauneusleikkauksilla takaisin. Sen vuoksi parikymppiset ovat kaikkien miesten suosikkeja ja vanhat naiset ei kenenkään ensisijaisia vaihtoehtoja.

Jokaisella on mieltymyksensä ja se on ihan ok, kunhan pysyy lakien puitteissa. Oletko sitten aina dumpannut sen tyttöystäväsi tai vaimosi, kun hän on täyttänyt 30 vuotta vai oletko pitäytynyt irtosuhteissa? Voisin väittää, että eivät irtosuhteetkaan tai lyhyet suhteet ole mitään herkkua pidemmän päälle edes miehille.

T. Ap

Itseasiassa irtosuhteet ovat suurinta herkkua mkehelle kuin miehelle mutta vain harva mies on riittävän tasokas harrastamaan niitä säännöllisesti. Yksikään mies ei valitse yhtä ja samaa naista 10 vuodeksi jos vaihtoehtona on uusi nainen joka viikonloppu. Tiedän erään superalfan jolla ei ole mitään aikomusta vakiintua 4-kymppisenäkään. Hän ns. pelaa kentällä ja panee hyvännäköisiä naisia kuten viimeiset 20 vuotta. Miksi? Koska hän voi.

Eivätkö he pelkää sukupuolitauteja, sairauksia tai eikö ällötä ihan vieraan ihmisen vartalo? Ihan aidosti kysyn näin bakteeri- ja viruskammoisena naisena. Minua inhottaa koskea täysin vieraaseen ihmiseen ainakin. Läheiset on eri juttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis yli 35-vuotiaana en ole enää tavannut ketään, joka ihan aidosti haluaisi parisuhteen kanssani. Yhteensä kolmen miehen kanssa olen käynyt treffeillä ja kaikista tuli hylsy, vaikka ekan kahden kanssa tapailtiinkin kahvitreffeillä keskustellen (ei siis seksiä tai kosketusta ym.) useamman kuukauden ajan. Kolmannen kanssa nähtiin kerran kahvilassa jutellen. Olen ollut tässä jo ärsyttävän monta vuotta täysselibaatissa, ilman mitään kosketusta, edes haleja tai pusuja.

En osaa tai kykene olemaan sellainen, että kelpaisin miehille enää. Heitän kohta hanskat tiskiin ja annan olla. Olen vain liian kulahtanut ilmeisesti. Ei tuolla ketään miehiä ole ainakaan minun kaltaiselleni.

Liian vähän. Tapaa ainakin 30. En kuitenkaan suosittele, että kaikki liukuhihnalta, vaan erilaisista yhteyksistä: Muutama netistä, muutama ravintolasta, muutama järjestö tms. toiminnasta.

En käy käytännössä ikinä baareissa tai ravintoloissa. En ole koskaan käynytkään (ehkä max 10 kertaa koko elämäni aikana ja viimeisimmästä kerrasta on yli 10 vuotta aikaa). En ole missään järjestö- ym. toiminnassa mukana ollut koskaan. Olen aika hiljainen ja ujo siis muutenkin. Lisäksi minulla on taipumus ihastua äärimmäisen harvoin ja silloinkin aivan täysin vääriin ihmisiin. Siis ihan säälittävällä tavalla mahdottomiin parisuhdemielessä.

Netistä varmaan voisi löytää jonkun treffailuhaluisen yhdelle kahvilatapaamiskerralle, mutta epätoivo alkaa iskeä. Olen ihan hoikka ja perusterve sekä sopusuhtainen, mutta en elä lainkaan sosiaalista elämää, enkä ole koskaan elänytkään. Mitään kaveripiiriäkään ei ole koskaan ollutkaan lukioaikojen jälkeen.

T. Ap

Vierailija
34/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oon nainen 42 v. Miehiä on aina riittänyt ja voinut valita tasokkaan yksilön. Erosin parisuhteesta ja vientiä on edelleen. Tasokkaita miehiä, Myös nuorempia. Ja vakavampaakin parisuhteeseen on ehdokkaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Sillä että sama pätee miehiin (molemmissa asioissa) ei ole väliä koska miehet ovat pohjattoman itsekkäitä, vain heidän toiveillaan ja haluillaan on merkitystä.

Miksi joku alapeukuttaa päivänselvää faktaa? Ja eivät useimmat suomalaismiehet edes mitään suurperhettä halua, vaan 1-3 lasta riittää. Sellaiseen lapsimäärään ei mitään superhedelmällistä kehoa ja nuorta ikää edes tarvitse, vaan ihan normaali hedelmällisyys riittää ja moni 35-45-vuotiaskin pääsee siihen lapsimäärään kohtalaisen helposti.

