Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Aion tänään töistä tultua ehdottaa vaimolle avointa suhdetta. Vinkkejä/mielipiteitä?
16.06.2021 |
Eli asian kanssa vuosikausia kipuiltuani, sitä jokaisesta suunnasta harkittuani, asiaan miljoonia muutosyrityksiä tehneenä ja niihin pettyneenä olen päättänyt, että esitän vaimolleni avioliittomme muuttamiseksi avoimeksi siten, että saan etsiä parisuhteemme ulkopuolelta sen, mitä en omassa suhteessani voi saada ja mitä toisaalta jokainen 38-vuotias ihminen vielä kaipaa: positiivista palautetta omasta viehätysvoimasta ja kokemusta halutuksi tulemisesta.
Taustaksi voin lyhyesti kertoa, että parisuhteemme on muuten erinomainen ja rakkautemme syvää, mutta seksuaalisuuden saralla olemme hyvin eriparisia ja vuosien varrelle menneet vielä voimakkaammin eri suuntiin. Kärsin tästä asiasta paljon enkä enää halua elää elämää, jossa en saa tätä puolta itsessäni juuri lainkaan toteuttaa. Ja jotta asia saadaan mittakaavaan, voin kertoa myös toiveemme seksin saralla: minä olisin varsin tyytyväinen yhteen kertaan viikossa, mutta vaimolle puolestaan riittää varsin hyvin kerta kuukaudessa. Kysymys ei siis ole siitä, että vaatisin paljon tai itsekään edes hirveästi seksiä kaipaisin.
Varsinaisen seksin puutetta moninverroin tuskallisempana koen sen, että tuon yhden seksikerran ulkopuolisena aikana suhteemme ei ole millään lailla seksuaalinen, vaan perustuu puhtaasti muihin asioihin. Seksiä/seksuaalisuutta ei ikäänkuin ole olemassakaan suhteessamme. Vaimoni ei esimerkiksi käytännössä koskaan osoita mitään fyysistä hellyyttä (halaa, pussaa) tai anna minulle positiivista palautetta miehisyydestäni. Tämä on kamalan surullista ja turhauttavaa.
Ja kuten alussa kirjoitin, asiaan on yritetty saada muutosta lukemattomin eri tavoin, myös parisuhdeterapiassa ja satoja tunteja asiasta keskustelemalla. Vuosien varrella tällä on saatu lyhytaikaisia (esim. kuukauden mittaisia) parannuksia, joiden jälkeen on aina palattu entiseen. Syyksi vaimoni tähän sanoo sen, että hänen seksuaalisuutensa on sillä tavoin rakentunut, että se sammuu käytännössä kokonaan pienimmistäkin häiriötekijöistä, joita tietysti on läsnä koko ajan. Kerran kuussa ovulaation aikaan luontainen seksuaalisuus ponnahtaa pintaan ja sallii seksuaalisuuden läsnäolon hetken verran arjen paineista huolimatta.
Rakastan vaimoani todella paljon ja tiedän, että hän myös haluaisi muuttua, mutta ei tähän pysty. Minä en puolestani enää halua elää tällä tavalla. En voi elää elämää, jossa saan kokea olevani mies puoli tuntia kuukaudessa ja yhteensä kuusi tuntia vuodessa.
Arvostaisin kovasti, mikäli jollakin olisi asiallisia kommentteja hankalaan tilanteeseeni!
Kommentit (86)
Kannattaa ensin tarkastaa seuraavat asiat (ne nimittäin vie halut naiselta)
-nipotatko huomaamattasi arjessa
-valitatko asioista tyyliin, ei jaksa, ei huvita
-vietätkö ison osan päivästä kännykällä/tietokoneella/sohvalla
-leikkaatko varpaankynnet
-oletko kiukkuinen/vähättelevä/arvosteleva/muuten negatiivinen vaimoasi kohtaan
Entä kuinka usein suukotat, tsemppaat tai kehut muuten vaan?
Äläkä vastaa tähän että ei se vaimokaan... Helpompi se on pikkaisen muuttaa omaa meininkiä, kuin avoimeen suhteeseen alkaa. (Paitsi jos tässä on kyse vain klassisesta vieraaseen ihastumisesta ja oman syyllisyyden peittelystä, miltä kyllä vähän kuulostaa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaudu siihen, että vaimosi saattaa ehdottaa sinulle ulkoruokintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne.
Meilläkin ollut keskusteluja muun läheisyyden määrästä. Seksin määrä ei ole ongelma, mutta mies kaipaa muutakin läheisyyttä. Minä olen toivonut että hän tekee sitten aloitteita läheisyyteen ja minä olen sitten ollut suostuvainen/tullut viereen jne. Läheisyys ei ole ollut minulle vastenmielistä, mutta kun en itse sitä samalla tavalla kaipaa, niin en tule ajatelleeksi asiaa arjessa. Sekin vaikuttaa, että lapset ovat minussa kuitenkin enemmän kiinni, niin enemmän kaipaa omaa rauhaa. Joskus tuntuu, että kaikki haluavat minun syliini/minut viereensä/minun paijailujani.
