Lue keskustelun säännöt.
Lapsiperheellinen, voisitko kertoa millainen on arki-iltasi?
15.06.2021 |
Tiedän että elämästä suurin osa on arkea ja siksi haluaisin kuullakin, millainen on tyypillinen lapsiperheen arki-ilta? Mitä tapahtuu vanhempien työpäivän (jos sellainen on) jälkeen, ehtiikö olla omia harrastuksia, paljonko ja millaisia koti-töitä teer päivittäin?
Olemme n. 30-vuotias pariskunta joka vasta miettii, lähtisikö yrittämään lasta. Kummallakaan ei ole hirveästi kokemusta lapsista, mutta sitäkin enemmän juostaan kyllä pää kolmantena jalkana kaikissa menoissa. Mies haluaisi lapsen, itselläni ei hirveää hinkua ole… oma asenne on vielä ”kai se kuuluu hommata” ja pelkään, pärjääkö sillä motivaatiolla pitkälle.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, mä oon varmaan ihan kamala ihminen nää iltakuvaukset kuulostaa just niin tylsältä kun pelkäsin :( mä tosissaan epäilen onko musta äidiksi edes.
Oon tottunut sen 30 vuotta harrastamaan ja menemään. Kilpailen harrastamassani lajissa ja treenejä viikossa 4-6 kertaa. Miehellä sama juttu. Tykkään matkustaa, nyt ajattelin lähteä viikonlopuksi Ahvenanmaalle pyöräilemään koska sääennuste hyvä. Oon jo kasvanut tällaiseksi itsekkääksi ihmiseksi joka juoksee huvien ja endorfiinien perässä vailla huolenhäivää. Teen vaativaa työtä ja matkustan jonkun verran (ennen koronaa) ulkomailla sen vuoksi.
Pelottaa että jos lapsia tulisi, olisin äideistä huonoin ja kukaan lapsi ei ansaitse sellaista.
-ap
Älä hanki lapsia! Harrasta ja elä näköistäsi elämää. KUn olette noin 45v, mies etsii naisen joka voi saada lapsia ja kumpikin teistä saa haluamansa.
Tuskin mies tulee 15 vuotta odottamaan, jos nyt 30-vuotiaana haluaa lapsia.
Ne 45-vuotiaana lapsentekoikäisen naisen etsivät miehet ovat niitä, joiden lapsikaipuu herää vasta 40+.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en pysty tällä hetkellä tekemään oikeastaan mitään omia juttuja. Nousen seitsemältä etätöihin ja lapset pyörivät jaloissa koko päivän. Kun työpäivä loppuu haluavat huomiota koko illan, vietän lähes kaiken ajan joko työssä tai lasteni kanssa. Kaadun puolikuolleena sänkyyn klo 23. Lapset ovat jo "isoja", 9- ja 13-vuotiaat, mutta meillä on ollut vaikeaa ja he ovat minussa kiinni. Puhutaan, että helpottaa, kun lapset kasvavat.. ei se välttämättä mene niin. Voi tulla ongelmia. Lasten luonteissa on eroja, eivät välttämättä löydä kavereita, tulee eroja, sairastumisia ym. Tukiverkkoja ei välttämättä ole. Lapset ovat kuitenkin minulle tosi rakkaita ja yritän parhaani, vaikka joskus minua kyllä väsyttää ja maailmanmeno vähän ihmetyttää. Ehkä he tässä 10 vuoden kuluessa jo lähtevät omiin elämiinsä. Tarkoitan, että lapset pitää ottaa vastaan sellaisinaan ja hyväksyä mitä mukana tulee. Elämä muodostuu sitten sen mukaan. Sanotaan, että ei lapsen tulon tarvitse elämässä kaikkea muuttaa, mutta kyllä niin silti usein käy. Ei sitä entistä elämää ennen lapsia osaa kyllä kaivatakaan, koska ei niitä voi verrata keskenään. Mahtaa se joskus tuntua oudolta, kun voi vaikka vapaasti keskittyä töihinsä tai hui kauhistus! omiin menoihin tai harrastuksiin.. Saatoinpas kirjoittaa vähän ohi aiheen, mutta ihan sama.
