Teinkö väärin kun suutuin lapselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ollut väärin, että suutuit, mutta se oli väärin, että karjuit lapselle. Lapsesi ei osaa kontrolloida tunteitaan tarpeeksi hyvin, hänelle siis tuo raapiminen ja lyöminen on ainoa keino purkaa sisällä kupliva suuttumuksen tunne. Koita ymmärtää lastasi ja hae apua vaikka joltain ammattikasvattajalta miten voit auttaa lastasi oppimaan tunnesäätelytaitoja. Samoista opeista hyödyt varmasti itse, koska ilmeisesti sinäkään et osaa niitä tarpeeksi hyvin (ja älä huoli: on hyvin yleistä ettei aikuiset itsekään osaa tunnesäätelyä. Parasta on,että sitä voi oppia)

Njoo. Olen rauhallisena pysynyt jo hyvin pitkään, lapsen uhma alkoi yli vuosi sitten jo. Nyt tuli vain mitta täyteen minullakin. Uhmakohtausitkut kyllä kestän rauhallisena mutta tätä toistuvaa satuttamista en. Mielestäni se on inhimillistä eikä johdu mistään minun puutteellisista tunnesäätelytaidoista. Niitä olen lapselle opettanut koska näen kyllä että lapsellani ne on puutteelliset. Ap

jos ei pysty kontrolloimaan tunteitaan, niin silloin on huonot tunnesäätelytaidot. Se, että sinä kohdistit suuttumuksesi lapseen huutamalla lapselle, kertooa siitä suoraan. Lapsi on sinua heikompi kaikilla tavoilla. Tuosta ei tarvitse pahoittaa omaa mieltään, vaan ymmärtää se. Kuten sanoin:  on hyvin yleistä ettei aikuiset osaa kunnolla hallita tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ollut väärin, että suutuit, mutta se oli väärin, että karjuit lapselle. Lapsesi ei osaa kontrolloida tunteitaan tarpeeksi hyvin, hänelle siis tuo raapiminen ja lyöminen on ainoa keino purkaa sisällä kupliva suuttumuksen tunne. Koita ymmärtää lastasi ja hae apua vaikka joltain ammattikasvattajalta miten voit auttaa lastasi oppimaan tunnesäätelytaitoja. Samoista opeista hyödyt varmasti itse, koska ilmeisesti sinäkään et osaa niitä tarpeeksi hyvin (ja älä huoli: on hyvin yleistä ettei aikuiset itsekään osaa tunnesäätelyä. Parasta on,että sitä voi oppia)

Njoo. Olen rauhallisena pysynyt jo hyvin pitkään, lapsen uhma alkoi yli vuosi sitten jo. Nyt tuli vain mitta täyteen minullakin. Uhmakohtausitkut kyllä kestän rauhallisena mutta tätä toistuvaa satuttamista en. Mielestäni se on inhimillistä eikä johdu mistään minun puutteellisista tunnesäätelytaidoista. Niitä olen lapselle opettanut koska näen kyllä että lapsellani ne on puutteelliset. Ap

Nykyaikana ei lapset muka kestä, jos vanhempi sanoo vähänkään isommin. Kumma, kuinka meistä on ihan normaaleja tullut, vaikka vanhemmat huusikin toisinaan hölmöilyjen jälkeen. Täytyisi vain jaksaa aina rauhallisesti selittää, mikä on ihan paska puhetta.

Ihmistä ei voi sanoa normaaliksi, jos hyökkää lapsen kimppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ollut väärin, että suutuit, mutta se oli väärin, että karjuit lapselle. Lapsesi ei osaa kontrolloida tunteitaan tarpeeksi hyvin, hänelle siis tuo raapiminen ja lyöminen on ainoa keino purkaa sisällä kupliva suuttumuksen tunne. Koita ymmärtää lastasi ja hae apua vaikka joltain ammattikasvattajalta miten voit auttaa lastasi oppimaan tunnesäätelytaitoja. Samoista opeista hyödyt varmasti itse, koska ilmeisesti sinäkään et osaa niitä tarpeeksi hyvin (ja älä huoli: on hyvin yleistä ettei aikuiset itsekään osaa tunnesäätelyä. Parasta on,että sitä voi oppia)

