Lue keskustelun säännöt.
Mikä on lapsella, joka on Jykell ja Hyde? Mitä persoonallisuushäiriötä ennakoi?
18.06.2021 |
Kyse on aikuisesta miehestä, jolla on monenlaista ongelmaa. Moni ongelma on tullut matkan varrella, joten palaan ytimeen: lapsuuteen. Hän ei koskaan ollut tavallinen tallaaja.
Hän oli jo alle kouluikäisenä joko itse enkeli - empaattinen, huomioiva, hyväntahtoinen - tai itse saatana. Lähinnä täysin välinpitämätön sääntöjä ja muita ihmisiä kohtaan. Mitkään lasten motivointikeinot eivät tehonneet häneen. Arvaamaton. Ei nyt repinyt kärpäsiltä siipiä tai potkinut mummoja.
Teini-ikään tullessa alkoivat varsinaiset ongelmat. Alkoi valehtelemaan ja kaikki oli sallittua, mistä ei jäänyt kiinni. Hän ei välittänyt kenestäkään. Edelleen täysin arvaamaton.
Hän on ns hyvästä perheestä. Normaalit perhekeskeiset ja työssäkäyvät vanhemmat. Kotihoidettu, isovanhemmat mukana elämässä, oli kavereita, koulussa meni ok. Vanhemmilla ei alkoholi- tai mt-ongelmia.
Jokin häiriö on ollut näkyvillä alusta alkaen. Mistä Jekyll ja Hyde efekti kertoo nuorella lapsella?
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin minua häiritsee. En ihan osaa eritellä. Ikään kuin äiti ajattelisi, että lapselle on annettu hyvät ulkoiset puitteet kasvaa ja nyt se kiittämätön paskiainen ei siitä huolimatta kasvanut oikeanlaiselsi.
Onko hänet kohdattu tunnetasolla? Ainakaan yksikään viesti ei huou sellaista.
Jos hän on normaalia herkempi?
Yleensä ongelmat johtuvat siitä, että on jotain kitkaa väleissä. Ja jotkut nyt vaan ovat ikäviä luonteeltaan.
Äitikin kuulostaa siltä, että häntä enemmän rasittaisi itseään lapsen käytös kuin että olisi huolissaan lapsen hyvinvoinnista.
Kyllä minä kestäisin sen tiedon, että olisin ollut etäinen lasten elämässä ja pilannut hänet. Mutta kuten sanoin, niin hän itse sanoo, ettei ole ollut mitään vikaa, hän vain on sellainen kuin on.
Tässä on podettu niin monta vuotta, että suhtaudun häneen nykyään analyyttisesti. Olemme myös puhuneet paljon. Sitä ei tapahtuisi, ei nyt eikä nuorempana, jos väleissä olisi kitkaa tai emme olisi tunnetasolla yhteydessä.
Ja ei, en odota häneltä kiitosta. Hän ei ole minulle mitään velkaa. Rakkauteni on ollut ehdotonta.
Eipä rakkautta näy.
Sinulleko minun pitäisi rakkauttani osoittaa?
Jos olisi rakkautta, näkyisi myötätunto. Miettisit lasta ja hänen elämäänsä. Nyt mietit vain itsellesi synninpästöä. Leimaa lapsellesi.
En etsi synninpäästöä, vaan mietin juuri lasta ja hänen elämäänsä. Olen häntä pohtinut jo niiiiiiin monta vuotta, jokaiselta eri näkökannalta, mutta tätä näkökulmaa en ole pohtinut. Siitä ei ole mitään hyötyä, että aloitan tänne ketjun omasta tai isäni toiminnasta, koska se näkökulma on jo pohdittu. Haluan teidän avullanne pohtia uusia asioita, en niitä samoja vanhoja.
Yhtään ajatusta et uhraa muille kuin itsellesi ja omalle synninpäästölle. Lapsi oli synnynnäisesti paha ja viallinen. Sinä et tehnyt mitään väärää.
Et mieti mitään lapsen elämän korjaamiseksi, haluat antaa lapselle pahuuden leiman.
