Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiista sukunimestä estää naimisiinmenomme ja lapsen yrittämisen
15.06.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja asuneet nyt 2 vuotta yhdessä. Meillä on pienet ongelmamme kuten kaikissa suhteissa, mutta kokonaisuudessaan suhteemme on hyvä ja rakastamme toisiamme. Meillä on paljon yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, haluamme molemmat lapsia, ostaa/rakentaa tietynlaisen kodin, matkata jossain kohtaa pitemmäksi aikaan tiettyyn kohteeseen.
Meillä on kuitenkin yksi ihan järjetön ongelma. "Seuraava askel" meille olisi naimisiinmeno, mutta emme mitenkään pääse sopuun sukunimestä. Ongelma on siis se, että mies haluaa perheelle hänen sukunimensä. Minulle tämä olisi ok, jos miehen sukunimi olisi kiva, mutta kun se on IHAN HIRVEÄ. En halua tässä sanoa oikeita nimiämme, mutta jotta saatte jotain mielikuvaa, niin miehen sukunimi on tyyliä Plötkönen. Minun sukunimeni on neutraali ja yleinen, tyyliä Lahti tai Mäki.
Olemme käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja tässä lopputulokset:
Vaihtoehto 1. Minä ja mahdolliset tulevat lapset otamme miehen nimen: käy miehelle, ei käy minulle.
2. Mies ja lapset ottavat minun nimeni: käy minulle, ei käy miehelle.
3. Otamme jonkun muun sukunimen, esim. itse keksityn tai jomman kumman suvusta: käy minulle, ei käy miehelle.
4. Pidämme avioliitossa omat nimemme: käy molemmille , mutta ongelmaksi muodostuu lasten nimi. Miehelle käy ainoastaan oma nimensä lapsille, kun taas minä en mitenkään halua paiskata lapsiani niin rumalla nimellä, kun olisi mahdollista antaa neutraali/nättikin nimi.
Eli toisin sanoen miehelle ei käy mikään muu kuin se, että ainakin hän ja lapset ovat Plötjösiä, kun taas minulle kävisi kaikki muut vaihtoehdot paitsi se että lapset (ja minä) joutuisimme olemaan Plötjösiä.
Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo vuoden ja aina keskustelu päättyy riitaan tästä nimiasiasta. En voi käsittää mikä ihmeen kunnia-asia miehelle on jatkaa Plötjösen sukua. Jos olisin itse tuon niminen, niin vaihtaisin riemusta kiljuen nimeäni naimisiin mennessä, enkä todellakaan haluaisi omille lapsille sitä. Tämä on aivan järjetön kompastuskivi meille, kaikesta muusta saamme sovittua ja molemmat osaamme joustaa ja tehdä kompromisseja, paitsi tässä asiassa.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme on pysähdystilassa, emme pääse eteenpäin, emme naimisiin emmekä voi alkaa yrittää lasta, koska emme kertakaikkiaan pääse yhteisymmärrykseen tästä asiasta. Kumpikaan meistä ei ole valmis joustamaan. Tämä tuntuu niin turhamaiselta ongelmalta, mutta vaikka miten olen yrittänyt miettiä Plötjöstä ja että ei se nyt niin paha, niin se tuntuu vain niin hirveältä antaa omalle lapselle kannettavaksi tuollaista nimeä. Miehen oikea nimi on oikeasti ehkä vielä vähän rumempi kuin Plötjönen, kun nyt mietin.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä, mitä te tekisitte?
Kommentit (461)
Ei mies saisi koskaan vaatia lapselle omaa sukunimeään. Paitsi jos hän on itse raskaana ja synnyttää lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap et rakasta tarpeeksi miestä.
Rakasta ehdoitta tai päästä menemään
Kasvakaa henkisesti aikuisiksi ennen lasten hankintaa
Eli se, että nainen ei suostu mukisematta kaikkeen mitä mies haluaa, tarkoittaa että hän on epäkypsä eikä rakasta tarpeeksi?
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin kahdessa eri kommentissa että parisuhteessa ja lapsia kasvattaessa tulee eteen paljon tilanteita joissa joutuu tekemään kompromisseja. Kommentit sai paljon alapeukkuja. Miksiköhän?