Njoo. Olen rauhallisena pysynyt jo hyvin pitkään, lapsen uhma alkoi yli vuosi sitten jo. Nyt tuli vain mitta täyteen minullakin. Uhmakohtausitkut kyllä kestän rauhallisena mutta tätä toistuvaa satuttamista en. Mielestäni se on inhimillistä eikä johdu mistään minun puutteellisista tunnesäätelytaidoista. Niitä olen lapselle opettanut koska näen kyllä että lapsellani ne on puutteelliset. Ap

Minusta oli ihan ymmärrettävää että suutuit ja että näytit myös suuttumuksen. Olette ilmeisesti käyneet rauhassa, sanallisesti läpi näitä tilanteita, mutta vaikuttaa siltä, että lapsi käyttää kärsivällisyyttäsi hyväkseen. Eikä se ole oikein, sillä sinä olet ihan yhtä arvokas kuin lapsesi, eikä sinua (tai ketään muutakaan) saa tietenkään satuttaa. Lapsi näki inhimillisen reaktion. Toivottavasti hän sen kautta ymmärtäisi paremmin käytöksensä seurauksia. Selittäminen ja sanoittaminen ei usein käytännössä valitettavasti toimi, vaikka nämä muita syyllistävät "asiantuntijat" mitä sanoisivat. Tsemppiä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ollut väärin, että suutuit, mutta se oli väärin, että karjuit lapselle. Lapsesi ei osaa kontrolloida tunteitaan tarpeeksi hyvin, hänelle siis tuo raapiminen ja lyöminen on ainoa keino purkaa sisällä kupliva suuttumuksen tunne. Koita ymmärtää lastasi ja hae apua vaikka joltain ammattikasvattajalta miten voit auttaa lastasi oppimaan tunnesäätelytaitoja. Samoista opeista hyödyt varmasti itse, koska ilmeisesti sinäkään et osaa niitä tarpeeksi hyvin (ja älä huoli: on hyvin yleistä ettei aikuiset itsekään osaa tunnesäätelyä. Parasta on,että sitä voi oppia)

Njoo. Olen rauhallisena pysynyt jo hyvin pitkään, lapsen uhma alkoi yli vuosi sitten jo. Nyt tuli vain mitta täyteen minullakin. Uhmakohtausitkut kyllä kestän rauhallisena mutta tätä toistuvaa satuttamista en. Mielestäni se on inhimillistä eikä johdu mistään minun puutteellisista tunnesäätelytaidoista. Niitä olen lapselle opettanut koska näen kyllä että lapsellani ne on puutteelliset. Ap

jos ei pysty kontrolloimaan tunteitaan, niin silloin on huonot tunnesäätelytaidot. Se, että sinä kohdistit suuttumuksesi lapseen huutamalla lapselle, kertooa siitä suoraan. Lapsi on sinua heikompi kaikilla tavoilla. Tuosta ei tarvitse pahoittaa omaa mieltään, vaan ymmärtää se. Kuten sanoin:  on hyvin yleistä ettei aikuiset osaa kunnolla hallita tunteitaan.

Onhan lapsen nyt hyvänen aika nähtävä, että aikuisellakin on rajansa ja tunteensa. Jos vanhempi on aina tasainen kuin joku robotti joka ei ikinä suuttuisi mistään satuttamisesta tai tottelemattomuudesta niin johan lapsi siitä saisi aivan kumman kuvan elämästä ja ihmisten tunteista.

Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.

Näytä minulle vanhempi, joka ei ole suuttunut ja huutanut lapselleen, niin minä näytän pienen vihreän menninkäisen soittavan banjoa sateenkaaren päässä.

Et käynyt lapseen itse käsiksi. Näytit näin oikeanlaista mallia.

Teit väärin, voisi jopa lasun tehdä käytöksestäsi!

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.

suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis  lapselle, niin se ei ole ok, se on  henkistä väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ei ollut väärin, että suutuit, mutta se oli väärin, että karjuit lapselle. Lapsesi ei osaa kontrolloida tunteitaan tarpeeksi hyvin, hänelle siis tuo raapiminen ja lyöminen on ainoa keino purkaa sisällä kupliva suuttumuksen tunne. Koita ymmärtää lastasi ja hae apua vaikka joltain ammattikasvattajalta miten voit auttaa lastasi oppimaan tunnesäätelytaitoja. Samoista opeista hyödyt varmasti itse, koska ilmeisesti sinäkään et osaa niitä tarpeeksi hyvin (ja älä huoli: on hyvin yleistä ettei aikuiset itsekään osaa tunnesäätelyä. Parasta on,että sitä voi oppia)