Miksi ihmeessä? Jos on jokun persoonallusuushäiriö, kyllä hän diagnoosin saa. Ei äidin kuulu sitä antaa.
Persoonallisuushäiriö syntyy kasvuolosuhteista, ei ole synnynnäinen.
Poika on jo aikuinen ja asuu omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain olen lukenut, että psykopaattisuus on havaittavissa jo alle kouluikäisillä lapsella, ja että se ei olisi niin riippuvainen kasvuympäristöstä kuin on luultu. Ap:n kuvaulema tapaus voi olla myös ihan kasvatuksellinen. Kulissien takana on voinut olla hyväksikäyttöä tms., mikä on aiheuttanut kipuilua. Miksi ei menty kasvatus- ja perheneuvolaan heti saamaan ohjeita? Eikö ole menty vieläkään?
Ei ollut hyväksikäyttöä. Olen tämä äiti, tiedän kyllä.
Kävimme perheneuvolassa kymmenisen kertaa, mutta poika oli siellä aina se enkeli, ettei perheneuvola nähnyt tarvetta mihinkään, varsinkaan sen jälkeen, kun lapsi itse ei halunnut mennä sinne.
Olem ymmärtänyt, että psykopaattilapsi repii kärpäsiltä siipiä. Tämä ei kiduttanut koskaan eläimiä.
Sinä äitinä vierität syyn lapselle.
Varmaan teit aina niin. Muut hyviä ja lapsi paha.
Mieti mielummin mitä sinä teit, että lapsi vaurioitui.
Ei lapsi ole mieleltään täysi kopio vanhemmistaan. Alttius ja malli voi olla, mutta luonteessa on ihan omiakin piirteitä ja näkee asiat omalla tavallaan. Jotain nepsyhäiriötä esim.
Mahdollisesti vanhemman lukihäiriö siirtynyt eteenpäin?
Kaikkien hemmottelema, ei rajoja, pelkkää rakkautta ja hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin minua häiritsee. En ihan osaa eritellä. Ikään kuin äiti ajattelisi, että lapselle on annettu hyvät ulkoiset puitteet kasvaa ja nyt se kiittämätön paskiainen ei siitä huolimatta kasvanut oikeanlaiselsi.
Onko hänet kohdattu tunnetasolla? Ainakaan yksikään viesti ei huou sellaista.
Jos hän on normaalia herkempi?
Yleensä ongelmat johtuvat siitä, että on jotain kitkaa väleissä. Ja jotkut nyt vaan ovat ikäviä luonteeltaan.
Äitikin kuulostaa siltä, että häntä enemmän rasittaisi itseään lapsen käytös kuin että olisi huolissaan lapsen hyvinvoinnista.
Kyllä minä kestäisin sen tiedon, että olisin ollut etäinen lasten elämässä ja pilannut hänet. Mutta kuten sanoin, niin hän itse sanoo, ettei ole ollut mitään vikaa, hän vain on sellainen kuin on.
Tässä on podettu niin monta vuotta, että suhtaudun häneen nykyään analyyttisesti. Olemme myös puhuneet paljon. Sitä ei tapahtuisi, ei nyt eikä nuorempana, jos väleissä olisi kitkaa tai emme olisi tunnetasolla yhteydessä.
Ja ei, en odota häneltä kiitosta. Hän ei ole minulle mitään velkaa. Rakkauteni on ollut ehdotonta.
Olen nyt 47 ja edelleen opin vuosittain lisää itsestäni ja siitä mitä seurauksia lapsuudenperheen dynamiikalla ja tapahtumilla on ollut elämäni varrella. Lisäksi olen itse motivoitunut ottamaan asioista selvää, erittäin älykäs, analyyttinen sekä verbaalisesti kyvykäs.
Että sitä vastaan vaan peilaan tuota, että olette kyllä puhuneet. Miehet ovat keskimäärin muutenkin huonompia tunnistamaan mitä heidän sisällään liikkuu.
Totta, ja mitä”pienempi” trauma on kyseessä, niin sitä vaikeampi se on huomata. Kaikkihan nyt väkivallan huomaa, mutta niitä vivahteita pidetään normaaleina.