Mulla ja miehellä liikunnanharrastaminen ei siis ole mitään jumpassa ja hölkkälenkillä käyntiä, vaan molemmilla on viikko-ohjelmat jota noudatetaan ja välillä kisa- ja leirimatkat kestää etenkin miehellä jopa pari viikkoa. Todella sitovaa niin ajallisesti kuin rahallisesti.
Elämäntavan lisäksi pelkään myös, että en tosissaan halua lasta. Ainoa syy, miksi tekisin sen on muiden pelottelu ja painostus, kuinka myöhemmin tulen katumaan ja elämäni ei ole täyttä. Tuntuu tyhmältä muuttaa kaikki koska jonkun muun mielestä en voi olla onnellinen näin. En jää katselemaan vauvoja kadulla, en koe mitään ”halua tai tarvetta” lisääntyä.
Koen myös kamalaa syyllisyyttä siitä, etten ole niinkuin mieheni siskot, jotka elävät perheelleen ja tekevät kaiken lastensa eteen. Tuntuu että olen se musta lammas, joka ei osaa tyytyä rooliinsa ja tarkoitukseensa.
-ap
Minä epäilen, että ap:n tapauksessa käy näin: lapsi tehdään, ap luopuu rakkaasta harrastuksestaan, mies jatkaa lapsiperhearjesta pakoilua ja harrastaa sen 4-7 kertaa viikossa. Ap lihoaa harrastamattomuuttaan, saa potkut töistäkin kun äitiyslomasijainen vaan nyt on nuorempi ja parempi ja lapseton. Mies jättää ap:n laihemman naisen takia.
Testatkaa ensin, kestääkö liittonne yhdessäoloa ilman harrastusrumbaa. Päätätte, ettette kumpikaan kuukauteen harrasta, vaan vietätte aikaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja miehellä liikunnanharrastaminen ei siis ole mitään jumpassa ja hölkkälenkillä käyntiä, vaan molemmilla on viikko-ohjelmat jota noudatetaan ja välillä kisa- ja leirimatkat kestää etenkin miehellä jopa pari viikkoa. Todella sitovaa niin ajallisesti kuin rahallisesti.
Elämäntavan lisäksi pelkään myös, että en tosissaan halua lasta. Ainoa syy, miksi tekisin sen on muiden pelottelu ja painostus, kuinka myöhemmin tulen katumaan ja elämäni ei ole täyttä. Tuntuu tyhmältä muuttaa kaikki koska jonkun muun mielestä en voi olla onnellinen näin. En jää katselemaan vauvoja kadulla, en koe mitään ”halua tai tarvetta” lisääntyä.
Koen myös kamalaa syyllisyyttä siitä, etten ole niinkuin mieheni siskot, jotka elävät perheelleen ja tekevät kaiken lastensa eteen. Tuntuu että olen se musta lammas, joka ei osaa tyytyä rooliinsa ja tarkoitukseensa.
-ap
Ei tarvitse kokea syyllisyyttä.
Ihmisillä on monenlaisia rooleja ja tarkoituksia, eikä vanhemmuus ole kaikille yksikään niistä.
Jos et halua lasta niin et halua, ei tarvitse haluta.
Keskity niihin asioihin joita haluat, äläkä vertaile itseäsi ihmisiin jotka eivät selvästikään ole saman tyyppisiä kuin sinä.
Minulle äitiys on vain yksi rooleista enkä ikinä jaksaisi elämää jossa pitäisi elää vain perheelle, mutta minun intohimoni liittyvätkin lähinnä harrastuspohjalta taiteisiin ja tieteisiin, ei niinkään urheiluun, joka on tietysti vaativampaa ihan ajankäytöllisestikin.
Urheilija tarvitsee myös enempi unta ja lepoa yms.
Eli toiset harrastukset on helpompi yhdistää lapsiperhe-elämään kuin toiset, ja taiteelliselle luovalle ihmiselle esim. valvominenkin on luontaisempaa.
