Yhtään isää paikalla? Osaisitteko selittää mieheni käytöstä?

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoisin myös näin ja paras tapa lujittaa isä-lapsi suhdetta on kahdenkeskeinen aika lapsen kanssa. Mene yksin sukuloimaan viikonlopuksi tai järjestä työkuviosi niin että isä joutuu hakemaan lasta päivähoidosta ja viettämään tämän kanssa aikaa säännöllisesti.

hfff kirjoitti:

Kyse on siitä, että

a) mies kokee huonommuutta lapsen hoidossa. Kokee, että on sinua huonompi hoitaja ja heittää hanskat tiskiin. Tekee mieluummin jotain muuta, jossa kokee olevansa hyvä.

Ja

b) kokee lapsen kilpailijaksi sinun huomiostasi. Ei halua olla kakkonen. Siksi lapsi ärsyttää ja pakenee ärsytystään muualle, missä ei ärsytä.

Minusta tuntuu että mies ei halua. Eikä ole oikein lapsen kannalta silloin pakottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoisin myös näin ja paras tapa lujittaa isä-lapsi suhdetta on kahdenkeskeinen aika lapsen kanssa. Mene yksin sukuloimaan viikonlopuksi tai järjestä työkuviosi niin että isä joutuu hakemaan lasta päivähoidosta ja viettämään tämän kanssa aikaa säännöllisesti.

hfff kirjoitti:

Kyse on siitä, että

a) mies kokee huonommuutta lapsen hoidossa. Kokee, että on sinua huonompi hoitaja ja heittää hanskat tiskiin. Tekee mieluummin jotain muuta, jossa kokee olevansa hyvä.

Ja

b) kokee lapsen kilpailijaksi sinun huomiostasi. Ei halua olla kakkonen. Siksi lapsi ärsyttää ja pakenee ärsytystään muualle, missä ei ärsytä.

Minusta tuntuu että mies ei halua. Eikä ole oikein lapsen kannalta silloin pakottaa.

Näin se on.

Voi olla että siihen isyyteen herää kun lapsi on jo teini-iässä tai aikuinen. Heillä on koko loppuelämä aikaa rakentaa sitä suhdetta ja se on sitten mitä on. Minulla itselläni oli vaikeuksia kiintyä lapsiin ja muodostaa mitään suhdetta. Jätinkin perheeni yhdessä vaiheessa ja vuosia olin lähes kokonaan poissa kuvioista. Nyt sitä katuu syvästi kun lapset on aikuisia. Olemme kaikki menettäneet paljon kyvyttömyyteni takia. Suhteemme on hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin. Onneksi ex on ollut läsnä, olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa. Sanoisin ap, että et voi muuttaa toista, hän käy ehkä mielessään sotia joista kukaan ei tiedä. Mutta sinä voit olla läsnä lapselle ja saattaisi olla hyvä, että hänen elämässään olisi muitakin läheisiä aikuissuhteita joista saada rakkautta ja hyväksyntää.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että siihen isyyteen herää kun lapsi on jo teini-iässä tai aikuinen. Heillä on koko loppuelämä aikaa rakentaa sitä suhdetta ja se on sitten mitä on. Minulla itselläni oli vaikeuksia kiintyä lapsiin ja muodostaa mitään suhdetta. Jätinkin perheeni yhdessä vaiheessa ja vuosia olin lähes kokonaan poissa kuvioista. Nyt sitä katuu syvästi kun lapset on aikuisia. Olemme kaikki menettäneet paljon kyvyttömyyteni takia. Suhteemme on hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin. Onneksi ex on ollut läsnä, olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa. Sanoisin ap, että et voi muuttaa toista, hän käy ehkä mielessään sotia joista kukaan ei tiedä. Mutta sinä voit olla läsnä lapselle ja saattaisi olla hyvä, että hänen elämässään olisi muitakin läheisiä aikuissuhteita joista saada rakkautta ja hyväksyntää.

