Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kiista sukunimestä estää naimisiinmenomme ja lapsen yrittämisen
15.06.2021 |
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja asuneet nyt 2 vuotta yhdessä. Meillä on pienet ongelmamme kuten kaikissa suhteissa, mutta kokonaisuudessaan suhteemme on hyvä ja rakastamme toisiamme. Meillä on paljon yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, haluamme molemmat lapsia, ostaa/rakentaa tietynlaisen kodin, matkata jossain kohtaa pitemmäksi aikaan tiettyyn kohteeseen.
Meillä on kuitenkin yksi ihan järjetön ongelma. "Seuraava askel" meille olisi naimisiinmeno, mutta emme mitenkään pääse sopuun sukunimestä. Ongelma on siis se, että mies haluaa perheelle hänen sukunimensä. Minulle tämä olisi ok, jos miehen sukunimi olisi kiva, mutta kun se on IHAN HIRVEÄ. En halua tässä sanoa oikeita nimiämme, mutta jotta saatte jotain mielikuvaa, niin miehen sukunimi on tyyliä Plötkönen. Minun sukunimeni on neutraali ja yleinen, tyyliä Lahti tai Mäki.
Olemme käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja tässä lopputulokset:
Vaihtoehto 1. Minä ja mahdolliset tulevat lapset otamme miehen nimen: käy miehelle, ei käy minulle.
2. Mies ja lapset ottavat minun nimeni: käy minulle, ei käy miehelle.
3. Otamme jonkun muun sukunimen, esim. itse keksityn tai jomman kumman suvusta: käy minulle, ei käy miehelle.
4. Pidämme avioliitossa omat nimemme: käy molemmille , mutta ongelmaksi muodostuu lasten nimi. Miehelle käy ainoastaan oma nimensä lapsille, kun taas minä en mitenkään halua paiskata lapsiani niin rumalla nimellä, kun olisi mahdollista antaa neutraali/nättikin nimi.
Eli toisin sanoen miehelle ei käy mikään muu kuin se, että ainakin hän ja lapset ovat Plötjösiä, kun taas minulle kävisi kaikki muut vaihtoehdot paitsi se että lapset (ja minä) joutuisimme olemaan Plötjösiä.
Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo vuoden ja aina keskustelu päättyy riitaan tästä nimiasiasta. En voi käsittää mikä ihmeen kunnia-asia miehelle on jatkaa Plötjösen sukua. Jos olisin itse tuon niminen, niin vaihtaisin riemusta kiljuen nimeäni naimisiin mennessä, enkä todellakaan haluaisi omille lapsille sitä. Tämä on aivan järjetön kompastuskivi meille, kaikesta muusta saamme sovittua ja molemmat osaamme joustaa ja tehdä kompromisseja, paitsi tässä asiassa.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Minusta tuntuu, että yhteinen elämämme on pysähdystilassa, emme pääse eteenpäin, emme naimisiin emmekä voi alkaa yrittää lasta, koska emme kertakaikkiaan pääse yhteisymmärrykseen tästä asiasta. Kumpikaan meistä ei ole valmis joustamaan. Tämä tuntuu niin turhamaiselta ongelmalta, mutta vaikka miten olen yrittänyt miettiä Plötjöstä ja että ei se nyt niin paha, niin se tuntuu vain niin hirveältä antaa omalle lapselle kannettavaksi tuollaista nimeä. Miehen oikea nimi on oikeasti ehkä vielä vähän rumempi kuin Plötjönen, kun nyt mietin.
Mitä ihmettä tässä voi tehdä, mitä te tekisitte?
Kommentit (461)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Höpönlöpö, tuo on ollut perinne ehkä jotain vuosikymmeniä. Sitä ennen otettiin yleisesti talon nimi sukunimeksi. Jos mies meni isännäksi vaimon kotitalolle hän otti sukunimekseen vaimon sukunimen ja sama toki toisin päin.
Talon nimi oli käytössä sukunimenä Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa käytettiin ihan varsinaisia sukunimiä.
Jep ja omassa suvussa oli kirkonkirjoihin 1700-luvulla kirjattu tapaus, jossa Kaisa Pitkättären lapset saivat äitinsä sukunimen Pitkänen. Isäksi mainittiin vävy Pentikäinen. Reppanan etunimeä ei mainittu missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli vastaava ongelma sillä erolla, että miehen sukunimi ei ole ruma, ainoastaan tosi yleinen, kun taas omani on harvinainen. Pohdittiin asiaa kuten tekin, ennen naimisiinmenoa ja lasta, samoilla vaihtoehdoilla kuin tekin - miehelle oli ihan sama mitä minä nimeni kanssa teen, mutta hän ei vaihda. Lyhyt keskustelu, minä kun en yleistä sukunimeä ja nimikaimoja halunnut. Jääräpäitä siis molemmat (ehdotin Jääräpäätäkin yhteiseksi sukunimeksi...)