Tosin on meilläkin ollut monenlaisia vaiheita. Joskus se olen minä, joka valittaa että mies viettää iltaisin liikaa aikaa koneella eikä minun kanssani. Sekin tosiaan auttaa, että seksiä haluamme suunnilleen saman verran, tämä läheisyysasia ei tule liian isoksi ongelmaksi.
Meillä tilanne on päinvastoin eli minä naisena vastaan suhteemme läheisyydestä. Minä halaan, minä tulen viereen, minä viettelen, minä kiusoittelen, minä vihjailen, minä otan kädestä kiinni, minä hyväilen. Kun tilanne on sama vuodesta toiseen, se alkaa väistämättä tuntua erittäin pahalta. Toisinaan menee koko ilo parisuhteesta, että mitä järkeä on olla jonkun kanssa, joka ei kosketa oma-aloitteisesti. Se kestää muutaman päivän, kunnes kokoan itseni. Tämä on oma panokseni parisuhteeseen, mies tuo sitten jotain muuta. Hän ei vain ajattele samoin kuin minä, eikä hän kaipaa läheisyyttä samalla tavalla, vaikka koskaan ei minua torjukaan. Näin se menee, eikä se miksikään muutu.
Välillä sattuu tosi paljon. Jos en luonteeltani olisi tosi positiivinen, iloinen ja ymmärtäväinen, väistämättä parisuhteemme alkaisi rakoilla läheisyyden puutteesta. Rakastan miestäni ja jos haluan hänen kanssaan olla, läheisyyden ylläpitäminen jää minulle. Sanoisin kuitenkin, että se on raskas ja yksinäinen taakka kantaa.
Selkeyden vuoksi, tarkoitan läheisyydellä siis sellaista halailu&paijaus-läheisyyttä, lasten silmille sopivaa läheisyyttä. Sitten on seksiä ja seksiin liittyvää läheisyyttä, sellaista läheisyyttä (vaikka ei johtaisi seksiin) joka ei sovi lasten silmille.
Ensimmäiseen minä en tee kovin paljon aloitteita, jälkimmäisen osalta tilanne on tasapainossa. Eli mies joskus valittaa, että haluaisi enemmän halailua ja muuten-vain-läheisyyttä, mutta ei tunne oloaan ei-halutuksi tai ei-kosketetuksi eikä joudu tekemään aina aloitteita.
Eli en tiedä onko tilanne ihan päinvastoin. On meillä kyllä stereotypian vastainen tilanne, eli mies kaipaa enemmän lempeää läheisyyttä, joka ”vahingossa” johtaa seksiin, minä arvostan suorempaa ja selkeämmin seksuaalista lähestymistä. Mies on kyllä pitkään tyytyväinen jokaisen omalla tyylilläni tekemäni aloitteen jälkeen. Ehkäpä siksi on valmis sietämään extrahalailujen vähyyttä.
Lapset ovat kyllä vaikuttaneet asiaan. Ennen lapsia minulla oli enemmän energiaa kaikenlaiseen nuhjaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku siinä seksissä on vastenmielistä. Joko liian pieni tai kestävyys heikkoa. Tai sitten vaimo on vain kyllästynyt kerjäämiseesi. Moni nainen toivoo oikeasti mieluummin toimintaa, kuin antaa säälistä. Toinen vaihtoehto on, että vaimosi on kaiken työmäärän alla niin väsynyt, ettei jaksa sekstailla. Jätätkö lastenhoidon ja kotityöt yksin vaimon vastuulle? Teetkö päivät ylitöitä ja iltaisin juokset omissa harrastuksissasi, ja päälle kerjäät pimperoa. Oletko hyppinyt vieraissa ja jäänyt kiinni? Ehkä vaimo pelkää sukupuolitautejasi, eikä halua sinua siksi.
Ai ai, kyllä ne miehet ovat kaikkeen tuollaiseen syypäitä. Etenkin ap, joka pitkästä ja pohdiskelevasta kommentista huolimatta on epäilemättä huono seksissä, huono parisuhdekumppanina ja vielä päälle päätteeksi pettävä SIKA! Jolla on SUKUPUOLITAUTI!
Kyllä se varmasti auttaa, kun reilu ja rehellinen AV-mamma kertoo välittömästi kaikki ne seikat, johon tuo MIESSIKA on syyllistynyt.
Niin tai sitten av-papan ego ei kestä sitä faktaa, jokainen nainen antaa kyllä aviomiehelleen, jos seksi on hyvää ja nautinnollista ja suhde muutoin kunnossa. (Luottamus, kunnioitus, arvostus, yhteinen tekeminen, huumori jne).
Tuo kommentti on kiteytettyä valetta, joita seksiin liittyvissä keskusteluissa ikävä kyllä välillä näkee.
1) Nainen ei anna ja mies saa, vaan molemmat antavat ja molemmat saavat.
2) Seksi voi olla hyvää ja nautinnollista, suhde voi olla muuten kunnossa, mutta moni ihminen (usein nainen) on vain yksinkertaisesti aseksuaali tai käytännössä aseksuaali, eikä halua seksiä kuin korkeintaan kerran kuussa.
