Lue keskustelun säännöt.
Teinkö väärin kun suutuin lapselle?
16.06.2021 |
Leikki-ikäisellä lapsellani on todella ikävä tapa satuttaa muita jos (vaikka pienetkin) asiat ei mene hänen mielen mukaan. Repii tukasta, lyö ja raapii, saattaa purrakin. Aina on kielletty, selitetty että ei saa satuttaa toisia, viety pois tilanteesta jne. Joka kerta johdonmukaisesti. Ja jälkikäteen käyty tilanne vielä läpi. Mutta satuttaminen vai lisääntyy, etenkin jos lapsi on vähänkin väsynyt. Positiivista huomiota lapsi kyllä saa ja kehuja hyvin menevistä tilanteista eli mielestäni ei hae huomiota satuttamalla vaan purkaa pettymystään.
Tänään hän taas ties kuinka monennen kerran lapsi raapi minuun verinaarmut kun olisi joutunut hetken odottamaan erästä haluamaansa asiaa jonka olisi halunnut heti. Hermostuin aivan, koska olen niin loppu siihen että minua niin usein satutetaan. Rupesin karjumaan lapselle. Nyt kaduttaa, tiedän että ei saisi huutaa.
Kysymys otsikossa.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.
suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis lapselle, niin se ei ole ok, se on henkistä väkivaltaa.
Huutaminen VOI olla henkistä väkivaltaa. Tässä tapauksessa ei.
Jos vanhempaan (tai kehen tahansa) sattuu ja hän hermostuu ja huutaa kivusta: "Ai! Ei saa raapia!" se ei todellakaan ole henkistä väkivaltaa, vaan normaali reaktio, josta lapsi oppii, että aikuiseenkin sattuu, eikä aikuistakaan saa satuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.
suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis lapselle, niin se ei ole ok, se on henkistä väkivaltaa.
Huutaminen VOI olla henkistä väkivaltaa. Tässä tapauksessa ei.
Jos vanhempaan (tai kehen tahansa) sattuu ja hän hermostuu ja huutaa kivusta: "Ai! Ei saa raapia!" se ei todellakaan ole henkistä väkivaltaa, vaan normaali reaktio, josta lapsi oppii, että aikuiseenkin sattuu, eikä aikuistakaan saa satuttaa.
apn tapauksessa kyse ei ollut tuollaisesta: "Rupesin karjumaan lapselle."
Jari Sinkkosen mukaan vanhemman täytyykin räjähtää lapselle tällaisessa tilanteessa, jotta lapsi oppii ettei se ollut ok. Tietenkään vanhempi ei saa mitenkään satuttaa lasta tai kostaa asiaa tms. Mutta se huuto, karjaisu, äänen korottaminen kunnolla on juuri se mitä pitääkin tehdä. Älä nyt hyvä ihminen mene pyytämään tuota raapimista lapselta anteeksi tai teet koko asian tyhjäksi. Anteeksi pyydät silloin kun olet itse oikeasti töpeksinyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.
suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis lapselle, niin se ei ole ok, se on henkistä väkivaltaa.
Huutaminen VOI olla henkistä väkivaltaa. Tässä tapauksessa ei.
Jos vanhempaan (tai kehen tahansa) sattuu ja hän hermostuu ja huutaa kivusta: "Ai! Ei saa raapia!" se ei todellakaan ole henkistä väkivaltaa, vaan normaali reaktio, josta lapsi oppii, että aikuiseenkin sattuu, eikä aikuistakaan saa satuttaa.
apn tapauksessa kyse ei ollut tuollaisesta: "Rupesin karjumaan lapselle."
Karjuin lapselle ”lopeta heti, äitiä sattuu, älä ikinä enää raavi äitiä, lopeta ihan heti”.
Sen jälkeen otin lapsen syliin ja kannoin toiseen huoneeseen ja selitin miksi olen vihainen.
Ap
Yli kolmevuotiaan väkivaltaisuudessa ei ole mitään outoa, vaikka näin ehkä joku oppikirja uskotteleekin. Väkivaltaiseen käytökseen pitää puuttua, tulosta ei vain kaikkien lasten kanssa tule yhtä nopeasti. Temperamentti ja kypsymättömyys vaikuttavat asiaan.