Naimisiin kun mentiin niin päätettiin vaan siirtää ongelmaa ja pidettiin omat sukunimemme. No, lapsi sitten saatiin, etunimi päätettiin jo raskauden puolivälissä yhteisymmärryksessä ja toisissa nimissä molemmat teki kompromissin. Koko raskausaika ja vauvan ekat viikot välteltiin koko sukunimikeskustelua, kun se vaan ärsytti molempia. Lopulta päädyttiin vetämään nimestä pitkää tikkua. Ihan oikeasti. (Voitin.)
Miehet on äärimmäisen itsekkäitä! Oikeita hir*iöitä! Miehet saa sukunimen käytännössä AINA, JOKAISESSA MAAILMAN MAASSA LAPSELLE. Myös niissä maissa missä naisen nimen saa valita, saa miehet silti etuoikeuden. Eipä näy tasa-arvoa vaikka miehet kitisee miten naisten pitää hakea heille tasa-arvoa.
Hanki munaa ja pidä kiinni omasta nimestä. Miehillä on jo absoluuttinen valta, se oikeus kuuluu välillä naiselle. Mitä kyselet mieheltä? Miehet VIHAAVAT TYTTÖLAPSIA KOSKA NIMI VAIHTUU, JOTEN MIKSI SEURAATTE AINA SITÄ MIEHEN NIMEÄ?
On miehen aika joustaa. Kaikissa parisuhdemalleissa naisen on pakko joustaa, tyydyttää, muuttua ja luopua. On miehen aika tehdä sama. Eipä paljoa run**unne teitä rakasta kun eivät tee koskaan samaa uhrausta.
Mistä se kertoo että mies ei KOSKAAN JOUSTA?
Kerron oman näkökulmani. Minulla ja miehelläni on molemmilla omat, siis eri sukunimet. Lapsemme sai kuitenkin isän nimen, vaikka se ei ole viehättävä ja kiusatakin siitä voi. Itse kuitenkin arvostan valtavasti miestäni ja hänen sukuaan. Hänen perheensä on lämmin, avulias ja yhteisöllinen ja on ollut suuri ilo tulla siitä osaksi. Se että annoimme lapsellemme heidän sukunsa nimen oli minusta kunnianosoitus heitä kohtaan. Koin myös että isän sukunimen antaminen on kunnianosoitus isää kohtaan, koska äiti on joka tapauksessa lapsen kantaja ja synnyttäjä, mutta isyys perustuu useimmiten vain luottamukseen ja uskoon siitä että lapsi on oma. Ehkä vähän hassu logiikka, mutta en ole katunut valintaani.
Minäkään en naimisiin mennessäni halunnut mieheni rumaa sukunimeä. Mieheni mietti, josko olisi ottanut minun sukunimeni, mutta koska se oli silloin aika harvinaista kuten ehkä vieläkin, hän päätti pitää oman sukunimensä, kuten siis minäkin. Lasten sukunimen valinta oli sinänsä helppoa, koska mies ei itsekään pidä omasta sukunimestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä sinä oma nimi ja lapset voivat ottaa isänsä ruman sukunimen. He voivat sitten aikuisina muuttaa nimen, jos haluavat.
Kannattaa keskustella muistakin lapsiin ja talouteen liittyvistä asioista ennen lasten hankintaa, kun kompromissien tekoon ei vaikuta olevan valmiutta. Esim miten kustannukset jaetaan vanhempainvapaalla, jääkö jompi kumpi kotiin pidemmäksi aikaa, ja jos kyllä, niin kuka. Jne. Avioliitto on elämänmittainen neuvottelu.
Meidän perheessä puolisoilla on omat sukunimet ja lapsille valittiin äidin sukunimi. Se on kyllä harmittanut miestä myöhemmin, vaikka aikanaan oli siihen hyvinkin suostuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni sukunimi on yleinen, oma sukunimeni harvinainen vierasperäinen. Minulle oli ihan selvää että lapsi saa sukunimeni. Mies paljasti vasta tultuani raskaaksi että hän haluaakin lapselle hänen sukunimen. En voinut kuvitella olevani eri niminen kuin lapseni enkä itselle miehen sukunimeä halua sen yleisyyden vuoksi kuten etunimenikin on niin yleinen (olisin silloin tyyliin anna nieminen). Sovittiin sitten että lapsi on minun sukunimellä mutta yhä miestä asia harmittaa vaikka lapsi on jo kuusi.
Hyvä idea tuolla ylempänä: jos tulee tyttö, annatte äidin sukunimen ja jos poika, annatte isän sukunimen.
Kyky kompromisseihin on todella tärkeää teille myös tulevaisuudessa. Muista ap, että hedelmälliset vuodet ovat todella rajalliset. Jos päädytkin haluamaan useamman lapsen, sinulle voi tulla kiire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap et rakasta tarpeeksi miestä.
Rakasta ehdoitta tai päästä menemään
Kasvakaa henkisesti aikuisiksi ennen lasten hankintaa
Olen mies ja vaimollani ja alle 18 v lapsillamme on minun sukunimeni, joka ei minulle ole kuitenkaan tärkeä. Vaimon tyttö-sukunimeä en kuitenkaan halua. Vaimon suvussa on kuitenkin ruotsinkielinen sukunimi, jonka ottaisin ja muuttuisin "Hurriksi" :).
