Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kiista sukunimestä estää naimisiinmenomme ja lapsen yrittämisen
15.06.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja asuneet nyt 2 vuotta yhdessä. Meillä on pienet ongelmamme kuten kaikissa suhteissa, mutta kokonaisuudessaan suhteemme on hyvä ja rakastamme toisiamme. Meillä on paljon yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, haluamme molemmat lapsia, ostaa/rakentaa tietynlaisen kodin, matkata jossain kohtaa pitemmäksi aikaan tiettyyn kohteeseen.
Meillä on kuitenkin yksi ihan järjetön ongelma. "Seuraava askel" meille olisi naimisiinmeno, mutta emme mitenkään pääse sopuun sukunimestä. Ongelma on siis se, että mies haluaa perheelle hänen sukunimensä. Minulle tämä olisi ok, jos miehen sukunimi olisi kiva, mutta kun se on IHAN HIRVEÄ. En halua tässä sanoa oikeita nimiämme, mutta jotta saatte jotain mielikuvaa, niin miehen sukunimi on tyyliä Plötkönen. Minun sukunimeni on neutraali ja yleinen, tyyliä Lahti tai Mäki.
Olemme käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja tässä lopputulokset:
Vaihtoehto 1. Minä ja mahdolliset tulevat lapset otamme miehen nimen: käy miehelle, ei käy minulle.
2. Mies ja lapset ottavat minun nimeni: käy minulle, ei käy miehelle.
3. Otamme jonkun muun sukunimen, esim. itse keksityn tai jomman kumman suvusta: käy minulle, ei käy miehelle.
4. Pidämme avioliitossa omat nimemme: käy molemmille , mutta ongelmaksi muodostuu lasten nimi. Miehelle käy ainoastaan oma nimensä lapsille, kun taas minä en mitenkään halua paiskata lapsiani niin rumalla nimellä, kun olisi mahdollista antaa neutraali/nättikin nimi.
Eli toisin sanoen miehelle ei käy mikään muu kuin se, että ainakin hän ja lapset ovat Plötjösiä, kun taas minulle kävisi kaikki muut vaihtoehdot paitsi se että lapset (ja minä) joutuisimme olemaan Plötjösiä.
Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo vuoden ja aina keskustelu päättyy riitaan tästä nimiasiasta. En voi käsittää mikä ihmeen kunnia-asia miehelle on jatkaa Plötjösen sukua. Jos olisin itse tuon niminen, niin vaihtaisin riemusta kiljuen nimeäni naimisiin mennessä, enkä todellakaan haluaisi omille lapsille sitä. Tämä on aivan järjetön kompastuskivi meille, kaikesta muusta saamme sovittua ja molemmat osaamme joustaa ja tehdä kompromisseja, paitsi tässä asiassa.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme on pysähdystilassa, emme pääse eteenpäin, emme naimisiin emmekä voi alkaa yrittää lasta, koska emme kertakaikkiaan pääse yhteisymmärrykseen tästä asiasta. Kumpikaan meistä ei ole valmis joustamaan. Tämä tuntuu niin turhamaiselta ongelmalta, mutta vaikka miten olen yrittänyt miettiä Plötjöstä ja että ei se nyt niin paha, niin se tuntuu vain niin hirveältä antaa omalle lapselle kannettavaksi tuollaista nimeä. Miehen oikea nimi on oikeasti ehkä vielä vähän rumempi kuin Plötjönen, kun nyt mietin.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä, mitä te tekisitte?
Kommentit (461)
Kumpikin haluaa perheelle oman nimensä. Kumpikin joustaa eli valitsette uuden yhteisen nimen. Mielellään jomman kumman suvusta jolloin nimellä on merkitystä. Vai tuleeko taas sama eteen - kumman suvusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Ai että ihanko oikeasti olisit ihan vaan miehen egon ja typerien satojen vuosien perinteiden mukaan laittanut lapsellesi sukunimeksi vaikkapa Sikiö, Lerssi, Veripää tai Sikanen?
Voi jessus.
Kun nyt kerran kysyt niin kyllä. Minulla ei edes olisi ollut muuta vaihtoehtoa silloin kun lapset aikoinaan syntyivät. Mä tykkään historiasta ja perinteistä ja isän nimi on asia, josta haluan pitää kiinni.
No nykyisin on muitakin vaihtoehtoja. Ja epäilen, että jos sinun nyt täytyisi antaa lapsillesi ruma nimi kauniin sijaan, niin harkitsisit uudelleen. Minä en ainakaan voisi altistaa lastani kiusaamiselle tieten tahtoen.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monta eronnutta naista, jotka pitävät kynsin hampain miehensä sukunimen, vaikkeivat lapset ole enää kouluikäisiä, vaikka erosta tuohon mieheen on jo yli 30v.- Mutta kun se on kauniimpi nimi kuin mun omani.