Olisiko siksi, että esitit asian ikään kuin ap ei olisi valmis kompromissiin (vaikka hän on) ja seuraavaksi esitit, että miehen vaatimukseen taipuminen olisi kompromissi (mitä se ei olisi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap et rakasta tarpeeksi miestä.
Rakasta ehdoitta tai päästä menemään
Kasvakaa henkisesti aikuisiksi ennen lasten hankintaa
Vai mies ei rakasta tarpeeksi, eikä rakasta ehdoitta?
Tuhoon tuomittu suhde, lasten myötä niitä riitoja vasta tuleekin
Tulee muistaa, että perinteitä ei ole pakko noudattaa jos ei halua. Et sinä ole velvollinen tai velkaa kellekään. Et miehelle, et miehen perheelle, et niille miehen esivanhemmille jotka päättivät kyseisen sukunimen ottaa. Elämä pitää elää sen mukaan mikä tuntuu hyvältä ja oikealta.
Ja jos nimi on ruma, niin ei se siitä tahdon ja perinteiden voimalla paremmaksi muutu. Jos nimi olisi vaikka Paskalampi, ei se, että se on ollut suvussa 500 vuotta, tee siitä yhtään sen jalompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehet on äärimmäisen itsekkäitä! Oikeita hir*iöitä! Miehet saa sukunimen käytännössä AINA, JOKAISESSA MAAILMAN MAASSA LAPSELLE. Myös niissä maissa missä naisen nimen saa valita, saa miehet silti etuoikeuden. Eipä näy tasa-arvoa vaikka miehet kitisee miten naisten pitää hakea heille tasa-arvoa.
Hanki munaa ja pidä kiinni omasta nimestä. Miehillä on jo absoluuttinen valta, se oikeus kuuluu välillä naiselle. Mitä kyselet mieheltä? Miehet VIHAAVAT TYTTÖLAPSIA KOSKA NIMI VAIHTUU, JOTEN MIKSI SEURAATTE AINA SITÄ MIEHEN NIMEÄ?
On miehen aika joustaa. Kaikissa parisuhdemalleissa naisen on pakko joustaa, tyydyttää, muuttua ja luopua. On miehen aika tehdä sama. Eipä paljoa run**unne teitä rakasta kun eivät tee koskaan samaa uhrausta.
Mistä se kertoo että mies ei KOSKAAN JOUSTA?
Miten se on oma sukunimi, kun se on isältä saatu? Oma sukunimi on sellainen jonka itse keksit ja itsellesi vaihdat, muut ovat suvun nimiä, joko omasi tai puolison suvun. Jos minä otan nyt äitini tyttönimen, on se äitini tyttönimi samalla äitini isän sukunimi, eli miehen taas.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli aikanaan mies, joka myös halusi ehdottomasti sekä pitää itse oman kamalan sukunimensä että myös pakottaa minut ottamaan sen ja tietenkin paiskata sillä myös lapsiamme. Naimisiin emme onneksi koskaan menneet emmekä lapsia tehneet ja koko ukon olen laittanut kiertoon jo aikaa sitten.
Tähän nimiasiaan ei suhde kariutunut, mutta miehen asenne sukunimeen heijasteli hyvin miehen asennetta muihinkin asioihin. Mies oli perheen pää ja minä olin pikkusievä kotirouva, joka ei olis saanut olla liian äänekäs, nauraa liikaa, itkeä liikaa, puhua liikaa tai vääristä asioista, omata mitään historiaa, haluta mitään mitä hän ei halunnut.. Lopulta olis pitäny jo pettämistäkin hyväksyä sun muuta.
Nyt mulla on mies, jonka kanssa kaikista asioista päästään sopuun. Se on mulle täysin uutta ja ihmeellistä. Kumpikin saa sanoa sanottavansa ja jos asioista ei olla samaa mieltä, niistä keskustellaan ja etsitään molempia tyydyttävä ratkaisu.
Eli jos se on miehen kanssa sukunimen takia tuollaista, niin yleensä pinnan alla on muutakin ongelmaa, joka ei ole ehkä tullut vielä esille. Voi eskaloitua ikävä kyllä esim. sitten, kun pulla on jo uunissa. Vaihtamalla paranee.
