Luonnontieteitä opiskelleet ja opettajiksi hakeutuneet ovat jotenkin outoja

Jonkun se täytyy sitäkin hommaa tehdä.

Jotkut ihan tarkoituksella hakeutuu lukemaan noita aineita koska haluavat aineopettajiksi. Ihan siinä missä toiset haluavat hammashoitajiksi tai poliiseiksi. Kovin merkillistä että meillä kaikilla ei ole yksi ja sama haaveammatti.

En ymmärrä aloitustasi. Tunnen koulumaailmaa melko hyvin enkä ole havainnut mitään "outoa" luonnontieteiden aineenopettajissa. Tylsämielisiä eivät ainakaan ole, päin vastoin moni on hyvinkin kiehtova persoona ja osaa suhtautua ymmärtäväisesti kaikkiin oppilaisiin. Ehkäpä he saavat kicksinsä juuri siitä, että heillä on mahdollisuus auttaa ja motivoida myös niitä heikompitasoisia oppilaita. Se ei nimittäin ole tylsämielisten hommaa se.

Todennäköisesti aineenopettajalla on sekä vaativampi että kuormittavampi työ kuin minulla.

FM (luon.), projektipäällikkö

Onhan elämä paljon mukavampaa, jos lomia on 15 viikkoa vuodessa kuin viisi. 

Olen ihan eri mieltä. Olen hyvin opinnoissani menestynyt fyysikko, ja ehdottomasti mieleisessä työssä yläkoulussa. Ei ole mitään haastavampaa, kuin välittää yläkoululaisille samaa rakkautta luonnontieteisiin ja kokeelliseen tutkimukseen, mitä itsellä on, ja siihen voi käyttää rajattomasti luovuutta. Nykyään netti avaa mahdollisuuksia, kun voi tilata itselleen mielenkiintoisia välineitä ja kokeilla juttuja, ja siitä nauttii itsekin. Nimenomaan opettaja on vapaa käyttämään työaikaansa vapaasti hauskojen ja mielenkiintoisten kokeiden suunnitteluun, ei sitä oikean tutkijan työssä voi samalla tavalla tehdä.

Ja on todella palkitsevaa, kun yhdeksännen luokan jälkeen oppilas tulee kiittämään ja kertomaan, että innostuu luonnontieteistä juuri sinun opetuksesi ansioista, ja aikoo tutkijan uralle. Ja kun näitä tulee useita, tietää olevansa oikeassa paikassa.

Oikeasti enemmistö, hyvin suuri enemmistö, peruskoululaisista tekee työnsä hyvin. Ja loputkin on usein motivoitavissa mielenkiintoisilla töillä.

Ja on ihanaa, kun keskivertokasiluokkalainen yhtäkkiä oivaltaakin, mitä kaikkea jaksollisesta järjestelmästä saa irti, kun palaset loksahtavat kohdilleen. Oppiminen, ja myös oppimisen näkeminen, on mahtavaa!

Samoin on outoja kaikki ammattioppilaitosten opettajat. Sen sijaan, että valmistaisivat aterioita huippuravintoloissa tai huoltaisivat asiakkaidensa autoja he yrittävät saada keskenkasvuiset teinit oppimaan ammatin, jolla voivat aikuisina elättää itsensä.

Ne opettaa jotka ei itse osaa.

ajattele samaa matematiikan kaavaa tumputtaa oppilaille joka päivä? mitä elämää se sellainen on

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan eri mieltä. Olen hyvin opinnoissani menestynyt fyysikko, ja ehdottomasti mieleisessä työssä yläkoulussa. Ei ole mitään haastavampaa, kuin välittää yläkoululaisille samaa rakkautta luonnontieteisiin ja kokeelliseen tutkimukseen, mitä itsellä on, ja siihen voi käyttää rajattomasti luovuutta. Nykyään netti avaa mahdollisuuksia, kun voi tilata itselleen mielenkiintoisia välineitä ja kokeilla juttuja, ja siitä nauttii itsekin. Nimenomaan opettaja on vapaa käyttämään työaikaansa vapaasti hauskojen ja mielenkiintoisten kokeiden suunnitteluun, ei sitä oikean tutkijan työssä voi samalla tavalla tehdä.

Ja on todella palkitsevaa, kun yhdeksännen luokan jälkeen oppilas tulee kiittämään ja kertomaan, että innostuu luonnontieteistä juuri sinun opetuksesi ansioista, ja aikoo tutkijan uralle. Ja kun näitä tulee useita, tietää olevansa oikeassa paikassa.

Oikeasti enemmistö, hyvin suuri enemmistö, peruskoululaisista tekee työnsä hyvin. Ja loputkin on usein motivoitavissa mielenkiintoisilla töillä.

Ja on ihanaa, kun keskivertokasiluokkalainen yhtäkkiä oivaltaakin, mitä kaikkea jaksollisesta järjestelmästä saa irti, kun palaset loksahtavat kohdilleen. Oppiminen, ja myös oppimisen näkeminen, on mahtavaa!

Tämä. Opettajan työn haaste on opettamisessa, ei itse opettavassa aineessa. 