Minusta se on tyrmistyttävää!
Mutta kun tulee ero, niin minusta puolison hienommassa nimessä roikkuminen on lapsellista.
En ymmärrä miten lasten ikä liittyy tuohon... Jos on ollut vaikka naimisissa 20 vuotta niin kyllähän se nimi tuntuu jokatapauksessa enemmän omalta kuin se "tyttönimi"...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Itse asiasss ei ole niin vanha perinne. Nimi otettiin paikan mukaan. Jos esim. mies (vävy) muutti naisen perheen maille, niin hän otti naisen sukunimen. Perinteitä kunnioittavan siskonmieheni on vaikea uskoa tätä - "Hämäläisenä" muutti Pohjanmaalle ja halusi tottakai pitää oman sukunimeni, ja perusteena perinteet. Kun mainitsin, että perinteisempää on ottaa paikallinen (siskoni sukunimi), niin tuhisi vain 😅
Jos olisin toi mies, niin en antaisi periksi vaan etsisin toisen naisen. Mitä muuta hän joutuu jatkossa antamaan periksi ja mistä kaikesta loupumaan jos nyt tässä kohtaa jo joustaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Tiedän ja ymmärrän tuon, että lapselle tulee äidin sukunimi automaattisesti, ja että ilman äidin suostumusta sitä ei voi vaihtaa. Eli tiedän minulla olevan lopullinen valta nimestä. En vaan haluaisi tilanteen menevän siihen, että käytän tuota valtaa miehen tahtoa vastaan. Kunnioitan miestäni ja haluaisin että pääsisimme tässä johinkin yhteiseen päätökseen minkä molemmat hyväksyvät. Vaikea vaan nähdä tällä hetkellä mikä se voisi olla. Ja lisäksi en usko että alkaisimme edes yrittää lasta ennen kuin olemme saaneet tämän asian päätettyä. Kun kumpikin kuitenkin tietää, että se valinta on edessä kun lapsi syntyy.
Miehesi ei kunnioita sinua.
Raamatun mukaan miehen tulee rakastaa vaimoaan mutta naisen kunnioittaa miestään.
Pakko ottaa tämä esille, olitte sitten uskovaisia tai ette.
Minä en voisi kunnioittaa miestä, joka pakottaa minut ja lapset ottamaan jonkun ruman nimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Itse asiasss ei ole niin vanha perinne. Nimi otettiin paikan mukaan. Jos esim. mies (vävy) muutti naisen perheen maille, niin hän otti naisen sukunimen. Perinteitä kunnioittavan siskonmieheni on vaikea uskoa tätä - "Hämäläisenä" muutti Pohjanmaalle ja halusi tottakai pitää oman sukunimeni, ja perusteena perinteet. Kun mainitsin, että perinteisempää on ottaa paikallinen (siskoni sukunimi), niin tuhisi vain 😅
Sukunimeni=SUKUNIMENSÄ
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Miksi? Se joka tekee lapsen myös nimeää tekeleensä. Isähän voi olla kuka tahansa.
Pitäkää kumpikin omat nimenne ja lapsille annatte sukunimenne kaksiosaisena. Ongelma ratkaistu. Olkaa hyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Itse asiasss ei ole niin vanha perinne. Nimi otettiin paikan mukaan. Jos esim. mies (vävy) muutti naisen perheen maille, niin hän otti naisen sukunimen. Perinteitä kunnioittavan siskonmieheni on vaikea uskoa tätä - "Hämäläisenä" muutti Pohjanmaalle ja halusi tottakai pitää oman sukunimeni, ja perusteena perinteet. Kun mainitsin, että perinteisempää on ottaa paikallinen (siskoni sukunimi), niin tuhisi vain 😅
Kotivävyt on asia erikseen mutta eiköhän tuon vävynkin nimi kuitenkin ollut Matti Kallenpoika ja sitten se paikannimi siihen perään.
Meilläkin vähän sama ongelma. Miehen nimi on omasta mielestäni ei-niin-ihana mutta kuitenkin aika yleinen. Ja oma sukunimeni on vain 30 henkilöllä koko Suomessa. Eli saman nimistä kuin minä ei ole toista. Nimenvaihdon jälkeen olisin tyyliin Anna Mäkinen. Molemmille nimi on osa identiteettiä, erityisesti miehelle.
Voisin pitää ihan hyvin oman nimeni naimisiin mennessä MUTTA kumpikaan ei halua että mahdolliset lapset olisivat eri sukunimellä kuin itse on. Noh, onneks ei ole kiire naimisiin tai lastentekoon.