Tulin sanomaan samaa, että minulla oli samanlainen mies, ja hän osoittautui paljossa muussakin hankalaksi asunikumppaniksi ja vaikeaksi ihmiseksi. Eron tullessa hänestä tuli hankala ja katkera ex.
Yhdellä ystävällä on mies, joka itse otti vaimon nimen, kun tällä oli todella harvinainen. On muutenkin ollut aina herttainen ja tolkun mies, ja ovat olleet jo 30 vuotta yhdessä. En tarkoita että kenenkään pitäisi ottaa toisen nimeä välttämättä, mutta kyllä tuollaiset uhkavaatimukset kertovat karua kieltään, ja kompromissin pitäisi ennemmin olla, että kumpikaan ei vaihda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehenä ihmettelen miehen käytöstä. Minusta olisi hienoa aloittaa virallinen uusi elämä uuden sukunimen kanssa.
Itse ehdotin tätä aikoinaan nykyiselle vaimolleni vaan halusi minun sukunimeni. Minulle olisi käynyt myös hänen entinen sukunimensä, harvinainen kun on.
Olen usein katunut että taivuin lapsen isän tahtoon ja lapsi sai hänen sukunimensä. Minä päätin toki etunimet.
Mies oli tavatessamme ihan kunnollinen mies, mutta kun lapsi oli muutaman vuoden vanha, hän alkoi sekoilemaan, ja on sekoillut siitä asti. On mm. alkoholisti, alkoi tekemään lapsia useiden eri naisten kanssa, oli tappeluissa ja vähän väliä poliisin kanssa tekemisissä, siis ihan kunnon sekoilua, jonka johdosta hänen sukunimensä tahriintui kunnolla, ja lapselta kyeltiin usein että oletko "petterin" tyttö, ja sitten säälittiin.
Nimeä en saanut vaihtaa koska lapsen isä kielsi. Soitin myös lastenvalvojalle ja muuallekin kysyäkseen neuvoa mutta ei kuulemma onnistu. Lapsi halusi itse vaihtaa nimensä myöhemmin, mutta isä repi paperit lapsen silmien edessä että nimeäni et vaihda pois!!,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Tiedän ja ymmärrän tuon, että lapselle tulee äidin sukunimi automaattisesti, ja että ilman äidin suostumusta sitä ei voi vaihtaa. Eli tiedän minulla olevan lopullinen valta nimestä. En vaan haluaisi tilanteen menevän siihen, että käytän tuota valtaa miehen tahtoa vastaan. Kunnioitan miestäni ja haluaisin että pääsisimme tässä johinkin yhteiseen päätökseen minkä molemmat hyväksyvät. Vaikea vaan nähdä tällä hetkellä mikä se voisi olla. Ja lisäksi en usko että alkaisimme edes yrittää lasta ennen kuin olemme saaneet tämän asian päätettyä. Kun kumpikin kuitenkin tietää, että se valinta on edessä kun lapsi syntyy.
Miehesi ei kunnioita sinua.
Raamatun mukaan miehen tulee rakastaa vaimoaan mutta naisen kunnioittaa miestään.
Pakko ottaa tämä esille, olitte sitten uskovaisia tai ette.
Raamatun mukaan miehen tulee ottaa vaimon sukunimi.
1.Moos.2: 24. Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.
Vierailija kirjoitti:
Pidätte avioliitossa omat nimenne. Eikös lapselle tule automaattisesti äidin sukunimi ellei toisin mainita? Ja riitatilanteissa lapselle annetaan aina naisen sukunimi jos oikeuteteen asti jaksetaan viedä asiaa. Eli menkää naimisiin ja tehkää lapsi, mies ei mahda lapsen tultua mitään sille, jos päätät antaa oman sukunimesi lapsellesi.
Siis lapsesta täytetään paperi maistraattiin. Paperissa ilmoitetaan lapsen nimet. Paperi allekirjoitetaan ja lähetetään maistraattiin. Ei ole mitään lakia että jätänpä sukunimen kohdalle aukon, niin maistraatti sitten laittaa siihen äidin sukunimen automaattisesti. Mistä te ihan oikeasti revitte näitä juttujanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin lapsille voi antaa kaksi sukunimeä. Nimilaki muuttui pari vuotta sitten. Omallani on sekä minun että isänsä sukunimi.