Yhdelle minun ystävälle kävi noin, isä hävisi kuvioista kokonaan monen vuoden ajaksi. Mies olisi sitten jostain kuullut, että hänellä on lapsenlapsia ja hän otti yhteyttä ystävääni. Mies halusi tavata, mutta ystävä sanoi, ettei kiinnosta ja sulki puhelimen.

Lause "olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa" on surkuhupaisa. Kuule, ne satunnaiset ajatukset entisestä perheestä ei lämmitä kenenkään mieltä vaikka sinä niin kuvittelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että siihen isyyteen herää kun lapsi on jo teini-iässä tai aikuinen. Heillä on koko loppuelämä aikaa rakentaa sitä suhdetta ja se on sitten mitä on. Minulla itselläni oli vaikeuksia kiintyä lapsiin ja muodostaa mitään suhdetta. Jätinkin perheeni yhdessä vaiheessa ja vuosia olin lähes kokonaan poissa kuvioista. Nyt sitä katuu syvästi kun lapset on aikuisia. Olemme kaikki menettäneet paljon kyvyttömyyteni takia. Suhteemme on hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin. Onneksi ex on ollut läsnä, olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa. Sanoisin ap, että et voi muuttaa toista, hän käy ehkä mielessään sotia joista kukaan ei tiedä. Mutta sinä voit olla läsnä lapselle ja saattaisi olla hyvä, että hänen elämässään olisi muitakin läheisiä aikuissuhteita joista saada rakkautta ja hyväksyntää.

Yhdelle minun ystävälle kävi noin, isä hävisi kuvioista kokonaan monen vuoden ajaksi. Mies olisi sitten jostain kuullut, että hänellä on lapsenlapsia ja hän otti yhteyttä ystävääni. Mies halusi tavata, mutta ystävä sanoi, ettei kiinnosta ja sulki puhelimen.

Lause "olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa" on surkuhupaisa. Kuule, ne satunnaiset ajatukset entisestä perheestä ei lämmitä kenenkään mieltä vaikka sinä niin kuvittelet.

Kun sanoin, että olin poissa tarkoitin sitä että näin lapsia kerran kuussa viikonlopun ja pidin kesät ja lomat. Vaatteita exän ei ole tarvinnut lapsille ostaa, ei puhelimia, annoin lähtiessäni lähes uuden auton ja maksoin hänen velkojaan 10 000e , mustamaalasin itseni niin viranomaisille ja auttaville tahoille että heille on satanut ilmaista apua. Ei ole kyse ajatuksesta. Mutta minä en ole osannut olla henkisesti läsnä, koska vuosia sairastin vaikeaa mielisairautta ja olin useasti hoidossa mielisairaalassa. Onko nyt hyvin sinä parempi ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Miehesi on tyhmä, kun ei ole tiedostanut etukäteen mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa. Faktaa on, että pikkulapset ovat useimpien miesten mielestä vittumaisia. Fiksut kuitenkin ymmärtävät pitää mölyt mahassaan, ja tekevät osansa lapsen hoidosta. Muuten karahtaa parisuhdekin ja lisäksi lapsi kasvettuaan jää etäiseksi, kun siitä ikänsä puolesta saattaisi alkaa olla jo iloakin.

M46

Tämä. Ei minuakaan kiinnosta monikaan asia pikkulasten hoidossa, vaikka olen nainen. Oman perheen kuitenkin haluan ja siihen sisältyy paljon niitä kivoja juttuja, joten ne vit tumaiset jutut pitää vain kestää, kuten monessa muussakin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että siihen isyyteen herää kun lapsi on jo teini-iässä tai aikuinen. Heillä on koko loppuelämä aikaa rakentaa sitä suhdetta ja se on sitten mitä on. Minulla itselläni oli vaikeuksia kiintyä lapsiin ja muodostaa mitään suhdetta. Jätinkin perheeni yhdessä vaiheessa ja vuosia olin lähes kokonaan poissa kuvioista. Nyt sitä katuu syvästi kun lapset on aikuisia. Olemme kaikki menettäneet paljon kyvyttömyyteni takia. Suhteemme on hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin. Onneksi ex on ollut läsnä, olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa. Sanoisin ap, että et voi muuttaa toista, hän käy ehkä mielessään sotia joista kukaan ei tiedä. Mutta sinä voit olla läsnä lapselle ja saattaisi olla hyvä, että hänen elämässään olisi muitakin läheisiä aikuissuhteita joista saada rakkautta ja hyväksyntää.