Helppo näin ulkopuolisena sanoa, mutta mielestäni sinun pitäisi armahtaa itsesi näistä lapsi-ajatuksista ja keskittyä elämään itsesi näköistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllisyyttä tunnet, koska koet painostusta, luultavasti miehesi taholta. Selvästi sinulta puuttuu tarve hankkia lapsia, joten älä alistu painostukseen. Tee asia täysin selväksi miehellesi. Et koe tarvetta hankkia lapsia, elämästäsi ei puutu mitään etkä siksi siis niitä hanki - ainakaan nyt. Tee selväksi, että todennäköisesti ei koskaan. Mieli voi muuttua mutta usein niin, että olosuhteet muuttuvat eli todennäköisesti tämän miehen kanssa et lapsia halua. Vastuu tuntuisi olevan sinulla, mies saisi vain pelkän hyödyn, kun kerran hänellä on vaativa harrastus eikä ole siitä luopumassa mutta sinä joutuisit luopumaan ainakin osittain jo raskausajan takia ja ehkä myöhemmin ajan puutteen vuoksi. Ei ole reilua, että se hinta tulee sinun maksettavaksi.
Älä tee lasta ap!
Elämä voi olla täyttä ja rikasta kun elät itsellesi mielekästä elämää.
Älä välitä muitten mielipiteistä. Miehen om helppo jatkaa harrastuksissa kuten ennenkin, sinä olet nalkissa vauvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti AP pysyy omassa voimassaan, eikä tee lasta jonkun ulkoisen paineen vuoksi.
Stay strong AP!!💪💪
Meillä tosi toimiva viikkoaikataulu.
Ma & Ke minä harrastan ja puoliso hoitaa lapset
Ti puoliso harrastaa ja minä hoidan lapset
To isovanhemmat hakee lapset päivähoidosta ja puolison kanssa käydään leffassa, harrastamassa tms yhdessä
Pe-su normaali viikonloppu kotona, mökillä tai kavereilla, yleensä perheenä, mutta joskus myös erikseen.
Kaikilla on aikaa yhdessä ja erikseen, lapsilla hyvä suhde molempiin vanhempiin ja isovanhempiin. Lasten kanssa on tosi kivaa esim käydä rannalla/uimahallissa, museossa, kirjastossa, katsoa leffoja, kyläillä tai ihan vaan nauttia kotielämästä. On myös kiva että on oma harrastus, jolloin on omaa aikaa. Ja isovanhemmat mahdollistaa ajan parisuhteelle. Jos jotakin lisäsin, niin siivooja olisi kiva, kukaan meistä ei ole siinä innokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä tee lasta ap!
Elämä voi olla täyttä ja rikasta kun elät itsellesi mielekästä elämää.
Älä välitä muitten mielipiteistä. Miehen om helppo jatkaa harrastuksissa kuten ennenkin, sinä olet nalkissa vauvan kanssa.
Ei ole nalkissa, höpö höpö. Isä on vauvalle ihan yhtä hyvä vanhempi kuin äiti.
Sehän muuttuu lasten kasvaessa. Nyt en jaksa muistella vanhoja, joten kerron minkälaista on just nyt.
Tulin juuri töistä, keitin kahvit, selasin viestejä ja nyt näköjään roikun täällä. Yksi lapsi leirillä, kaksi ulkona. Kotona siistiä. Tämän viestin jälkeen aloitan ruoanteon, syödään yhdessä ja jutellaan. Kunhan mies tulee kotiin, katsotaan kumpi vie lapsen treeneihin. Aamulla laitoin pyykkikoneen päälle ja lapset ripusti. Itse puuhastelen vielä tänään jotain puutarhassa.
Lapset 8, 10 ja 12 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tulin äidiksi hyvin samoista lähtökohdista kuin ap, urakeskeinen urheilija. Ja mielikuvani pikkulapsiperhearjesta Suomessa oli (ja on) todella ankea, totista suorittamista jossa kaikki välineet viimeisen päälle mutta hauskuus ja nautinto puuttuu kokonaan. Halusin välttää sitä viimeiseen asti. Jatkoin tavoitteellista urheilua ja uratykkeilyä koko pikkulapsiajan, tasavertaisen vastuunjakamisen ansioista. Asuttiin maailman metropoleissa eikä arki ollut mitään kurahousuissa hiekkalaatikossa ryynäämistä, tehtiin perheenä asioita joista miehen kans muutenkin nautittiin, käveltiin jokirannassa kahvien kanssa, istuttiin piknikillä, pubeissa, taidenäyttelyissä, kirppareilla, kutsuttiin kaveriperheitä syömään jne.