Vain jotkut lestadiolaiset ym. miehet haluavat aidosti niitä yli viiden ja jopa yli kymmenen lapsen katraita ja sellaisen synnyttämistä aloittaessa pitää olla toki nuori, jotta aika riittää. Miehet haluavat yleensä nuoren ja "panettavan" näköisen naisen. Muu on heille yleensä yhdentekevää. Ikävä, mutta kylmä totuus, joka näin naisena tuntuu ihan tuskallisen epäreilulta.

T. Ap

En minä voi mitään biologialleni. +35v naisen iho ja yleinen hehkeys vain eivät enää herätä viettiäni pariutua hänen kanssaan. Mieluummin yksin kuin biologian vastaisen naisen kanssa, joka ei herätä mitään fiiliksiä. Vähän sama kuin naisen pakottaisi kiinnostumaan biologiansa vastaisesti elämäntapatyöttömästä.

No naiset ja miehet ei ikuisesti pysy parikymppisinä. Jos nyt saisit 25v naisen, niin vaihtaisitko kohta taas nuorempaa jos mahdollista?

Iljettävää, jos sileä iho on ainoa asia mitä "rakastat"naisessa.

Olen iljettävä setä mutta sinä taas et osaa lukea. Sanoin myös yleinen hehkeys. Se katoaa naisilta 30-35 vuotiaana eikä sitä saa edes kauneusleikkauksilla takaisin. Sen vuoksi parikymppiset ovat kaikkien miesten suosikkeja ja vanhat naiset ei kenenkään ensisijaisia vaihtoehtoja.

Jokaisella on mieltymyksensä ja se on ihan ok, kunhan pysyy lakien puitteissa. Oletko sitten aina dumpannut sen tyttöystäväsi tai vaimosi, kun hän on täyttänyt 30 vuotta vai oletko pitäytynyt irtosuhteissa? Voisin väittää, että eivät irtosuhteetkaan tai lyhyet suhteet ole mitään herkkua pidemmän päälle edes miehille.

T. Ap

Itseasiassa irtosuhteet ovat suurinta herkkua mkehelle kuin miehelle mutta vain harva mies on riittävän tasokas harrastamaan niitä säännöllisesti. Yksikään mies ei valitse yhtä ja samaa naista 10 vuodeksi jos vaihtoehtona on uusi nainen joka viikonloppu. Tiedän erään superalfan jolla ei ole mitään aikomusta vakiintua 4-kymppisenäkään. Hän ns. pelaa kentällä ja panee hyvännäköisiä naisia kuten viimeiset 20 vuotta. Miksi? Koska hän voi.

Eivätkö he pelkää sukupuolitauteja, sairauksia tai eikö ällötä ihan vieraan ihmisen vartalo? Ihan aidosti kysyn näin bakteeri- ja viruskammoisena naisena. Minua inhottaa koskea täysin vieraaseen ihmiseen ainakin. Läheiset on eri juttu.

Hehheh, näin pihalla on osa naisista miesten biologiasta. Maailman historia ei tunne tapausta jossa miestä olisi ällöttänyt vieraan, seksikkään naisen vartalo. Ymmärrän että toisin päin voi olla mutta ei, seksikäs vartalo ei koskaa inhota miestä. Muita tuntemuksia kuten jännitystä voi tapauskohtaisesti esiintyä. Tutkimus todistaa lisäksi että uusi kumppani lisää miehen dopamiinin eritystä parhaimmillaan moninkertaiseksi.

Vierailija
36/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ketjullinen ihmisiä vaill rakkautta. Toivottavasti koette sen joskus.

samaa ihmettelen, oikeastiko näin paljon ihmisiä, miehiä sekä naisia, joille parisuhteen (ainoa) perusta on seksi?

Surullista. Seksi on tärkeä ja iso osa parisuhdetta mutta eihän toisen nuoruus, kuulas iho jne riitä aitoon suhteeseen. Tai miehessä paksu lompakko.

Järkyttävää. On sentään ihmisiä jotka rakastuvat ihmiseen ja rakastavat tätä loppuun asti sitoutuen.

Vierailija
37/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Tämä on se syy. 

Tosin parikymppiset eivät ole automaattisesti kauniimpia kuin kolmekymppiset. 35+ nainen voi olla vielä upea jos pitää itsestään huolta. Sama pätee miehiin (ja itsekin myönnän haluavani pääasiassa reippaasti nuorempia miehiä).  