Njoo. Olen rauhallisena pysynyt jo hyvin pitkään, lapsen uhma alkoi yli vuosi sitten jo. Nyt tuli vain mitta täyteen minullakin. Uhmakohtausitkut kyllä kestän rauhallisena mutta tätä toistuvaa satuttamista en. Mielestäni se on inhimillistä eikä johdu mistään minun puutteellisista tunnesäätelytaidoista. Niitä olen lapselle opettanut koska näen kyllä että lapsellani ne on puutteelliset. Ap

jos ei pysty kontrolloimaan tunteitaan, niin silloin on huonot tunnesäätelytaidot. Se, että sinä kohdistit suuttumuksesi lapseen huutamalla lapselle, kertooa siitä suoraan. Lapsi on sinua heikompi kaikilla tavoilla. Tuosta ei tarvitse pahoittaa omaa mieltään, vaan ymmärtää se. Kuten sanoin:  on hyvin yleistä ettei aikuiset osaa kunnolla hallita tunteitaan.

Onhan lapsen nyt hyvänen aika nähtävä, että aikuisellakin on rajansa ja tunteensa. Jos vanhempi on aina tasainen kuin joku robotti joka ei ikinä suuttuisi mistään satuttamisesta tai tottelemattomuudesta niin johan lapsi siitä saisi aivan kumman kuvan elämästä ja ihmisten tunteista.

suuttuminen ja huutaminen ovat kaksi eri asiaa. Toisessa on kyse tunnetilasta, toisessa väkivaltaisesta käytöksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.

suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis  lapselle, niin se ei ole ok, se on  henkistä väkivaltaa.

Jos ei lapsi muuten lopeta lyömistä tai raapimista niin on pakko huutaa.

Isäni on aina ollut helposti tulistuvaa sorttia, vaikkakaan ei ikinä väkivaltainen. Suuttuessaan hänestä tulee mieleen se Inside Out-animaatioelokuvan punainen vihahahmo. :D

Mutta sitten hän on muuten todella leppoisa ja järkevä tapaus.

Jos minä tai sisarukseni perseilimme satuttamalla toisia tai rikkomalla paikkoja, isäni jyrähti meille usein aika jyrkästi.

Näin jälkikäteen ajattelen, että se oli hyvä. Meille näytettiin selkeästi mikä on oikein ja mikä ei. Hänen toimintansa oli kuitenkin aika johdonmukaista - väärästä teosta seurasi voimakas reaktio. Emme jääneet tunteiden ja reaktioiden kanssa hämmennyksiin, ja opimme nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.

suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis  lapselle, niin se ei ole ok, se on  henkistä väkivaltaa.

Huutaa voi eri tavoilla.

On ihan eri asia huutaa vaikka ”Nyt loppui tuollainen! Ei noin saa tehdä!” kuin että huutaisi ”Stanan idioottikakara”!

Välitön (hallittu) reaktio voi olla parempi kuin se, että poistuu tilasta. Se saattaa vain hämmentää kun toinen ei reagoi vaan sen sijaan poistaa itsensä tilasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.

suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis  lapselle, niin se ei ole ok, se on  henkistä väkivaltaa.

Jos lapsi on kuin villipeto joka hyökkää kimppuun lyöden ja raapien, niin sinäkö vain seisot siinä tyynesti raavittavana vaikka sisälläsi kiehuisi tai oikeasti sattuisi? Ai kävelisit pois? Voin kertoa että se villipeto tulee lyöden perässä.

Et tehnyt. Sä olet ihminen, vanhemmuus ei tee kenestäkään robottia jolla ei ole tunteita ja joka ei saa suuttua. Jossain kohtaa katkeaa kamelin selkä.

Omalla lapsellani oli samanlaista ongelmaa pienenä, kun tunnesäätelytaidot eivät olleet vielä kunnolla kehittyneet. Minäkin raivostuin, pariinkin otteeseen.

Jälkeenpäin asiat selviteltiin ja selitin miksi suutuin niin hirveästi.

Nykyään on ihan tasapainoinen 17v poika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.

suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis  lapselle, niin se ei ole ok, se on  henkistä väkivaltaa.

Ei se vaan pienen lapsen kanssa ole mahdollista poistaa itseään tilanteesta jos suututtaa, koska lasta ei voi jättää yksin. Huutaminenkin on aika laaja käsite, jos jatkuvasti huutaa ja karjuu ja raivoaa, se on henkistä väkivaltaa, mutta jos tuommoisessa tilanteessa karjahtaa lapselle niin no, se on vaan luonnollista. Oikeasti se on joskus jopa tehokkaampaa kuin mikään muu, lapsikin tajuaa että aikuinen on oikeasti tosissaan.