Koulumaailmassa löytyy väkivaltaista käytöstä ihan joka luokka-asteelta peruskoulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan elävästi kun äiti oli meillä aina se lepsu "voisitko kiltti kulta nyt lopettaa' Kun heitin aikuisten silmän välttäessä lasisen puurokupin seinään, isä hermostui kunnolla ja karjaisi " Seuraavan kerran jos teet noin, tulee tukkapöllyä" Pelästyin kunnolla eikä sen jälkeen ruuat lennelleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.
suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis lapselle, niin se ei ole ok, se on henkistä väkivaltaa.
Huutaminen VOI olla henkistä väkivaltaa. Tässä tapauksessa ei.
Jos vanhempaan (tai kehen tahansa) sattuu ja hän hermostuu ja huutaa kivusta: "Ai! Ei saa raapia!" se ei todellakaan ole henkistä väkivaltaa, vaan normaali reaktio, josta lapsi oppii, että aikuiseenkin sattuu, eikä aikuistakaan saa satuttaa.
apn tapauksessa kyse ei ollut tuollaisesta: "Rupesin karjumaan lapselle."
Karjuin lapselle ”lopeta heti, äitiä sattuu, älä ikinä enää raavi äitiä, lopeta ihan heti”.
Sen jälkeen otin lapsen syliin ja kannoin toiseen huoneeseen ja selitin miksi olen vihainen.
Ap
Ei tuo ole ollenkaan paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et tehnyt väärin. Jos se nyt yrittää tulla uudestaan nipistelemään se on rajojen kokeilua saat hermostua uudestaankin. Lapsen pitää oppia, että vanhemmillakin on tunteet.
Aika myöhään menee tarhaan. On tottunut olemaan keskipiste. Mikset vienyt aiemmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.
suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis lapselle, niin se ei ole ok, se on henkistä väkivaltaa.
Huutaminen VOI olla henkistä väkivaltaa. Tässä tapauksessa ei.
Jos vanhempaan (tai kehen tahansa) sattuu ja hän hermostuu ja huutaa kivusta: "Ai! Ei saa raapia!" se ei todellakaan ole henkistä väkivaltaa, vaan normaali reaktio, josta lapsi oppii, että aikuiseenkin sattuu, eikä aikuistakaan saa satuttaa.
apn tapauksessa kyse ei ollut tuollaisesta: "Rupesin karjumaan lapselle."
Karjuin lapselle ”lopeta heti, äitiä sattuu, älä ikinä enää raavi äitiä, lopeta ihan heti”.
Sen jälkeen otin lapsen syliin ja kannoin toiseen huoneeseen ja selitin miksi olen vihainen.
Ap
ei tuota olisi karjumalla tarvinnut viestittää, olisi riittänyt ihan vain voimakkaampi ja määrätietoinen ääni yhdistettynä tiiviiseen katsekontaktiin ja jos kädet vispaa joka paikkaan, niin hellä kiinnipito ote käsistä tai jalosita, jos ne jalat vispaa. Tai jos koko lapsi vispaa, niin tiviis halausote ja sitten määrätietoisella äänellä sanoa ettei koskaan saa satuttaa toista. Kun lapselle karjuu, hän ei sisäistä viestiä, hän vain kuulee sen kovan karjunnan.
Itselläni 1,5v, joka puree, läiskii ja potkii. Aina kun on turhautunut tai menee yli, on yliväsynyt tai ollut liian jännä päivä. Ärsyttävää, että tämä alkoi jo nyt, koska on liian pieni siihen että voisi selittää että nyt ei saa sitä ja tätä koska käyttäytyi näin. Ensin koitin sanoa napakasti ei ja siirsin pois läheltä. Koitin myös selittää, että äitiin sattuu ei äitikään lyö, mutta meni ihan kuuroille korville. Tämä ei toiminut ollenkaan, lirkutteli itsensä takaisin viereeni ja läiskäisi taas.