Eihän se haastavuus tule niistä ainesisällöistä vaan pedagogina, kasvattajana ja turvallisena aikuisena olemisesta. Opettajuus on kutsumus ihmiselle ja tuo hirveästi merkitystä elämään. Ei opettajaksi ryhdytä vaan opettamaan jotakin ainetta vaan opettajaksi ryhdytään siksi, että on inhimillinen ihminen ja turvallinen aikuinen lapsille ja nuorille!

Minä en ihmettele yhtään. Opettajan työssä pääsee oikeasti lähelle ihmisiä vuorovaikutukseen. LIsäksi sillä on selkeää merkitystä yhteisölle, että lapsia ja nuoria kasvatetaan. Se on tosi eläväistä ja toiminnallista hommaa verrattuna esim. tutkijankammiohommiin (en moiti tätä hommaa yhtään, siinäkin on puolensa).

Syynä on kesä-, syys-, joulu-, hiihto- ja pääsiäislomat.

Omat lapset käyneet sekä ala- että yläkoulussa luma-painotteisia luokkia. En tunnista tuota sun kuvausta ollenkaan. Erittäin ammattitaitoisia ja myös ihmisenä erittäin mukavia ovat nämä opettajat olleet verrattuna moneen muun aineen esim. yläkoulun opettajaan. Kahdella lapsella vielä luokanvalvojakin on ollut luma-opettaja. Yhdellä oli äidinkielenopettaja lv:nä, surkeampaa lapasta en ole ikinä tavannut, mutta ei se tarkoita sitä että KAIKKI tämän maan äidinkielenopettajat on surkeita.  

Sä kuulostat enemmänkin oudolta

Olen myös miettinyt, mikä ajaa niin lahjakkaita ihmisiä opetusalalle. Jos on älliä, niin voisi päästä huomattavasti rahakkaampiin hommiin. Yksi tuttu opiskeli matikkaa ja on siinä todella hyvä. Missä kunnianhimo? Voisi päästä vaikka millaisiin saavutuksiin, mutta ei, hakeutui yläkoulun opeksi, jossa opettaa levottomia teinejä. Alisuoriutuja, niin kuin Walter White Breaking Badissa.

En ole luonnontieteilijä, mutta opettaja kylläkin. Kesäisin opiskelen lisää omiin aloihini liittyviä asioita, koska lukuvuoden aikana en ehdi. Kuten täällä on todettu, ei se aine ole se juttu, vaikka sen puitteissa töitä tehdäänkin. Juttu on ne oppilaat, oppiminen, vuorovaikutus, yhteisön hyvinvointi jne. Välillä tulee sellainen olo, että vain antaa, antaa ja antaa, palveluammatissa kun työskentelee. Lomilla haluan saada tavallaan jotain itsellenikin (tämä oli karrikoitua, koska toki saan itsellenikin myös opettaessa).

Vierailija kirjoitti:

Olen myös miettinyt, mikä ajaa niin lahjakkaita ihmisiä opetusalalle. Jos on älliä, niin voisi päästä huomattavasti rahakkaampiin hommiin. Yksi tuttu opiskeli matikkaa ja on siinä todella hyvä. Missä kunnianhimo? Voisi päästä vaikka millaisiin saavutuksiin, mutta ei, hakeutui yläkoulun opeksi, jossa opettaa levottomia teinejä. Alisuoriutuja, niin kuin Walter White Breaking Badissa.

Opettajakin voi olla hyvin kunnianhimoinen omassa työssään. Ei opettajuus sulje pois kunnianhimoa. Opettajana oleminen on kutsumus ja hyvin paljon merkitystä tuova ammatti. Toiset haluavat, että työllä on oikeasti konkreettinen merkitys, jonka hedelmiä poimit joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös miettinyt, mikä ajaa niin lahjakkaita ihmisiä opetusalalle. Jos on älliä, niin voisi päästä huomattavasti rahakkaampiin hommiin. Yksi tuttu opiskeli matikkaa ja on siinä todella hyvä. Missä kunnianhimo? Voisi päästä vaikka millaisiin saavutuksiin, mutta ei, hakeutui yläkoulun opeksi, jossa opettaa levottomia teinejä. Alisuoriutuja, niin kuin Walter White Breaking Badissa.

Kaikille ihmisille raha ei ole kaikki kaikessa. Työn mielekkyys ja tärkeys on meille monelle arvokkaampaa.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun se täytyy sitäkin hommaa tehdä.

Melkein minkä tahansa aineenopettajan on helpompi löytää töitä verrattuna saman alan tutkijaan. Jos joku viihtyy sinällään opettajan työssä, niin onhan se työnkuva ja työnhaku helpompaa verrattuna mm. historian, matematiikan, fysiikan, biologian, kemian tai suomen kielen tutkijan työhön. Tutkijat joutuivat kisaamaan työmahdollisuuksista aivan eri iailla verrattuna johonkin lukion lehtoriin, jos tämän on onnistunut saada vakituinen kaupungin virka.

Minua ei ole itseäni kylläkään opettajan hommat kiinnostaneet, vaikka jotkut ovat jopa suorittaneet kasvatustieteiden opinnot voidaakseen toimia aineenopettajina, jos mieli joskus muuttuu. Olen mielummin tekemisissä tasaveroisten kolleegoiden kanssa, jotka ovat kiinnostuneet samalla tavalla omasta alastaan.