Pointtini nyt onkin se, että kaikissa perheissä on niitä vivahteita, koska me ihmiset emme ole täydellisiä. Miksi kuitenkin suurin osa ihmisistä kasvaa ns normaaleiksi? Vivahteista huolimatta siis. Mikä tässä lapsessa on synnynnäisesti niin erilaista, että hänestä tuli sellainen kuin tuli?
Ei hänessä ollut synnynnäisesti mitään vikaa. Mitä sinussa oli niin erilaista häntä kohtaan?
En tunnista, että olisin käyttäytynyt häntä kohtaan yhtään sen erilaisemmin kuin sisaruksiaan kohtaan. Tai kyllä: hänelle annoin enemmän huomiota. Hän oli aina se äänekkäin ja tilaaottavin. Ja kun hän sai huutokohtauksen, niin sisarukset joutuivat odottamaan.
Olin siis varmaan enemmän varpaillani hänen kanssaan. Hän oli arvaamaton, ja aina piti olla vähän tuntosarvet ylhäällä, mistä tuulee. Hänelle myös puhuin enemmän, eli aina kerroin, mitä tulee tapahtumaan ja milloin, jotta saan vähennettyä arvaamattomuutta.
Hyvä kysymys sinulta. Kiitos.
Ryhdyitkö ap elämään lapsen kiukuttelun ehdoilla. Ei ihme jos lapsi huomasi että näin se toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin minua häiritsee. En ihan osaa eritellä. Ikään kuin äiti ajattelisi, että lapselle on annettu hyvät ulkoiset puitteet kasvaa ja nyt se kiittämätön paskiainen ei siitä huolimatta kasvanut oikeanlaiselsi.
Onko hänet kohdattu tunnetasolla? Ainakaan yksikään viesti ei huou sellaista.
Jos hän on normaalia herkempi?
Yleensä ongelmat johtuvat siitä, että on jotain kitkaa väleissä. Ja jotkut nyt vaan ovat ikäviä luonteeltaan.
Äitikin kuulostaa siltä, että häntä enemmän rasittaisi itseään lapsen käytös kuin että olisi huolissaan lapsen hyvinvoinnista.
Kyllä minä kestäisin sen tiedon, että olisin ollut etäinen lasten elämässä ja pilannut hänet. Mutta kuten sanoin, niin hän itse sanoo, ettei ole ollut mitään vikaa, hän vain on sellainen kuin on.
Tässä on podettu niin monta vuotta, että suhtaudun häneen nykyään analyyttisesti. Olemme myös puhuneet paljon. Sitä ei tapahtuisi, ei nyt eikä nuorempana, jos väleissä olisi kitkaa tai emme olisi tunnetasolla yhteydessä.
Ja ei, en odota häneltä kiitosta. Hän ei ole minulle mitään velkaa. Rakkauteni on ollut ehdotonta.
Eipä rakkautta näy.
Sinulleko minun pitäisi rakkauttani osoittaa?
Jos olisi rakkautta, näkyisi myötätunto. Miettisit lasta ja hänen elämäänsä. Nyt mietit vain itsellesi synninpästöä. Leimaa lapsellesi.
Minusta aloittaja ei hae leimaa lapselleen, vaan selitystä, että ymmärtäisi paremmin, mikä kulkija juuri hänen lapsensa on. Jos on jonkinlaiset raamit tai nimi oudolle ja erilaiselle, sitä on helpompi ymmärtää ja lasta on helpompi auttaa ja tukea. Sitä vain mietin, kuinka pitkä matka on äidin täytynyt kulkea, että voi puhua noinkin analyyttisesti lapsestaan. Ei ole tainnut olla ihan helpoin reissu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin minua häiritsee. En ihan osaa eritellä. Ikään kuin äiti ajattelisi, että lapselle on annettu hyvät ulkoiset puitteet kasvaa ja nyt se kiittämätön paskiainen ei siitä huolimatta kasvanut oikeanlaiselsi.
Onko hänet kohdattu tunnetasolla? Ainakaan yksikään viesti ei huou sellaista.
Jos hän on normaalia herkempi?