Samassa veneessä silti ollaan ap. Setämiesten keskuudessa kyllä kävisi kova flaksi mutta kun ei vaan pysty niin ei pysty. 

N37

Kyllä, +35v nainen voi olla upea, gorgeous, mutta seksuaalisesti viehättävä on eri asia ja se on ainut mikä miehiä kiinnostaa kun puhutaan parisuhteesta. Tämän faktan voi myöntää ja ymmärtää tai sitten loputtomiin ihmetellä miksi miehiä ei kiinnosta "upea" nainen. Vaatimattoman näköinen 20v nainen on huomattavasti kiihottavampi kuin upea 35v.

No miksi miehet sitten haluavat esim. minusta nimenomaan sitä seksiä? Ja erityisesti nuoret miehet, myös ne komeat joilla olisi nuoria tyttöjä tarjolla joka sormelle? Itse olen 32v alkaen saanut  seksivonkaajia hätyytellä pois (ja ei en ole enkä näytä helpolta, en pyllistele tinderissä tms. mutta panostan ulkonäköön).  Eli biologisesti ajateltuna, siitosintoiset viriilit uroot yrittävät yhä astua säännöllisesti, joku joskus siinä onnistuukin. Eivät tosin jää odottelemaan olenko tiineenä.. Ja onhan tuo ihan jonkinlainen ilmiökin nykyään, nuoremmat miehet haluaa vanhempia naisia, miksi kun ei olla hedelmällisiä siloposkiakaan enää?

N37

Vierailija
38/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oon nainen 42 v. Miehiä on aina riittänyt ja voinut valita tasokkaan yksilön. Erosin parisuhteesta ja vientiä on edelleen. Tasokkaita miehiä, Myös nuorempia. Ja vakavampaakin parisuhteeseen on ehdokkaita.

Poikkeuksia on aina, onnittelut sinulle.

Vierailija
39/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulihan sitä tuhrattua aikaa ns. väärien ihmisten kanssa, ja olin silloin kyllä nuori. No, lapseton minä en ole, joten sen verran toisella osapuolella on ollut niitä intressejä minuun. Kuitenkin kaikesta huolimatta nyt voin sanoa olevani varsin tyytyväinen elämääni. Tätä täysin yliarvostettua parisuhdetta ja siihen liittyvää minulla ei ole, mutta minulla on sitten elämässä muuta mukavaa, mikä tekee tyytyväiseksi. Olen kai tiedostanut aika selkeästi sen, että itseesi voit vaikuttaa, mutta valitettavasti toisiin et. Toki joskus myös se omatoiminta saattaa saada toisessa aikaan sen muutoksen. Taidan myös olla aika itsenäinen nainen, että ehkä sitten sekin.

Vierailija
40/88 |
19.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat epärehellisiä. Ajattelevat, että hedelmällisyyteen ja perheen haluamiseen vetoaminen on sosiaalisesti hyväksyttävämpää kuin sanoa että parikymppiset on kauniimpia kuin kolmekymppiset.

Tämä on se syy. 

Tosin parikymppiset eivät ole automaattisesti kauniimpia kuin kolmekymppiset. 35+ nainen voi olla vielä upea jos pitää itsestään huolta. Sama pätee miehiin (ja itsekin myönnän haluavani pääasiassa reippaasti nuorempia miehiä).  

Samassa veneessä silti ollaan ap. Setämiesten keskuudessa kyllä kävisi kova flaksi mutta kun ei vaan pysty niin ei pysty. 

N37

Kyllä, +35v nainen voi olla upea, gorgeous, mutta seksuaalisesti viehättävä on eri asia ja se on ainut mikä miehiä kiinnostaa kun puhutaan parisuhteesta. Tämän faktan voi myöntää ja ymmärtää tai sitten loputtomiin ihmetellä miksi miehiä ei kiinnosta "upea" nainen. Vaatimattoman näköinen 20v nainen on huomattavasti kiihottavampi kuin upea 35v.

En todellakaan usko, että tuo on mikään universaali totuus. On niissä parikymppisissäkin tai jopa teineissä ylilihavia, epäsuhtaisia kasvonpiirteitä, hygieniaongelmia, terveysongelmia, vaikkapa ajeltuinakin todella piikkisiä, karvaisia sääriä ja hirsutismia ym. Eivät kaikki nuoret ole nättejä, vaikka eivät kyllä vanhatkaan.