Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiista sukunimestä estää naimisiinmenomme ja lapsen yrittämisen
15.06.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja asuneet nyt 2 vuotta yhdessä. Meillä on pienet ongelmamme kuten kaikissa suhteissa, mutta kokonaisuudessaan suhteemme on hyvä ja rakastamme toisiamme. Meillä on paljon yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, haluamme molemmat lapsia, ostaa/rakentaa tietynlaisen kodin, matkata jossain kohtaa pitemmäksi aikaan tiettyyn kohteeseen.
Meillä on kuitenkin yksi ihan järjetön ongelma. "Seuraava askel" meille olisi naimisiinmeno, mutta emme mitenkään pääse sopuun sukunimestä. Ongelma on siis se, että mies haluaa perheelle hänen sukunimensä. Minulle tämä olisi ok, jos miehen sukunimi olisi kiva, mutta kun se on IHAN HIRVEÄ. En halua tässä sanoa oikeita nimiämme, mutta jotta saatte jotain mielikuvaa, niin miehen sukunimi on tyyliä Plötkönen. Minun sukunimeni on neutraali ja yleinen, tyyliä Lahti tai Mäki.
Olemme käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja tässä lopputulokset:
Vaihtoehto 1. Minä ja mahdolliset tulevat lapset otamme miehen nimen: käy miehelle, ei käy minulle.
2. Mies ja lapset ottavat minun nimeni: käy minulle, ei käy miehelle.
3. Otamme jonkun muun sukunimen, esim. itse keksityn tai jomman kumman suvusta: käy minulle, ei käy miehelle.
4. Pidämme avioliitossa omat nimemme: käy molemmille , mutta ongelmaksi muodostuu lasten nimi. Miehelle käy ainoastaan oma nimensä lapsille, kun taas minä en mitenkään halua paiskata lapsiani niin rumalla nimellä, kun olisi mahdollista antaa neutraali/nättikin nimi.
Eli toisin sanoen miehelle ei käy mikään muu kuin se, että ainakin hän ja lapset ovat Plötjösiä, kun taas minulle kävisi kaikki muut vaihtoehdot paitsi se että lapset (ja minä) joutuisimme olemaan Plötjösiä.
Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo vuoden ja aina keskustelu päättyy riitaan tästä nimiasiasta. En voi käsittää mikä ihmeen kunnia-asia miehelle on jatkaa Plötjösen sukua. Jos olisin itse tuon niminen, niin vaihtaisin riemusta kiljuen nimeäni naimisiin mennessä, enkä todellakaan haluaisi omille lapsille sitä. Tämä on aivan järjetön kompastuskivi meille, kaikesta muusta saamme sovittua ja molemmat osaamme joustaa ja tehdä kompromisseja, paitsi tässä asiassa.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme on pysähdystilassa, emme pääse eteenpäin, emme naimisiin emmekä voi alkaa yrittää lasta, koska emme kertakaikkiaan pääse yhteisymmärrykseen tästä asiasta. Kumpikaan meistä ei ole valmis joustamaan. Tämä tuntuu niin turhamaiselta ongelmalta, mutta vaikka miten olen yrittänyt miettiä Plötjöstä ja että ei se nyt niin paha, niin se tuntuu vain niin hirveältä antaa omalle lapselle kannettavaksi tuollaista nimeä. Miehen oikea nimi on oikeasti ehkä vielä vähän rumempi kuin Plötjönen, kun nyt mietin.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä, mitä te tekisitte?
Kommentit (461)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Äidin nimelle laittaminen on paljon loogisempaa. Äidistä ei ole ikinä epäilystä, mutta ne Plötjösen lapset saattaa olla oikeasti Lahden, Niemen ja naapurin Virtasen.
Olen vuonna 1982 kirjoittanut yo-aineeni juuri tästä aiheesta ja päätynyt juuri samaan lopputulokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Äidin nimelle laittaminen on paljon loogisempaa. Äidistä ei ole ikinä epäilystä, mutta ne Plötjösen lapset saattaa olla oikeasti Lahden, Niemen ja naapurin Virtasen.
Lasta minä tässä eniten ajattelen. Lapsi saa äidiltään muutenkin niin paljon, että eikö jotakin pitäisi tulla isänkin puolelta? Ainakin itse olen ylpeä ja tyytyväinen, että minulla on isäni sukunimi.
Ja jos taas miestä ajattelee, niin miten hän sitoutuu lapseen jos on epäilyksiä siitä, että se onkin jonkun muun aikaansaannos?