3) Moni on aseksuaalisuuden lisäksi myös käytännössä aromanttinen, eli fyysinen lähelläolo tai ylipäätään romanttinen rakkaus ei ole tärkeää. Uskoisin ennemmin niin, että ap:n puoliso on käytännössä tällainen, jos hän ei (mahdollisen alkuhuuman jälkeen) osoita mitään rakkauden merkkejä puolisoaan kohtaan - ei halua fyysistä läheisyyttä, ei seksiä, ei osoita arvostustaan ja rakkauttaan sanomalla miehelleen mitään hyvää tai kaunista.
On olemassa hyvää seksiä ja huonoa seksiä. Ja ap:n vaimo saa epäilemättä huonoa. Voit selittää sitä aseksuaalisuudella tai millä haluat. Kokemuksesta tiedän, että sillä munan koolla ja käyttäjällä on merkitystä. Ja seksi voi olla vaimostasi huonoa, vaikka sinä siitä nautitkin.
Minun ja puolisoni seksielämästä on turha esittää arvailuja. Todettakoon vain niin, että mitä ilmeisimmin vaimo nauttii siitä enemmän kuin minä, koska hän vastaa kaikista aloitteista parisuhteessamme.
Koska minulla on kuitenkin kokemusta useammastakin naisesta kuin vain yhdestä, ymmärrän, että osalla naisista voi vain yksinkertaisesti olla hyvin vähäinen libido, tai he voivat olla aseksuaaleja. Tai aromanttisia. Ja tämä taas ei tarkoita sitä, etteikö ap voisi olla mitä huomaavaisin aviomies ja taidokkain rakastaja. Naiset vain yksinkertaisesti kovin usein haluavat paljon vähemmän seksiä ja heidän halunsa hiipuvat parisuhteessa hyvin nopeasti.
Minä kyllä nyt suosittelen avioeroa. Sinä et rakasta vaimoasi vaan olet häneen kiintynyt ja olet kiintynyt teidän elämänne rutiineihin. Kun vähän keskityt ja tarkastelet asiaa niin varmaan huomaat tämän. Ihmisistä luopuminen on huomattavasti helpompaa kuin luopua totutusta elämäntavastaan ja rutiineistaan. Se iskee ensiksi erossa päälle, ei puolison menetys. Rutiinien menettämisen pelko on aitoa koska kun ne särkyy niin sinun on pakko muuttua ja muuttua joksikin muuksi kuin nyt tämä sinun parisuhdeversio itsestäsi on. Rohkeasti otat vaan eron puheeksi nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta et ole sika. Tai ehkä olen itse emakko...
Itselleni parisuhde ilman seksiä on käsittämätön ajatus. Kämppiksiä tai kavereita silloin ollaan eikä niillä ole oikeutta puuttua toisen seksielämään.
Et selkeästi ole onnellinen etkä valmis uhraamaan seksuaalisuuttasi "syvän rakkautenne" eteen.
Jos vaimosi hyväksyy avoimen suhteen, onnea!
Muussa tapauksessa toinen tai molemmat teistä on onneton.
Siinä tapauksessa ero on järkevä ratkaisu.
Miten olet tehnyt aloitteet seksiin?
Kokeile muuttaa tyyliäsi.
Naisia on erilaisia, ja kiihotumme erilaisesta menosta. Kaikille ei ole helppoa puhua toiveistaan.
Toiset kaipaavat hierontaa, hienovaraisia kosketuksia jne, toiset taas kiihkeämpää aloitetta, esim. minä.
Jos naisesi ei tykkää arkihellyydestä, luulen, että hän voisi tykätä minun tavoin ns. rajummasta menosta, eli esim. suorasukaisia puheita, puristelua, sitä että käyt kunnolla "päälle".
Onko sinusta tällaiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne.
Meilläkin ollut keskusteluja muun läheisyyden määrästä. Seksin määrä ei ole ongelma, mutta mies kaipaa muutakin läheisyyttä. Minä olen toivonut että hän tekee sitten aloitteita läheisyyteen ja minä olen sitten ollut suostuvainen/tullut viereen jne. Läheisyys ei ole ollut minulle vastenmielistä, mutta kun en itse sitä samalla tavalla kaipaa, niin en tule ajatelleeksi asiaa arjessa. Sekin vaikuttaa, että lapset ovat minussa kuitenkin enemmän kiinni, niin enemmän kaipaa omaa rauhaa. Joskus tuntuu, että kaikki haluavat minun syliini/minut viereensä/minun paijailujani.
Tosin on meilläkin ollut monenlaisia vaiheita. Joskus se olen minä, joka valittaa että mies viettää iltaisin liikaa aikaa koneella eikä minun kanssani. Sekin tosiaan auttaa, että seksiä haluamme suunnilleen saman verran, tämä läheisyysasia ei tule liian isoksi ongelmaksi.
Meillä tilanne on päinvastoin eli minä naisena vastaan suhteemme läheisyydestä. Minä halaan, minä tulen viereen, minä viettelen, minä kiusoittelen, minä vihjailen, minä otan kädestä kiinni, minä hyväilen. Kun tilanne on sama vuodesta toiseen, se alkaa väistämättä tuntua erittäin pahalta. Toisinaan menee koko ilo parisuhteesta, että mitä järkeä on olla jonkun kanssa, joka ei kosketa oma-aloitteisesti. Se kestää muutaman päivän, kunnes kokoan itseni. Tämä on oma panokseni parisuhteeseen, mies tuo sitten jotain muuta. Hän ei vain ajattele samoin kuin minä, eikä hän kaipaa läheisyyttä samalla tavalla, vaikka koskaan ei minua torjukaan. Näin se menee, eikä se miksikään muutu.