Kiitos tästä rehellisestä kommentista. Olen nähnyt jo useamman muuten ihan kunnollisen miehen toimivan näin. Pitäisikö meidän yhteiskuntana enemmänkin tunnistaa, että miehillä ei ole samanlaista hoivaviettiä ja lapsirakkautta, ja lakata asettamasta epärealistisia odotuksia kaikille.

Naiset ymmärtäisivät hakea tukea toisilta naisilta, ja laittaa pystyyn tukiverkon jo ennen vauvan syntymää. Vauvavapaita lakattaisiin tunkemasta miehille, joita ne ei kiinnosta. Naisille maksettaisiin oman palkan mukaan eläke myös lapsivapailta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että siihen isyyteen herää kun lapsi on jo teini-iässä tai aikuinen. Heillä on koko loppuelämä aikaa rakentaa sitä suhdetta ja se on sitten mitä on. Minulla itselläni oli vaikeuksia kiintyä lapsiin ja muodostaa mitään suhdetta. Jätinkin perheeni yhdessä vaiheessa ja vuosia olin lähes kokonaan poissa kuvioista. Nyt sitä katuu syvästi kun lapset on aikuisia. Olemme kaikki menettäneet paljon kyvyttömyyteni takia. Suhteemme on hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin. Onneksi ex on ollut läsnä, olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa. Sanoisin ap, että et voi muuttaa toista, hän käy ehkä mielessään sotia joista kukaan ei tiedä. Mutta sinä voit olla läsnä lapselle ja saattaisi olla hyvä, että hänen elämässään olisi muitakin läheisiä aikuissuhteita joista saada rakkautta ja hyväksyntää.

Kiitos tästä rehellisestä kommentista. Olen nähnyt jo useamman muuten ihan kunnollisen miehen toimivan näin. Pitäisikö meidän yhteiskuntana enemmänkin tunnistaa, että miehillä ei ole samanlaista hoivaviettiä ja lapsirakkautta, ja lakata asettamasta epärealistisia odotuksia kaikille.

Naiset ymmärtäisivät hakea tukea toisilta naisilta, ja laittaa pystyyn tukiverkon jo ennen vauvan syntymää. Vauvavapaita lakattaisiin tunkemasta miehille, joita ne ei kiinnosta. Naisille maksettaisiin oman palkan mukaan eläke myös lapsivapailta.

Johan tuli huttua.. Onneksi sentään ymmärsit laittaa tuon "kaikilla" Tukea toisilta naisilta...Siitä vaan akkalauma husuamaan ennen vauvan syntymää, sitten ihmetellään kun miestä ei kiinnosta. Ps. Itsellä viisi lasta ja olen ollut jossakin elämän vaiheessa yksinhuoltajana 13 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Jos miehestä tuntuu ettei osaa?

Monet äidit myös tekevät virheen, että ottavat itselleen päävanhemman roolin eivätkä jaa sitä yhtään. "Kyllä äiti tietää parhaiten, tämä pitää tehdä näin, tuo noin, ethän sä osaa mitään, anna kun mä".

Onko mahdollista että olet ulkoistanut itse miehen perhe-elämästä ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja riittämättömäksi?

Jotain tällaista. Meidänkin rouva lapsen tulon myötä muuttui kaikkitietäväksi. Mitään mitä minä sanoin/ehdotin ei merkitystä. Järjestyksessä seuraavana oli anoppi. Seuraavaksi huomasin että onko nyt mennyt vuosi eikä edes vastaa puhelimeen kun soitan? Nostin itseni järjestysnumerolle yksi ja lähdin aika pian.