Sukunimi kuitenkin on iso osa elämää, eikä siitä päättäminen ole helppoa ja kompromisseja on vaikea tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Miksi? Se joka tekee lapsen myös nimeää tekeleensä. Isähän voi olla kuka tahansa.
No sinä sen sanoit. Isä voi olla kuka tahansa jos ei lasta isän mukaan nimetä. Mitä itseään kunnioittava mies tekee sellaisessa perheessä, jossa edes lapset ei ole hänen nimellään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Eli antakaa lapselle nimeksi Anna Matintytär Lahti. Saa sekä isännimen että äidin sukunimen ja tulee noudatettua perinteitäkin, jotka ovat vanhempia kuin nykyinen sukunimikäytäntö. (Ja oikeasti Suomessa ei ole läheskään aika periytynyt isän nimi. Monin paikoin on käytetty talon nimeä, jota on vaihdettu taloa vaihtaessa. Tai muuten vain, omassa suvussa on tummuttu vaihtavat sukunimeä vähintään kerran sukupolvessa. Sitten on nämä -tytär ja -poika-päätteiset, jotka eivät ole varsinaisia sukunimiä. Kaikilla ei ole ollut sukunimeä ollenkaan ennen 1900-lukua ennen kuin se tuli pakolliseksi.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin toi mies, niin en antaisi periksi vaan etsisin toisen naisen. Mitä muuta hän joutuu jatkossa antamaan periksi ja mistä kaikesta loupumaan jos nyt tässä kohtaa jo joustaa?
Eihän miehen tarvitse joustaa. Sen kun on Nännimäinen. Muiden ei tarvitse olla.
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että neuvoni on, että kannattaako mennä naimisiin ja perustaa perhettä noin jääräpäisen miehen kanssa? Hyvin todennäköisesti tulee olemaan pahoja vaikeuksia kompromissien tekemisessä monessa muussakin asiassa, ja sitten kun on jo yhteiset lapset, niin onkin vaikea enää perääntyä.
Itse en osaa sanoa mikä sukunimi olisi niin kauhea, etten voisi sitä ottaa jos rakastamallani ihmisellä se nimi olisi, mutta tuo, ettei miehelle käy mikään muu vaihtoehto, on minusta huolestuttavaa.
No jos toisen sukunimi ei ole kauhea, niin miksei mies sitten vaihda omaansa. Ei varmaan rakasta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Itse asiasss ei ole niin vanha perinne. Nimi otettiin paikan mukaan. Jos esim. mies (vävy) muutti naisen perheen maille, niin hän otti naisen sukunimen. Perinteitä kunnioittavan siskonmieheni on vaikea uskoa tätä - "Hämäläisenä" muutti Pohjanmaalle ja halusi tottakai pitää oman sukunimeni, ja perusteena perinteet. Kun mainitsin, että perinteisempää on ottaa paikallinen (siskoni sukunimi), niin tuhisi vain 😅
Suomessa länsiosissa ihmisillä ei ollut yleisesti sukunimiä ollenkaan vielä 1900-luvun alussa. Kutsuttiin tosiaan talon, jossa asui nimellä ja oltiin sen ja tämän poikia ja tyttäriä. Savossa ihmisillä oli sukunimet, mutta naiset piti sukunimensä muodossa Pitkätär, Savotar jne.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua sitä, että nainen tekee aina suurimman työn lasten eteen ja sitten jostain syystä pidetään oikeutettuna että tottakai lapsille tulee miehen sukunimi.
Ap:n mies kuulostaa sovinistilta, joka tulee sälyttämään myös kaiken lastenhoidon ap:n niskaan, koska on MIES.
Juuri tämä kokemus. Mies melkein itki, että pojan täytyy olla hänen nimellä. Isänsä säesti
Oli juuri niin sovinisti sitten käytännössä.
Aloittaja, pistä se miesystäväsi nimi tänne näkyville, niin osataan paremmin neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua sitä, että nainen tekee aina suurimman työn lasten eteen ja sitten jostain syystä pidetään oikeutettuna että tottakai lapsille tulee miehen sukunimi.
Ap:n mies kuulostaa sovinistilta, joka tulee sälyttämään myös kaiken lastenhoidon ap:n niskaan, koska on MIES.Juuri tämä kokemus. Mies melkein itki, että pojan täytyy olla hänen nimellä. Isänsä säesti
Oli juuri niin sovinisti sitten käytännössä.
Olitko kynnysmatto ja annoit periksi?
Alue: Aihe vapaa
Raamatun mukaan miehen tulee rakastaa vaimoaan mutta naisen kunnioittaa miestään.
Pakko ottaa tämä esille, olitte sitten uskovaisia tai ette.