Välillä sattuu tosi paljon. Jos en luonteeltani olisi tosi positiivinen, iloinen ja ymmärtäväinen, väistämättä parisuhteemme alkaisi rakoilla läheisyyden puutteesta. Rakastan miestäni ja jos haluan hänen kanssaan olla, läheisyyden ylläpitäminen jää minulle. Sanoisin kuitenkin, että se on raskas ja yksinäinen taakka kantaa.
Niin tuttua teksti.
N55 (naimisissa 31 v)
Valitettavasti minulla ei tähän itse ongelmaan ole ratkaisua, mutta sen kyllä haluan sanoa ettei naisen haluttomuus todellakaan ole seksin laadusta kiinni. Oma mieheni on TODELLA hyvä ja hyvinvarusteltukin ja itse vastaavasti minua on siunattu herkällä orgasmilla. Silti tästä huolimatta, seksitunnelmaan pääsy on minulle erittäin työlästä/suorastaan mahdotonta 99% ajasta, joten haluan seksiä todella vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne.
Meilläkin ollut keskusteluja muun läheisyyden määrästä. Seksin määrä ei ole ongelma, mutta mies kaipaa muutakin läheisyyttä. Minä olen toivonut että hän tekee sitten aloitteita läheisyyteen ja minä olen sitten ollut suostuvainen/tullut viereen jne. Läheisyys ei ole ollut minulle vastenmielistä, mutta kun en itse sitä samalla tavalla kaipaa, niin en tule ajatelleeksi asiaa arjessa. Sekin vaikuttaa, että lapset ovat minussa kuitenkin enemmän kiinni, niin enemmän kaipaa omaa rauhaa. Joskus tuntuu, että kaikki haluavat minun syliini/minut viereensä/minun paijailujani.
Tosin on meilläkin ollut monenlaisia vaiheita. Joskus se olen minä, joka valittaa että mies viettää iltaisin liikaa aikaa koneella eikä minun kanssani. Sekin tosiaan auttaa, että seksiä haluamme suunnilleen saman verran, tämä läheisyysasia ei tule liian isoksi ongelmaksi.
Meillä tilanne on päinvastoin eli minä naisena vastaan suhteemme läheisyydestä. Minä halaan, minä tulen viereen, minä viettelen, minä kiusoittelen, minä vihjailen, minä otan kädestä kiinni, minä hyväilen. Kun tilanne on sama vuodesta toiseen, se alkaa väistämättä tuntua erittäin pahalta. Toisinaan menee koko ilo parisuhteesta, että mitä järkeä on olla jonkun kanssa, joka ei kosketa oma-aloitteisesti. Se kestää muutaman päivän, kunnes kokoan itseni. Tämä on oma panokseni parisuhteeseen, mies tuo sitten jotain muuta. Hän ei vain ajattele samoin kuin minä, eikä hän kaipaa läheisyyttä samalla tavalla, vaikka koskaan ei minua torjukaan. Näin se menee, eikä se miksikään muutu.
Välillä sattuu tosi paljon. Jos en luonteeltani olisi tosi positiivinen, iloinen ja ymmärtäväinen, väistämättä parisuhteemme alkaisi rakoilla läheisyyden puutteesta. Rakastan miestäni ja jos haluan hänen kanssaan olla, läheisyyden ylläpitäminen jää minulle. Sanoisin kuitenkin, että se on raskas ja yksinäinen taakka kantaa.
Selkeyden vuoksi, tarkoitan läheisyydellä siis sellaista halailu&paijaus-läheisyyttä, lasten silmille sopivaa läheisyyttä. Sitten on seksiä ja seksiin liittyvää läheisyyttä, sellaista läheisyyttä (vaikka ei johtaisi seksiin) joka ei sovi lasten silmille.
Ensimmäiseen minä en tee kovin paljon aloitteita, jälkimmäisen osalta tilanne on tasapainossa. Eli mies joskus valittaa, että haluaisi enemmän halailua ja muuten-vain-läheisyyttä, mutta ei tunne oloaan ei-halutuksi tai ei-kosketetuksi eikä joudu tekemään aina aloitteita.
Eli en tiedä onko tilanne ihan päinvastoin. On meillä kyllä stereotypian vastainen tilanne, eli mies kaipaa enemmän lempeää läheisyyttä, joka ”vahingossa” johtaa seksiin, minä arvostan suorempaa ja selkeämmin seksuaalista lähestymistä. Mies on kyllä pitkään tyytyväinen jokaisen omalla tyylilläni tekemäni aloitteen jälkeen. Ehkäpä siksi on valmis sietämään extrahalailujen vähyyttä.
Lapset ovat kyllä vaikuttaneet asiaan. Ennen lapsia minulla oli enemmän energiaa kaikenlaiseen nuhjaamiseen.