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle minun ystävälle kävi noin, isä hävisi kuvioista kokonaan monen vuoden ajaksi. Mies olisi sitten jostain kuullut, että hänellä on lapsenlapsia ja hän otti yhteyttä ystävääni. Mies halusi tavata, mutta ystävä sanoi, ettei kiinnosta ja sulki puhelimen.

Inhimillisesti ottaen ymmärrettävää mutta kannattaisi miettiä mitä tuosta seuraa. Jossain vaiheessa, ehkäpä vaikeassa murrosiässä lapset hoksaavat että heiltä on evätty yksi isovanhempi ja laittavat siinä vaiheessa omat vanhempansa tästä tilille. Jos asiat ovat hyvin, tuo isovanhempi on vielä elossa ja nk täysissä ruumiin ja sielun voimissa, tällöin tilanne saadaan ainakin osittain korjattua. Mutta jos isovanhempi onkin ehtinyt kuolla tai dementoitua pahasti, sitten tilanne on vaikeampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle minun ystävälle kävi noin, isä hävisi kuvioista kokonaan monen vuoden ajaksi. Mies olisi sitten jostain kuullut, että hänellä on lapsenlapsia ja hän otti yhteyttä ystävääni. Mies halusi tavata, mutta ystävä sanoi, ettei kiinnosta ja sulki puhelimen.

Inhimillisesti ottaen ymmärrettävää mutta kannattaisi miettiä mitä tuosta seuraa. Jossain vaiheessa, ehkäpä vaikeassa murrosiässä lapset hoksaavat että heiltä on evätty yksi isovanhempi ja laittavat siinä vaiheessa omat vanhempansa tästä tilille. Jos asiat ovat hyvin, tuo isovanhempi on vielä elossa ja nk täysissä ruumiin ja sielun voimissa, tällöin tilanne saadaan ainakin osittain korjattua. Mutta jos isovanhempi onkin ehtinyt kuolla tai dementoitua pahasti, sitten tilanne on vaikeampi.

Ne lapset ovat jo aikuisia, eivät ole isoisäänsä kaivanneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että siihen isyyteen herää kun lapsi on jo teini-iässä tai aikuinen. Heillä on koko loppuelämä aikaa rakentaa sitä suhdetta ja se on sitten mitä on. Minulla itselläni oli vaikeuksia kiintyä lapsiin ja muodostaa mitään suhdetta. Jätinkin perheeni yhdessä vaiheessa ja vuosia olin lähes kokonaan poissa kuvioista. Nyt sitä katuu syvästi kun lapset on aikuisia. Olemme kaikki menettäneet paljon kyvyttömyyteni takia. Suhteemme on hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin. Onneksi ex on ollut läsnä, olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa. Sanoisin ap, että et voi muuttaa toista, hän käy ehkä mielessään sotia joista kukaan ei tiedä. Mutta sinä voit olla läsnä lapselle ja saattaisi olla hyvä, että hänen elämässään olisi muitakin läheisiä aikuissuhteita joista saada rakkautta ja hyväksyntää.

Yhdelle minun ystävälle kävi noin, isä hävisi kuvioista kokonaan monen vuoden ajaksi. Mies olisi sitten jostain kuullut, että hänellä on lapsenlapsia ja hän otti yhteyttä ystävääni. Mies halusi tavata, mutta ystävä sanoi, ettei kiinnosta ja sulki puhelimen.

Lause "olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa" on surkuhupaisa. Kuule, ne satunnaiset ajatukset entisestä perheestä ei lämmitä kenenkään mieltä vaikka sinä niin kuvittelet.