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monta eronnutta naista, jotka pitävät kynsin hampain miehensä sukunimen, vaikkeivat lapset ole enää kouluikäisiä, vaikka erosta tuohon mieheen on jo yli 30v.- Mutta kun se on kauniimpi nimi kuin mun omani.
Minusta se on tyrmistyttävää!
Ymmärrän kun halutaan kertoa että tämä porukka tässä muodostaa perheen, niin silloin kaikilla on nimi joka heti kertoo ulkouolisille että nuo ovat yhtä.
Yksi nimi= yksi perhe.
Mutta kun tulee ero, niin minusta puolison hienommassa nimessä roikkuminen on lapsellista.
Sun ongelmasi on miehen rumempi nimi. Pieni on ongelma, sillä vaikka sä sen nimen ottaisit niin aina olisit kuiteskin se "Mäki/Lahti/Laakso" sisimmässäsi, juuriltasi.
Minusta lapsi voi vaihtaa nimensä Mäeksi/Lahdeksi/Laaksoksi jos se niin hirveä on, aikuisena jos haluaa.
Minun isäni on adoptoitu, jos eroaisin tuntuisi tyhmältä ottaa nimi johon ei ole mitään verisukulaisuutta (siis tuohon isäni nimeen). Joutuisin ottamaan äitini tyttönimen, sillä aviomieheni nimeä en eron jälkeen pitäisi.
Olisin vaikka Paskiainen, jos voisin kertoa että sukuni esi-isiä löytyy sieltä ja täältä. Mutta en voi mitään tietoa isäni puolelta ei ole. Tyttönimeni on nimi joka on tyhjä, ulkoa annettu ja se on aika kamalaa.
Olen miehesi kannalla, olkoot nimi vaikka Kusinen niin sen voi ylpeästi kantaa ja viestittää maailmalle että tämä melusakki tässä on Kusiaisten klaani.
Ja mitkä ovat perustelusi sille, että mies ei voi ottaa naisen sukunimeä ja olla ihan kauniisti vaan Laakson klaani? Miksi muiden tulee kärsiä, jos miehen nimi on ruma? Tuo oma nimihistoriasi ei muuten liittynyt aiheeseen millään lailla.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Tiedän ja ymmärrän tuon, että lapselle tulee äidin sukunimi automaattisesti, ja että ilman äidin suostumusta sitä ei voi vaihtaa. Eli tiedän minulla olevan lopullinen valta nimestä. En vaan haluaisi tilanteen menevän siihen, että käytän tuota valtaa miehen tahtoa vastaan. Kunnioitan miestäni ja haluaisin että pääsisimme tässä johinkin yhteiseen päätökseen minkä molemmat hyväksyvät. Vaikea vaan nähdä tällä hetkellä mikä se voisi olla. Ja lisäksi en usko että alkaisimme edes yrittää lasta ennen kuin olemme saaneet tämän asian päätettyä. Kun kumpikin kuitenkin tietää, että se valinta on edessä kun lapsi syntyy.
Miehesi ei kunnioita sinua.
Löytyisikö anopin suvusta joku sopiva nimi? Jos saisit anopin suostutteluun mukaan, niin ehkä mies unohtaisi Plötjösen. Äideillä on usein paljon valtaa noihin kaksilahkeisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Äidin nimelle laittaminen on paljon loogisempaa. Äidistä ei ole ikinä epäilystä, mutta ne Plötjösen lapset saattaa olla oikeasti Lahden, Niemen ja naapurin Virtasen.
Lasta minä tässä eniten ajattelen. Lapsi saa äidiltään muutenkin niin paljon, että eikö jotakin pitäisi tulla isänkin puolelta? Ainakin itse olen ylpeä ja tyytyväinen, että minulla on isäni sukunimi.
Ja jos taas miestä ajattelee, niin miten hän sitoutuu lapseen jos on epäilyksiä siitä, että se onkin jonkun muun aikaansaannos?
Avioliitossa lapsi sitoutuu isään joka tapauksessa.
Pakko sanoa, että neuvoni on, että kannattaako mennä naimisiin ja perustaa perhettä noin jääräpäisen miehen kanssa? Hyvin todennäköisesti tulee olemaan pahoja vaikeuksia kompromissien tekemisessä monessa muussakin asiassa, ja sitten kun on jo yhteiset lapset, niin onkin vaikea enää perääntyä.
Itse en osaa sanoa mikä sukunimi olisi niin kauhea, etten voisi sitä ottaa jos rakastamallani ihmisellä se nimi olisi, mutta tuo, ettei miehelle käy mikään muu vaihtoehto, on minusta huolestuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Ai että ihanko oikeasti olisit ihan vaan miehen egon ja typerien satojen vuosien perinteiden mukaan laittanut lapsellesi sukunimeksi vaikkapa Sikiö, Lerssi, Veripää tai Sikanen?