Yleensä ongelmat johtuvat siitä, että on jotain kitkaa väleissä. Ja jotkut nyt vaan ovat ikäviä luonteeltaan.
Äitikin kuulostaa siltä, että häntä enemmän rasittaisi itseään lapsen käytös kuin että olisi huolissaan lapsen hyvinvoinnista.
Kyllä minä kestäisin sen tiedon, että olisin ollut etäinen lasten elämässä ja pilannut hänet. Mutta kuten sanoin, niin hän itse sanoo, ettei ole ollut mitään vikaa, hän vain on sellainen kuin on.
Tässä on podettu niin monta vuotta, että suhtaudun häneen nykyään analyyttisesti. Olemme myös puhuneet paljon. Sitä ei tapahtuisi, ei nyt eikä nuorempana, jos väleissä olisi kitkaa tai emme olisi tunnetasolla yhteydessä.
Ja ei, en odota häneltä kiitosta. Hän ei ole minulle mitään velkaa. Rakkauteni on ollut ehdotonta.
Olen nyt 47 ja edelleen opin vuosittain lisää itsestäni ja siitä mitä seurauksia lapsuudenperheen dynamiikalla ja tapahtumilla on ollut elämäni varrella. Lisäksi olen itse motivoitunut ottamaan asioista selvää, erittäin älykäs, analyyttinen sekä verbaalisesti kyvykäs.
Että sitä vastaan vaan peilaan tuota, että olette kyllä puhuneet. Miehet ovat keskimäärin muutenkin huonompia tunnistamaan mitä heidän sisällään liikkuu.
Totta, ja mitä”pienempi” trauma on kyseessä, niin sitä vaikeampi se on huomata. Kaikkihan nyt väkivallan huomaa, mutta niitä vivahteita pidetään normaaleina.
Pointtini nyt onkin se, että kaikissa perheissä on niitä vivahteita, koska me ihmiset emme ole täydellisiä. Miksi kuitenkin suurin osa ihmisistä kasvaa ns normaaleiksi? Vivahteista huolimatta siis. Mikä tässä lapsessa on synnynnäisesti niin erilaista, että hänestä tuli sellainen kuin tuli?
Ei hänessä ollut synnynnäisesti mitään vikaa. Mitä sinussa oli niin erilaista häntä kohtaan?
En tunnista, että olisin käyttäytynyt häntä kohtaan yhtään sen erilaisemmin kuin sisaruksiaan kohtaan. Tai kyllä: hänelle annoin enemmän huomiota. Hän oli aina se äänekkäin ja tilaaottavin. Ja kun hän sai huutokohtauksen, niin sisarukset joutuivat odottamaan.
Olin siis varmaan enemmän varpaillani hänen kanssaan. Hän oli arvaamaton, ja aina piti olla vähän tuntosarvet ylhäällä, mistä tuulee. Hänelle myös puhuin enemmän, eli aina kerroin, mitä tulee tapahtumaan ja milloin, jotta saan vähennettyä arvaamattomuutta.
Hyvä kysymys sinulta. Kiitos.
Ryhdyitkö ap elämään lapsen kiukuttelun ehdoilla. Ei ihme jos lapsi huomasi että näin se toimii.
Kerroin aiemmin, että häneen ei toiminut samat kasvatustavat kuin muihin lapsiin. Esim. Tarroilla ei saanut mitään toivottu muutosta aikaiseksi. Holding kesti kaksi tuntia, sitäkin kokeilin pariin otteeseen.
Ja kun hän kiukutteli, oli vähän pakko seurata vieressä, kun hän alkoi hajottamaan paikkoja. Monta ovea meni sijoiltaan.
Hän oli erilainen lapsi. Siitä ei pääse mihinkään. Itse olen aiemmin ajatellut nepsyä, mutta hän itse nosti esiin tämän persoonallisuushäiriön, ja siksi tein tämän ketjun. Av:lla on kuitenkin paljon kokemusta. Moni on kertonut omaavansa diagnoosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin minua häiritsee. En ihan osaa eritellä. Ikään kuin äiti ajattelisi, että lapselle on annettu hyvät ulkoiset puitteet kasvaa ja nyt se kiittämätön paskiainen ei siitä huolimatta kasvanut oikeanlaiselsi.