Olen se, kenelle vastasit. Tarkoitin läheisyydellä monipuolisesti kaikkea läheisyyttä eli sekä lapsille sopivaa että sopimatonta. Sitten on tietysti suoraa lähestymistä seksiin, mutta itse en koe sitä läheisyydeksi. Se on miehen tyyli ja minunkin, en ole mikään kiertelijä tyyppi itsekään.
Minä tarvitsen läheisyyttä monipuolisesti, että haluan seksiä. Ehkä sellainen seksuaalinen jännite ja sen ylläpitäminen on hyvä sana kuvaamaan asiaa. Tarvitsen myös läheisyyttä, joka on enemmän lohduttavaa ja kumppanuutta korostavaa kuin romanttista. On suorastaan loukkaavaa mieheltä, että hän voi esimerkiksi viikon koskemattomuuden jälkeen tulla suoraan ehdottamaan seksiä. Se ei tunnu hyvältä, vaan paremminkin siltä, että hän haluaa olla lähelläni vain täyttääkseen tarpeensa. Saatan suostua seksiin, koska minullakin on haluni, mutta ei se vastaa käsitystäni seksistä.
Hyvä seksi on sellaista, että se on vähän kuin lakkaamaton nauha. Välillä tulee varsinaisia solmukohtia eli seksiä, mutta jatkuvasti se on jollain tapaa käynnissä pienenä ohuena nauhana arjessa.
Seksuaalisen ihmisen ei kannattaisi alunperinkään ryhtyä parisuhteeseen aseksuaalin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet mennyt naimisiin henkilön kanssa, jonka kanssa mieltymykset ja määrät eivät kohtaa ? Jos taas on aiemmin kohdannut, pitäisi lähteä siitä miettimään, että mikä on asian muuttanut ? Ja valitettavan yleistä on, että naisen harteille kun jää koti ja lapset , niin muuta ei enää jaksa. Ennnekuin lähdet ehdottamaan mitään avointa suhdetta kannattaisi tosiaan miettiä, että missä on mennyt olemassaolevassa suhteessa vikaan. Ja toisekseen kyllä se avoin suhde on sitten avoin suhde ihan molemmille, eikä vain sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne.
Meilläkin ollut keskusteluja muun läheisyyden määrästä. Seksin määrä ei ole ongelma, mutta mies kaipaa muutakin läheisyyttä. Minä olen toivonut että hän tekee sitten aloitteita läheisyyteen ja minä olen sitten ollut suostuvainen/tullut viereen jne. Läheisyys ei ole ollut minulle vastenmielistä, mutta kun en itse sitä samalla tavalla kaipaa, niin en tule ajatelleeksi asiaa arjessa. Sekin vaikuttaa, että lapset ovat minussa kuitenkin enemmän kiinni, niin enemmän kaipaa omaa rauhaa. Joskus tuntuu, että kaikki haluavat minun syliini/minut viereensä/minun paijailujani.
Tosin on meilläkin ollut monenlaisia vaiheita. Joskus se olen minä, joka valittaa että mies viettää iltaisin liikaa aikaa koneella eikä minun kanssani. Sekin tosiaan auttaa, että seksiä haluamme suunnilleen saman verran, tämä läheisyysasia ei tule liian isoksi ongelmaksi.
Meillä tilanne on päinvastoin eli minä naisena vastaan suhteemme läheisyydestä. Minä halaan, minä tulen viereen, minä viettelen, minä kiusoittelen, minä vihjailen, minä otan kädestä kiinni, minä hyväilen. Kun tilanne on sama vuodesta toiseen, se alkaa väistämättä tuntua erittäin pahalta. Toisinaan menee koko ilo parisuhteesta, että mitä järkeä on olla jonkun kanssa, joka ei kosketa oma-aloitteisesti. Se kestää muutaman päivän, kunnes kokoan itseni. Tämä on oma panokseni parisuhteeseen, mies tuo sitten jotain muuta. Hän ei vain ajattele samoin kuin minä, eikä hän kaipaa läheisyyttä samalla tavalla, vaikka koskaan ei minua torjukaan. Näin se menee, eikä se miksikään muutu.
Välillä sattuu tosi paljon. Jos en luonteeltani olisi tosi positiivinen, iloinen ja ymmärtäväinen, väistämättä parisuhteemme alkaisi rakoilla läheisyyden puutteesta. Rakastan miestäni ja jos haluan hänen kanssaan olla, läheisyyden ylläpitäminen jää minulle. Sanoisin kuitenkin, että se on raskas ja yksinäinen taakka kantaa.
Selkeyden vuoksi, tarkoitan läheisyydellä siis sellaista halailu&paijaus-läheisyyttä, lasten silmille sopivaa läheisyyttä. Sitten on seksiä ja seksiin liittyvää läheisyyttä, sellaista läheisyyttä (vaikka ei johtaisi seksiin) joka ei sovi lasten silmille.
Ensimmäiseen minä en tee kovin paljon aloitteita, jälkimmäisen osalta tilanne on tasapainossa. Eli mies joskus valittaa, että haluaisi enemmän halailua ja muuten-vain-läheisyyttä, mutta ei tunne oloaan ei-halutuksi tai ei-kosketetuksi eikä joudu tekemään aina aloitteita.