Naurattaa tämä ajatus:
Äiti on virtanen, isä nieminen, lapsesta tulee virtanen-nieminen. Lapsi menee tekee lapsen puolisonsa kanssa jolle on myös annettu äidin nimi lötkönen, ja isän nimi putkonen. Heidän lapsestaan tulee siis virtanen-nieminen-lötkönen-putkonen ja niin edespäin aina seuraavalle lapselle :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidätte avioliitossa omat nimenne. Eikös lapselle tule automaattisesti äidin sukunimi ellei toisin mainita? Ja riitatilanteissa lapselle annetaan aina naisen sukunimi jos oikeuteteen asti jaksetaan viedä asiaa. Eli menkää naimisiin ja tehkää lapsi, mies ei mahda lapsen tultua mitään sille, jos päätät antaa oman sukunimesi lapsellesi.
Siis lapsesta täytetään paperi maistraattiin. Paperissa ilmoitetaan lapsen nimet. Paperi allekirjoitetaan ja lähetetään maistraattiin. Ei ole mitään lakia että jätänpä sukunimen kohdalle aukon, niin maistraatti sitten laittaa siihen äidin sukunimen automaattisesti. Mistä te ihan oikeasti revitte näitä juttujanne?
Nyt en varmaksi tietenkään tiedä onko laki ehtinyt muuttua, mutta v2000 vielä oli niin, että kun meni sairaalaan synnyttämään, lapsi automaattisesti tuli äidin sukunimelle. Se piti sitten korjata muistaakseni niin, että täytettiin sairaalassa joku liplappunen? Vai olisiko ollut vasta nimen annon yhteydessä maistraattiin??
(Olisiko tässä taustalla se, että se lapsen äiti nyt aina on suht varma...?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi Ap vatkaa tätä asiaa nyt miehensä kanssa? Minusta hän nyt toteaa vain miehelleen sen tosiasian, että hän ei aio ottaa miehen sukunimeä ja lapset saavat saman nimen kuin äitinsä. Nämä ovat reunaehdot. Ap on esittänyt lukuisia vaihtoehtoja miten nimi-pulma ratkaistaan ja miehen tulisi löytää niistä mieluinen. Katso mihin mies päätyy.
Ap:n perustelu on paljon parempi kuin miehen: Ap ajattelee lasten parasta ja mies itseään. Olisi hyvä todeta tässä vaiheessa sekin, että mies ei voi jatkossakaan asettaa omia mielenpahoituksiaan ja tunnelukkojaan lasten edun edelle. Lasten edun kanssa ei tehdä jatkossakaan mitään kompromisseja vaan ne priorisoidaan vailla sen kummempia harkintoja ja riitoja.
Eniten tässä kuviossa huolestuttaa tuo miehen itsekkyys ja kyvyttömyys ajatella perhettään. Toivottavasti sama ei toistu muissakin asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Kaksiosainen nimi lapsille ja aikuiset pitää oman nimensä. Voikohan niin tehdä? Jos neutraali nimi vähän laimentaisi rumaa nimeä?
Ei voi tehdä. Lapselle annetaan jomman kumman vanhemman sukunimi. Lapselle voidaan antaa yhdistelmänimi, jos toisella vanhemmalla on yhdistelmänimi.
Pattitilanne.
Vaihtoehtoja on. Miehesi on hyvin perinteinen.
Etsi erilaisia ihmidsiä, jotka ovat ratkaisseet eri tavoin. Lue. Haastattele. Tuo niitä esiin miehellesi.
Hassua, että toisella on vain yksi vaihtoehto. Jos ri pysty siitä joustamaan, niin mitenköhän jatkossa?
Älkää menkö naimisiin ja annat lapselle sinun sukunimesi.
Muutenkin nykyään annetaan paljon naisen nimeä vaikka oltaisiin naimisissa. On ennenkin annettu.
Mun isoisoisä on kuulemma ottanut vaimonsa nimen, kun muuttuvat vaimon kotipaikkaan naimisiin mennessään.
Älä aapee jää alle.
Jos sun sukunimi on kaunis, niin kyllä sitä voi ajatella. Mun kaverilla oli sama asetelma. Naisen nimi tuli lapsille.