Kun sanoin, että olin poissa tarkoitin sitä että näin lapsia kerran kuussa viikonlopun ja pidin kesät ja lomat. Vaatteita exän ei ole tarvinnut lapsille ostaa, ei puhelimia, annoin lähtiessäni lähes uuden auton ja maksoin hänen velkojaan 10 000e , mustamaalasin itseni niin viranomaisille ja auttaville tahoille että heille on satanut ilmaista apua. Ei ole kyse ajatuksesta. Mutta minä en ole osannut olla henkisesti läsnä, koska vuosia sairastin vaikeaa mielisairautta ja olin useasti hoidossa mielisairaalassa. Onko nyt hyvin sinä parempi ihminen?

Oli kyllä tosi kiva, että kerroit sairastamisestasi jo heti ensimmäisessä viestissäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle minun ystävälle kävi noin, isä hävisi kuvioista kokonaan monen vuoden ajaksi. Mies olisi sitten jostain kuullut, että hänellä on lapsenlapsia ja hän otti yhteyttä ystävääni. Mies halusi tavata, mutta ystävä sanoi, ettei kiinnosta ja sulki puhelimen.

Inhimillisesti ottaen ymmärrettävää mutta kannattaisi miettiä mitä tuosta seuraa. Jossain vaiheessa, ehkäpä vaikeassa murrosiässä lapset hoksaavat että heiltä on evätty yksi isovanhempi ja laittavat siinä vaiheessa omat vanhempansa tästä tilille. Jos asiat ovat hyvin, tuo isovanhempi on vielä elossa ja nk täysissä ruumiin ja sielun voimissa, tällöin tilanne saadaan ainakin osittain korjattua. Mutta jos isovanhempi onkin ehtinyt kuolla tai dementoitua pahasti, sitten tilanne on vaikeampi.

Olisi kuitenkin aiheuttanut saman pettymyksen lapsenlapsille kuin lapsellensa. Luuletko todellakin että teinit kaipaavat henkilöä joka hylkäsi heille rakkaan vanhemman hänen ollessa lapsi? Lapset ovat lojaaleja - vanhemmilleen.

Tuntee lapsen hoidon olevan ylitsevuotavan vaikeaa ja pelkää tekevänsä jotain väärin.  En yhtään ihmettele kun miettii tätä nykyajan meininkiä kun kaikki pitää olla viimeisen päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle minun ystävälle kävi noin, isä hävisi kuvioista kokonaan monen vuoden ajaksi. Mies olisi sitten jostain kuullut, että hänellä on lapsenlapsia ja hän otti yhteyttä ystävääni. Mies halusi tavata, mutta ystävä sanoi, ettei kiinnosta ja sulki puhelimen.

Inhimillisesti ottaen ymmärrettävää mutta kannattaisi miettiä mitä tuosta seuraa. Jossain vaiheessa, ehkäpä vaikeassa murrosiässä lapset hoksaavat että heiltä on evätty yksi isovanhempi ja laittavat siinä vaiheessa omat vanhempansa tästä tilille. Jos asiat ovat hyvin, tuo isovanhempi on vielä elossa ja nk täysissä ruumiin ja sielun voimissa, tällöin tilanne saadaan ainakin osittain korjattua. Mutta jos isovanhempi onkin ehtinyt kuolla tai dementoitua pahasti, sitten tilanne on vaikeampi.

Olisi kuitenkin aiheuttanut saman pettymyksen lapsenlapsille kuin lapsellensa. Luuletko todellakin että teinit kaipaavat henkilöä joka hylkäsi heille rakkaan vanhemman hänen ollessa lapsi? Lapset ovat lojaaleja - vanhemmilleen.

Saattavat olla lojaaleja vanhemmilleen -tai sitten ei. Yleensä ihmisellä tulee ainakin jossain vaiheessa eteen vaihe jossa omat juuret kiinnostavat ja ne myös kaivetaan esiin siitä riippumatta mitä luurankoja sieltä kaapista löytyy. Mitä myöhemmin tuo tapahtuu, sitä todennäköisemmin isovanhemmat ovat jo kuolleet. Tosin tiedän sellaisiakin henkilöitä joilta viimeinen isovanhempi on kuollut vasta kun lapsenlapsikin on viettänyt viisikymppisensä mutta tämä on jo harvinaista.