Tämä ei sovi vaimolleni ja lapsemme eivät halua muuttaa sukunimeä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta toi sukunimijuttu on asia, jossa miehen ei tarvitse joustaa. Lapset laitetaan isän nimelle. Niin on Suomessakin toimittu satoja vuosia. Eli, se on todella vanha perinne ja tapa.
Nykyään on hyvä, että nainen sen sijaan voi valita minkä sukunimen itselleen ottaa. Silloin kun itse avioiduin vain yhdistelmänimi oli mahdollinen tai miehen sukunimi.
Ap voisi tehdä kompromissin ja pitää oman tyttönimensä mutta laittaa lapset miehen nimelle. Jos nyt ylipäätään haluaa tämän miehen kanssa naimisiin.
Höpölöpö. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta:
"1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920."
Ei ole siis mikään vanha perinne.
Isän nimi on vanha perinne. Vanhempi kuin tuo sukunimilaki. Ennen sukunimiä lapset olivat isän nimellä jos olivat aviolapsia. Eli tyyliin Anna Matintytär
Höpönlöpö, tuo on ollut perinne ehkä jotain vuosikymmeniä. Sitä ennen otettiin yleisesti talon nimi sukunimeksi. Jos mies meni isännäksi vaimon kotitalolle hän otti sukunimekseen vaimon sukunimen ja sama toki toisin päin.
Talon nimi oli käytössä sukunimenä Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa käytettiin ihan varsinaisia sukunimiä.
Jep ja omassa suvussa oli kirkonkirjoihin 1700-luvulla kirjattu tapaus, jossa Kaisa Pitkättären lapset saivat äitinsä sukunimen Pitkänen. Isäksi mainittiin vävy Pentikäinen. Reppanan etunimeä ei mainittu missään.
No te savolaiset olette aina olleet outoja.
Ystävän perheessä tämä ratkaistiin niin, että molemmat pitivät oman sukunimensä ja se, jonka sukunimi ei tullut lapsille, sai päättää lasten etunimet. Tämä ei toki ratkaise kokonaan ap:n ongelmaa eli sitä että kumpikaan ei jousta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut muuta kuin aloituksen, mutta ap:lle tiedoksi, että jos teille lapsia siunaantuu, niin heidän puolestaan joudutte tekemään vielä paljon suurempiakin valintoja ja ratkaisuja. Jos tuo nimiasiakin on teille noin ylitsepääsemätön ongelma, niin miten ihmeessä aiotte kompromissoida ja ratkoa erimielisyydet mahdollisten tulevien lasten kasvatukseen liittyen?
Onko nimi pahempi kuin mulkahainen tai tättäräinen?
Vierailija kirjoitti:
Ap et rakasta tarpeeksi miestä.
Rakasta ehdoitta tai päästä menemään
Kasvakaa henkisesti aikuisiksi ennen lasten hankintaa
Vai mies ei rakasta tarpeeksi, eikä rakasta ehdoitta?
Tämä on täysin totta. pinnan alla on jotain muutakin
Meillä oli päinvastainen ongelma. Eli miehen sukunimi on erittäin hieno aatelinen sukunimi af sukunimi. Emme ole naimisissa. Mies olisi halunnut lapsille oman nimensä. Minun sukunimi on suomalainen, ei mitenkään erikoinen. Onneksi maamme lain mukaan lapset laitetaan äidin nimelleen. Todella monet kyselevät koko ajan, että miksi lapsilla on äidin nimi. Miehen sukulaiset ei näin kahdeksan vuoden jälkeenkään usko asiaa, lähettävät lapsille väärällä nimellä postia, puhuttelevat heitä tyyliin ”Neiti AF sukunimi”.
Ap voisi pitää oman nimensä ja antaa lapsille isän nimen. Olen nimittäin huomannut että miehet sitoutuvat paremmin lapseen kun lapsella on heidän sukunimensä. On sekä aloittajan että tulevien lasten etu saada isä sitoutumaan lapsiin. Se asia on aidosti tärkeä, joku nimen trendikkyys ei niinkään.
Alue: Aihe vapaa
Oletteko itsepäisiä luonteita, vai onko vain jostain syystä tämä asia teille molemmille tärkeä? Parisuhde ja lasten kasvatus on täynnä kompromisseja. Joudutte päättämään miljoona asiaa yhdessä jos saatte lapsia, ja vaikeaa tulee välillä olemaan. Tuossa tämänhetkisessä kiistassanne ehdottomasti loogisimmalta tuntuisi juuri kompromissi, eli joko lapset saavat molempien nimet tai nimi arvotaan. Nimi ei miestä pahenna, eli lapsenne pärjäävät kyllä vaikka sukunimi olisi Alapää. ;) eikä se vähennä suunnatonta rakkautta jota tunnette lapsianne kohtaan. Älkää antako pikkuasioiden tulla isojen, oikeasti tärkeiden asioiden tielle elämässänne.