Nyt asun Suomessa, kahden alakoululaisen vuoroviikkovanhempi. Tämän ikäisten kanssa taas Suomi on ihan huippupaikka, lasten koulunkäynti ja harrastukset vaatii hyvin vähän vanhemmilta, kun taas monessa muussa maassa aikuisten (varsinkin äitien) elämä pyörii täysin näiden ympärillä. Arki-illat lasten kanssa menee suunilleen näin: lopettelen työt 4/5 aikaan, lämmitän jotain ruokaa ja autan läksyissä. Lapset menee pihalle kavereiden kanssa, tai kaverit tulee meille, itse teen töitä, soittelen kitaraa, omat kaverit ja sisarukset käy kahvilla, käyn lähisalilla treenaamassa pari kertaa viikossa, parina iltana vien lapsia harrastuksiin. Iltahommat alkaa klo 19, siinä samalla laitetaan lasten kans paikat kuntoon. Pyykinpesua pari kertaa viikossa, siivous vkloppuna. Lapset menee ysiltä nukkumaan, sen jälkeen yleensä katson jotain sarjaa.
Minusta vanhemmuus on syvästi tyydyttävää ja onnellisuutta tuovaa, mutta ilmaiseksi sitä ei missään nimessä saa. Kyllä mä olen aika kaikkeni antanut ihan jokaisen päivän jälkeen, saati nyt sitten jotkut erityisen kuormittavat vaiheet. :)
Herranjumala, kuulostaa aivan kuolettavan tylsältä elämältä. Anteeksi kaikille. Nämä vahvistavat aina kantaani, että ei IKINÄ lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herranjumala, kuulostaa aivan kuolettavan tylsältä elämältä. Anteeksi kaikille. Nämä vahvistavat aina kantaani, että ei IKINÄ lapsia.
No mitä tajunnan räjäyttävän upeaa sinä teet raskaan työpäivän päälle arki-iltaisin?
Meillä kutakuinkin näin normaalioloissa.
15:30 mies hakee lapset koulusta (paitsi jos heillä on harrastuksia koulun tiloissa niin sitten tuntia myöhemmin)
Puistoilua sään salliessa ja välipala puistossa
17:00 kotona mies alkaa laittaa ruokaa, lapset touhuavat omiaan
18:30 minä tulen töistä
19:00 syödään yhdessä tai vaihdetaan läpsystä ja mies lähtee harrastukseen ja minä jään lasten kanssa kotiin, riippuu päivästä.
Läksyjä, lapset leikkivät, käyvät suihkussa tai kylvyssä ja menevät yhdeksältä nukkumaan
21:00 valot pois ja lapset nukkumaan
Lapset 7 ja 9 asumme Lontoon keskustan alueella. Mies on yrittäjä, minä töissä cityssä.
Omat harrastukset hoidan ruokatunnilla ja viikonloppuisin. Ja matkustan keskimäärin 3-6 päivää kuukaudesta.
Nyt Koronan aikaan ollaan kumpikin tehty töitä kotoa, ja lapset etäkouluilleet niin paljon että arjen rutiinit ovat olleen hyvin erilaiset.
Meidän arki on sujuvaa koska miehen työ on niin joustavaa, omani ei jousta. Täällä ei juurikaan tunneta liukuvia työaikoja ja etätyötkin olivat harvinaista herkkua ennen koronaa.
Meillä on yksi 2,5 v lapsi. Mun mielestä helpottanut mitä vanhemmaksi lapsi tulee. Alku ja vauva-aika oli rankinta koska lapsen kanssa oltiin niin paljon kotona ja vauva oli koko ajan mussa kiinni (ja meillä mies ei osallistunut kauheasti silloin). Omaa aikaa ei juuri ollut.