Ainut mikä tuntuu tehoavan on korottaa ääntä ja puhua tiukasti samalla kun katsoo silmiin. Otteesta en irrota ennenkuin välttää katsetta. Lapsi siis hiukan pelästyy ja uskoo vasta sitten. En todellakaan haluaisi näin tehdä, mutta ei tuon kanssa voi mitenkään järkeillä ja selvästi tarvitsee kunnon kurin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni 1,5v, joka puree, läiskii ja potkii. Aina kun on turhautunut tai menee yli, on yliväsynyt tai ollut liian jännä päivä. Ärsyttävää, että tämä alkoi jo nyt, koska on liian pieni siihen että voisi selittää että nyt ei saa sitä ja tätä koska käyttäytyi näin. Ensin koitin sanoa napakasti ei ja siirsin pois läheltä. Koitin myös selittää, että äitiin sattuu ei äitikään lyö, mutta meni ihan kuuroille korville. Tämä ei toiminut ollenkaan, lirkutteli itsensä takaisin viereeni ja läiskäisi taas.
Ainut mikä tuntuu tehoavan on korottaa ääntä ja puhua tiukasti samalla kun katsoo silmiin. Otteesta en irrota ennenkuin välttää katsetta. Lapsi siis hiukan pelästyy ja uskoo vasta sitten. En todellakaan haluaisi näin tehdä, mutta ei tuon kanssa voi mitenkään järkeillä ja selvästi tarvitsee kunnon kurin.
Hienoa, että uskallat nykyisen "sanoita, sanoita ja vielä kerran sanoita" -kulttuurin aikaan ottaa ihan oikeasti vastuun lapsesi kasvatuksesta. Väkivaltainen käytös on jotain sellaista, mikä yksinkertaisesti pitää saada karsittua pois, normaali lapsi ei voi jatkaa tuolla tavalla enää isompana, kun voi saada todellista vahinkoa aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni 1,5v, joka puree, läiskii ja potkii. Aina kun on turhautunut tai menee yli, on yliväsynyt tai ollut liian jännä päivä. Ärsyttävää, että tämä alkoi jo nyt, koska on liian pieni siihen että voisi selittää että nyt ei saa sitä ja tätä koska käyttäytyi näin. Ensin koitin sanoa napakasti ei ja siirsin pois läheltä. Koitin myös selittää, että äitiin sattuu ei äitikään lyö, mutta meni ihan kuuroille korville. Tämä ei toiminut ollenkaan, lirkutteli itsensä takaisin viereeni ja läiskäisi taas.
Ainut mikä tuntuu tehoavan on korottaa ääntä ja puhua tiukasti samalla kun katsoo silmiin. Otteesta en irrota ennenkuin välttää katsetta. Lapsi siis hiukan pelästyy ja uskoo vasta sitten. En todellakaan haluaisi näin tehdä, mutta ei tuon kanssa voi mitenkään järkeillä ja selvästi tarvitsee kunnon kurin.
Hienoa, että uskallat nykyisen "sanoita, sanoita ja vielä kerran sanoita" -kulttuurin aikaan ottaa ihan oikeasti vastuun lapsesi kasvatuksesta. Väkivaltainen käytös on jotain sellaista, mikä yksinkertaisesti pitää saada karsittua pois, normaali lapsi ei voi jatkaa tuolla tavalla enää isompana, kun voi saada todellista vahinkoa aikaan.
Tätä juuri pelkään, että jos en nyt saa tätä kunnolla kitkettyä pois niin olen sitten sen lapsen vanhempi, jolle joka päivä koulusta tai päiväkodista soitetaan että taas on tapeltu ja hakattu. Kaverit kaikkoaa ja lakkaa kutsumasta kylään. Väkivaltaisuus ja huutaminen eivät kuulu yhtään omaan elämääni ja en todellakaan halua sellaista lasta, jota tarvitsee muiden varoa tai pelätä. Olen hyvin yllättynyt, että tällainen käytös voi alkaa taaperolla luonnostaan ilman, että on sitä jostain oppinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta toisen satuttamisen kitkemistä ei voi aloittaa liian aikaisin. Olen kieltänyt napakasti vauvaa huitomasta imettämistilanteessa. En tietenkään huutanut, mutta sanonut selvästi normaalista poikkeavalla äänensävyllä.
Lähes kolmevuotiaalla sama keino ei enää toimi, sen ikäiselle sanotaan napakasti yhdestä jos toisesta asiasta päivän aikana.
Päiväkoti vielä alkamassa kohta. Melkeimpä ottaisin sellaisen linjan, että maailma loppuu sinä hetkenä kun lapsesi satuttaa.
On ok karjaista lapselle jos tämä tahallaan satuttaa.