Kuule, minä olen purrut vanhempaa poikaani kun tämä ei muuten uskonut että vauvaa ei saa purra. 

Vauvalla oli kauheat mustelmat reidessä kun vanhempi puri heti kun käänsin selkäni. kyse ei ollut mustasukkaisuudesta, vaan siitä että kun vauva oppi ryömimään, se meni vanhemman leikkejä katsomaan ja vanhempi hermostui. Mikään kielto ei auttanut. Sanoin pojalle että jos pureminen ei lopu niin minä teen siitä lopun. Kun vauva parkaisi jälleen kerran kun toinen puri käteen, otin vanhemman kädestä ja purin siihen, enkä taatusti niin lujaa kun tämä puri vauvaa, sen verran että tuntui. Poika säikähti oikein kunnolla ja tästä seurasi kaksi asiaa: Pureminen loppui, ja poika oppi että kun minä sanon jotain niin myös tulen sen toteuttamaan enkä vaan uhkaile turhaan siinä toivossa että se tehoaa.

Jatkuva lapsille rääkyminen ei auta mitään ja tekee lapsista kovakorvaisia, lakkaavat kuuntelemasta kun aina huudetaan, mutta onhan lapsilla kuri oltava. Sinun hommasi on tehdä siitä lapsesta yhteiskuntakelpoinen, millä sen teet jos koet syyllisyyttä heti kun edes yrität jotain kurin tapaista? Nykyajan vanhemmat on ihan sekaisin lastensa kanssa kun odotetaan että pieni lapsi ymmärtää kaiken kun sille vaan asiat hienosti selitetään ja rationalisoidaan. Ei ne kuule ymmärrä, pienten lasten kasvattaminen on välillä pelkkää koirakoulua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhemman pidä olla aina kiva. Kun ihminen suuttuu, hän ei ole mukava. Siitähän se lapsi oppii, että ei pidä tehdä väärin, niin silloin on kaikilla mukavampaa.

suuttuminen ja toiseen ihmiseen kohdistuvas väkivaltainen käytös (jota siis toiselle huutaminen on: Se on henkistä väkivaltaa) ovat kaksi eri asiaa. Ihminen voi suuttua ja poistaa itsensä tilasta kunnes tunnetila laukeaa sen verran, että voi puhua. Se on normaalia ja aikuisen, kypsän ihmisen käytöstä. Mutta jos huutaa lapselle, siis  lapselle, niin se ei ole ok, se on  henkistä väkivaltaa.

Siis olisi parempi jättää tunnekuohun vallassa oleva, väkivaltaisesti käyttäytyvä taapero yksin riehumaan ja mennä vessaan piiloon, kuin karjaista kunnolla että nyt loppuu tuommoinen? Lapsen hylkääminen on nimittäin myös henkistä väkivaltaa ja aiheuttaa lapsessa ahdistusta, jos vanhempi vaan häipyy tilanteesta.

Minä taas näkisin niin, että ”itsensä poistaminen tilasta” on enemmän väkivaltaa lasta kohtaan kuin (aiheesta) suuttuminen ja huutaminen. Ensiksi mainittu voi tuntua lapsesta hylkäämiseltä. Vaikka huutaminen säikäyttää, niin ainakin se on avoin ja rehellinen reaktio. Jälkikäteen pitää toki sitten pyytää anteeksi, että menetti malttinsa, ja käydä tilanne läpi.

Meidän tyttö oli pienenä aika samanlainen kuin ap:n lapsi, ja kyllä todellakin tuli hänelle ajoittain huudettua (mistä en ole ylpeä, mutta välillä meni minullakin hermo niin totaalisesti). Mitään diagnoosia hänellä ei ole, hän vain on temperamenttinen tyyppi (joka on tosin kyllä rauhoittunut ihan uskomattoman paljon nyt, kun on kouluiässä).

Minä olen suuttunut ja karjunut lapsille vaikka kuinka monta kertaa. Ja sitten ottanut syliin, pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi suutuin niin kovasti ja kertonut, että aikuisetkin suuttuu joskus. En ole erityisen ylpeä tästä, mutta äänen korottaminen on todetusti tehokas keino silloin kun mikään järkipuhe ei auta ja normaali komento menee ihan kuuroille korville.