Onko hänet kohdattu tunnetasolla? Ainakaan yksikään viesti ei huou sellaista.
Jos hän on normaalia herkempi?
Yleensä ongelmat johtuvat siitä, että on jotain kitkaa väleissä. Ja jotkut nyt vaan ovat ikäviä luonteeltaan.
Äitikin kuulostaa siltä, että häntä enemmän rasittaisi itseään lapsen käytös kuin että olisi huolissaan lapsen hyvinvoinnista.
Kyllä minä kestäisin sen tiedon, että olisin ollut etäinen lasten elämässä ja pilannut hänet. Mutta kuten sanoin, niin hän itse sanoo, ettei ole ollut mitään vikaa, hän vain on sellainen kuin on.
Tässä on podettu niin monta vuotta, että suhtaudun häneen nykyään analyyttisesti. Olemme myös puhuneet paljon. Sitä ei tapahtuisi, ei nyt eikä nuorempana, jos väleissä olisi kitkaa tai emme olisi tunnetasolla yhteydessä.
Ja ei, en odota häneltä kiitosta. Hän ei ole minulle mitään velkaa. Rakkauteni on ollut ehdotonta.
Eipä rakkautta näy.
Sinulleko minun pitäisi rakkauttani osoittaa?
Jos olisi rakkautta, näkyisi myötätunto. Miettisit lasta ja hänen elämäänsä. Nyt mietit vain itsellesi synninpästöä. Leimaa lapsellesi.
Minusta aloittaja ei hae leimaa lapselleen, vaan selitystä, että ymmärtäisi paremmin, mikä kulkija juuri hänen lapsensa on. Jos on jonkinlaiset raamit tai nimi oudolle ja erilaiselle, sitä on helpompi ymmärtää ja lasta on helpompi auttaa ja tukea. Sitä vain mietin, kuinka pitkä matka on äidin täytynyt kulkea, että voi puhua noinkin analyyttisesti lapsestaan. Ei ole tainnut olla ihan helpoin reissu.
Kiitos sinulle. Saat minut itkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin minua häiritsee. En ihan osaa eritellä. Ikään kuin äiti ajattelisi, että lapselle on annettu hyvät ulkoiset puitteet kasvaa ja nyt se kiittämätön paskiainen ei siitä huolimatta kasvanut oikeanlaiselsi.
Onko hänet kohdattu tunnetasolla? Ainakaan yksikään viesti ei huou sellaista.
Jos hän on normaalia herkempi?
Yleensä ongelmat johtuvat siitä, että on jotain kitkaa väleissä. Ja jotkut nyt vaan ovat ikäviä luonteeltaan.
Äitikin kuulostaa siltä, että häntä enemmän rasittaisi itseään lapsen käytös kuin että olisi huolissaan lapsen hyvinvoinnista.
Kyllä minä kestäisin sen tiedon, että olisin ollut etäinen lasten elämässä ja pilannut hänet. Mutta kuten sanoin, niin hän itse sanoo, ettei ole ollut mitään vikaa, hän vain on sellainen kuin on.
Tässä on podettu niin monta vuotta, että suhtaudun häneen nykyään analyyttisesti. Olemme myös puhuneet paljon. Sitä ei tapahtuisi, ei nyt eikä nuorempana, jos väleissä olisi kitkaa tai emme olisi tunnetasolla yhteydessä.
Ja ei, en odota häneltä kiitosta. Hän ei ole minulle mitään velkaa. Rakkauteni on ollut ehdotonta.
Olen nyt 47 ja edelleen opin vuosittain lisää itsestäni ja siitä mitä seurauksia lapsuudenperheen dynamiikalla ja tapahtumilla on ollut elämäni varrella. Lisäksi olen itse motivoitunut ottamaan asioista selvää, erittäin älykäs, analyyttinen sekä verbaalisesti kyvykäs.
Että sitä vastaan vaan peilaan tuota, että olette kyllä puhuneet. Miehet ovat keskimäärin muutenkin huonompia tunnistamaan mitä heidän sisällään liikkuu.