Mulla on vähän lyhyemmät päivät niin käyn hakemassa lapsen yleensä kello 16 tarhasta. Ollaan usein puolisen tuntia-tunti ulkona vielä tarhan jälkeen. Tullaan kotiin ja annan lapsen katsoa hetken lastenohjelmia ja kokkaan perheelle. Syödään ja sit köllötellään hetki sohvalla ja leikitään lapsen kanssa. Usein ilta menee ihan vain hengaillessa/leikkiessä, mut välillä voidaan mennä ulkoilemaan, käymään kaupassa tai kylässä vielä illalla. Lapsi tykkää myös kylpeä ja leikkii siellä aika itsenäisesti. Yritän tehdä iltaisin myös vähän kotitöitä. Kahdeksan aikaan on iltapala ja puoli yhdeksältä kirjojen luku ja hampaiden pesu. Ysin jälkeen sammuu valot.
Tänään söimme eilistä ruokaa päivälliseksi, sen jälkeen ollaan harvennettu porkkanamaata ja laajennettu puumajaa. Piti vielä lähteä järvelle uimaan, mutta tuulee liikaa. Lapset (4, 6 ja 10 v) olivat pihahommissa mukana minkä osasivat, nyt nuorin katsoo piirrettyjä, keskimmäinen lähti vielä käymään naapurissa ja vanhin meni huoneeseensa kirjoittamaan Suurta Romaaniaan. Kohta iltapala, satu ja nukkumaan. On ollut mukava ilta.
Yksi lapsista on kroonisesti sairas, mutta ei se tässä arjessa juurikaan näy. Lääkkeet aamuin illoin.
Vanhemmuudesta voi tehdä omanlaistaan. Lapset voi ottaa mukaan omiin puuhiin ja tutustuttaa omiin harrastuksiin. Mikä parasta, oman lapsuuden saa elää oikein luvan kanssa uudestaan. Telttayöt ja rantaretket lasten kanssa ovat mahtavia.
Ihan perus arkea. Tullaan yleensä yhdellä kyydillä töistä kotiin, haetaan lapsi. Käydään matkalla kaupassa, jos tarvetta. Tehdään ruokaa ja humpsis kello onkin jo seitsemän. Pelataan yhdessä jotain tai luetaan kirjoja tai katsotaan telkkaa ja käydään nukkumaan.
Meillä on molemmilla vapaailta kerran viikossa, minulla tiistaisin jooga ja miehellä torstaisin säbä. Viikonloppuisin kerran kuussa laitetaan lapsi hoitoon ja on treffi-ilta tai nähdään yhteisiä kavereita. Kerran kuussa minä lähden kavereiden kanssa ulos, kerran kuussa mies lähtee kavereidensa kanssa ja muuten ollaan koko perhe. Kannattaa mahdollisimman ajoissa vauva-aikana sopia nämä. Vaikka välillä tulisikin muutoksia, kun lapsi sairastelee tai oikuttelee, niin molemmat tottuu olemaan lapsen kanssa ja pääsee myös ulos talosta tarpeeksi usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranjumala, kuulostaa aivan kuolettavan tylsältä elämältä. Anteeksi kaikille. Nämä vahvistavat aina kantaani, että ei IKINÄ lapsia.
No mitä tajunnan räjäyttävän upeaa sinä teet raskaan työpäivän päälle arki-iltaisin?
Kuuntelen rauhassa musiikkia, luen kirjaa ja juon kahvia, herkuttelen, harrastan seksiä, soitan kitaraa jne.
En suosittele lapsia jos ei ole talous kunnossa että voi harrastaa silloin kun lapsi on päiväkodissa/koulussa. Meillä on rahatilanne niin hyvä että pystyn olemaan pois työelämästä. Harrastan kilparatsastusta ja kuolisin tylsyyteen jos tosiaan ne adrenaliini piikit katoaisi elämästä. Pikku lapsen kanssa ei myöskään mitään 100km pyöräily retkiä niin vain tehdä.