Eli en tiedä onko tilanne ihan päinvastoin. On meillä kyllä stereotypian vastainen tilanne, eli mies kaipaa enemmän lempeää läheisyyttä, joka ”vahingossa” johtaa seksiin, minä arvostan suorempaa ja selkeämmin seksuaalista lähestymistä. Mies on kyllä pitkään tyytyväinen jokaisen omalla tyylilläni tekemäni aloitteen jälkeen. Ehkäpä siksi on valmis sietämään extrahalailujen vähyyttä.
Lapset ovat kyllä vaikuttaneet asiaan. Ennen lapsia minulla oli enemmän energiaa kaikenlaiseen nuhjaamiseen.
Olen se, kenelle vastasit. Tarkoitin läheisyydellä monipuolisesti kaikkea läheisyyttä eli sekä lapsille sopivaa että sopimatonta. Sitten on tietysti suoraa lähestymistä seksiin, mutta itse en koe sitä läheisyydeksi. Se on miehen tyyli ja minunkin, en ole mikään kiertelijä tyyppi itsekään.
Minä tarvitsen läheisyyttä monipuolisesti, että haluan seksiä. Ehkä sellainen seksuaalinen jännite ja sen ylläpitäminen on hyvä sana kuvaamaan asiaa. Tarvitsen myös läheisyyttä, joka on enemmän lohduttavaa ja kumppanuutta korostavaa kuin romanttista. On suorastaan loukkaavaa mieheltä, että hän voi esimerkiksi viikon koskemattomuuden jälkeen tulla suoraan ehdottamaan seksiä. Se ei tunnu hyvältä, vaan paremminkin siltä, että hän haluaa olla lähelläni vain täyttääkseen tarpeensa. Saatan suostua seksiin, koska minullakin on haluni, mutta ei se vastaa käsitystäni seksistä.
Hyvä seksi on sellaista, että se on vähän kuin lakkaamaton nauha. Välillä tulee varsinaisia solmukohtia eli seksiä, mutta jatkuvasti se on jollain tapaa käynnissä pienenä ohuena nauhana arjessa.
Hassua, tavallaan voisin sanoa samoin kuin tuo viimeinen kappale. Luulen että miehenikin voisi. Käytännössä tarkoitamme kuitenkin vähän eri asioita. Minä koen, että tarvitaan sellaista suorasukaista seksuaalisuutta ”nauhaksi” ja mies taas kaipaa sitä ei-seksuaalista läheisyyttä. Minua sellainen, että halitaan ja halitaan kuin jotkut halinallet taas rupeaa ärsyttämään. Noin kärjistäen.
No oikeasti: ihan tietoisesti kyllä halailen ja koskettelen miestä noin muutenkin, kun tiedän sen olevan hänelle tärkeää. Eikä se ole siis mitenkään vastenmielistä, enemmänkin muistamiskysymys. Mieskin sitten omalta osaltaan tekee juttuja joita minä haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne.
Meilläkin ollut keskusteluja muun läheisyyden määrästä. Seksin määrä ei ole ongelma, mutta mies kaipaa muutakin läheisyyttä. Minä olen toivonut että hän tekee sitten aloitteita läheisyyteen ja minä olen sitten ollut suostuvainen/tullut viereen jne. Läheisyys ei ole ollut minulle vastenmielistä, mutta kun en itse sitä samalla tavalla kaipaa, niin en tule ajatelleeksi asiaa arjessa. Sekin vaikuttaa, että lapset ovat minussa kuitenkin enemmän kiinni, niin enemmän kaipaa omaa rauhaa. Joskus tuntuu, että kaikki haluavat minun syliini/minut viereensä/minun paijailujani.
Tosin on meilläkin ollut monenlaisia vaiheita. Joskus se olen minä, joka valittaa että mies viettää iltaisin liikaa aikaa koneella eikä minun kanssani. Sekin tosiaan auttaa, että seksiä haluamme suunnilleen saman verran, tämä läheisyysasia ei tule liian isoksi ongelmaksi.
Meillä tilanne on päinvastoin eli minä naisena vastaan suhteemme läheisyydestä. Minä halaan, minä tulen viereen, minä viettelen, minä kiusoittelen, minä vihjailen, minä otan kädestä kiinni, minä hyväilen. Kun tilanne on sama vuodesta toiseen, se alkaa väistämättä tuntua erittäin pahalta. Toisinaan menee koko ilo parisuhteesta, että mitä järkeä on olla jonkun kanssa, joka ei kosketa oma-aloitteisesti. Se kestää muutaman päivän, kunnes kokoan itseni. Tämä on oma panokseni parisuhteeseen, mies tuo sitten jotain muuta. Hän ei vain ajattele samoin kuin minä, eikä hän kaipaa läheisyyttä samalla tavalla, vaikka koskaan ei minua torjukaan. Näin se menee, eikä se miksikään muutu.
Välillä sattuu tosi paljon. Jos en luonteeltani olisi tosi positiivinen, iloinen ja ymmärtäväinen, väistämättä parisuhteemme alkaisi rakoilla läheisyyden puutteesta. Rakastan miestäni ja jos haluan hänen kanssaan olla, läheisyyden ylläpitäminen jää minulle. Sanoisin kuitenkin, että se on raskas ja yksinäinen taakka kantaa.