Totta, ja mitä”pienempi” trauma on kyseessä, niin sitä vaikeampi se on huomata. Kaikkihan nyt väkivallan huomaa, mutta niitä vivahteita pidetään normaaleina.
Pointtini nyt onkin se, että kaikissa perheissä on niitä vivahteita, koska me ihmiset emme ole täydellisiä. Miksi kuitenkin suurin osa ihmisistä kasvaa ns normaaleiksi? Vivahteista huolimatta siis. Mikä tässä lapsessa on synnynnäisesti niin erilaista, että hänestä tuli sellainen kuin tuli?
Ei hänessä ollut synnynnäisesti mitään vikaa. Mitä sinussa oli niin erilaista häntä kohtaan?
En tunnista, että olisin käyttäytynyt häntä kohtaan yhtään sen erilaisemmin kuin sisaruksiaan kohtaan. Tai kyllä: hänelle annoin enemmän huomiota. Hän oli aina se äänekkäin ja tilaaottavin. Ja kun hän sai huutokohtauksen, niin sisarukset joutuivat odottamaan.
Olin siis varmaan enemmän varpaillani hänen kanssaan. Hän oli arvaamaton, ja aina piti olla vähän tuntosarvet ylhäällä, mistä tuulee. Hänelle myös puhuin enemmän, eli aina kerroin, mitä tulee tapahtumaan ja milloin, jotta saan vähennettyä arvaamattomuutta.
Hyvä kysymys sinulta. Kiitos.
Ryhdyitkö ap elämään lapsen kiukuttelun ehdoilla. Ei ihme jos lapsi huomasi että näin se toimii.
Jep, yliymmärtämistä. Lapsi alkaa ajatella olevansa erityisen tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on provo. Olisi pitänyt jo aikoja sitten tajuta mennä lapsen kanssa psykologille ja VAATIA terveyspalveluita, jos kerran noin huonosti on lapsella asiat olleet.
Se, millä ehdottomuudella AP kiistää kaiken osallisuutensa lapsen ongelmiin, kertoo kyllä paljon. Jos ei provoile, niin eiköhän se ongelmien juurisyy löydy juuri tästä asenteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen pitää antaa hajottaa paikkoja jos hänestä siltä tuntuu? Ei. Sellainen riehuminen pitää lopettaa heti. Ei mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ap on provo. Olisi pitänyt jo aikoja sitten tajuta mennä lapsen kanssa psykologille ja VAATIA terveyspalveluita, jos kerran noin huonosti on lapsella asiat olleet.
Ylläantamani esimerkit ovat yksittäistapauksia. Ei hän niitä raivokohtauksia viikottain saanut. Tilanne rauhoittui ja oli oikein helppoakin aika ajoin. Arvaamattomuuden kanssa oppi elämään: kun keskusteli asioita ja varoitti tulevasta etukäteen.
Vasta jälkeenpäin olen nähnyt - siis hän on itse kertonut - että alkoi valehtelemaan. Meille hän näyttäytyi enkeliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen pitää antaa hajottaa paikkoja jos hänestä siltä tuntuu? Ei. Sellainen riehuminen pitää lopettaa heti. Ei mitään järkeä.
Juurihan yllä kerroin, että pakko oli katsoa perään, jos hän alkoi riehumaan. Se tarkoittaa estämistä.
Jekyl ja Hyde käytös kuuluu psykopaateille ja narsisteille. Tuntemani tällaiset ihmiset on kasvaneet hyvissä perheissä ja heidän lapsuus on ollut hyvä ihan heidän omienkin sanojensa mukaan. Ovat saaneet kaiken haluamansa aina ja osaavat manipuloida ihmisiä. Tuhoavat kaikki jotka pääsevät selville heidän oikeasta persoonastaan.
Vierailija kirjoitti:
Se, millä ehdottomuudella AP kiistää kaiken osallisuutensa lapsen ongelmiin, kertoo kyllä paljon. Jos ei provoile, niin eiköhän se ongelmien juurisyy löydy juuri tästä asenteesta.
Toistan itseäni: aloitin tämän ketjun uudesta näkökulmasta. En halua pohtia tässä niitä asioita, joita olen jo pohtinut.