Mulla itsellä oli niin, että naimisiin mennessä pidin omani ja otin esikoisen synnyttyä yhdistelmänimen Nyt, kun lapset on isoja, niin olen alkanut taas käyttää omaa nimeäni.
Joo, Noi ei ole helppoja, kun on tahtoja eri suuntiin.
Sanot miehelle, että jos lastensa täytyy olla Plötjösiä, niin hänen on tehtävä ne jonkun toisen kanssa. On sitä tyhmemmistäkin syistä erottu.
En usko että tuolla parisuhteella on tulevaisuutta. Asia ei ole niin yksinkertainen että vain mies olisi itsekäs vaan tuossa tapauksessa kumpikin osapuoli on itsekkäitä. Toimii (vaikkakaan ei kovin reilusti) kyllä silloin jos vastapuoli on joustavampi mutta nyt ei ole kumpikaan.
Jollain muulla pariskunnalla asia olisi ratkennut siten että jompikumpi olisi ilmoittanut jostain toiselle osapuolella tarjottavasta myönnytyksestä mikäli toinen osapuoli suostuu sukunimiehdotukseen. Eli vaimo voi tarjota miehelleen myönnytystä jossain miehelle tärkeässä asiassa jos lapset saavat äitinsä sukunimen tai sitten mies voi tarjota vaimolleen myönnytystä vaimolle tärkeässä asiassa jos lapset saavat isän nimen. Mutta nyt vaikuttaa siltä että kumpikin haluaa vain oman kantansa läpi tässä ja melko varmasti ihan kaikessa muussakin.
Toki voi käydä niinkin ettei niitä lapsia tule ollenkaan. Mitäs sitten noiden myönnytysten kanssa? Sanoisin ettei mitään sillä myönnytys on sovittu ja pysyy voimassa vaikka lapsia ei tulisikaan ja sukunimioptiota ei lunastettaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet on äärimmäisen itsekkäitä! Oikeita hir*iöitä! Miehet saa sukunimen käytännössä AINA, JOKAISESSA MAAILMAN MAASSA LAPSELLE. Myös niissä maissa missä naisen nimen saa valita, saa miehet silti etuoikeuden. Eipä näy tasa-arvoa vaikka miehet kitisee miten naisten pitää hakea heille tasa-arvoa.
Hanki munaa ja pidä kiinni omasta nimestä. Miehillä on jo absoluuttinen valta, se oikeus kuuluu välillä naiselle. Mitä kyselet mieheltä? Miehet VIHAAVAT TYTTÖLAPSIA KOSKA NIMI VAIHTUU, JOTEN MIKSI SEURAATTE AINA SITÄ MIEHEN NIMEÄ?
On miehen aika joustaa. Kaikissa parisuhdemalleissa naisen on pakko joustaa, tyydyttää, muuttua ja luopua. On miehen aika tehdä sama. Eipä paljoa run**unne teitä rakasta kun eivät tee koskaan samaa uhrausta.
Mistä se kertoo että mies ei KOSKAAN JOUSTA?
Miten se on oma sukunimi, kun se on isältä saatu? Oma sukunimi on sellainen jonka itse keksit ja itsellesi vaihdat, muut ovat suvun nimiä, joko omasi tai puolison suvun. Jos minä otan nyt äitini tyttönimen, on se äitini tyttönimi samalla äitini isän sukunimi, eli miehen taas.
Eihän se miehen nimikään ole sitten oma vaan isältä saatu. Oletko sinäkään tehnyt sukututkimusta niin pitkälle kuin pääsee? Ties vaikka se isältäsi saama nimesi onkin alunperin naiselta lähtöisin.
Onko miehelle kovin tärkeää, että hänellä on sama nimi kuin sinulla ja lapsella?
Jos sinulle ja lapselle sinun nimesi ja miehelle yhdistelmänimi?
Miehen olisi hyvä ajatella tämä asia... ei ajattele vaan on sarvet seinässä: minun nimi.
Voihan plötjönen. Hassu ja haasteellinen ongelma. Tiedän.
Alue: Aihe vapaa
Kirjoitin kahdessa eri kommentissa että parisuhteessa ja lapsia kasvattaessa tulee eteen paljon tilanteita joissa joutuu tekemään kompromisseja. Kommentit sai paljon alapeukkuja. Miksiköhän?