Selkeyden vuoksi, tarkoitan läheisyydellä siis sellaista halailu&paijaus-läheisyyttä, lasten silmille sopivaa läheisyyttä. Sitten on seksiä ja seksiin liittyvää läheisyyttä, sellaista läheisyyttä (vaikka ei johtaisi seksiin) joka ei sovi lasten silmille.
Ensimmäiseen minä en tee kovin paljon aloitteita, jälkimmäisen osalta tilanne on tasapainossa. Eli mies joskus valittaa, että haluaisi enemmän halailua ja muuten-vain-läheisyyttä, mutta ei tunne oloaan ei-halutuksi tai ei-kosketetuksi eikä joudu tekemään aina aloitteita.
Eli en tiedä onko tilanne ihan päinvastoin. On meillä kyllä stereotypian vastainen tilanne, eli mies kaipaa enemmän lempeää läheisyyttä, joka ”vahingossa” johtaa seksiin, minä arvostan suorempaa ja selkeämmin seksuaalista lähestymistä. Mies on kyllä pitkään tyytyväinen jokaisen omalla tyylilläni tekemäni aloitteen jälkeen. Ehkäpä siksi on valmis sietämään extrahalailujen vähyyttä.
Lapset ovat kyllä vaikuttaneet asiaan. Ennen lapsia minulla oli enemmän energiaa kaikenlaiseen nuhjaamiseen.
Olen tuollaisessa parisuhteessa tuo mies.
En siis tee käytännössä lainkaan aloitteita intiimiin läheisyyteen, vaan aina juuri tuohon lasten silmille sopivaan läheisyyteen, jota meillä onkin ihan kohtuullisesti - nykyään. Tosin ainahan sitä voisi olla enemmän. Kaipaan sitä enemmän kuin vaimo, joka koki ja kokee edelleen, että lapset "kuormittavat" hänen läheisyyskiintiötään.
Seksin osalta vaimo taas tekee kaikki aloitteet, eli ilmoittaa hyvin selvästi, että haluaisi tänään/nyt seksiä. Tai kysyy, saako minuun koskea "sillä tavalla". En tiedä kokeeko hän sen ahdistavaksi vai hyväksi asiaksi, mutta näin nyt vaan on. En yleensä kieltäydy, mutta joskus, jos tiedän, että vaimo taitaa olla taas "sillä tuulella", saatan kertoa etukäteen, että tänään ei sovi.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi kun huomaa kuinka monille asiat ovat niin lapsellisen mustavalkoisia. Tosiasiassa elämä harvoin on.
Minä olen aikalailla alkuperäisen kirjoittajan kuvaaman naisen kaltainen ihminen. Seksuaalisuuteni ei yksinkertaisesti pysy elossa arjen kiireiden keskellä. Koska elämä on niin kuormittavaa työ- ja lapsiperhekiireiden kanssa, en käytännössä koskaan edes ajattele seksiä.
Tiedostan kuitenkin olevani tässä poikkeuksellinen enkä halua sitä mieheltäni kieltää. Olenkin hänelle ihan vilpittömästi antanut luvan toteuttaa tätä puolta muiden ihmisten kanssa sillä lupauksella, että tuo ei perhettämme riko. Toistaiseksi tämä on toiminut. Harrastamme silloin tällöin myös omassa suhteessamme seksiä silloin, kun minulle tekee mieli.
Eli toisin kuin monet ajattelevat, tällaisiinkin vaikeisiin asioihin voidaan löytää erilaisia ratkaisuja.
Etkö ole mustasukkainen toisista naisista?
Vaikka miten yritän, en pysty uskomaan että aloitus on miehen kirjoittama. Tai sitten olet hyvin feminiininen muutenkin, missä tapauksessa se saattaa olla osa ongelmaa (naisen haluttomuutta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea tilanne.
Meilläkin ollut keskusteluja muun läheisyyden määrästä. Seksin määrä ei ole ongelma, mutta mies kaipaa muutakin läheisyyttä. Minä olen toivonut että hän tekee sitten aloitteita läheisyyteen ja minä olen sitten ollut suostuvainen/tullut viereen jne. Läheisyys ei ole ollut minulle vastenmielistä, mutta kun en itse sitä samalla tavalla kaipaa, niin en tule ajatelleeksi asiaa arjessa. Sekin vaikuttaa, että lapset ovat minussa kuitenkin enemmän kiinni, niin enemmän kaipaa omaa rauhaa. Joskus tuntuu, että kaikki haluavat minun syliini/minut viereensä/minun paijailujani.
Tosin on meilläkin ollut monenlaisia vaiheita. Joskus se olen minä, joka valittaa että mies viettää iltaisin liikaa aikaa koneella eikä minun kanssani. Sekin tosiaan auttaa, että seksiä haluamme suunnilleen saman verran, tämä läheisyysasia ei tule liian isoksi ongelmaksi.