Voi jessus.
Kun nyt kerran kysyt niin kyllä. Minulla ei edes olisi ollut muuta vaihtoehtoa silloin kun lapset aikoinaan syntyivät. Mä tykkään historiasta ja perinteistä ja isän nimi on asia, josta haluan pitää kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan yhtä lailla ap:kin on jääräpää kun ei suostu miehen sukunimeen.
Ihmiset on kyllä todella pihalla. Tämän tason ongelma kertoo kyllä hyvästä elämästä kun tälläisesta on mahdollisuus tehdä ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi myös kuulla kokemuksia muilta, joilla sukunimen valitseminen on ollut ongelma, että miten saitte asian ratkaistua.
Kumpikin pitää oman sukunimensä ja lapset ovat tietenkin äidin sukunimellä.
Etkö ymmärtänyt, että mies ei suostu?
Lain mukaan lapset saa äitinsä sukunimen. Suostuipa mies tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi myös kuulla kokemuksia muilta, joilla sukunimen valitseminen on ollut ongelma, että miten saitte asian ratkaistua.
Kumpikin pitää oman sukunimensä ja lapset ovat tietenkin äidin sukunimellä.
Tämä. En minä ainakaan suostunut vaihtamaan omaa nimeä. Jos tämä on miehelle kynnyskysymys, niin lienee väärä mies sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tajua sitä, että nainen tekee aina suurimman työn lasten eteen ja sitten jostain syystä pidetään oikeutettuna että tottakai lapsille tulee miehen sukunimi.
Ap:n mies kuulostaa sovinistilta, joka tulee sälyttämään myös kaiken lastenhoidon ap:n niskaan, koska on MIES.
Oikea hetki harmita siitä ottaako mies on se, kun hän esittele itsensä koko nimellä. Jos nimi on ruma, ei jatkoon.
Mies on väärä jääräpäinen eikä kunnioita ap:ta kun ei suostu että lapsille annetaan joku muu sukunimi kuin hänen.
Nainen pitää vain puolensa kun ei suostu miehen nimeen.
Ihanaa kaksinaismoraalia!
Vierailija kirjoitti:
Ihan yhtä lailla ap:kin on jääräpää kun ei suostu miehen sukunimeen.
Ihmiset on kyllä todella pihalla. Tämän tason ongelma kertoo kyllä hyvästä elämästä kun tälläisesta on mahdollisuus tehdä ongelma.
Eihän ap ole yhtä jääräpää kuin miehensä, ap on valmis kompromissiin. Mies ei ole valmis joustamaan kannastaan millään lailla. Ei eletä enää 1950 lukua jolloin naisen on tehtävä kuten herra ja hidalgo määrää. Minä keskustelisin miehen kanssa pitkään ja hartaasti, perustelisin oman näkökulmani ja kuuntelisin miehen perustelun. Jos se olisi ”nokun mä haluun” niin ehkä miettisin avioliiton järkevyyttä uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan yhtä lailla ap:kin on jääräpää kun ei suostu miehen sukunimeen.
Ihmiset on kyllä todella pihalla. Tämän tason ongelma kertoo kyllä hyvästä elämästä kun tälläisesta on mahdollisuus tehdä ongelma.
Joo, molemmat ihan yhtä jääriä. Mä voin kuvitella sitä vääntöä, kun lapsen etunimiä päätetään. Saadaanko lasta nimettyä ollenkaan!
Vierailija kirjoitti:
Lapset kasvavat nimeensä kuten isänsäkin - eli pitävät sitä normaalina. He voivat halutessaan vaihtaa sen ja todennäköisesti ainakin naimisiinmennessään tytöt saattavat vaihtaa (ei tosin siksi etteivät nimestä pidä vaan ihan perinteiden takia). Jos nimi ei miehessä sinua aiemmin haitannut ja olet esitellyt hänet suvullesi miksi haittaisi nytkään?
PS. Avioliitto on kompromisseja. Jos haluat naimisiin, jostain pitää aina tehdä kompromisseja. Kompromissi ei tarkoita sitä että mies aina myötäilee, se vaatii sinultakin yrittämistä.
Avioliitto on kompromisseja. Tässä kohtaa mies suostuu kompromissiin tai jää lapsettomaksi sinkuksi. Mikä tässä on ongelma?
Alue: Aihe vapaa
Nimeäkin pahempi asia on miehesi vanhanaikainen asenne. Hyh!