En tiedä - ehjä se aiheutti ongelmat, etten antanut hänen hajoittaa paikkoja? Ehkä se aiheutti tuhon, että pidin häntä pari kertaa holdingissa pari tuntia kerralla? Ehkä, mutta haluan rajata tämän ketjun siihen, mikä pojassa oli synnynnäisesti niin erikoista, että holding rikkoi hänet kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epävakaa kasvuympäristö. Ei muuta.
Siinäpä se. Kasvuympäristö ei ollut epävakaa. Pari muuttoa oli, mutta 4:n ikävuoden jälkeen. Neljään asti kotihoidettu, neljä isovanhempaa säännöllisesti mukana elämässä. Silloin ei edes ollut nettiä.
Et voi ulkopuolisena tietää tätä.
Oma lapseni oireili myös ithan tavallisista elämänmuutoksista ja pettymyksistä, sekä kehitti itselleen persoonallisuushäiriön kun ei kestänyt normaaleja asioita omaa herkkyyttään.
Onneksi pärjää hyvin, ja tiedostaa nykyään itse oman herkkyytensä, ja saa apua siihen. On siis jo hyvinkin aikuinen hänkin.
Aina ei vian tarvitse olla ympäristöss suoraan, vaan se voi olla lapsen ja ympäristön välisessä suhteessa, jolloin jompi kumpi niistä keikahtaa vaakassa liikaa. Eli joko lapsi on yliherkkä, tai ympäristö liian kuormittava. Oma lapseni kyllä ennemminkin käpertyi sisäänpäin kun ei "kestänyt maailmaa".
Vierailija kirjoitti:
Jekyl ja Hyde käytös kuuluu psykopaateille ja narsisteille. Tuntemani tällaiset ihmiset on kasvaneet hyvissä perheissä ja heidän lapsuus on ollut hyvä ihan heidän omienkin sanojensa mukaan. Ovat saaneet kaiken haluamansa aina ja osaavat manipuloida ihmisiä. Tuhoavat kaikki jotka pääsevät selville heidän oikeasta persoonastaan.
Tämän tiedän, mutta ei hän ole koskaan saanut kaikkea haluamaansa. Ei ole syntynyt kultalusikka suussa, korkeintaan pronssinen se oli. Eikä hän tuhoa muita ihmisiä. Ei koskaan, ei edes teininä haistatellut minulle. Ehkä se oli sitä manipulointia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, millä ehdottomuudella AP kiistää kaiken osallisuutensa lapsen ongelmiin, kertoo kyllä paljon. Jos ei provoile, niin eiköhän se ongelmien juurisyy löydy juuri tästä asenteesta.
Toistan itseäni: aloitin tämän ketjun uudesta näkökulmasta. En halua pohtia tässä niitä asioita, joita olen jo pohtinut.
En tiedä - ehjä se aiheutti ongelmat, etten antanut hänen hajoittaa paikkoja? Ehkä se aiheutti tuhon, että pidin häntä pari kertaa holdingissa pari tuntia kerralla? Ehkä, mutta haluan rajata tämän ketjun siihen, mikä pojassa oli synnynnäisesti niin erikoista, että holding rikkoi hänet kokonaan.
Hänessä ei ole synnynnäisesti mitään vikaa!
Lopeta tämä. Se kuvaa vain sinun vastuuttomuutta ja syyllistämistä.
En tunnista, että olisin käyttäytynyt häntä kohtaan yhtään sen erilaisemmin kuin sisaruksiaan kohtaan. Tai kyllä: hänelle annoin enemmän huomiota. Hän oli aina se äänekkäin ja tilaaottavin. Ja kun hän sai huutokohtauksen, niin sisarukset joutuivat odottamaan.
Olin siis varmaan enemmän varpaillani hänen kanssaan. Hän oli arvaamaton, ja aina piti olla vähän tuntosarvet ylhäällä, mistä tuulee. Hänelle myös puhuin enemmän, eli aina kerroin, mitä tulee tapahtumaan ja milloin, jotta saan vähennettyä arvaamattomuutta.
Hyvä kysymys sinulta. Kiitos.