Tämä voi olla järkytys mutta ihmiset (ja siinä sivussa vanhemmatkin) ovat epätäydellisiä ja virheitä tekeviä yksilöitä. Jollekin maistuu alkoholi liian hyvin, toinen tulee käväisseeksi vieraissa, kolmas ei hallitse talouttaan kunnolla, neljännellä on ongelmia masennuksen kanssa,... silti he ovat sukulaisia ja niitä ihmisiä joita ilman sitä täydellistä lastakaan ei olisi. Jos omat vanhemmat ovat töpänneet niin aina voi itse tehdä toisin (ja ehkäpä sitten tulee töpänneeksi jossain muussa asiassa jonka taas omat lapset korjaavat).

On tämä kyllä todellinen naisten voimaantumispalsta. Syy on lähes aina miehissä ja naiset osaavat kaiken paremmin kuin miehet. Tosiasiassa naiset vaan luulevat osaavansa paremmin ja miehet antavat yleensä naisen säilyttävän luulonsa, koska tietävät, ettei vastaansanomisesta seuraa mitään hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että siihen isyyteen herää kun lapsi on jo teini-iässä tai aikuinen. Heillä on koko loppuelämä aikaa rakentaa sitä suhdetta ja se on sitten mitä on. Minulla itselläni oli vaikeuksia kiintyä lapsiin ja muodostaa mitään suhdetta. Jätinkin perheeni yhdessä vaiheessa ja vuosia olin lähes kokonaan poissa kuvioista. Nyt sitä katuu syvästi kun lapset on aikuisia. Olemme kaikki menettäneet paljon kyvyttömyyteni takia. Suhteemme on hyvä, mutta siitä puuttuu se jokin. Onneksi ex on ollut läsnä, olen koittanut tukea hänen vanhemmuuttaan silloinkin kun olin poissa. Sanoisin ap, että et voi muuttaa toista, hän käy ehkä mielessään sotia joista kukaan ei tiedä. Mutta sinä voit olla läsnä lapselle ja saattaisi olla hyvä, että hänen elämässään olisi muitakin läheisiä aikuissuhteita joista saada rakkautta ja hyväksyntää.

Kiitos tästä rehellisestä kommentista. Olen nähnyt jo useamman muuten ihan kunnollisen miehen toimivan näin. Pitäisikö meidän yhteiskuntana enemmänkin tunnistaa, että miehillä ei ole samanlaista hoivaviettiä ja lapsirakkautta, ja lakata asettamasta epärealistisia odotuksia kaikille.

Naiset ymmärtäisivät hakea tukea toisilta naisilta, ja laittaa pystyyn tukiverkon jo ennen vauvan syntymää. Vauvavapaita lakattaisiin tunkemasta miehille, joita ne ei kiinnosta. Naisille maksettaisiin oman palkan mukaan eläke myös lapsivapailta.

No, siinä tapauksessa miehillä ei ole mitään paikkaa perheessä.

Vierailija kirjoitti:

On tämä kyllä todellinen naisten voimaantumispalsta. Syy on lähes aina miehissä ja naiset osaavat kaiken paremmin kuin miehet. Tosiasiassa naiset vaan luulevat osaavansa paremmin ja miehet antavat yleensä naisen säilyttävän luulonsa, koska tietävät, ettei vastaansanomisesta seuraa mitään hyvää.

Oliko sinulla jotain sanottavaa ketjun aiheeseen eli isään joka ei halua olla läsnä lapselleen?

Eräs mies luki innolla vauvakirjoja ennen lapsen syntymää,mutta kun lapsi oli syntynyt,ehdotti,että antaisivat lapsen adoptoitavaksi.Pienen lapsen hoito on aika rankkaa,niin antoisaa kuin se onkin,eikä moni mies jaksa sitä.

Perhe-elämä on vaativaa ja kaikilla ei ole siihen tarvittavaa kärsivällisyyttä.