Meillä tilanne on päinvastoin eli minä naisena vastaan suhteemme läheisyydestä. Minä halaan, minä tulen viereen, minä viettelen, minä kiusoittelen, minä vihjailen, minä otan kädestä kiinni, minä hyväilen. Kun tilanne on sama vuodesta toiseen, se alkaa väistämättä tuntua erittäin pahalta. Toisinaan menee koko ilo parisuhteesta, että mitä järkeä on olla jonkun kanssa, joka ei kosketa oma-aloitteisesti. Se kestää muutaman päivän, kunnes kokoan itseni. Tämä on oma panokseni parisuhteeseen, mies tuo sitten jotain muuta. Hän ei vain ajattele samoin kuin minä, eikä hän kaipaa läheisyyttä samalla tavalla, vaikka koskaan ei minua torjukaan. Näin se menee, eikä se miksikään muutu.
Välillä sattuu tosi paljon. Jos en luonteeltani olisi tosi positiivinen, iloinen ja ymmärtäväinen, väistämättä parisuhteemme alkaisi rakoilla läheisyyden puutteesta. Rakastan miestäni ja jos haluan hänen kanssaan olla, läheisyyden ylläpitäminen jää minulle. Sanoisin kuitenkin, että se on raskas ja yksinäinen taakka kantaa.
Selkeyden vuoksi, tarkoitan läheisyydellä siis sellaista halailu&paijaus-läheisyyttä, lasten silmille sopivaa läheisyyttä. Sitten on seksiä ja seksiin liittyvää läheisyyttä, sellaista läheisyyttä (vaikka ei johtaisi seksiin) joka ei sovi lasten silmille.
Ensimmäiseen minä en tee kovin paljon aloitteita, jälkimmäisen osalta tilanne on tasapainossa. Eli mies joskus valittaa, että haluaisi enemmän halailua ja muuten-vain-läheisyyttä, mutta ei tunne oloaan ei-halutuksi tai ei-kosketetuksi eikä joudu tekemään aina aloitteita.
Eli en tiedä onko tilanne ihan päinvastoin. On meillä kyllä stereotypian vastainen tilanne, eli mies kaipaa enemmän lempeää läheisyyttä, joka ”vahingossa” johtaa seksiin, minä arvostan suorempaa ja selkeämmin seksuaalista lähestymistä. Mies on kyllä pitkään tyytyväinen jokaisen omalla tyylilläni tekemäni aloitteen jälkeen. Ehkäpä siksi on valmis sietämään extrahalailujen vähyyttä.
Lapset ovat kyllä vaikuttaneet asiaan. Ennen lapsia minulla oli enemmän energiaa kaikenlaiseen nuhjaamiseen.
Olen se, kenelle vastasit. Tarkoitin läheisyydellä monipuolisesti kaikkea läheisyyttä eli sekä lapsille sopivaa että sopimatonta. Sitten on tietysti suoraa lähestymistä seksiin, mutta itse en koe sitä läheisyydeksi. Se on miehen tyyli ja minunkin, en ole mikään kiertelijä tyyppi itsekään.
Minä tarvitsen läheisyyttä monipuolisesti, että haluan seksiä. Ehkä sellainen seksuaalinen jännite ja sen ylläpitäminen on hyvä sana kuvaamaan asiaa. Tarvitsen myös läheisyyttä, joka on enemmän lohduttavaa ja kumppanuutta korostavaa kuin romanttista. On suorastaan loukkaavaa mieheltä, että hän voi esimerkiksi viikon koskemattomuuden jälkeen tulla suoraan ehdottamaan seksiä. Se ei tunnu hyvältä, vaan paremminkin siltä, että hän haluaa olla lähelläni vain täyttääkseen tarpeensa. Saatan suostua seksiin, koska minullakin on haluni, mutta ei se vastaa käsitystäni seksistä.
Hyvä seksi on sellaista, että se on vähän kuin lakkaamaton nauha. Välillä tulee varsinaisia solmukohtia eli seksiä, mutta jatkuvasti se on jollain tapaa käynnissä pienenä ohuena nauhana arjessa.
Ihanasti sanoitit tämän. Terkut samanlaiselta naiselta (sivusta)
Omasta kokemuksesta vain voin puhua, mutta itselle, se, että en halunnut (ex)-miestäni enää kertoi siitä, etten nähnyt häntä miehenä, en rakastanut häntä romanttisessa mielessä, vaan näin hänessä vain lasten isän, kumppanin. Ei sitä voi pakottaa. Seksi ei vain hänen kanssaan millään lailla kiinnostanut. Se oli ikävä velvollisuus, johon suostuin kompromissina, mutten itse halunnut enkä nauttinut yhtään. Kiinnostus oli ihan muualla, ja lopulta erosimmekin sitten.
Alue: Aihe vapaa
Meillä on tällä hetkellä hiukan sama tilanne, että kumppanin seksuaaliset halut ovat hiipuneet stressin myötä olemattomiin. Samoin ovat poissa hellyys ja läheisyys. Kumppani on jopa todennut, että nyt hän ei halua seksiä, ei läheisyyttä eikä mitään yhdessä tekemistä, ei edes juttelu kiinnosta. Ketään ei tietenkään tule pakottaa läheisyyteen, mutta ilman on kyllä aika kurjaa. Siitä en ole ihan varma, että kaikkeen tottuisi, kyllä aika vaikealta tuntuu ajatus tähän tilanteeseen tottumisesta.